MIKSI KAIKKI KOMMUNISTISET SYSTEEMIT KAATUVAT ???

Sattuuko joku tietämään hyvän vastauksen ?
17351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Me voimme todeta sen, että sellaisia kuin Kommunistiset Järjestelmät ei ole ollut koskaan vielä täällä TELLUS-planeetalla vaan nyt on Kommunististen sijasta syytä puhua vain sellaisista järjestelmistä kuin Kansalliskommunistiset, Kansallissosialistiset ja Kansallisdemokraattiset.


Onhan nyt pakko todeta se, että Kansalliskommunistinen Järjestelmä siis se, jossa VALTIOVALTA omistaa kaikenlaisen Tuotannollisen ja Palveluelinkeinojen Omaisuuden, niin on käytännössä Liiketalousmielessä äärimmäisen pitkälle viety MONOPOLITALOUS. Mehän Ekonomistit tiedämme sen, että ei ole vielä tähän päivään mennessä yksikään niin sanottu Monopolitalous tai Monopoliyhteisö rs menestynyt vaan on aina käytännössä tuhoutunut eli toisin sanoin ilmaistuna muuttunut jälleen Yksityiseen Omistamiseen Perustuvaksi MARKKINTALOUS rs:ksi.


Voimme nyt kysyä sitä asiaa todella tarkkaan, että Miksi PARATIISI on tuhoutunut ja muuttunut taas jälleen kerran RIISTOKAPITALISMI rs:ksi. Nyt todella Paronit ja Porvarit ovat velvollisia kysymään sitä, että miksi PARATIISI eli ns. Kommunistinen Talousjärjestelmä on tuhoutunut ja muuttunut TALOUSLIBERALISMI rs:ään perustuvaksi TALOUSYHTEISÖ rs:ksi. Me KOMUT ja SOSSUT voimme myös kysyä sitä, että miksi todella PARATIISI on tuhoutunut täysin siis tasan tarkkaan täysin. Olisikohan nyt ainoa mahdollinen syyllinen tähän siis PARATIISI rs:n tuhoutumiseen se asia, että PARATIISI eli KEVSOS eli SUUNNITELMATALOUS rs:n taloussuunnittelu epäonnistui täysin siis alkoi olla todella pahoja tarjontaongelmia?


Me voimme nyt sanoa siten, että eivät todella KEVSOSPOMOT pystyneet tyydyttämään vähimmässäkään määrin MARKKINAKYSYNTÄ rs.ää ja tämä jos mikä sai aikaan sen, joka tuli näkyviin myös siten, että yhteiskunnassa olivat suorastaan alkaneet rehoittamaan MUSTA PÖRSSI ja MUSTA RAHA rs:n asiat. Me Ekonomistit jos ketkä voimme todeta sen asian, että oli yhteiskunnan Talousjärjestelmä ihan mikä hyvänsä, niin aina Elinkeinoelämä pyrkii tyydyttämää ns Markkinakysyntä rs:n, vaikka VALTIOJÄRJESTELMÄ olisi laatinut erittäin kovat Rangaistukset ns. TALOUSRIKOKSET rs:stä. Kun nyt MUSTA PÖRSSI ja MUSTA RAHA rs olisikin ensi alkuun toiminut siten, että alan yrittäjät olisivat joutuneet pelkäämään kiinnijäämistä ja samalla kovia vankilarangaistuksi, niin vähän ajan kuluttua Elinkeinoelämän kuviokellunta olisikin mennyt sellaiseksi, että jopa NATSIKOMUT ja NATSISOSSUT Pomorintamallakin olisivat alkaneet tukemaan ja puolustamaan ns MUSTA PÖRSSI ja MUSTA RAHA rs:n toimijoita eli ns. YKSITYISYRITTÄJÄT rs:ää. Kun nyt myös Komupomot olivat joutuneet toteamaan sen asian, että KEVSOS eli KESKUSSUUNNITTELUVIRASTO oli epäonnistut todella pahasti, niin tästä tilanteesta varsinkin, jos Valtiojärjestelmä oli muuttunut täysin sellaiseksi kuin on SULJETTU RENGAS, niin ei ollut pitkä matka todella siihen asiaan, että palautetaan jälleen Elinkeinoelämä ja TALOUSJÄRJESTELMÄ Yksityiseen omistamiseen ja Vapaa Kilpailu ja Markkinavoimat rs:ään perustuvaksi.


Mehän voimme nyt todeta sen, että POLITOLOGIA eli Valtiollinen Johtojärjestelmä rs:ää kuvaa parhaiten ns RENGASTEORIA siis AVOIN RENGAS, PUOLIAVOIN RENGAS ja SULJETTU RENGAS. Nyt AVOIN RENGAS on sellainen, joka pohjautuu täysin POLIPOLI rs:ään siis siihen, jota kuvaa parhaiten KLASSIKKOMALLI. Niin ja nyt KLASSIKKOMALLI rs:n OLETUKSET ovat seuraavat: Vallitsee TÄYDELLINEN IDENTTISYYS C:N JA Q:N SUHTEEN, Vallitsee TÄYDELLINEN INFORMAATIO, Alalle ja sieltä pois pääsee täysin kitkatta, Yritykset ovat pieniä kuin PISARA meressä, joten NE siis YRITYKSET ottavat MARKKINAHINNAT annettuina, Kunkin alan yritysten valmistamat tavarat tai tuottamat palvelut ovat täysin Homogeenisia eli Yhteneväisiä, Vallitsee TÄYSTYÖLLISYYSTASAPAINO, joten kaikki, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä siis työtä.
Me voimme nyt todeta sen, että Täydellistä Klassikkomalli rs:n Tilannetta ei ole ilmeisesti koskaan ollut, mutta kuitenkin sellainen tilanne on ollut, jossa eri yritysten koko vaihteli korkeintaan kymmenen tai kahden kymmenen prosentin tasolla ja josta me voimme käyttää nimeä TYÖPAJAKAPITALISMI.


Kun nyt sitten Työpajakapitalismi rs alkoi murtua joskus 1700-luvulla Euroopasta alkaen ja samalla Elinkeinoelämä alkoi muuttua TEOLLISUUSKAPITALISMI rs:n suuntaan, niin samalla murtui myös POLIPOLI eli AVOIN RENGAS. Niin ja kun nyt Erialojen Yritysten Koko alkoi vaihdella todella voimakkaasti ja joka vielä tarkoittaa ainakin sitä asiaa, että alkoi olla Pienyritysten lisäksi myös Keskikokoisia ja Suuria Yrityksiä aina Jättikoisiin asti ja joka myös tarkoittaa sitä todella voimallisesti, että AVOIN RENGAS eli POLIPOLI murtui täysin ja siirryttiin sellaiseen tilanteeseen, jota kuvaa OLIGOPOLI eli PUOLIAVOIN RENGAS. Kun sitten siirryttiin vielä sellaiseen Kuviokelluntaympäristö rs:ään, jota kuvaa sanonta MONOPOLIHINNOITTELU ja vielä täysin sellainen tilanne, jota ilmentää tasan tarkkaan sellain asia kuin Keskusjohtoinen VALTIO- ja YHTEISKUNTAVALVONTA, niin ME olimme tulleet SULJETTU RENGAS rs:n Kuviokellunta rs:ään.

Äänestä

Nyt sitten Arvoisat Henkilöt pitää muistaa se asia, että KYLLÄ todellakin ME voimme tutkia myös HYVÄ LÄNSI rs:n asioita ns. RENGASTEORIA rs:n avulla ei siis pelkästään PAHA ITÄ rs:n ympäristössä. Mehän voimme nyt todeta sen asian, että PUHDAS VAPAA MARKKINTALOUS rs toteutuu vain ja ainoastaan silloin, kun ELINKEINOELÄMÄ toimii myös Käytännössä AVOIN RENGAS eli OPEN RING rs:n pohjalta siis KLASSIKKOMALLI rs:n oletukset ovat voimassa. Nyt heti kun ELINKEINOELÄMÄ alkaa olemaan sellainen, että on olemassa erikokoisia yrityksiä siis pieniä, keskikokoisia, suuria ja myös jättisuuria, niin tämä tarkoittaa sitä asiaa todella, että KLASSIKKOMALLI ei ole enää voimassa, joten meidän pitää löytää jokin sellainen MALLI, joka edes jotenkin realistisesti kuvaa uutta tilannetta. Me voimme nyt todeta sen, että onhan sellainen MALLI olemassa siis OLIGOPOLI eli HALF OPEN RING eli PUOLIAVOIN RENGAS. Niin ja kun nyt tilanne muotoutuu vielä sellaiseksi, että ELINKEINOELÄMÄ rs:n kuvioissa pystytään noudattamaan noin niin kuin tasan tarkkaan MONOPOLIHINNOITTELU rs:ää, niin tullaan sellaiseen asiaan Elinkeinoelämä rs:ssä kuin THE CLOSSED RING eli SULJETTU RENGAS. Mehän voimme vielä todeta sen, että SULJETTU RENGAS tarkoittaa nyt myös POLITOLOGIA rs:n mielessä sitä asiaa, että NE PUOLIAVOIN RENGAS rs:ssä valtaa käyttäneet Mafiosot eli Kummisedät ovat pystyneet löytämään keskuudestaan POMOJEN POMO rs:n. On myös nyt syytä kysyä sitä asiaa, että miten ihmeessä poikkeavat toisistaan nyt HYVÄ LÄNSI rs:n POLITOLOGIA rs PAHA ITÄ rs:n POLITOLOGIA rs:stä. Onhan nyt se asia eroittavana tekijänä olemassa, että PUOLIAVOIN RENGAS ja SULJETTU RENGAS rs:t muotoituivat nyt PAHA ITÄ rs:n kuvioissa LAKIKIRJA eli OIKEUSTIEDE rs:n pohjalta, kun nyt taas PUOLIAVOIN RENGAS ja SULJETTU RENGAS eli THE CLOSSED RING muotoutuivat niin sanotusti VAPAA KILPAILU ja MARKKINAVOIMAT rs:n pohjalta? Mitä mieltä nyt Te Arvoisat Porvarit ja Toverit olette asiastamme?

Äänestä

Onhan se nyt myös ikävä KYLLÄ totta, että täällä TELLUS-planeetalla on esimerkiksi KRISTOLOGIA rl:ssä kaikenlaista Uskontokuviota. Niin ja onhan nyt TELLUS-planeetalla todella voimissaan monenlaisia Uskontoja kuten ISLAM. HINDUISMI, SHAMANISMI, SIONISMI, BUDHISMI jne. Nyt on ainakin Hyvä Kysymys se asia, että MIKSI Teidän Oikeistokiihkoilijat mielestänne Suomikulttuuri ja Yleensä HYVÄ LÄNSI on niin Hieno asia, että sitä ei voi rikastuttaa millään tavalla sellainen ilmentymä kuin Muut Kulttuurit ja kuten esimerkiksi Kaukomaiden erilaiset Uskontoryppäät.


Minä ainakin ihmettelen vielä sitä, että miksi Te Oikeistoaktiivit uskotte siihen asiaan, että Maahanmuuttajat rasittavat suomalaista Sosiaalivakuutusjärjestelmää niin paljon, että se etuuksien suhteen romahtaa todella alas. Oletteko Te Oikeistoaktiivit unohtaneet sen asian, että Teidän Aatekaverit ovat sitä mieltä, että Sosiaalipolitiikkarahastot lisäävät tehottomuutta ja loisimista suomalaisessa yhteiskunnassa? Niin ja nyt Oikeiston mielestä Suomen OMA ETU on todellakin se, että kukin on vain oman onnensa seppä siis sekä Mamut että Suomalaiset ja että Sosiaalipolitiikkarahastojen antamat etuudet pitää painaa niin alas kuin suinkin mahdollista? Onkohan tilanne nyt Arvoisat Toverit ja Porvarit sekä Paronit todellakin se, että Oikeiston ja Omistajien OMA ETU on se, että SOSIAALIPOLITIIKKA ja Sosiaalipoliittiset Rahastot etuuksineen on olemassa vain aatteena, mutta ei käytännössä eli Arkipäiväympyröissä?


Onko se nyt HYVÄ KYSYMYS, kun kysyy siten, että oliko todella ns. KOMUMAAT sellaisia, joissa ei ollut olemassa minkäänlaista HUOLTOTURVAETUUDET-järjestelmä rs:ää? Nyt minun tietoni on se, että KOMUMAAT rs:ssä oli olemassa ja jopa käytössä erittäin HYVÄT ja KOVATASOISET HUOLTOTURVAETUUDET. Kun nyt KOMUMAAT rs:ssä oli olemassa Ilmainen KOULUTUS kuten esimerkiksi Peruskoulu, Lukio ja Yliopistotaso sekä myös Ilmainen Terveydenhoito, Eläkejärjestelmät ja myös Vanhusten HOITOKOTIJÄRJESTELMÄT, niin nyt piti HYVÄ LÄNSI rs:ssän ottaa käyttöön myös ainakin jonkinlaisen SOSIAALIVAKUUTUSJÄRJESTELMÄ rs:n, jos ei muusta syystä niin nyt ainakin siitä, kun täten pystyttiin ehkäisemään KOMUMAAT rs:n vaikutusvaltaa Länsimainen Sosiaalidemokratia rs:ään ainakin nyt jossain määrin.


Me KOMUT ja SOSSUT voimme nyt myös sanoa siten, että Kyllä NÄLKÄ ja Tyhjä Vatsa saa myös kaikenlaisia ongelmatilanteita aikaan Valtio ja laajemminkin Yhteiskunta rs:ään. Nyt ymmärtääkseni Kokkare- ja PökäleKapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs suorastaan sekopäisenä pelkäsi sitä, että tapahtuu Vallankumous. Niin ja nyt Vallankumouksen johdosta Porvarit ja Paronit menettävät omaisuutensa. Onko se nyt HYVÄ ASIA, jos esimerkiksi Paroni ja Porvari ExTyökkäri ja Vastaavat joutuvat luopumaan omaisuudestaan ja samalla tapahtuu siten, että HE siis Ökyisännät joutuvat menemään Valtio-omisteinen YRITYS rs:ään töihin Rivityöläisenä? Mitä nyt asiastamme haluavat tarinoida PorvariKapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs?

Äänestä

Niin ja nyt kysyisin sitä asiaa, että mitä kaikikea voisi nyt tarkoittaa Paroni ja Porvari ExTyökkäri ja Vastaavat rs:n mainostama ns. Järkevä Talouspolitiikka.


