Ratkaisevassa vaiheessa olevat brexit-neuvottelut ovat tänään EU-johtajien käsittelyssä Itävallan Salzburgissa.
Maaliskuun eropäivään on aikaa enää puoli vuotta, ja tänään tarkoituksena on arvioida neuvotteluiden jatkoa EU:n epävirallisessa huippukokouksessa.
EU-maat pohtivat ylimääräisen brexit-huippukokouksen järjestämistä marraskuun puolivälin tienoilla. EU-puolella on toivottu, että erosopimusta olisi voitu käsitellä jo lokakuun huippukokouksessa, mutta brittien sisäpolitiikka sekoittaa jälleen EU:n prosessikaavion.
Britannian pääministeri Theresa Mayn konservatiivit järjestävät syys-lokakuun vaihteessa puoluekokouksen, josta odotetaan suuntamerkkejä Britannian brexit-linjalle.
STT
EU-johto pohtii brexitiä Salzburgissa
8
170
Vastaukset
- HerääEurooppa
Kuulemma Saltzburgissa mielenosoitetaan "EU-linnoituksen" hajottamisen puolesta!? Kyse on siis äärivasureista ja kiihkomamuttajista.
Nuo samat tahot ovat kuitenkin kovimpia Euvostoliiton kannattajia??? Siis he oudolla logiikallaan kannattavat EU:ta ja samalla sen heikentämistä!
Mikä kertoo kaiken oleellisen Brysselin diktatuurista. Sekopäisten ihmisten Euroopan vastainen hanke. MOT.- Taas-naurattaa
EU-vihaaja: "Nuo samat tahot ovat kuitenkin kovimpia Euvostoliiton kannattajia??? Siis he oudolla logiikallaan kannattavat EU:ta ja samalla sen heikentämistä!"
Tuo mitätön sakki haluaa vain ottaa pakolaiset vastaan. Ei se heidänmielestään EU:a heikennä, vaan rikkaalla EU:lla on siihen varaa.
"Mikä kertoo kaiken oleellisen Brysselin diktatuurista. Sekopäisten ihmisten Euroopan vastainen hanke. MOT."
Sekopäisiä ovat nimenomaan EU-vihaajat kaikessa typerässä valehtelussaan.
EU pyrkii nimenomaan demokraattisesti sopimaan maahanmuuton saamisesta yhteistoimin kuriin. Tosin se on jo vähentynyt murto-osaan aiemmasta.
- UnionFan
EU puskee tiukkaa aikarajaa brexit-sopimukselle – marraskuuhun mennään vain jos on pakko
Donald Tuskin mukaan Britannian malli ei yksinkertaisesti toimi, mutta Mayn mukaan se on toistaiseksi ainoa järkevä malli. Suurin riita koskee Pohjois-Irlannin rajajärjestelyjä, ja niitä May lupasi miettiä vielä kerran. Aika uhkaa kuitenkin loppua.
May haluaa siis pitää kiinni tavaroiden vapaasta liikkumisesta, mutta EU katsoo sen olevan rusinoita pullasta, eikä hyväksy.
Tukossa ollaan. - UnionFan
Tiukat ehdot
Sipilän mukaan EU pitää edelleen tiukasti brexit-neuvotteluissa kiinni EU:n sisämarkkinakokonaisuudesta eli tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaasta liikkuvuudesta.
Unionin brexit-neuvottelija Barnier sanoi torstaina EU-maiden johtajille, että paras brexit-malli olisi Norja -malli.
- Siihen kuuluisivat sitten ne velvoitteet, mitä Norjallakin on, eli he soveltavat EU-lainsäädäntöä ja maksavat siitä myöskin hintaa, Sipilä sanoi.
Norja ei ole EU:n jäsen, mutta kuuluu Euroopan talousalue ETA:an, mikä takaa sille pääsyn EU:n sisämarkkinoille. Lisäksi Norjan sopimus sallii työvoiman vapaan liikkuvuuden, ja vastaavasti Norja maksaa EU:lle vuosimaksua, eli käytännössä Norja joutuu noudattamaan EU:n päätöksiä, mutta se ei pääse osallistumaan päätöksentekoon.
Britannialle luvattu Norjan mallin lisäplussa voisi tulla Sipilän mukaan esimerkiksi tulliunionista.
- Siinä voisi lisäksi olla tulliunioni, ja niitä asioita, joita Britit ovat nostaneet esille, mutta tämä nyt on idealismia.
Syntyykö sopu?
Kysymykseen siitä, miten todennäköisenä Suomen pääministeri pitää Britannian EU-erosopimuksen syntymistä, Sipilä totesi, ettei ainakaan vielä tuosta tavoitteesta ole syytä luopua.
EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sen sijaan totesi torstaina, että vaikka Britannia lähtisi unionista ilman erosopimusta, komissio on jo valmistautunut tähänkin skenaarioon, eli asiasta ei tarvitse huolehtia.
- Be happy - dont worry, Juncker totesi Salzburgissa.- Juoppo-Juncker
Juncker: "Be happy, dont worry"?! Jatkuvassa parin promillen kännissä ei huolet paljoa paina. ;-)
Eikä eurooppalaisen sivilisaation puolustajiakaan huolet paina, kun Euvostoliitto kulkee kohti tuhoaan... - Taas-naurattaa
Junckerilla on tyypilllinen vanhan miehen vaiva. Jalat eivät enää tottele.
Järki pelaa. Ei ole mitään syytä antaa brittien hyppyyttää EU:a. Se jatkaa elämäänsä, britit vastatkoon tyhmyyksistään.
May joutuu äärimmäisen koville Johnsonin ja kumppaneiden kanssa. Onnistuminen on jonkinmoinen ihme. Mayn tappio olisi briteille paha juttu. Se tietäisi brexitiä ilman sopimusta ja siitä ilman muuta seuraavaa taloudellista kaaosta UK:ssa.
- UnionFan
May ilmoitti olevansa valmis myös kovaan brexitiin. Pohjois-Irlannin rajakysymys tuntuu kyllä ylipääsemättömältä.
Jos tyytymättömyys Mayhin kasvaa, pystyvät kovaa brexitiä ajavat omat ja labour yhdessä kaatamaan hallituksen ja silloin edessä on uudet vaalit ynnä kova brexit.
Siinä on purtavaa. Koettakaa nyt tajuta mihin se Britannia on menossa... Sillä ei ole mitään.
Sillä ei ole mitään kauppapolitiikkaa eli sillä ei ole käytännössä mitään ei
yhtään mitää, minkä päälle se voi rakentaa... ei mitään.
Sinne perus-kommunisteille minä ja sinne sinne tyhmien ja yksinkertaisten
porukkaan juuri sinne tymien yksinkertaisten porukkaan !
Britannia ei ole omavarainen ja se tarvii vaihtokauppaa !!!
Se ei voi myydä mitään ei mitään mutteria tai laatikkoa tai kauhakuormaajaa
kilapailukykyiseen hintaan ainakaan euroopan markkinoille... Vaihtakoot niitä
Baaneihin ja Bambupuihin ihan rauhassa.
Eli siitä tulee Banaanivaltio yksinkertaisesti !
Koeta tajuta nyt, että Euroopan unioni suojelee omaa markkinaa ja sinä et tuo
niitä samaan hintaan, kuin ne valmistetaan Euroopassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1106180Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400