Aborttilaki on ollut voimassa jo yli 40 vuotta arvoisat uskismiehet tällä foorumilla ja muutenkin. Ehkäisyä on saanut saman ajan. Sille ei nyt voi mitään, että naiset noudattaa ihan lakia ja samat oikeudet kuuluu naisille kuin miehillekin. Naiset päättää omista asioistaan, ihan kuin miehetkin on aina päättäneet. Tämän pitäisi olla jo ihan opittu juttu, kun homma on niin normaalia terveydenhoitoa. Jos teillä arvoisat miehet on tähän jotain mahollisuutta puuttua niin oikeestaan ainut tapa on se että housunpuntti ommellaan kiinni ja ette anna naisille sitä pikkuveijaria vaikka se kuinka tykkäisi naisista. Kai vahva mies nyt omaa veitikkaansa pystyy komentamaan ja hallitsemaan? Onhan miehet sitä vahvempaa sukupuolta, ja itsehillintä pelaa. Ajatelkaa, jos vain saisitte muut miehet myös pidättäytymään täysin niistä jutuista niin eihän mitään abortteja eikä ehkäisyä edes tarvitse. Eikö ole mahtava ehdotus. Näin miehetkin saisi kantaa oman kortensa tähän aborttientorjuntakekoon ja olisi tosi merkittävä kun myöskään taudit ei leviäisi. Ja samalla loppuisi se naisten harjottamaa synnillisempi seksi, kun miehet ei vaan antaisi sitä kehoaan niin auliisti naisille joka käänteessä. Nyt vaan reipppaasti opetttamaan Suomen miehiä ryhdikkääseen toimintaan ja lopettamaan täysin lihalliset ilot ja niiden harjoittaminen. Tsemppiä sille ja samalla Jaxuhalit kaikille söpöille .
Naisia ei nyt vain voi pakottaa
17
276
Vastaukset
- TäysinOikeaNainen
Joo ei naisia voi pakottaa, eikä varsinkaan ilkeilyillä KETÄÄN saada tekemään yhtään mitään, ei tekemään elämän valintoja tai muuta kun näkö ja kuulo pistetään siinä kohtaa pois päältä ja klikataan toiselle sivulle, kun alkaa helvetit ja jumalat mylläämään toisten aivoissa. Kuka semmosen kanssa voi keskustella joka puhuu aivan eri sanoilla eri käsitteillä kuin muut? Pitää käyttää yhteistä käsitteistöä ja suunnilleen samasta asiasta puhua.
Toivon tähän muutosta, ja laitoin toivomuksiin että asiat menis niiden oikeille palstoille, eli jos täällä jauhetaan henkirikoksista, niin ne menis niille palstoille koska täällä puhutaan abortista mun tietääkseni.
Abortista olisin kyllä jutellut.- Savukosken-Karju
Saahan sitä haaveilla olevansa Oikea Nainen.
- Savukosken-Karju
"Onhan miehet sitä vahvempaa sukupuolta, ja itsehillintä pelaa."
Totta. Ja itsehillintä pelaa vaikka sinunlaisiasi reiden hinkkaajia on joka paikka täynnä.- Tieteilijä.eikirj
Tyypillistä. Niin tyypillistä. Kaikki aborttikeskustelut päätyy ennen pitkää naisen seksuaalisuuden halventamiseen.
- Jauhottaja
Tieteilijä.eikirj kirjoitti:
Tyypillistä. Niin tyypillistä. Kaikki aborttikeskustelut päätyy ennen pitkää naisen seksuaalisuuden halventamiseen.
Kyllähän se harmittaa, kun kirjoittaa satoja merkkejä miestä dissaavaa tekstiä eri nikillä ja mies ottaa siitä yhden virkkeen ja jauhottaa suosijafanaatikon.
Ymmärrämme hyvin, miten se kirvelee. - Korwapuuzti
Jauhottaja kirjoitti:
Kyllähän se harmittaa, kun kirjoittaa satoja merkkejä miestä dissaavaa tekstiä eri nikillä ja mies ottaa siitä yhden virkkeen ja jauhottaa suosijafanaatikon.
Ymmärrämme hyvin, miten se kirvelee.Miksi abortinvastustaja hermostuu niin paljon kun joku kertoo että hedelmöitystä ei ilman siittiöitä voi tapahtua. Miksi miesten seksi on niin pyhä asia ettei sitä saa rajoittaa vaikkakin sen takia kaikki raskaudet saa alkunsa? Miksi naiset joutuu kantamaan vastuun miesten holtittomuudesta? Ja raiskauksista?
- kunhan_vastaan
Korwapuuzti kirjoitti:
Miksi abortinvastustaja hermostuu niin paljon kun joku kertoo että hedelmöitystä ei ilman siittiöitä voi tapahtua. Miksi miesten seksi on niin pyhä asia ettei sitä saa rajoittaa vaikkakin sen takia kaikki raskaudet saa alkunsa? Miksi naiset joutuu kantamaan vastuun miesten holtittomuudesta? Ja raiskauksista?
Kai se "ihan pikkuisen" osoittaa ehkäisemättömän naisenkin holtittomuutta, jos mies saa toimia "paljaalla", jos ei kerran lapsia halua!!! Eikös tuollaisesta voi etukäteen kumppanin kanssa keskustella vähän edes, ennenkuin antautuu elämän rientoihin? Hei, peräänkuulutan vastuullista seksiä, en kenenkään syyllisyyttä. Mutta tuntuu olevan niin, että jos paksuksi pamahtaa, on AINA MIEHEN SYY, MIEHEN VASTUUTTOMUUTTA ja kyse kaiken järjellisen ajattelun mukaan kyse on molempien vastuuttomuudesta. VASTAVÄITTEITÄ???
- ylioikeudet
"samat oikeudet kuuluu naisille kuin miehillekin."
Millonka miehillä on ollu oikeus tapp.aa lapsiaan. tai ketään muitakaan?
Sekava alotus on jälleen varottava esimerkki kiihk.onsa sum.entamasta fem.akosta, joka vihaa kaikkia muita paitsi abort.öörejä ym. kaltaisiaan."Millonka miehillä on ollu oikeus tapp.aa lapsiaan. tai ketään muitakaan?"
Ei tietääkseni miehillä semmoista oikeutta ole ollut. Eikä naisillakaan. Mistähän sellaisen keksit?- jaTAASXD
tieteilijä kirjoitti:
"Millonka miehillä on ollu oikeus tapp.aa lapsiaan. tai ketään muitakaan?"
Ei tietääkseni miehillä semmoista oikeutta ole ollut. Eikä naisillakaan. Mistähän sellaisen keksit?Mihin ne kurjat totuudet taas unohtu, se minkä puolesta sinäkin täällä raiv.opäänä kiihk.oilet?
"ei abortissa mitään ihmisiä tapeta" ;-D
"Eikä naisillakaan."
Aha. Mitä ne kohdusta abortilla "poistettavat" sitten on jollei ihmisiä ja lapsia? (vastaus on jälleen arvattavissa ;-)) - Rasittunut
jaTAASXD kirjoitti:
Mihin ne kurjat totuudet taas unohtu, se minkä puolesta sinäkin täällä raiv.opäänä kiihk.oilet?
"ei abortissa mitään ihmisiä tapeta" ;-D
"Eikä naisillakaan."
Aha. Mitä ne kohdusta abortilla "poistettavat" sitten on jollei ihmisiä ja lapsia? (vastaus on jälleen arvattavissa ;-))"Mitä ne kohdusta abortilla "poistettavat" sitten on jollei ihmisiä ja lapsia"
Hedelmöittyneitä munasoluja. Mitäs muutakaan. - kunhan_vastaan
Rasittunut kirjoitti:
"Mitä ne kohdusta abortilla "poistettavat" sitten on jollei ihmisiä ja lapsia"
Hedelmöittyneitä munasoluja. Mitäs muutakaan.Ei ihme, jos rasitut, kun pitää keksiä noin nerokkaita vastauksia. Abortissa aikuisen oikeesti poistetaan sikiö. Sikiöhän on ihmisyksilö varhaisessa kehitysvaiheessaan. Hedelmöittynyt munasolu on ihmisyksilön elämän alkuhetki.
- rasittunut
kunhan_vastaan kirjoitti:
Ei ihme, jos rasitut, kun pitää keksiä noin nerokkaita vastauksia. Abortissa aikuisen oikeesti poistetaan sikiö. Sikiöhän on ihmisyksilö varhaisessa kehitysvaiheessaan. Hedelmöittynyt munasolu on ihmisyksilön elämän alkuhetki.
"Hedelmöittynyt munasolu on ihmisyksilön elämän alkuhetki."
Niin ja se abortti tosiaan tehdään hedelmöityksen jälkeen. Ennen hedelmöitystä se ei ole abortti.
- mutta_
Lapsia saa pak.ottaa kuolem.aan itse.kkäillä mukav.uussyillä?
- Anonyymi
Mies ei voi uskottavasti olla abortinvastustaja jos ei halua rajoittaa miesten secsin harjoittamisoikeutta. Mikä oikeus on harrastaa mukavuussecsiä ja senjälkeen tuomita abortti tai estää sen saaminen? Ainut keino on joko lopettaa moiset halut ja tehdä lakialoite seksinkieltämiseksi miehiltä vaikka lääkkeellisesti jos ei muuten saa itseään hillittyä. Naisethan voi nauttia monemmilla tavoilla kuin mies eikä siementä mene hukkaan koskaan eikä tule edes sotkua ja likaa. Mikään sininen pilleri mitä miehet syö ei vähennä abortteja vaan lisää niitä.
Sen sijaan palstalta löytyy kirjoittaja, jonka mielestä aborttien syy on naisten vapaa seksi. Miesten vapaa seksi ei liity asiaan varmaan mitenkään? :))) Miehet on vain arvostelemassa naisia niistä aborteista?
- Anonyymi
Oikeinkirjoituspoliisille olisi tässäkin urputuksen paikka. Loistaa vaan poissaolollaan, kun kyse ei ole vastustajasta.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.703821Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883189Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1012448Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151669Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701438- 971311
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä501256- 551073
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561040Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031