Ovatko nyt todella Porvarit ja Toverit unohtaneet sen, että on ollut olemassa ns. Tiukka Talouspolitiikka rs:n yhteydessä aina myös KYSYNTÄLAMA ja joka takuuvarmasti nyt myös tarkoittaa kovan tason TYÖTTÖMYYS rs:ää siis ihan sitä samaa, joka SUOMI-VALTIO rs:ää on piinannut aina 1990-luvulta lähtien? Me voimme nyt myös todeta sen, että jos ja kun Paroni ExTyökkäri ja Vastaavat rs:n rivityöväestölle ajama Omistajajohtoinen PALKKA-ALE alkaa, niin ainakin tällöin on HYVÄ KYSYMYS se, että mistä ihmeestä Te Porvarit ja Toverit voitte todella löytää Ostovoimaisen Markkinakysynnän?


Me KOMUT ja SOSSUT voimme nyt vielä ihmetellä sitä, että jos varsinkin HUOLTOTURVA kuten nyt Työttömyysavustukset ja Vastaavat on ajettu todella alas, niin mistä nyt löytyy se tarvittava Ostovoimainen KYSYNTÄTEKIJÄ siis sellainen, jonka avulla voitaisiin todella uskoa siihen, että TYÖTTÖMYYS alkaa todellakin alenemaan. On nyt myös HYVÄ KYSYMYS se asia, että jos kysyy siten, että onko todella oikeaa ja aitoa TYÖTTÖMYYSONGELMA rs:n hoitoa ja ratkaisua ns NOLLATUNTISOPIMUUKSET siis nyt se, että teetetään Työläistyötä siten, että OMISTAJAT-yhteisö rs:n ei tarvitse maksaa Työläisille palkkaa vaan Työläisten ns PALKKA tulee HUOLTOTURVAETUUDET rs:stä.


Me KOMUT ja SOSSUT haluaisimme nyt myös vastauksen siihen asiaan, että jos nyt Rivityöväestön Ostovoimainen KYSYNTÄTEKIJÄ alkaa laskea oikein voimalla, niin ainakin HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että pystyykö nyt OMISTAJAT rs myymään Omistamansa Yrityksen valmistamia Tavaroita tai tuottamiaan Palveluja enää siten, että Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma rs:n lisäksi tulee myös jotain sellaista kuin LISÄARVO. Onhan se nyt mahdollista, että jokin tai jotkut ELINKEINOELÄMÄ rs:n osa-alueet pystyvät myymään tuotteitaan kannattavasti, mutta nyt me voimme kysyä sitä asiaa, että pystyvätkö kaikki. Jos nyt oletusarvoisesti Me voimme todeta sen, että takuuvarmasti suuri osa Elinkeinoelämä rs:ää tulee romahtamaan siihen tilanteeseen, että Ne siis ongelmissa olevat yritykset eivät pysty saamaan kasaan edes niin paljon tuloa, että tulisi peittoon valmistuskustannukset eli Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma, niin Me KOMUT ja SOSSUT voimme nyt kysyä sitä, että miten nyt käyttäytyvät ongelmissa olevat YRITYKSET. Auttaako nyt Arvoisat Toverit ja Porvarit se, että taas jälleen kerran toimitaan siten, että ONGELMAYRITYS rs:n OMISTAJAT alentavat RIVITYÖVÄESTÖ rs:n palkkaa?


Niin ja nyt haluan kysyä vielä sitä, että eivätkö todella Porvarit ja Omistajasankarit pelkää sitä asiaa todella tasan tarkkaan, että kaikenlaisista PALKKALEIKKAUKSET rs:stä tulee keiin sellainen asia kuin KIERRE siis aina ja aina pitää leikata ja leikata. Me KOMUT ja SOSSUT haluamme nyt vielä kysyä sitä, että mistä ihmeestä OMISTAJAT enää silloin leikkaavat, jos RIVITYÖVÄESTÖ rs:n ns. TUNTIPALKKATASO on ympyräinen NOLLA.


Nyt on HYVÄ vielä huomata se asia, että vaikka ei enää NL:n Sosialistinen Elinkeinoelämä rs ole vihjeenä sellaisesta asiasta kuin PARATIISI, niin nyt kuitenkin Kuviokellunta rs voi tuoda kehiin erittäin kovan linjan Äärimmäinen OIKEISTO rs:n VANKILEIRIEN SAARISTO rs:n. Me KOMUT ja SOSSUT haluamme nyt udella ainakin sitä asiaa, että ettekö Te OIKEISTOPUOLUE rs:n Aktiivit ja Asiamiehet halua huomioida sitä asiaa, että KYLLÄ nyt voivat joutua sellaiseen Hoitokuvio rs:ään, jota ilmentävät sanat KESKITYSLEIRIT, VALVONTALEIRIT ja VANKILALEIRIT myös OIKEISTOPUOLUE rs:n Aktiivit Kapinasta tai ainakin Kapinan valmisteluista syytettynä.

Äänestä

Minä aattelen, että Kiinan kommunismi saattaa "talousreformillaan" höystettynä olla vielä malli monelle diktatuurista ja USA:n ikeestä vapautuvalle maalle(seuraappa mm. Irakia). Ehkä siemen tulevalle uudelle maailmanjärjestykselle, kun kapitalistinen markkinatalous pian romahtaa velkatalouteensa.

Äänestä

ASEMAKOULUMESTARIT007


Miksi nyt Perussuomalaiset rp:n mielestä vain ja ainoastaan Sosiaalipoliittisten Rahastojen jakama HUOLTOTURVA kuten esimerkiksi Työttömyyskorvaukset, Vanhus- ja Koulurahat ja Vastaavat on LUXUS eli YLELLISYYS rs:ää, mutta ei kuitenkaan Yläluokkaisen OMISTAJAYHTEISÖ rs:n erilaiset Tukimuodot ja vielä ns. Monopolivoittokertymät? Onko Teille Arvoisat PERSUNEROT nyt selvillä se asia, että Pieneläjät kuten Työttömät ja Vastaavat elävät kurjuudessa, kun taas Perussuomalainen YLÄLUOKKA rs elää todellakin Äärimmäinen LOISTO rs:ssä? Onko nyt Teidän PERSUNEROT mielestänne se asia todella paha, jos esimerkiksi PUNAVIHREÄT vaativat sitä, että nyt myös PERSUNEROT ja Vastaavat antavat todella paljostaan edes hippusen verran RYYSYKÖYHÄLISTÖ rs:lle? Niin ja nyt kysyisin vielä sitä asiaa, että mitä todella J HALLA-AHO SEURA rs:n POMOREMMI tarkoitti sillä päästöllä, jossa päästössä HE sanoivat jotain sellaista, että Sosiaalipolitiikka rs:n rahostojen antamissa etuuksissa ei ole yhtään mitään järkeä, sillä nämä ETUUDET lisäävät vain LOISELÄJÄT rs:n määrää YHTEISKUNTA rs:ssä siis todellakin tehottomuutta.

PS1 ME Punavihreät eli J HAVUKKA-AHO SEURA rs voimme todeta jotain sellaista, että jotta ELINKEINOELÄMÄ rs toimisi edes jotenkin, niin kaavan R-T...P...T'-R' rs:n pitäisi nyt myös käytännössä toteutua parhaalla mahdollisella tavalla Talouselämäkuvio rs:ssä. Nyt on myös J HAVUKKA-AHO SEURA rs:n mielestä se HYVÄ KYSYMYS olemassa, että miten ihmeessä ME KOMUT ja SOSSUT voimme edes yrittää huolehtia siitä Kuviokellunta-Asia rs:stä, että OMISTAJAT pystyvät myymään kaiken tuotoksensa Omistamistaan Yrityksistä, jos todella nyt VALTIO ja YHTEISKUNTA haluaa leikata aina ja jokapaikassa vain ja ainoastaan PIENELÄJÄT ja RIVITYÖVÄESTÖ rs:n OSTOVOIMA rs:ää.

PS2 Eräs Kulkuri ja Katunarri kysyisi vielä sitä asiaa, että vaikka ei enää ole olemassa sellaista kuin NL, niin kuitenkin on olemassa sellainen HYVÄ KYSYMYS, että jos Teidän OMISTAJANEROT rs:n suorittamien Leikkausten tuloksena alkaa YHTEISKUNTA rs:ssä olla olemassa erittäin suuri Nälkäisten eli RYYSYKÖYHÄLISTÖ rs:n joukko, niin me voimme tiedustella nyt sitä, että mitä YHTEISKUNTA ja VALTIO rs:n kohdalla tällöin todella tapahtuu. Onko nyt Teillä Arvoisa OMISTAJAYHTEISÖ ja PERSUNEROT rs:llä olemassa käytännössä vain YKSI AINOA VAIHTOEHTO siis se, että Te alatte tuomaan kehiin todella voimalla ja laajasti sellaisen Kuviokelluntayhteisö rs:n kuin ovat KESKITYSLEIRIT, VALVONTALEIRIT ja VANKILALEIRIT rs:n? Niin ja nyt kysyisin vielä sitä, että ettekö Te PERSUNEROT ja Vastaavat pelkää todella sitä asiaa, että mitä kaikkea voisi nyt tapahtua varsinkin, jos ELINKEINOELÄMÄ ja YHTEISKUNTA rs:n toiminta ei etene parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka Teillä Arvoisat PERSUNEROT rs:llä on käytössänne erittäin kovan tason VANKILEIRIEN SAARISTO siis Argebeligo of The Prison Camps.
IlmiannaJaa

Äänestä

TIETOPALVELUMESTARIT

HEI! Miten me voimme yhdistää Dialektinen Materialismi LD ja Pääomakirjan Arvolakimalli LD:n jotenkin Objektiivinen Idealismi rs:n pääedustajaan Hegelin Dialektiikka rs:ään, niin MITEN todella?

Ainakin minusta Luonnon Dialektiikka LD:n perusta on AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuvaruus, kun taas esimerkiksi MarxismiLeninismin Yhteiskuntatiede ja Filosofia rs:n perusta on ainakin tällä hetkellä SUHTEELLISUUSTEIRIA ja ALKUPAUKKUOPPI sekä Professori Zöllnerin Neliulotteinen siis NELIULOTTEINEN GEOMETRIA.

Nyt TE Toverit ja Porvarit varmaankin huomaatte sen asian, että Yliopistotaloustiede rs:n käsitteistö eli TERMINOLOGIA on varmasti täysin eri asia kuin Pääomakirjan Arvolakimalli rs:n siis Materialistinen Historiakäsitys LD rs:n. Niin ja nyt Luonnon Dialektiikka LD rs:n perusta ja lähtökohta on taas AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Laatuavaruus.

Marxismi-Leninismi-Filosofia rs:n perusta on taas Suhteellisuusteoria ja Alkupaukkuoppi sekä Professori Zöllnerin NELIULOTTEINEN GEOMETRIA ja Lausepuun Peruslauseen osalta sama kuin Objektiivinen Idealismi rs:n siis HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus. Minä ainakin kysyn nyt sitä asiaa, että miten ihmeessä MarxismiLeninismiFilosofia rs voi olla osana Materialistinen Filosofia LD rs:ää, kun nyt ilmeisesti MarxismiLeninismiFilosofia rs:n lausepuun peruslause ei voi olla sama kuin Luonnon Dialektiikka LD eli DIALECTICA NATURALIS DN rs:n vaan sama kuin Suhteellisuusteoria ja Alkupaukkuoppi rs:n siis sama kuin Objektiivinen Idealismi rs:n eli HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus eli Geometria ja N-ulotteinen Laatuavaruus.

Nyt kysyn myös sitä asiaa, että voiko todella Materialistinen Filosofia rs olla eri asia kuin Objektiivinen Idealismi rs, jos molemmilla on sama lausepuun peruslause HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus eli Geometria ja N-ulotteinen Luontoavaruus. Huomaatteko Te Arvoisat Toverit nyt jotain Ongelmakehikkoa koskien Objektiivinen Idealismi ja MarxismiLeninismiFilosofia rs:ää? Jos nyt Objektiivinen Idealismi ja Materialistinen Filosofia (Marxismi-Leninismi-Filosofia) rs:llä on sama lausepuun peruslause, niin HYVÄ KYSYMYS on nyt sitten se asia, että voiko todella sellaista Filosofiaympäristöä olla olemassa kuin Materialistinen Filosofia vai onko olemassa vai vain ja ainoastaan Idealistinen Filosofia.

Nyt ylläoleva kirjoitus on lainaus vuodelta 2016. Niin ja nyt sitten Yläolevan Kirjoituksen Kirjoittaja on TIETOPALVELUMESTARIT ja joka Kirjoittaja on nyt myös sama kuin esimerkiksi KOULUMESTARIT0070 tai jopa VERKKOKOULUMESTARIT ja niin edespäin.
Onko Marxilainen Revisonismi LD järkevä OPPI?

Äänestä

Vielä 50-jopa 60-luvulla oli SÄLLEJÄ , KULKUREITA , TINURUITA, KULKUKAUPPIAITA,ym, Siis heti sodan jälkeen HE olivat YRITTÄJIÄ HE elättivät itsensä ja mahdollisen jälkikasvunsa, koska OLI PAKKO, Tuo ekonomistin edellä oleva kirjoitus oli asiaa ja hemmetin hyvin olikin kirjoitettu. Sen vaan sanon, ennen vanhaan ei ollut mitään kansaa tuhuavaa sosiaaliturvaa ,, Nykyisin lähtee 17-vuotias TYÖTÖN kotoaan ja yhteiskunta hommaa asunnon ja maksaa elämisen , lapsilisä kun loppuu, yhteikunnan kulut moninkertaistuvat, asumis- ym. tuet tulee kuin manulle illallinen Olihan sitä ennen vanhaankin sentään ns. köyhäinapua , köyhien lapset kun saivat ILMAISET KUMISAAPPAAT kansakoulussa. Nykymeno on sairasta työtä vieroksuvat asuvat esim. helsingin keskustassa yhteiskunnan varoin, kun heidän koiransa saa ripulin tai yskänkohtauksen, soitetaan ampulanssi tai lääkäri paikalle. Jos tämä yhteiskunta järjestelmä on jonkun mukaan oikeudenmukainen ja hyvä, niin minun puolestani saisi tulla jonkun sortin selkkaus , sota tai muu katastrooffi, vain tätä kautta ihmiskunta pelastuu. Kommunismi ja kapitalismi on köyhän=normaalin imisen kannalta yhtä paskaa kuten oli kansallis-sosialismikin. KUKIN KUPPIKUNTA HOITATAKOON VAIVASENSA, Vai mitä pullamössöt tähän sanoo.

Äänestä

Joo kyllä JOKAINEN joka ( mies ) käyttää päähinettä sisätiloissa on junttien juntti.
Sama pätee ns. taiteilijoihin.

