Jani Toivola on sosiaalidemokraatti

Jani Toivola on Demari, joka on soluttautunut Vihreisiin pilaamaan heidän maineen.
Jani on sairauslomansa aikana, tehnyt palkallisia keikkoja kouluissa ja maksattanut niistä syntyneet matkakulut eduskunnan taksikortilla.
Oikeesti, ei kukaan ole niin tyhmä ettei ymmärrä että siitä jää kiinni. Jani teki skandaalin tahallaan, jotta pilaisi Vihreitten maineen.

16

609

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 835763

      Ei se ole demari eikä mikään, joka ei ole ansiosidonnaisella tahi sairauslomalla pimeää remppakeikkaa heittänyt. Toivola on vain todiste siitä, että Vihreät on todellisuudessa kaikissa asioissa SDP:n linjoilla.

      • SuurtenIkäluokkien

        Vihreät kettutyttöineen ym. on idän& kommareiden ideoima. Liikkeen piti haitata länsimaiden taloutta, kun kilpaileva yhteiskunta- ja talousjärjestelmä alkoi osoittautua utopiaksi ja valheeksi.
        Tämä oli 1980-luvulla ja vielä 1990-luvullakin päivän selvää. Myöhemmin vihreä liike on jalostunut "salonkikelpoiseksi" etenkin Ville Niinistön kaudella, mutta siellä moraalista rappiota ja pimeitä, yhteiskunnan vastaisia alkuvoimia piilee edelleen.


      • Näinsanoolaki

        Sossuihin ei huolita kaapista hyppineitä ,- sossut on kunniallista porukkaa ,moskat vihreisiin !


    • OsaaPyörälläAjaa
    • OikeestiTyhmä

      Janin selityksiä kun kuuntelee, niin hän ei todellakaan ymmärrä että lait koskee myös häntä.

      • miten.mahdollista

        Miten on mahdollista olla lainsäätäjä joka ei ymmärrä laeista tai laillisuudesta mitään?


    • KaikkeaEiVoiHoksata

      Jani on rehellinen mies, hän vain ei tiennyt ettei voi sairauslomalla nostaa palkkaa eduskunnasta samalla kun kykenee tekemään sivubisnestä. Eikä hän ymmärtänyt sitäkään ettei voi maksattaa, sairauslomalla, eduskunnalla työmatkojaan, kun menee eri firman töitä tekemään.

    • Paappatrolliparemmaksi

      400 e tunti ? - eitoi tunnu misään ,nimittäin vauvaseksi siltsu ,se ketku ,laskutti meidän kuntaa , 28500 e /45min - 30000 tunti taxa

    • TaxiJansson

      Onhan se aikalailla sosiaalista tasapuolisuutta maksattaa 22000€ taksisuhailu yhteiskunnalla.

      Vielä jos raukka tietäisi missä hän asuu.
      Ja milloin hän on uskontokunnan jäsen ja milloin taas ei.

      Äänestäkää Jani taas uudelle kaudelle toimittamaan tyhjyyttä.

    • AperitaAatu
    • Luulleet.ettei.laki.yllä

      Ay-liike opettanut malille..



      Asiantuntijoiden mukaan säätiö jätti lainvastaisesti ilmoittamatta kansanedustaja Jani Toivolan (vihr) kouluvierailuista saamien rahapalkkioiden arvon.
      Ilta-Sanomat kertoi viime viikolla, että kansanedustaja Jani Toivola (vihr) on saattanut tienata jopa kymmeniä tuhansia euroja Lasten ja nuorten säätiön hankkeissa käymällä puhumassa kouluvierailuilla.

      Toivola toimi myös vuosina 2015 ja 2016 Lasten ja nuorten säätiön hallituksen jäsenenä.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005841340.html

      Nämä ja monet muut pitää aukaista, ei päästää maan johtoon SDP:tä ja vasureita, vihreistä nyt puhumattakaan, mutta vihreät tuskin enään hevostelee puoluekentillä , he ei anna tällaiaisa avata, kuten Stasilista vielä odottaa avaajaansa. Myös Satu Hassin kavalluksiin viittaava rahan käyttö on avaamatta

    • Sairaslomalla

      Jani lupas ettei enää asetu ehdokkaaksi, miksei hän eroa heti?

    • edegeet

      Ei vihreiden mainetta muiden tarvitse pilata. Ne on tehneet sen ihan itse.

    • Anonyymi

      Jani Toivola on ajautunut pahoihin rahavaikeuksiin ottamalla holtittomasti pikavippejä. Tässä näkee selvästi vihreiden taloustaituruuden.
      Kun ei ole minkäänlaista kykyä edes huolehtia omista talousasioista, niin miten tuollaisia ihmisiä päästetään hoitamaan valtakunnan raha-asioita ja hävittämään miljarditolkulla veronmaksajien hiessä otsin tienaamia verorahoja ??

    • Anonyymi

      Ei silakka ymmärrä raha-asioita... tai oikeestaan ymmärtääkö mitään??

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe