Voiko menkat "panna" pois?

Nyt tulee kyllä ehkä todella tyhmä kysymys, joten teilatkaa rauhassa, mutta kysyn silti :D

Eli menkkojeni oli tarkoitus alkaa noin sunnuntaina, kiertoni voi heitellä päivällä parilla suuntaan ja toiseen. Sunnuntain vastaisena yönä harrastin aika villiä seksiä, huomasin jo ennen kun aloimme puuhiin että pari tippaa oli tullut mutta ajattelin että vuotoni on ihan alussa niin niukkaa että ehkei se haittaa.
Aamulla kuitenkin huomasin että verta olikin tullut aika runsaasti session aikana ja asettelin kupin paikoilleen olettaen että ne menkat sitten alkoi.

No, eivät ne alkaneetkaan ja nyt olen sitten jo 4 päivää myöhässä ja kiertoni ei näin pitkä ole ollut vielä koskaan. Raskaus ei ole mahdollinen, koska vaikka seksikumppani onkin ollut sama viimeisen vuoden, niin emme ole parisuhteessa eikä sessiomme mitenkään säännöllisiä ja edellis kerrastakin jo useampi kuukausi aikaa.

Joten tyhmä kysymykseni onkin siis, onko mahdollista että menkkani oikeasti alkoivat silloin yöllä ja kaikki olisi tullut ulos seksin aikana? Tai osaako joku kertoa mistä muusta syystä olisin voinut vuotaa niin paljon verta, sitä oli nimittäin aika runsaasti sängyssä?
3328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Naisilla on aika paljon tietämättään keskenmenoja. Yksi vaihtoehto on, että olit jo aiemmin raskaana ja sait sattumalta seksin aikaan keskenmenon. Tosin pitkä seksiväli puhuu sitä vastaan. Toinen (todennäköisempi) vaihtoehto on, että raju seksi aiheutti jonkin vaurion, joka vuosi. Ehkäpä sinulla oli polyyppi kohdunsuulla tai jokin muu vaurioaltis kohta? Jos yleensä alkaa runsaammin seksin johdosta vuotamaan, niin kannattaisi käydä lääkärissä tarkastuttamassa paikat. Seksiin liittyvä vuoto on todennäköisesti seksiin liittyvää vuotoa. Oliko vuoto kirkasta, oliko siinä hyytymiä?

Se, että menkat ovat olleet säännölliset, ei takaa sitä, että jollakin kerralla sattuu poikkeus. Ennustamista auttaa reippaasti, jos käyttää pillereitä tai jos tuntee kehonsa niin hyvin, että voi seurata hormonien aiheuttamia muutoksia (kuten ovulaatiolimaa jne). Jos olet esim. laihduttanut, voi olla, että menkkasi olisivat jo tietämättäsi jääneet pois. Jos menkat jäävät laihdutuksen vuoksi pois, myös naishormonitasot laskevat, ja matalat naishormonitasot aiheuttavat esim. limakalvojen haurautta ja sitä kautta vaurioita ja vuotoakin voisi tulla. Menkkojen alkuhan riippuu pääsosin siitä, onko munasolu irronnut pari viikkoa aiemmin. Jos se ei ole irronnut tai jos se on hedelmöitynyt, ei vuoto ala. Joillain naisilla vuodot ovat epäsäännöllisiä (ja lähes kaikilla lähellä vaihdevuosia), jolloin pitkän vuototauon jälkeen voi tulla tyhjennysvuoto, eli kiertoon ei liity ovulaatiota. Silloin vuotokin voi olla pitkä ja runsas.

Joka tapauksessa tässä on monta spekulaatiota. Raskaustestin saa marketista ja se maksaa vain pari euroa, se kannattaa joka tapauksessa tehdä. Ja jos menkat vain antavat odottaa itseään, niin sitten lääkäriin. Jollei ehkäisy ole kunnossa, niin hoida se kuntoon. Etenkin jos olet nuori. Nuoret ovat yleensä hedelmällisiä, ja ennemmin tai myöhemmin venäläinen ruletti johtaa raskauteen.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta vastauksesta! Tosiaan edellinen seksikerta on ollut huhtikuun alussa, joten raskaus tai keskenmeno ei ole mahdollinen.
    Ikää on 30 joten en ihan nuori ole eikä vaihdevuodetkaan ihan ajankohtaiset vielä.
    Hormonaalista ehkäisyä en halua, enkä ole kokenut sille mitään tarvetta ilman parisuhdetta kun seksikerratkin kuitenkin ovat hyvin harvassa. Kondomia kuitenkin käytämme aina.

    Menkat eivät ole alkaneet edelleenkään, joten odottelen viikonlopun yli ja soittelen sitten varmaan sinne lääkäriin maanantaina.

    Äänestä

Voitko tiivistää viestin? Oli liian pitkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siistiäpuuhaa kirjoitti:

Nyt tulee kyllä ehkä todella tyhmä kysymys, joten teilatkaa rauhassa, mutta kysyn silti :D

Eli menkkojeni oli tarkoitus alkaa noin sunnuntaina, kiertoni voi heitellä päivällä parilla suuntaan ja toiseen. Sunnuntain vastaisena yönä harrastin aika villiä seksiä, huomasin jo ennen kun aloimme puuhiin että pari tippaa oli tullut mutta ajattelin että vuotoni on ihan alussa niin niukkaa että ehkei se haittaa.
Aamulla kuitenkin huomasin että verta olikin tullut aika runsaasti session aikana ja asettelin kupin paikoilleen olettaen että ne menkat sitten alkoi.

No, eivät ne alkaneetkaan ja nyt olen sitten jo 4 päivää myöhässä ja kiertoni ei näin pitkä ole ollut vielä koskaan. Raskaus ei ole mahdollinen, koska vaikka seksikumppani onkin ollut sama viimeisen vuoden, niin emme ole parisuhteessa eikä sessiomme mitenkään säännöllisiä ja edellis kerrastakin jo useampi kuukausi aikaa.

Joten tyhmä kysymykseni onkin siis, onko mahdollista että menkkani oikeasti alkoivat silloin yöllä ja kaikki olisi tullut ulos seksin aikana? Tai osaako joku kertoa mistä muusta syystä olisin voinut vuotaa niin paljon verta, sitä oli nimittäin aika runsaasti sängyssä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu