Ranta-Mutalan K-market ryöstettiin tiistaina

Poliisi Rantakylän kaupparyöstöstä: Tekijän tuntomerkit sopivat viikko sitten Niinivaaralla tapahtuneeseen ryöstöön.

Poliisi sai tiistaina kello 19:n jälkeen tiedon, jonka mukaan Rantakylässä sijaitseva kauppa oli ryöstetty teräaseella uhkaamalla, poliisi tiedottaa.

Karjalaisen saamien tietojen mukaan ryöstön kohteena oli Ranta-Mutalan K-market.

Poliisin mukaan liikkeeseen oli tullut noin 170 senttimetriä pitkä mies. Hoikka mies oli verhonnut kasvonsa valkoisella pipolla, jossa oli silmänreiät.

Kaupassa on valvontakamerat. Tekijä viipyi kaupassa vain hetken, eikä tapauksesta aiheutunut sivullisille vaaraa.

Poliisin mukaan kaupan ulkopuolella oli muutamia ihmisiä, jotka näkivät tekijän poistumisen kaupasta. Kaupassa ei ollut tapahtuma-aikaan asiakkaita.

- Tekijän tuntomerkit sopivat viikko sitten Niinivaaralla tapahtuneeseen kaupparyöstöön, ja poliisi selvittää, onko molempien tekojen takana sama epäilty. Niinivaaran törkeän ryöstön tekijää ei ole vielä saatu kiinni.
2292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joku on ottanut tuollaisen ammatin itselleen.
Kiinni sen saa kun pistää pikkukauppojen eteen postauksen iltahämärissä jolloin tällä huppumiehellä tuntuu olevan työaika.
Taitaa olla kyllä joku vempula joka tietoisesti hankkii itselleen linnamajoitusta talveksi, eihän kukaan tervejärkinen nyt aseellista ryöstöä muuten tee muutaman kympin takia...

Äänestä

Niinivaara, rantakylä... Onko seuraavana jompikumpi noljakan pikkumarketeista? Pistäkäähän väijy pystyyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntomerkit kirjoitti:

Poliisi Rantakylän kaupparyöstöstä: Tekijän tuntomerkit sopivat viikko sitten Niinivaaralla tapahtuneeseen ryöstöön.

Poliisi sai tiistaina kello 19:n jälkeen tiedon, jonka mukaan Rantakylässä sijaitseva kauppa oli ryöstetty teräaseella uhkaamalla, poliisi tiedottaa.

Karjalaisen saamien tietojen mukaan ryöstön kohteena oli Ranta-Mutalan K-market.

Poliisin mukaan liikkeeseen oli tullut noin 170 senttimetriä pitkä mies. Hoikka mies oli verhonnut kasvonsa valkoisella pipolla, jossa oli silmänreiät.

Kaupassa on valvontakamerat. Tekijä viipyi kaupassa vain hetken, eikä tapauksesta aiheutunut sivullisille vaaraa.

Poliisin mukaan kaupan ulkopuolella oli muutamia ihmisiä, jotka näkivät tekijän poistumisen kaupasta. Kaupassa ei ollut tapahtuma-aikaan asiakkaita.

- Tekijän tuntomerkit sopivat viikko sitten Niinivaaralla tapahtuneeseen kaupparyöstöön, ja poliisi selvittää, onko molempien tekojen takana sama epäilty. Niinivaaran törkeän ryöstön tekijää ei ole vielä saatu kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu