Suvakki ilmassa

2lesken

Taannoin viherpipertäjä Aino Pennanen yritti estää koneen lähdön seisomalla paikallaan.
Hän näki poliisiautoja ja poliiseja, mutta ei tiennyt yhtään, mistä oli kysymys.
Eikä tiedä vieläkään.
Veti oman johtopäätöksensä , että jotain koneessa kidutetaan tai viedään kidutettavaksi.

Nyt on porilainen, irakista muuttanut myönteisen turvapaikan saanut mies, pidätettnä ja epäillään murhasta.
Hän on myös ehdokkaana seurakuntavaaleissa.
Kai hänet vielä äänestetään hurskaaseen kirkkovaltuustoon.

Jos ja kun tämä ko. mies passitettaisiin omaan maahansa lusimaan, olisiko joku ainopennanen vastustamassa siirtoa.

8

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pennanen-pantiksi

      Tottakai Aino mamuPeppunen olisi vastustamassa siirtoa kissan kynsin ja leijonan hampain.
      Sillä eihän Irakiin voi vaan palauttaa ketään, koska se on "vaarallinen ja turvaton", jossa murhaajat voivat saada kuolemantuomion. On helponpaa lusittaa suomessa 13 - 15 vuotta.
      Eikös ne ministerit orponen ja sippinen sanoneet juurikin eilen, että palautusprosessi Irakiin on JÄISSÄ! Huolimatta, että irakilaisten toimittamia henkirikoksia suomessa on jo useita.
      Ja kyllä, Pennanen saa täyden tuen hallitukselta samoin kuin Moilanen.

      • Penna
        Tässäkin irakilaismiehen tapauksessa on ilmeisesti kyseessä paperiton henkilö, jota porilaiset seurakuntasisaret ovat hyysänneet.
        Antavat asunnon kirkolta ja ruokkivat.
        Laittavat vielä kielitaidottoman ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa.

        Tulos on tässä.
        Kerrostalo huoneistossa tulipalo, ja pahoinpidelty ruumis.
        Olisi voinut syttyä koko kerros tai enemmänkin huoneistoja palamaan.

        Eikö näitä paperittomia millään keinolla saada tästä maasta ulos.

        Ja noille hyysääjille myös tuomioita.


      • treenaa_lisää
        2lesken kirjoitti:

        Penna
        Tässäkin irakilaismiehen tapauksessa on ilmeisesti kyseessä paperiton henkilö, jota porilaiset seurakuntasisaret ovat hyysänneet.
        Antavat asunnon kirkolta ja ruokkivat.
        Laittavat vielä kielitaidottoman ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa.

        Tulos on tässä.
        Kerrostalo huoneistossa tulipalo, ja pahoinpidelty ruumis.
        Olisi voinut syttyä koko kerros tai enemmänkin huoneistoja palamaan.

        Eikö näitä paperittomia millään keinolla saada tästä maasta ulos.

        Ja noille hyysääjille myös tuomioita.

        Paperiton, kielitaidoton, myönteisen turvapaikan saanut mies, ehdolla seurakuntavaaleissa.....:))))
        Kyllä minä tiedän että sinä et ole mikään järjen jättiläinen, mutta tämä on ennätys:)))))))))))))))


      • treenaa_lisää kirjoitti:

        Paperiton, kielitaidoton, myönteisen turvapaikan saanut mies, ehdolla seurakuntavaaleissa.....:))))
        Kyllä minä tiedän että sinä et ole mikään järjen jättiläinen, mutta tämä on ennätys:)))))))))))))))

        treenaa
        Tällaista matskua tulee toimittajilta.
        Miestä haetaan vokista raskaalla kalustolla ja tyyppi ei asukaan siellä.
        Seurakuntalistalla on ehdokkaansa. mutta poliisikuulusteluun tarvitsi.arabiakielistötä tulkkia.
        Tämne Poriin muutti paljon.irskilaisia ja kaikilla tuntuu.olevan erilainen elämäntilanne.
        Onhan täällä isoja peheitäkin.
        Joks ei ole paperit kunnossa seurakunta järjestää yösijan ja ruokaa
        Voihan sitä.alkaa kirkkovaltuutetuksi, kun kerran.tulkki on.


    • e.lä.mä

      Vihreät pitäisi kieltää kaikissa maissa---ovat rikollisia.

    • Mukaanpyydetty

      Onko muka srk-vaaliehdokkaat 2018 jo julkistettu?

    • IlmastonmuutosEi.haittaa

      Kovia ovat reissaamaan nämä vihreät...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1187
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1183
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      866
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      863
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      767
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      677
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      99
      646
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      636
    9. 78
      581
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      548
    Aihe