Menen siis suoraan ongelmaan, meillä on 27 viikkoinen (päälle 6kk) vanha rottweiler poika, joka on alkanut iltaisin pissailemaan sisälle. Kun pyydetään poika eteiseen (tai vaikka tulisi itsekin), niin heti kun tajuaa meidän menevän ulos niin lirauttaa pissaa lattialle. Asutaan kerrostalossa, ja kokeiltiin josko auttaisi että tehdään niin huomaamattomasti ulos vienti ettei ehtisi tajuta ulos menoa, ja silloin se toimikin kun herätettiin poika suoraan ulos mutta kun oli hereillä ja tajusi että ollaan ulos viemässä niin sitten lirautti rappuun matkalla kun ei eteiseen ehtinyt. Ei siis aamulla/päivällä tee niin, mutta iltaa vasten aloittaa! Käytetään useasti pissalla juuri sitä varten ettei olisi kova hätä, mutta vaikka ulkoilusta olisi vasta 1-2 tuntia niin tekee silti illalla sisälle vaikka tietää että on pääsemässä juuri ulos. Ulkona tekee aina pissat normaalisti, myös silloin kun pyydetään tekemään pissa. Mikä siis on ongelmana?
Muutettiin melkein 2 kuukautta sitten uuteen asuntoon, joten aluksi oli sisäsiisteyden kanssa vaikeuksia mutta meni ohi ja oli pitkän aikaa tekemättä sisälle. Kunnes sitten yövyimme äitini luona pari yötä (jossa aiemmin asuimme) jonka jälkeen alkoi tuo outo pissailu. Öisin voi olla 10 tuntia pissaamatta, tai jopa enemmän, eikä lirauttele muutoin kun tuolloin illalla, pissatulehduskin on siis poissuljettu. Saattaa myös "huomaamattomasti" lirauttaa iltaisin tuonne rappuun ulko-ovien eteen!! Se lirauttelu tapahtuu tosiaan niin nopeasti ettei sitä kerkeä itse ulkoiluttaja huomaamaan, mutta perässä tuleva huomaa sitten kyllä pissajäljet (ulkoilutetaan poika tosiaan yleensä yhdessä). Kiva sitten rapusta alkaa liruja siivoamaan! Osaisiko kukaan antaa neuvoa ongelmaan?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aloittaja, ei se pissaa jos ei ole kusta. Vie se useammin kuselle.
Kuten sanoin, käytetään usein pissalla mutta tekee silti samaa. Tekee pienet lirut sisälle ja ulkona tulee myös vain vähän pissaa, ei siis ole kova hätä, ja tekee tätä vain illalla vaikka käytetään illalla useammin. Ei koskaan tyhjennä koko rakkoa sisään, lirauttaa vain vähän ja ulkona pissaa loput
Vie eläinlääkärille, tällä palstalla kukaan tuskin osaa auttaa