Äijä on Vihreissä mutta ajanut 200 edustajasta kolmanneksi eniten taksilla! Esim 3 km matkat! Tuhlannut pelkillä taxisuhailuillaan 23 000 euroa veronmaksajien rahoja! Ja ollut laiskin koko Vihreiden puolueesta, kun katsoo esim. istunnoissa paikallaoloa. Ollut paikalla vain n. 30 % istunnoista! Ja kaikki tämä peruskoulutaustalla, ei ole käynyt edes mitään kouluja. Kuka teistä meinaa äänestää kyseisen tyhjäntoimittajan eduskuntaan keväällä? Kyllä suomalaiset äänestäjät ovat TYHMIÄ.
Tyhjäntoimittaja Jani Toivola
Fjkvuu
281076
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Työntömiesten luo kiirus?
Jani on kova ottamaan. Ja ei muuta teemaa eduskunnassa kuin homous. Muusta ei tiedä, muista aiheista ei välitä eikä ymmärrä.
Vähemmistön edustaja suojavärillä ja näin kaikki sikailu on sallittu. Saa nähdä saako vielä mitalin. Ollut pitkillä pällilomilla ja silti taksinkäytön kärkeä. Nyt pitäisi selvittää montako puhujamatkaa todellisuudessa on ollut.
Kansanedustajilla on eduskunnassa oma instanssi käsittelemässä tulonjatkeita ja etuisuuksia. Etuisuuksien käsittely pitää siirtää Kelalle ja kaikki korvaukset vain kuitteja ja selvityksiä vastaan.
Tuleva puolueen puheenjohtaja?
Käy taksilla "Harjoittelemassa" toukon luona...
Tää on malliesimerkki niistä tyhjänjauhajista , jotka jaksaa olla aktiivisia tasan niinkauan, että saavat eduskuntapaikan.
Sitten voikin vetää lonkkaa ja ruikuttaa työn raskautta, palkka juoksee ja edut on huomattavat, paremmat kuin näillä olisi koulutustaan vastaavissa oikeissa töissä ikinä.
Tääkin pelle on ollut eduskunnan pitkien virkaan kuuluvien lomien lisäksi sairaslomilla, kun on ollut niin ahdistunut siitä, että töitäkin siinä talossa pitäis tehdä.
Eiköhän tääkin ole taas ehdokkaana ensi vaaleissa. Äänestäjien olis kyllä syytä miettiä tänkin tapauksen jatkoaikaa.
Se, kuka äänestää vielä ensi maaliskuussa tätä urpoa eduskuntaan...en usko että kukaan on niin tyhmä enää. Ei ole tehnyt mitään siellä. Lukaiskaapas vaikka IL tämän tyypin eduskuntalaiskottelusta. Vetää lonkkaa. Toisaalta, mitä annettavaa herralla siellä ois, kun ainoastaan peruskoulu käytynä! Samaan surkeaan kastiin menee myös esim tyhjäntoimittaja-idiootti-Hakkarainen. Kuvottavaa, miten nää hiukan ennen vaaleja antavat lupauksiaan ahkerasta eduskuntatyöstä vaan mikä onkaan totuus!
Hakkarainenhan se piti vihervassarin tähänkin juttuun vetäistä! Tiedoksesi: Hakkarainen on ollut yksityisyrittäjä vuosikymmenien ajan.
Tiedoksesi: käytännössä Hakkaraisen äiti on pyörittänyt sitä koko ajan Teuvon käytännössä ryypäten, rälläten ja rötöstellen koko aikuisikänsä.
Ilman isovanhempiensa ja vanhempiensa luomaa ja luotsaamaa firmaa Teuvo olisi siltojen alla.
Eli se siitä Teuvon yrittäjyydestä. Samanlainen pelle kuin Toivolakin. Kummallakaan ei todellisuudessa ole mitään kompetenssia kansanedustajaksi.
Paljon tärkeämpää on oikea ideologinen ja avarakatseinen maailmankuva. Taksimatkoja tulee ja menee, mutta Jani taistelee hurjapään lailla miehimysten etujen puolesta.
Taksilla ajeluhan pelastaa maailman, kun taksit ei tupruta saasteita yhtään ilmaan.
Ensimmäinen kausi taisi mennä lapsenhoidon merkeissä. Toinen kausi taksilla suhaillessa. Selitäpäs, Jani, miten taksilla ajaminen on vihreiden arvojen mukaista luonnon säästämistä tai miksei yksityisautolla ajaminen ole sitä? Kyllä on kanttia tuhlata verovaroja ja samalla toisella kädellä nipistetään köyhän leivänpalasta. En tosin ole äänestänyt, enkä äänestä vihreitä. Kaikki samanlaisia "säkkiin ja tuhkaan" pukeutuvia kapinahenkisiä mielensä ilmaisijoita (kettutytöt, itsensä kahlitsijat, asunnonvaltaajat - tarvitseeko muita edes luetella). Siinä menevät hyvätkin asiat pesuveden mukana likakaivoon.
Nykyään vihreet ovat radikalistinen anarkistipuolue jonka puheenjohtaja kehottaa rikkomaan lakeja jos ne ei mielytä.
Myösfeminististä naisvaltaa haetaan ja tuetaan.
Vapaa rakkauskin on muodissa vaikka olisi naimisissa voi tietysti ottaa flinkilöitä jalkavaimoksi kun on niin liberaalia menoa, tai käydä homoclubeilla läiskimässä miehiä peppuun.
Muista seuraavan kerran äänestyskopissa, ketä äänestät. Unohda "saunatontut", graduväärentät ja muut vilpistelijät. Enkä Suomesta löytyy eduskunnan verran rehellisiäkin ihmisiä.
Mikä kansanedustajia oikein vaivaa? Suuri osa hyväpalkkaisista edustajista käyttää väärin hyväkseen kaikenlaisia etuja ja avustuksia?! Jotkut kikkailevat sopeutumiseläkkeellä. Kontrolli eduskunnassa on aivan käsittämättömän lepsua. Olin itse julkishallinnossa aikoinani laskuja tarkistamassa ja joka ikisen matkalaskun ja muun laskun aiheellisuus tarkistettiin ennen laskun hyväksymistä ja maksamista. Lisäksi oli tarkat säännöt ja ohjeet laskuttamiselle. Sama holtiton meno näyttäisi olevan myös EU:n käytännöissä matkalaskujen maksattamisessa ainakin joku vuosi sitten julkaistujen tietojen mukaan.
Kuuluuko kansanedustajan toimenkuvaan erilaisten työpajojen vetäminen kouluissa? Ei tietääkseni. Että Jani ehtisi vetää mahdollisimman monta kurssia niin hän tarvitsee taksia. Käyttääkö Mikko Alatalokin eduskunnam taksilippuja kun käy laulattamassa mummoja? Tai kiertelee keikoilla ympäri maata piristämässä kansaa? Ei kai? Saako Jani vielä erillisen korvauksen kouluilta kun kurssittaa oppilaita?
Miksi ei? Ihmiset ovat tasa-arvoisia seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta.
No, sorry, ei olla. Mulla ei oo taksilippuja käytettäväksi omiin menoihini enkä voi kesken työpäivänkään painella minnekään pitämään itse keksimiäni "luentoja" ja työpaikan kokouksissa täytyy olla läsnä. Janihan skippaa suurimman osan eduskunnan istunnoista. Että kerkee rahastaan kouluihin. Ei olla tasa- arvoisia.
Et voikaan olla, koska en omaa samoja taitoja ja tietoa kuin Jani.
Oivoi,, mun koulutus on enemmän kuin pelkkä peruskoulu, Janillahan on vain peruskoulupohja.
Eihän kansanedustajat tee muuta kuin juoksee ilmaisilla lounailla ja nauttii talon ( eduskunnan) eduista, joita ovat itse itselleen säätäneet. Avustajat ja vakituinen virkakoneisto hoitaa työt.
Näitä öhhöh kansanEDUSTAJIA on muutenkin aivan liikaa, kaikille ei riitä töitä kun on jatkuvasti sitä luppoaikaa, sairaan pitkistä kesä-, syys-, joulu-ja talvilomista huolimatta. Omista lomista nyt puhumattakaan, niistäkään ei tartte edes tiliä kenellekään tehdä eikä ilmoitella parin viikon poissaoloistaan.
Milläs koulutuksella Jani muuten niitä luentojaan pitää? Yhtä tyhjän kanssa ne Janin luennot ja työpajat. Kuin myös sen eduskunta"työ".
Täytyy todeta, että myös Jani on hyödyntänyt eduskunnan kulukorvausjärjestelmää kyseenalaisella tavalla.
Hän asuu perheineen Helsingissä (yökylässä M. Veitola), mutta on nostanut korotettua kulukorvausta tyhjillään olevaan asuntoonsa Riihimäellä, jossa on vakuuttunut asuvansa vakituisesti.
Eduskunnan hallintojohtajan mukaan tämä on täysin sääntöjen mukaista ja OK. Samoin taksilla ajaminen sairausloman aikana on ok
Jos tavis kansalainen toimisi samoin esim Kelan asumistukien kanssa, seurauksena olisi rikostuomio, vähintään ehdollista vankeutta.
Lukekaa enemmän Ilta Sanomat tänään.
Kohta on sairaslomalla taas, katsokaa vaan.
Hakkarainen asui laillisessa asunnossa lähellä eduskuntaa, mutta toivolan temput ovat omaa luokkaansa. Pitäisi tutkia kaikkien suhmuroinnit eikä vain joittenkin koska se on poliittista ajojahtia, ainakin persuja kohtaan
Niin pitäisi. Vihreäthän ajaa kovasti tasa-arvoa, joten kyllä sen tasa-arvon pitää toisinkin päin toimia. Vihreillähän se menee niin että vain heillä on kaikki oikeudet. Ja mihis unohtui se autojen kaameat saastepäästöt? Vihreet on muuten hirveen innokkaita europarlamentaarikkoja, ei haitta lentokoneiden saastuttaminen yhtään kun vihreä matkustaa. Hohhhooo!
On osoittautunut aikamoiseksi oman edun tavoittelijaksi. Ei kai kukaan voi hyvällä omallatunnolla tätä enää äänestää.
En ole koskaan vihreitä äänestänyt, mutta nyt olen lyönyt useilla tuhansilla euroilla vetoa sen puolesta, että tämä Toivola tulee uudelleen valituksi seuraavissa vaaleissa, edellyttäen tietysti että on ehdolla!
Kelaan ja eduskuntaan yhtenevä käytäntö maksettujen etujen ja tukien valvomattomuuteen ja siihen, että mitään ei peritä takaisin.