"Argentiinassa hyväksyttiin vuonna 2006 laki, jonka mukaan kaikilla maan oppilailla on oikeus seksuaalikasvatukseen. Käytännössä lain toteutuminen jää kuitenkin ohueksi, sillä etenkin syvästi katolisessa Pohjois-Argentiinassa monet oppilaitokset kieltäytyvät opetuksesta vetoamalla uskonnollisiin arvoihin."
https://yle.fi/uutiset/3-10413968
Siis 12 vuotta lain hyväksymisen jälkeen seksuaalivalistuksen opettamisesta kieltäydytään maassa jossa laittomien aborttien lukumäärän arvellaan olevan jopa puoli miljoonaa.
Väistämättä tulee kuva ettei todellisuudessa edes olla huolissaan aborteista vaan abortin kriminalisointi ja seksuaalivalistuksen laiminlyönti joka osaltaan pitää aborttiluvut korkeina ovat vain oire fundamentalistisesta uskonnosta.
Myöskään julkisessa keskustelussa nämä suuret aborttiluvut ovat abortin vastustajien osalta ohitettu systemaattisesti. Koska ne tapahtuvat katseilta piilossa niin niitä ei edes ole?
Kaksinaismoralismi kukoistaa
5
127
Vastaukset
- menoa.Argentiinassa
Kirkko on osa aborttiongelmaa, se on osaltaan sen aiheuttaja. Fundamentalistiset uskonnolliset arvot joiden mukaan avioton lapsi on häpeä ja sysää äidin yhteiskunnan paarialuokkaan sekä seksuaalivalistuksen puute ovat kuitenkin asioita joihin ei kai tarvitse korjausliikkeitä tehdä?
Syyllistetään naiset vaikka paljon on vikaa kirkossakin. - PasiToivonen
Onneksi meillä on Luterilainen kirkko.
- PasiToivonen
Luterilainen kirkko ei ole koskaan syyllistänyt naisia.
*sarkastinen kommentti* Nimenomaan suurta kaksinaismoralismihan se on. Ei noissa olla aidosti ihmisen asialla, tässä tapauksessa lähinä tyttöjen ja naistenasialla vaan tarkoitus lähinä onkin pitää naiset ja tytöt tuollatavoin "miehen alamaisena" ja riippuvaisena . Asettamalla tytöille lisää kapuloita jo valmiiksi hankaliin rattaisiin, eli aikainen naimisiinmeno, pakkosynnyttäminen jne. voidaan varmistaa se, että tuo tyttö ei kasva aikuiseksi naiseksi ja pysty esimerkiksi saamaan ammattia itselleen ja sitä kauttaa työtä ja taloudellisen riippumattomuuden, joilloinka hän ei tarvisikaan sitä elättäjää itselleen.
Voi voi sentään sitä Argentiinaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045241Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325996SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32515677Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011203Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17110805Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369681Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236491