Kyseessä pienehkö taloyhtiö.
Jo keväällä osakkaat sopivat , että samat hallituksen jäsenet saavat jatkaa seuraavan kauden. Mitään suurempia toimenpiteitä yhtiön hyväksi ei tuntunut olevan tarpeen.
Sääntömääräistä yhtiökokousta ei kuitenkaan pidetty kuuden kuukauden sisällä tilivuoden päättymisestä.
Nyt on herätty asiaan. Yhtiökokous aiotaan pitää. Siinä hoidettaisiin varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat.
Herää kuitenkin kysymys, miten tällaista yhtiökokousta nimitetään. Jos se katsotaan sääntömääräiseksi, se olisi samalla laiton eli merkityksetön.
Olisiko yhtiökokous katsottava siten tavanomaiseksi / ylimääräiseksi yhtiökokoukseksi, jossa ikään kuin sattumoisin käsitellään sääntömääräisen yhtiökokouksen asiat?
sääntömääräinen yhtiökokous myöhässä
5
1466
Vastaukset
- eineKleineIsännöitsijä
Myöhästymisestä huolimatta se on mielestäni "varsinainen yhtiökokous". Vai kumpi näyttää paremmalta : ei varsinaitsta yhtiökokousta lainkaan, tai varsinainen yhtiökokous pidettynä myöhässä?
Jos yhtiö on kovin pieni, saadaan kaikki paikalle ja asioita sovittua yksimielisesti, tekisin ehkä niinkin että nakkaisin pöytäkirjaan väärän päivämäärän! Ellei ole sitten jotain erityistä syytä, ettei näin voi tehdä. Tai sitten vastuuvapaus pykälään maininta kokouksen myöhästymisestä, ja vastuuvapauden myötö hallitukselle ja isännöitsijälle tästä huolimatta.
Ei mielestäni myöhästyminen kokouksesta mitätöntä tee. Kun kutsu on lähetetty asianmukaisesti ja muut kokouksen pykälät täyttyy, on se ihan oikea kokous. Mielestäni.
Kyllä näitä kokouksia kannattaa pitää vaikka asiaa ei tuntuisi olevankaan. Lakihan sen vaatii ja on hyvä rupatella naapureiden kanssa vaikka säästä, jos ei muuta juteltavaa ole.- WOD1
Juuri näin paitsi, että vääriä päivämääriä en lähtisi kokouspöytäkirjoihin kirjaamaan. En, vaikka tähän jokainen osakas antaisikin "suostumuksensa". Kyseessähän olisi virallisen asiakirjan (kokouspöytäkirjan) väärennös. Joka taas voisi tehdä pöytäkirjasta mitättömän. Ja ilman muuta pöytäkirjaan tulisi kirjata maininta, että kokous on pidetty laista poiketen "myöhässä".
- eineKleineIsännöitisjä
WOD1 kirjoitti:
Juuri näin paitsi, että vääriä päivämääriä en lähtisi kokouspöytäkirjoihin kirjaamaan. En, vaikka tähän jokainen osakas antaisikin "suostumuksensa". Kyseessähän olisi virallisen asiakirjan (kokouspöytäkirjan) väärennös. Joka taas voisi tehdä pöytäkirjasta mitättömän. Ja ilman muuta pöytäkirjaan tulisi kirjata maininta, että kokous on pidetty laista poiketen "myöhässä".
Kyllä, huono oli heittoni. Älkää kirjoittako vääriä päivämääriä. Rehellinen päivämäärä ja maininta että myöhässä ollaan.
Yhtiökokouksen alussa "päätetään", että kokous on laillinen ja päätösvaltainen. Itse ehkä äänestyttäisin tässä vaiheessa osallistujilta, hyväksyvätkö he kokouksen vaikka se pidetään myöhässä. Jos jollekin osakkaalle aiheutuu haittaa myöhästymisestä, ja hän vastustaa kokouksen laillisuutta, pitäisi kait silloin jättää kokous pitämättä, hoitaa tämän osakkaan asia kuntoon ja sitten vasta pitää kokous. Tai vaihtoehtoisesti kirjata vastustajat ja heidän kommenttinsa huolella pöytäkirjaan, pitää kokous (jos kannatus riittää muuten) ja ehkä myöhemmin tarvittaessa uusia kokous jos pieleen meni.
Vähän arvailua siis tuo, pidän keskustelua hengissä jos sattuu käymään itselle samalla tavalla. Välillä menee hieman tiukalle :-) - WOD1
Mielestäni kokous voidaan pitää aivan normaalisti jos enemmistö osakkaista kokouksen hyväksyvät. Tämä kokousta vastustanut osakas voi halutessaan jättää oikeuteen moitekanteen perusteluineen. Perusteet moitekanteen jättämiseen löytyy asunto-osakeyhtiölain 23-luvusta. Kyseessähän olisi ns. asiavirhe, eli on toimittu yhtiöjärjestyksen tai asunto-osakeyhtiölain vastaisesti. Huomioida kannattaa kuitenkin se, että asiavirhe ei välttämättä tee kokouksen päätöksistä mitättömiä.
- Halljäsen45
eineKleineIsännöitisjä kirjoitti:
Kyllä, huono oli heittoni. Älkää kirjoittako vääriä päivämääriä. Rehellinen päivämäärä ja maininta että myöhässä ollaan.
Yhtiökokouksen alussa "päätetään", että kokous on laillinen ja päätösvaltainen. Itse ehkä äänestyttäisin tässä vaiheessa osallistujilta, hyväksyvätkö he kokouksen vaikka se pidetään myöhässä. Jos jollekin osakkaalle aiheutuu haittaa myöhästymisestä, ja hän vastustaa kokouksen laillisuutta, pitäisi kait silloin jättää kokous pitämättä, hoitaa tämän osakkaan asia kuntoon ja sitten vasta pitää kokous. Tai vaihtoehtoisesti kirjata vastustajat ja heidän kommenttinsa huolella pöytäkirjaan, pitää kokous (jos kannatus riittää muuten) ja ehkä myöhemmin tarvittaessa uusia kokous jos pieleen meni.
Vähän arvailua siis tuo, pidän keskustelua hengissä jos sattuu käymään itselle samalla tavalla. Välillä menee hieman tiukalle :-)Ei yhtiökokouksen alussa päätetä onko se laillinen vai ei. Se korkeintaan todetaan. Kokous on laillinen, jos sen kutsumisessa on noudatettu yhtiökokouksen ja lain sääntöjä. Jos teillä on sääntömääräinen kokous nyt myöhässä, niin pidätte sen heti kuin mahdollista. Jos osakkaille tai yhtiölle on koitunut kokouksen myöhästymisestä vahinkoa, niin hallitus voi olla vahingosta korvausvelvollinen.
Hallitus voi kutsua halutessaan vaikka joka kuukausi yhtiökokouksen koolle päättämään hallituksen jäsenten valinnasta, budjetista yms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933641Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292393Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34901- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5789- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686