Äänestä

Onko nyt Porvareille ja Tovereille kuten esimerkiksi Herra JARI VENTO ja Kumppanit rs:lle selvinnyt se asia, että mitä kaikkea voisi nyt tarkoittaa MORAALI ja myös MORALITEETTI? Onko nyt Tovereille ja Porvareille selvinnyt vielä se asia, että mitä kaikkea tarkoittavat Objektiivinen Idealismi ja Subjektiivinen Idealismi kuten myös Looginen Positivismi ja Looginen Empirismi? Niin ja MITÄ nyt voisi todella tarkoittaa Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN ja mitä nyt myös voisivat tarkoittaa tässä ja nyt DIALECTICA NATURALIS, DIALECTICS OF NATURE, LUONNON DIALEKTIIKKA ja myös Matherialistical and Historical Understanding DN eli Materialistinen Historiakäsitys DN? Miten meidän pitää nyt tajuta ja ymmärtää MarxilaisLeniniläinen Yhteiskuntatiede ja Filosofia sekä vielä STALINISMUS ET LENINISMUS sekä MarxismiLeninismiFilosofia rs? Nyt sitten eräs Kulkuri ja Katunarri olisi kiinnostunut todella vielä siitä asiasta, että mitä kaikkea nyt Toverit ja Porvarit haluaisivat sanoa Filosofinen Idealismi ja Filosofinen Materialismi DN rs:stä.

Äänestä

Fascistien syytä, sanokaa minun sanoneen.

Jos voileipä putoaa voipuoli alaspäin lattialle, talvi yllättää taas kerran autoilijat, eukko jättää, sanomalehti jää tulematta, parkki-pirkko muistuttaa, kommunismit kaatuvat . . .
niin syynä ovat fascistien kolttoset.

Äänestä
  • Kommunistit ovat kuolleet sukupuuttoon.

    Äänestä

  • Olet-oikeassa- kirjoitti:

    Kommunistit ovat kuolleet sukupuuttoon.

    Ja natsipaskaiset persut potkittiin ulos hallituksesta. Eli kaikki maassa hyvin!

    Äänestä

PS1 Nyt pitää huomauttaa siitä, että koulufilosofia ei kysy sitä, että kumpi on ensin materia vai tajunta, vaan vain ja ainoastaan kumpi on ensin HENKI vai AINE eli MATERIA. Nyt Objektiinen Idealismi rp:n mukaan ensin on HENKI ja tästä hengestä on jotenkin muotoutunut AINE-MATERIA(MASSA), kun taas Filosofinen Materialismi rp:n mukaan kaikki perustuu ja pohjautuu Kolmiulotteinen Luontoavaruus ja AINE-MATERIA(MASSA) rp:hen. Jos ja kun jotenkin Materialistinen Filosofia rp:ssä pitää määritellä Henki, niin se on vain AINE-MATERIA(MASSA) rp:ssä olevaa liikettä, siis ei mitään muuta.

PS2 Me voimme sanoa siten, että Subjektiivinen Idealismi ei tunnusta pääkuoren eli tajunnan ulkopuolisen olevan olemassaoloa, kun taas Objektiivinen Idealismi tunnustaa. Niin ja nyt me emme voi kehitellä Subjektiivinen Idealismi rp:lle minkäänlaista lausepuuta peruslauseineen, sillä Subjektiivinen Idealismi rp:n aateryvästä ei voi yleistää kaikkiin mahdollisiin maailmoihin, koska kaikki totuuskuviot Subjektivismissa ovat aina täysin yksilölähtöisiä. Kun me taas pyörimme Objektiivinen Idealismi rp:ssä, niin tällöin on mahdollista yleistää kaikkiin mahdollisiin maailmoihin, sillä ei mikään ole Objektiivinen Idealismi rp:ssä riippuvainen yksilöstä eli subjektista, sillä ympäristö eli luontoalue voi olla olemassa, vaikka siellä ei olisi ihmisolentoja ollenkaan. Niin ja nyt sitten Objektiivinen Idealismi rp:lle on mahdollista kehitellä lausepuu peruslauseineen. Objektiivisen Idealismin Lausepuun Peruslause on A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus ja N-ulotteinen Laatuavaruus. Mikähän voisi nyt olla Marxismi-Leninismin Yhteiskuntatiede ja Filosofia rp:n lausepuun peruslause? Jos Marxismi-Leninismi on sama asia kuin Subjektiivinen Idealismi, niin tällöin ei voi olla olemassa ollenkaan lausepuuta peruslauseineen.


Filosofinen, Dialektinen ja Historiallinen Materialismi LD DN!

Filosofinen, Dialektinen ja Historiallinen Materialismi tunnustaa täysin sen, että henkilön eli subjektin ulkopuolella on todella olemassa jotain myös silloin, vaikka subjekteja eli tajunnan omaavia henkilöitä ei olisi mailla eikä halmeilla. Nyt tämä materialistinen olemassaoleva oleva on ilmoitettu siten, että esimerkiksi Maapallo eli TELLUS on olemassa myös silloin, vaikka täällä ei olisi ihmisolentoja ollenkaan.

