Enkeliusko ja uushenkisyys vakavia eksytyksiä!

Teonyymus

Viime aikoina yhä useampi vanhoillislestadiolainen on siirtynyt uushenkisyyden ja enkeliuskon piiriin. Apua vaivoihin yms. haetaan pakanallisilta enkeleiltä ja yksisarvisilta. Kaulaan ripustetaan luostareissa ”siunattuja” amuletteja ja poltellaan erilaisia ”pyhiä” suitsukkeita pahoja henkiä pois ajamaan. Moni uushenkisyyteen hairahtunut uskoo pystyvän pitävänsä myös kristinuskon siinä sivussa, mutta kuinkas useimmiten käykään? Uushenkisyys korvaa kristinuskon, kun uskotaan, että onnenamuletit, yksarvisten maagiset säteet, sekä onnenenkeleiden siunaus tuo riittävän turvan elämään. Tällöin huomataan, että eihän tuota Kristusta tarvitakkaan mihinkään, kun onhan meillä yksisarviset jne.
Uushenkisyyteen harvoin eksyy ateistit tms. Niiden pariin siirtyy enenevissä määrin porukkaa kirjauskonnoista, kuten myös elävästä kristillisyydestä. Tämä on harmillista, sillä oikeasti mitään yksisarvisia ei ole olemassakaan, eikä ketään tee autuaaksi epämääräisissä luostareissa siunatut onnenesineet ja kynttilät. Ne ovat siunatut epäjumalten nimeen. Meille uskovaisille pitäisi riittää Jeesuksen sovitustyö. Ei siihen sivuun yksisarvisia ja muita taikajuttuja tarvita. Eikä sitä paitsi voi edes palvella kahta herraa. Kultaset vasikat, onnenkäpälät, taikasauvat ja erilaiset suitsukkeet ovat vain välineitä väärän jumalan palvelukseen. Ja kuka se väärä jumala on? No itse Pelsebuubi, eli sielujen vihollinen, Saatana.

14

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinilä

      Olen samaa mieltä. Kyllä kristinusko ja Jeesuksen sovitustyö on niin suuri asia, että muuta ei tarvita.

      • suitsuttamaton

        Kerropas tuo Oulun kääkille!


    • Huikamalata

      Onko uusherräyksen kososlaiset soluttautunna Siioniin?

    • Suurimmateksytykset

      Vuosikymmenen saatossa suurimmat eksytykset ovat olleet vääräoppiset hoitokokoukset. Vääryyksiä ei ole vielä tähän päivään mennessä korjattu. Moni sydämestään uskovainen käveli ulos yhteisön toiminnasta vääräoppisen hoitajan jaloilla/vuoksi. Uskovaisia syytettiin asioista, joista he eivät tienneet mitään ja heitä pakotettiin tekemään parannusta hoitajien omantunnon kautta ts. hoitajien omista synneistä. Nämä väärähenkiset hoitajat saattavat tänäkin päivänä näytellä uskovaista olemalla hyvin aktiivisia yhteisön toiminassa, vaikka asiat ovat korjaamatta.

    • Onko näin?
      Raamattu mainitse enekeliden hyvistä teoista 386 kertaa, eikö tieto ole vielä mennyt lestadiolaisuuteen?

      • pahalleenkelille

        Miksi sinä itsesi Pyhäksi julistanut veetuilet jatkuvasti muille ihmisille?


      • ei.kai

        Sydämen kyllyydestä suu puhuu eli kieli paljastanee parhaiten, millainen on sydämen tila.


      • pahalleenkelille kirjoitti:

        Miksi sinä itsesi Pyhäksi julistanut veetuilet jatkuvasti muille ihmisille?

        Vastaa kysmykseen, äläkä veetuile.


      • ei.kai kirjoitti:

        Sydämen kyllyydestä suu puhuu eli kieli paljastanee parhaiten, millainen on sydämen tila.

        Milloin olet kuullut minun puhuvan?


      • Totuudentolvi

        Enekilitten ja pyhitten kasna oleavt sinun tahdon. Älkääpäämme käläkäläpäämme neidatko sitä silkeen sveivan!


      • Totuudentolvi kirjoitti:

        Enekilitten ja pyhitten kasna oleavt sinun tahdon. Älkääpäämme käläkäläpäämme neidatko sitä silkeen sveivan!

        Kokeile aivan Suomen kielellä? Jatketaan sitten.


    • nuo_roskalehdet

      Ymmärtääköhän tämä edellinen kirjoittaja oikeastaan, mistä on tässä aiheessa kysymys?
      Laskenut hän on. Hyväksyykö sen, että esim. Katri-Helena puhelee kuolleiden kanssa? Jos olen oikein ymmärtänyt hänestä kirjoitetun. Jos ei, pyydän anteeksi omaa erhettä.

      • Samoel

        Ei Katri-Heleena eikä kukaan muukaan täsä ajasa pysty juttelee kuolleitten kanssa! Se on taivaallinen tosi asia !
        Eikä yksisarvishoidot, parantavat talismaanit (vaikka olisivat kuinka siunatuita) yms mitää auta. Placebo se on, joka niissä auttaa. Huijarit vie tyhmäuskoisten rahat. Monesti nuo poppahoitajat ovat todella taitavia manipuloijia. He sekoittavat jopa terveen ihmisen pään ja sitten tarjoavat kaikkia hulluja hoitoja. Kaikki ihmiset eivät ole manipuloitavissa, mutta ne, joihin manipuloinnit tehoaa, niistä tulee näiden poppahoitajien hyväksikäytön uhreja.
        Taitava manipulaattori saa ongittua tietoja uhriltaan hänen tietämättään, että kertoo ne itse tälle poppahoitajalle. Taitavat manipulaattorit osaavat myös lukea ns. rivien välistä.
        Mentalistit saavat ongittua ovelasti ihmisiltä tietoa. Kaikki mentalistit eivät käytä vääriin tarkoituksiin kykyjään. Mentalisti voi toimia viihdetaiteilijanakin ja saada sillä varsin hyvin fyrkkaa. Yksi tämän hetken tunnetuimpia mentalisteja on Noora Karma, jonka temppuja voi käydä tsekkaamassa vaikka YouTubesta!
        Harmillisen usein taitavat mentalistit päätyvät huijaamaan ihmisiä ja sillä saralla liikkuu usein vielä isommat rahat. Kun saat höpläytettyä hönäytettäviä puolelleen, voit lypsää niiltä rahaa tosta vain. Sen jälkeen he ovat valmiita ostamaan vaikka rannalta poimittuja kiviä, kun väität niiden olevan siunattuja luostareissa. Ja saat ikään kuin muutettua kivetkin rahaksi!
        VAROKAATTEN NÄITÄ HUIJAREITA!!!!! Kellään ei oikeasti ole yhtään mitään yliluonnollisia kykyjä!!!! EDES NOORA KARMALLA JA HÄN SEN MYÖS REHELLISESTI TUNNUSTAA!!!!


    • Puh.veli

      Kantri helena iskelmä on suntia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      319
      639
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe