Suomalainen elokuviin intohimoisesti suhtautuva harrastelijaporukka on taikonut valmiiksi täyspitkän elokuvan, Lääkekokeen, joka sai ensi-iltansa 15.9.2018.
Elokuvan virallinen esittely kuuluu seuraavasti:
"Ihmismielen äärirajoilleen repivä toiminnallinen seikkailu mielisairaasta henkilöstä, joka päätyy lääkekokeen kautta avaamaan taistelun maailman herruudesta. Mutta onko tämä kaikki totta vai vain hänen sairasta mielikuvitustaan?
Lähes 0-budjetilla tehty elokuva, jossa riittää kuitenkin räjähtävää toimintaa, hienoja tehosteita, upeita sävellyksiä ja elävää näyttelyä. Elokuva, jota ei ole tehty rahaa polttaen, vaan hyvällä asenteella ja vahvalla sitoutumisella."
Tekijät eivät tavoittele teoksellaan rahaa, vaan koko komeus on ilmaiseksi YouTuben kautta katsottavissa. Vuosien uurastukseen heitä motivoi rakkaus outoihin ja verisiin elokuviin. Eikä jonkinasteista kroonistunutta mielenhäiriötäkään voi poissulkea.
Valitettavasti elokuvan markkinointibudjettia ei käytännössä ole lainkaan. Sen takia tekijät toivovat kovasti, että kotimaisen elokuvan ystävät jakavat tietoa leffasta. Lääkekoe on varmasti ihan liian outo monen mieleen, mutta toisaalta uskomme, että valtavirrasta poikkeavista elokuvista pitäjiä löytyy tästä maasta. Auttakaa siis meitä saattamaan rakas lapsemme ja oudoista leffoista viehättyvät katsojat yhteen.
Lääkekoe-elokuva YouTubessa:
https://youtu.be/qnHnie1v550
Talkoovoimin tehty kauhu- ja toimintaleffa
4
215
Vastaukset
- JariM
Loistava elokuva! Erittäin hyvin tehty huomioon ottaen budjetin ja amatöörit yms. Lisää tälläistä hämärää menoa kaivataan.
- Leffafriikki
Kiitos Jari kehuista. Todella kiva kuulla. Välitin kommenttisi kaikille leffan tekemisessä mukana olleille.
- Leffafriikki
Erittäin pätevä elokuvakriitikko, joka kirjoittaa nimellä Leffatuomari, teki juuri arvion Lääkekoe-elokuvasta. Kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa arvostelu. Se on syväluotaava, osuva ja pahuksen hauska.
https://leffatuomari.blogspot.com/2018/10/laakekoe-elokuvan-arvostelu.html - Leffafriikki
Lääkekoe-elokuva voitti juuri kansainvälisen indiekauhuelokuvien parhaan elokuvan palkinnon kategoriassa "Best Foreign Horror Feature". Kyseisessä kategoriassa kilpailivat siis Yhdysvaltojen ulkopuolella tehdyt elokuvat.
https://indiehorroronline.wordpress.com/2019/02/11/skulle-award-winners-2019/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2843525Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221958Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.411603- 841451
- 1431149
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.771126- 811054
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91928Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210811Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61747