Nyt me voimme sanoa sen, että Perusmarxismi pohjautuu sellaiseen asiaan kuin LEGA COMMUNISTA ja LEGA SOCIALISTA, siis Kommunistinen Liitto ja Sosialistinen Liitto rp:ssä ei ollut vielä vaikuttanut missään muodossa ns Vallankumouksellinen Aateryväs eli Henkinen ANARKISMI, vaan kaikki filosofinen ja tieteellinen tutkimustoiminta perustui ja pohjautui vain ja ainoastaan KOULUFILOSOFIA eli PHILOSOPHIA SCHOLASTICA rp:hen, siis MATERIALISMUS PHILOSOPHICA eli Filosofinen Materialismi rp:hen.

Me voimme myös sanoa sen, että Filosofinen, Dialektinen ja Historiallinen Materialismi rp:n kuvioihin kuuluu myös yliopistofilosofia ja tämän alaosastot DN LD rs:n pohjalta arvioiden siis Teoreettinen ja Käytännöllinen Filosofia. Nyt Teoreettinen Filosofia pitää sisällään ONTOLOGIA, MUODOLLINEN ONTOLOGIA, KOSMOLOGIA, TIETOTEORIA, TIETEELLINEN FILOSOFIA, LUONNOLLINEN FILOSOFIA ja HISTORIALLINEN FILOSOFIA. Niin ja nyt Käytännöllinen Filosofia pitää sisällään SYSTEEMITEORIA, PELITEORIA, SOSIAALIFILOSOFIA(Yhteiskuntateoria, Talousteoria, Systeemiteoria, Peliteoria), LINGVISTIIKKA, MORAALIFILOSOFIA(Etiikka, Estetiikka, Axiologia ja Teologia), KIRJALLISUUS, TILASTOTIEDE. Nyt on Teoreettinen ja Käytännöllinen Filosofia rp:n lisäksi olemassa myös Poliittinen ja Taktinen Filosofia, ja jossa Poliittinen Filosofia on sama asia kuin POLITOLOGIA, kun taas Taktinen Filosofia on yhtä kuin TOIMINTASTRATEGIA ja TOIMINTATAKTIIKKA.

En ole koskaan ymmärtänyt tasan tarkkaan sitä, että mitä tarkoittaa todella KORKKIRUUVITEORIA siis Keräily-, Orja, Feodaali-, Kapitaali-, Sosialismi- ja Kommunismijärjestelmä jatkumona Marxilais-Leniniläinen Yhteiskuntatiede ja Filosofia rp:ssä. Onko Korkkiruuviteoria heijasteinen vai eikö ole? Voiko päällysrakenne vaikuttaa yhteiskunnan alempiin kerroksiin suoraan käskytyksenä vai vain välillisesti erilaisten liikelakien ja liikevoimien avulla? Niin ja nyt ainakin eräs kulkuri ja katunarri on sitä mieltä, että erilaiset heijasteet voivat olla vain meidän ihmisten ja eläinten tapauksessa sitä, että mitä meidän aistimme siis NÄKÖ, KUULO, TUNTO, MAKU ja HAJU välittävät tietovarantona meille enemmän tai vähemmän suurella varmuudella ympäristöstämme. Me voimme halutessamme oppi joko suoraan tai yrityksen ja erehdyksen avulla jonkinlaisella todennäköisyydellä sen, että täydellistä varmuutta me emme voi saavuttaa koskaan, siis selitysaste on käyttämissämme malleissa aina alle 100 prosenttia. Nyt se, että Selitysaste mallikuvioissa ei voi olla koskaan 100 prosenttia vaan reilusti alle sadan, niin TÄMÄ tarkoittaa ainakin sitä, että sellainen ilmiö on nyt käytännössä täysi mahdottomuus siis 100-prosennttinen TÄYDELLISYYS Kaikissa muodoissaan.

Äänestä

Merkelin Saksakin on kaatumassa. Eipä ole ihme. Bolsevismi on tuho.

Äänestä

Nyt Te Toveri juurikinniin kirjoititte seuraavasti: Merkelin Saksakin on kaatumassa. Eipä ole ihme. Bolsevismi on tuho.
Nyt kysyisin sitä asiaa, että mitä kaikkea Teidän mielestänne tarkoittaa tässä ja nyt Bolshevismi. Niin ja MINÄ kysysin nyt myös sitä asiaa, että mihin Teidän Arvoisa Toveri Mekelin SAKSA voisi nyt kaatua. Jos nyt SAKSA voisi todella kaatua, niin kysyisin nyt tasan tarkkaan sitä, että mihin todella Ökyvaltio SAKSA voisi kaatua tai sosortua. Me Toverit ja Porvarit voimme kai todella sen, että Ne Valtiot, jotka ovat lähellä sellaista järjestöä kuin Pohjoismainen Vastarintaliike, niin todennäköisesti sortuvat paljon ennen kuin esimerkiksi SAKSA, Niin ja nyt Pohjoismainen Vastarintaliike on ulkomaan kielellä seuraava: NORDIC RESISTANCE MOVEMENT

Äänestä

Persuloisilla on hätä kädessä. Heidän ainoa turvansa on naton sotavoimaan tukeutuminen. Siinä heidän isänmaansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kertokaa-jos-tiedätte kirjoitti:

Sattuuko joku tietämään hyvän vastauksen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu