Vaikuttaa siltä, että Oulu on pian Tamperetta isompi kaupunki. Jo nyt on asukasluvutaan aivan kannoilla. Treella noin 228000 ja Oulussa 202000 asukasta.
Kun vertaa Oulun ja Tampereen keskustaa, niin aika samaa kokoa ovat.
Oulu ohittaa pian Tampereen
18
789
Vastaukset
- OuluPorokaupunki
Oulussa asuu enemmän poroja ja lehmiä, kuin ihmisiä. Oulun kaupunkiin kun kuuluu Ranuat, Hossat, Puolangat, Tyrnävät Kuivaniemeit ja Muhokset. Oulu onkin paliskunta"kaupunki".
- Pyllytin
Kyllä!
- Hyvävitsihahaha
Oulu kaukana tampereesta. puolet asukkaista asuu jossain 30-40km päässä. Puhumattakaan oulun juntteudesta..
- JälkeenJäänyt
Oulu mitään Tamperetta ohita.
- Iso_musta_aukko
Oulu on pohjanmaan persereikä.
Iso musta aukko. Kohta isompi kuin Tampere. - Porokylä
Kun Oulun alue käsittää niin laajan alueen, niin tarkoittaa, että Oulun alueella asunee noin 130 000 poroa, 60 000 lehmää ja 20 000 ihmistä.
- Tampere-kaupunki-Oulu-ei
Ouluun on liitetty ympärillä olevia ympäristökuntia viisi kappaletta eli Oulun on sellainen maalaiskaupunki, mutta Tampere on oikeanlainen kaupunki.
Siinä on vissi ero - onko kaupunki vai kaupunki, jossa asuu myös joukko maalaisjuntteja lähistöltä. Se just niin eikä melkein. - huomaaja
Turun ohi onkin menty aikaa sitten
- Omilla_Mennään
Turussa ei ole tapana liittää läheisiä kuntia itseensä sen takia että kaupungista saataisiin isompi.
- Oulu-perseestä
Lestat sikiää Oulussa kuin kanit. Oulussa on Suomen korkein huoltosuhde.
- Hooterssex
Oulusta pitäisi saada Kepulit ja lestat pois
- Lesta-humala
Matalalla Oulun yläpuolella leijuu väkevänä lesta-jumalan henki. Se on valmiina rankaisemaan, joka syntiin lankeaa.
- Pasklemusiellähaisee
Maalaisten
- LestaHaitta
Ulkopaikkakuntalisena kysyn, että miten lestat aiheuttavat hämminkiä esim. liikemaailmassa ja muutenkin?
- AsianOrange
Ainakin kaupunkien valtalehdissä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Jokapäiväisessä lehdykässä on otsikko "Kaleva oikaisee" ja sen alla lukijoiden havaitsemien virheiden korjaukset. Viimeisin moka oli, kun toimittaja ei erottanut Aasiaa ja agenttia toisistaan, olivat toki englanniksi kirjoitettuna. Jään kaiholla muistelemaan oikolukija Allia, joka jätti tarkoituksella huumorintajuisen (?) toimittajan pääkirjoitussivun kirjoituksen näkyviin sulkuihin. Kyse oli molukkien junakaappauksesta ja toimittaja pyysi: "Alli, tarkista, onko se molukki vai mulukku."
- RUUSApurppura
Ouluhan on pitänyt iät ja ajat ykköspaikkaa lestojen määrässä. Tampereen hangilla taisteltiin eikä siellä lerssiä näkynyt.
- Niitäfaktoja
Oulu ei tule ikinä ohittamaan tamperetta millään muulla tasolla kuon pinta-alalta. Oulun kaupunki itsessään on pieni ja itse oulun asukasluku on huomattavasti pienempi mitä wikipedia antaa ymmärtää, nimittäin ouluun kuuluu nykyään lähes kaikki lähikunnat 20-40km säteellä 2013 kuntaliitosten jälkeen.
Oulun väkiluku ilman kuntaliitoksia vuonna 2013:
157 609
Haukipudas 24km: 19 053
Kiiminki 22km: 13 320
Oulunsalo 14km: 9 897
Yli-Ii 37 km: 2 179
= 202 058
Tampereen kaupungin väkiluku:
232 407
Viimeisin kuntaliitos vuonna 1972
Alle 20km säteellä olevat itsenäiset kunnat:
Lempäälä 20km: 22 881
Pirkkala 7km: 19 289
Nokia 14km 33 425
Ylöjärvi 11km 32 999
Kangasala 17km 31 476
= Tampereen keskustaajama: 330 711
Eron kaupunkien keskustojen elämässä on huomattava, oulun keskusta on arkipäivisin hiljainen ja liikkeellä satunnaisia ihmisiä. Tampereella aamulla 10.00 alkava keskustan ihmismeri joka hiljenee 21 mennessä ja illalla kaupungin kahvilat ovat täynnä varsinkin perjantaisin ja lauantaisin.- kannustaja
kannattaa muuttaa Tampereelle, jos ihmismeri kiinnostaa
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.316376- 394082
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833373- 143080
- 302355
- 122337
- 1621936
- 251862
- 281604
- 1051392