kuolemantuomio

Kuolemantuomio aiheuttaa yleensä hyvin paljon eri mielipiteitä kansalaisten joukossa. Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan onko aiheelle muita puolustajia itseni lisäksi. Olisiko joku jopa valmis lisäämään sen Suomen lakipykäliin? Budjettisäästöhän olisi aika valtava? Samoin myös turvallisuus saataisiin nousuun.
5218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomeen tuskin koskaan tulee kuolemantuomiota rangaistusvaihtoehdoksi, täälläkun rankaistaan ihan liian kevyellä kädellä muutenkin. Mitään tuomioita ei tarvitse istua kokonaan ja kuolemantuottamuksesta saattaa selvitä ehdollisella.

Kuolemantuomiossa on yksi paha mutta.. Todisteiden tulisi olla ehdottomat. Ja yhteiskunnan turvallisuuteen se ei suorainaisesti vaikuta, niin kauan kuin lapsia laiminlyödään jne. meillä riittää murhaajia tapettavaksi vaikka kuinka.

Oletko miettinyt myöskään sitä, kohdistuuko tuomio oikeaan henkilöön ts. jos syytetty kuolee, rangaistuksen tuskaa jäävät kärsimään omaiset. Jos sellaisia on.

Itse olen sitä mieltä, että kaikki raiskaajat, pedofiilit, murhaajat sais tuomita kuolemaan. Ei ne siitä mihinkään muut -ikinä!!!

Äänestä

Kyllä jos pystyy todistamaan kiistattomasti syyllisen. Kuinka paljon valtio säästäisi rahaa kun eivät hyyssäisi rikollisia. Ei muuta kuin ulkoistetaan vankilapalvelut Venäjälle. Vannon että rikollisuus tippuisi vähintään puoleen ja kaikki rikokset olisivat rikoksia eikä mitään auton lainauksia saatana. Raiskaajille julkinen häpeäpuu ja sen jälkeen sähkötuoliin.

Äänestä
  • niissä maissa joissa on kuolemanrangaitus esim.Venäjä ja USA rikollisuus vähäistä?

    Äänestä

  • Aku kirjoitti:

    niissä maissa joissa on kuolemanrangaitus esim.Venäjä ja USA rikollisuus vähäistä?

    Tutkimusten mukaan niissä USA:n osavaltioissa, joissa kuolemanrangaistus on käytössä, rikollisuus on keskimääräistä raaempaa.

    Läntisessä Euroopassa henkirikosten määrä on 1-2 kpl 100 000 asukasta kohden. USA:ssa vastaava luku on n. 9-10 kpl 100 000 asukasta kohden ja sen suurkaupungeissa n. 20 kpl, kuten on myös entisen Neuvostoliiton alueella.

    Äänestä

Kuolemanrangaistus ei liene todennäköinen rangaistus Euroopassa ainakaan lähitulevaisuudessa. Jo kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat esteenä. Kuolemanrangaistusten tuoma rahallinen säästökään ei ole todennäköinen, sillä raakoja rikoksentekijöitä ei loppujen lopuksi on kuin murto-osa. Lisäksi oikeudenkäynnit pitkittynevät, eikä teloittaminenkaan ilmaista ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jouko kirjoitti:

Kuolemantuomio aiheuttaa yleensä hyvin paljon eri mielipiteitä kansalaisten joukossa. Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan onko aiheelle muita puolustajia itseni lisäksi. Olisiko joku jopa valmis lisäämään sen Suomen lakipykäliin? Budjettisäästöhän olisi aika valtava? Samoin myös turvallisuus saataisiin nousuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu