Ollaan poikaystävän kanssa mietitty että semmonen pikkunen vois olla kiva eli haluttais hankkia nassut nyt nuorena. Mielestäni nuorten vanhempien etu olis just se että ymmärtää paremmin lapsiaan, kuka nyt haluaa jotain ikäloppuja vanhuksia? Olis niin siistiä meistä jos itsellä olis nuoret vanhemmat. Ollaan molemmat 18, poikkis ak:ssa ja itse oon lukiossa mutta olen abi vasta ensi vuonna. Poikaystäväni siis valmistuu ammatiin nyt keväällä, sen jälkeen armeija ja jatko-opinnot. Itse haluaisin lukea arkkitehdiksi jossain vaiheessa. Haluaisin tietää onnistuuko myös opinnot jossain vaiheessa? Entä kokemuksia opiskelusta kersan kanssa? Mulla on tällä hetkellä pillerit ja vaikka ollaanki seurusteltu vasta 2½ kk ollaan molemmat vastuuntuntoisia ja kypsiä. Niin, ja kuitenkin sen verran ajateltiin oottaa että saan lukion suoritettua.
Saako sitä sitten opiskeltua?
Lintu
131803
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
hmm 2,5kk seurusteltu, ehkäpä kannattaa napsia niitä pillereitä vielä muutama vuosi, mielellään saman kumppanin kanssa. Juttele äitis kanssa heti aamulla, mitäpä hän on mieltä ajatuksesta ja vävyisäehdokkaasta.
Itse sain aikanani esikoiseni heti lukion päätteeksi, 18- vuotiaana. Olimme tosin seurustelleet siinä vaiheessa n. 3 vuotta, joista 1,5 kihloissa.
Olin vuoden kotona lapsen kanssa, ja aloitin opiskelut hänen ollessa siis 11 kk. Opiskelin AMK:ssa sh:ksi, sain toisen lapsen kesken opiskelujen. Keskeytin opinnot tuolloin puoleksi vuodeksi. Olin työharjoitteluissa kesäisin, ja suoritin samoin vapaasti valittavia opintoja kesän aikana. Valmistuin suunnitellusti, kun toisaalta opinnot samaan aikaan aloittaneet lapsettomat venyttivät opintoja vielä 2-4 kk eteen päin.
Eli kyllä lapsen kanssa saa opiskelua. Se vaatii itseltä joustoa, organisointikykyä ja päättäväisyyttä. Iltaisin en juurikaan jaksanut lukea, ja lapsen ollessa hereillä oli lukeminen kotona suorastaan mahdotonta. Sitävastoin luin hyppytunneilla koulun kirjastossa, ja ennen tenttejä jäin koulun jälkeen kirjastoon lukemaan.
Ennemminkin kyllä suosittelisin seurustelemaan hiukan pidempään. Vaikka tiedät teidän olenvan vastuuntuntoisia, on sillä etunsa että tuntee toisen puoliskon hyvin ennen lapsen syntymää. Lapsi vaatii aikansa ja hoito käy voimille, ei siinä ole enää aikaa tutustua toiseen aikuiseen samalla. Opiskelu "lapsellisena" on helpompaa jos toinen vanhemmista on tiivisti kuvioissa mukana, ja hoitaa lasta kun sinä olet koulussa.
No, ette todellakaan ole valmiita vanhemmiksi. Olette tunteneet VASTA 2 kk. Mitä se jo kertoo. Jos joku on valmis tekemään lapsia 2 kk:n tuttavuuden kanssa ja jättää lukion kesken, niin se kertoo kaikkea muuta kuin kypsyyttä vastuun ottoon. Otahan järki käteen ja jos et sinä, niin toivottavasti 2 kk:n tuttavuutesi tekee sen!
Viestissänihän luki sevästi että en ole jättämässä lukiota kesken. Ja kai sitä saa vauvakuumetta olla vaikka milloin, jotkut naisethan unelmoivat jälkikasvusta vaikka miehestä ei ole tietoakaan..
Tuo on sellaista teinitytön haaveilua. Oli minullakin tuollaisia haaveita kuin sinulla on nyt.
Mutta mietipä. Et ole tuntenut poikaystäväsi kuin 2 kk. Ja ei siinä ajassa opi ihmisen hyviä ja huonoja puolia oppimaan. Olette vasta 18-vuotiaita. Ei teillä olisi mitään tuloja. Kelan rahoilla elelisitte (kituuttelisitte).
Itse hankimme mieheni kanssa ammatit ja nautimme elämästämme toistemme kanssa ennen kuin lasten hankkiminen tuli edes mieleen.
Haaveet ovat aina haaveita, lapsen hankkiminen on realismia.
Tuokaan kun sanoit "olisihan se kiva semmoinen pieni vauva", niin muistathan että vauva on elävä olento, johon molempien vanhempien on sitouduttava. Olisitteko muka tuon ikäisinä valmiita siihen? Epäilen. En halua moralisoida sinua, mutta toivoisin sinun ajattelevan asiaa järkevästi ja realistisesti.
Ei se ikä kaikkea kerro. Miun mummu sai oman esikoisensa 18-vuotiaana (juu juu, silloin ennenvanhaan), äitini 20-vuotiaana ja minä 18-vuotiaana. Kun meidän pikkuinen syntyi, mieheni oli 27-vuotias ja olimme seurustelleet neljä vuotta. Kyseessä oli vahinko. Olin ilmeisesti vatsataudin kourissa oksentanut pillerin (ehkä jopa kahtena pävänä peräkkäin), enkä tullut ajatelleeksi asia... juu-u, tyhmä, ajattelematon, vastuuntunnoton hunsvottinuori!
Meidän nuppu syntyi 20.5.2002 ja siitä asti on onnellisena elämässä edetty, joskus alamäkeen, mutta enimmäkseen ylämäkeen...
Ehdin valmistua pienten erikoisjärjestelyjen ansiosta ennen äitiyslomaani lukiosta ja saattaa lähihoitajaopintoni loppuun (aloitin koulun vuoden etuajassa), joten minulla oli lakki ja ammatti. Melkein puolitoista vuotta olin kotona pikkuisen kanssa, ja sitten syksyllä lähdin opiskelemaan ravitsemustieteitä... ja sillä tiellä ollaan nyt.
Miehen palkka ja saamamme avustukset riittävät ihan hyvään elämään. Tai siis "hyvän elämän" mitta ei mielestäni ole raha, mutta tarkoitin, ettei taloudellinen puoli ole ylitsepääsemättömiä vaikeuksia tuottanut.
Kaikki on hyvin =) Hassua. Kiitos kun pistitte minut kirjoittamaan tämän tekstin, tajusin taas, että kaikki on oikein hyvin!
En kehota ketään hätäilemään tuon vauva-asian kanssa. Se ei ole leikkiä, ja sen kyllä yleensä ehtii vähän myöhemminkin kuin alle kaksikymppisenä, jos vain malttaa ja haluaa odottaa. Mutta tällaisena erikoistapauksena kaikki ikään (ja ikäeroon) liittyvät yleistykset nostavat karvat pystyyn =)
Hyvät jatkot kaikille lapsellisille ja lapsettomille ikään katsomatta!
kuulostaa oudolta. teinin mielestä 35-40-vuotiaskin äiti on ikäloppu. murrosikään kuuluu se, että häpeää vanhempiaan ja vanhemmat ovat tyhmiä eivätkä ymmärrä. vanhempien pitää pystyä toimimaan aikuisina eikä lapsen kavereina.
opiskella voi lapsen kanssa, mutta onhan se rankempaa. voi tulla rahallisesti tiukkaa opiskella vielä monta vuotta lapsen syntymän jälkeen. pitää ottaa myös huomioon ettei tulevaisuudesta tiedä. esim. on vaikeaa opiskella jos lapsi sairastelee paljon. lasta suunnitellessa kannattaa miettiä ja ottaa selvää minkälaiset tulot olisivat vauvan syntymän jälkeen. helpommalla pääsee kun on töitä ja opiskelut hyvässä mallissa.
harvat 18-vuotiaat ovat valmiita vanhemmiksi varsinkin jätkät. kannattaa tosissaan miettiä onko poikakaverisi mukana kaikessa siinä mitä vauva tuo mukanaan. kuten seksittömät ajat, sairaaloisen väsymyksen, raskaudentuomat vaivat yms.
olkaa nyt yhdessä pidempään ja opiskelkaa ennenkuin mietitte lasta.
Kyl ne opinnot onnaa vai onki mukuloita enemmänki. Muutama vuosi sitten kaverini luki itselleen ammatin ollessaan 35v ja 7 lapsen äippä.Itse suoritin joku vuosi sitten perus tutkinnon 2 mukulan yh-äippänä, nyt suoritan ammattitutkintoa ja 5 noita kersoja on 3 alle kouluikästä et kokemuksesta sanon et kyl opiskelu lasten kanssa onnistuu, rankkaa tämä on( tehtävät tehdään yöllä) mut palkitaan lopussa.
Hienoa lukea että noinkin monen lapsen kanssa pystyy vaikka mihin. Tollaista todella arvostan. En vain haluaisi ajatella että lapsi=este.
Itse alotan syksyllä iltalukion. Vauvani on tuolloin 10kk. en halua laittaa alle 2v vielä hoitoon, joten olen päivät vauvan kanssa ja illat isukki sitten hoitaa vauvan.
Näin siis on suunniteltu.
Onhan se kiva haaveilla tulevaisuutta. Mutta jos kuitenkin odottaisitte että poika ystäväsi olisi suorittanut asevelvollisuuden ja vielä opinnotkin loppuun ja päässyt työelämään, jotta vois sitten elättää perheensä. Ette siinäkään vaiheessa ole liian "vanhoja" vanhemmiksi.
Teidän molempien on vielä kypsyttävä. Poika ystävälläsäkin saattaa olla vielä kasvuikä kesken.
Itse mä sain pojan ku olin kauppakoulussa en mä ainakaan jaksanu koulua käydä samalla ku mulla oli vauva se oli tosi raskasta. Mulla ei ole vieläkään ammattia ja täytän kohta 20 tässä alkaa olla kohta hätä että mistä töitä jne..
Harvalla alle 20-vuotiaalla on nykypäivänä ammatti. Pelkkiä ylioppilaita korkeintaan ovat.