Afgaanien ja kurdien asioiden hoitaja Pattayalla.

Trollimme Afgaanien ja Kurdien asioiden hoitaja Rouva homokaratelaisen, joka esiintyy myös Dille44Haba2010Nyrkkinä ja Laiffin kaikissa olomuodoissaan päätyen aina lopulta olemaan KääLäy into trollata ponnistanee tarpeesta yrittää olla kerrankin jotain.

Lähes täydellinen ilmaisukyvyttömyys ja maneerinen samojen latteuksien toistaminen viittaa heikkolahjaisuuteen ja sitä kautta vähäosaisuuteen.

Pyrkimys on olla palstojen pikkurikollinen, trolli, kerrankin ”jotain”.

Mitätönkin pyrkii.Homotrollin kummallisuus on siinä, että hän väittelee kuvitteellisten itse rakentamiensa opponentiensä kanssa.

Hän esiintyy vastustajinaan kaikissa niiden olomuodoissaan ja vastaa sitten näiden nimissä kirjoittamiinsa viesteihin.

Siten hän kerrankin on varma, että toimii tasolla, jossa pärjää -siis itsensä ”tasolla”, jolla nousee melkein minirikolliseksi, trolliksi.

Näin Rouva 2010 kokee olevansa kaikkien Thaimaasta kiinnostuneiden kokenein ja kaikesta kaiken tietävä palstapomo, joka kokee oikeudekseen lääketieteellisistä näkemyksistään lähtien vastustajiensa profiloinnin.

DilleHaba uudistuu jatkuvalla syötöllä nyt saavuttaneena voimamiesasteen.

Omaksi puolustuksekseen hän on päätynyt uskottelemaan itselleen olevansa antitrolli etsien silmänsä tikkuja täynnä malkaa toisten silmistä ja mailmankaikkeuden totuutta omistuscondonsa hotelliparvekkeelta.

Rouvamme myös on Suomessa asuvien vuokralaisten asioita joskus työkseen taloyhtiöiden omistajien puolesta toimiva.

Hänelle tuli valokopiot Afgaaniperheen papereista, kurdiperheen kelakorteista ja irakilaisperheen korteista.
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hiekkisen Espanjassa ei ehdi muuta kuin Suomi24 Thaimaapalstalla elämään, se on ankaran kovaa tuo Espanjan matkailu, kun sitä joutuu Suomessa tekemään, pääsemättä koskaan Espanjaan, mutta ilmeinen taito tähän löytyy palstatrollilta.

Äänestä

Sen lisäksi että olen homokarateka olen väkivallan ammattilainen.

Äänestä

Niuvan kaltereiden takana kohta hupia alkaa sataa räntää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RakastakaaHomokaratekaa kirjoitti:

Trollimme Afgaanien ja Kurdien asioiden hoitaja Rouva homokaratelaisen, joka esiintyy myös Dille44Haba2010Nyrkkinä ja Laiffin kaikissa olomuodoissaan päätyen aina lopulta olemaan KääLäy into trollata ponnistanee tarpeesta yrittää olla kerrankin jotain.

Lähes täydellinen ilmaisukyvyttömyys ja maneerinen samojen latteuksien toistaminen viittaa heikkolahjaisuuteen ja sitä kautta vähäosaisuuteen.

Pyrkimys on olla palstojen pikkurikollinen, trolli, kerrankin ”jotain”.

Mitätönkin pyrkii.Homotrollin kummallisuus on siinä, että hän väittelee kuvitteellisten itse rakentamiensa opponentiensä kanssa.

Hän esiintyy vastustajinaan kaikissa niiden olomuodoissaan ja vastaa sitten näiden nimissä kirjoittamiinsa viesteihin.

Siten hän kerrankin on varma, että toimii tasolla, jossa pärjää -siis itsensä ”tasolla”, jolla nousee melkein minirikolliseksi, trolliksi.

Näin Rouva 2010 kokee olevansa kaikkien Thaimaasta kiinnostuneiden kokenein ja kaikesta kaiken tietävä palstapomo, joka kokee oikeudekseen lääketieteellisistä näkemyksistään lähtien vastustajiensa profiloinnin.

DilleHaba uudistuu jatkuvalla syötöllä nyt saavuttaneena voimamiesasteen.

Omaksi puolustuksekseen hän on päätynyt uskottelemaan itselleen olevansa antitrolli etsien silmänsä tikkuja täynnä malkaa toisten silmistä ja mailmankaikkeuden totuutta omistuscondonsa hotelliparvekkeelta.

Rouvamme myös on Suomessa asuvien vuokralaisten asioita joskus työkseen taloyhtiöiden omistajien puolesta toimiva.

Hänelle tuli valokopiot Afgaaniperheen papereista, kurdiperheen kelakorteista ja irakilaisperheen korteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu