Kysymyksiä kanin hankinnasta.

Eli mä olen suunnitellut kanin hankintaa, kotona on entuudestaan super kiltti pieni koira. Tosin haastena on että omistan kesämökin jossa käyn paljon kesäisin veneen kanssa. Automatka on ensin noin 45min kestävä sekä sen jälkeen 5min venematka. Kysymys kuuluu että voinko ottaa kania esim. kantokopassa veneeseen ja mökillä sitten laittaa vaikka pihaaitaukseen? Olen lukenut paljon tietoa keskustelupalstoilta sekä ihan virallisilta sivuilta. Tähän kysymykseen en ole kuitenkaan löytänyt vastausta. Olen siis katsonut Leijonanharjaskania ja rodusta etsinyt paljo tietoa, mitä olette mieltä tästä asiasta?
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei oo yhtään liian pitkä matka, turvallisessa kopassa vaan jänes mukaan :) Kaniroduissa ei ole kovinkaan paljoa eroa, enemmän on merkitystä yksilöiden välisillä eroilla.

Äänestä

No kyllä rotujen mukaan vähän lyonne menee. Ittelläni on 4 kania. 3 on leijonanharjaksia joten sika varmaan voin sanoo niitten ominaisuuksii. Eli leijonanharjakset on aika lepposii, mutta tottakai myös kaneilla on luonteita. Leijonanharjakset on myös soveltuvia esim näyttelyyn tai estehyppyyn. Yleensä se on vähän niin että pieni on agressiivisempi ja isompi rauhallisempi

Äänestä
  • No ei kyllä todellakaan mene noin yksiselitteisesti koon mukaan. Esimerkiksi kääpiölupat on keskimäärin leppoisia ja vaikka belgianjänikset villejä. Mulla on tällä hetkellä pari äärimmäisen laiskaa hermeliiniä.

    Mut kaikissa roduissa yksilöiden väliset erot on suuria. Tietenkin luonne myös periytyy, joten kannattaa kysellä kasvattajalta hänen linjoistaan. Kaikista varmimmin tietää mitä saa kun hankkii aikuisen kanin jonka luonne on jo selvillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihanvaanminä kirjoitti:

Eli mä olen suunnitellut kanin hankintaa, kotona on entuudestaan super kiltti pieni koira. Tosin haastena on että omistan kesämökin jossa käyn paljon kesäisin veneen kanssa. Automatka on ensin noin 45min kestävä sekä sen jälkeen 5min venematka. Kysymys kuuluu että voinko ottaa kania esim. kantokopassa veneeseen ja mökillä sitten laittaa vaikka pihaaitaukseen? Olen lukenut paljon tietoa keskustelupalstoilta sekä ihan virallisilta sivuilta. Tähän kysymykseen en ole kuitenkaan löytänyt vastausta. Olen siis katsonut Leijonanharjaskania ja rodusta etsinyt paljo tietoa, mitä olette mieltä tästä asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu