Mammanpoika-kapteeni ei uskaltanut ajaa laituriin

Heh heh, nössö ei uskaltanut ajaa Ahvenanmaalla laituriin.
25329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ålandstrafikenin lauttakippari ei arkaillut.
Laituri meni remonttiin.

Äänestä
  • Amatööri. Ammattitaitoinen kapteeni osaa ajaa laivan parkkiin kelissä kuin kelissä.

    Äänestä

Eihän sinua uskalla päästää edes soutamaan saati veneeseen saakka

Äänestä
  • Soutuveneen hallitseminen on vaikeampaa kuin keulapotkurein varustetun moottorialuksen.

    Äänestä

Mä ohjasin kerran veneen oikeen hurrikaanin läpi ilman että keinuttiin yhtään. Mä oon aika kova tyyppi. Osaisin ohjata ruotsinlaivan pahimmassakin myrskyssä silmät kiinni. Mun iskäkin on tosi kova merimies.

Äänestä

Lainsäädännössä esiintyy eri yhteyksissä lähemmin täsmentämättömiä ja määrittelemättömiä käsitteitä, jotka kuitenkin ovat velvoittavia. Tällaisia ovat esimerkiksi ”asianmukaisen joutuisasti”, ”hyvän kauppiastavan mukaisesti”, ”vilpittömässä mielessä”, ”heti” jne.

Merilaissa velvoitetaan päällikköä huolehtimaan siitä, että alusta kuljetetaan ja käsitellään hyvän merimiestaidon mukaisesti. Meriteiden säännöissä edellytetään noudatettavan hyvää merimiestapaa.

Hyvään merimiestaitoon katsotaan kuuluvan mm.
- aluksen ohjaus tilanteeseen ja alueeseen sopivalla tavalla, turvallisella suunnalla ja nopeudella
- olosuhteiden ennakointi
- sää-, aallokko-, liikenne- ja valaistusolosuhteiden muutosten arviointi ja tehtyjen johtopäätösten mukainen ennakoiviin toimenpiteisiin ryhtyminen turvallisen merenkulun takaamiseksi
- kaikki ne toimenpiteet, toimintatavat ja asiat, jotka kuuluvat turvalliseen merenkulkuun.

Eli kapteeni osoitti hyvää ammattitaitoa, oli pätevä ja harkitsevainen.

Äänestä
  • Kuule ku maatiaisella on kylliksi, kun peruvako on saatu vedettyä pellon päästä päähän. Vaon suoruudesta ei niin väliä.

    Pääasia kuten laulussa:
    maamies multaan pehmeään
    kyntää kylvää siementää.

    Äänestä

Norsun kippari oli myös osaamaton, koska päsäytti veneensä päin Tallinnan laituria.

Äänestä
  • Vanha vitsi. Naurettu loppuun jo viime vuosituhannella.

    Äänestä

  • Ikivanha-vitsi kirjoitti:

    Vanha vitsi. Naurettu loppuun jo viime vuosituhannella.

    Mitä kalenteria käytät?

    Äänestä

  • ajanlaskun.origo kirjoitti:

    Mitä kalenteria käytät?

    Helsingin Yliopiston

    Äänestä

  • Se-ainoa-oikea kirjoitti:

    Helsingin Yliopiston

    Sillekö naureskelit viime vuosituhannella?

    Äänestä

  • hauska.kalenteri kirjoitti:

    Sillekö naureskelit viime vuosituhannella?

    Silloin jo peniksen jatke kirjoitteli. Silloin ei vielä ollut Suomi24-häiriköintifoorumeita.

    Siis 1990-luvulla.

    Äänestä

  • Silloin-ennen kirjoitti:

    Silloin jo peniksen jatke kirjoitteli. Silloin ei vielä ollut Suomi24-häiriköintifoorumeita.

    Siis 1990-luvulla.

    Siitä en tiedä. Janiksen näin MTV:n uutisissa antamassa matkaraporttia.

    Äänestä

  • Petke.se.oli kirjoitti:

    Siitä en tiedä. Janiksen näin MTV:n uutisissa antamassa matkaraporttia.

    Et nähnyt. Näit vain jonkun idiootin, joka koetti hauska.
    Epäonnistui surkeasti.

    Äänestä

  • Oli-kehnoa-sekin kirjoitti:

    Et nähnyt. Näit vain jonkun idiootin, joka koetti hauska.
    Epäonnistui surkeasti.

    Sotket tyypin. Se ei ollut viime vuosituhannella.

    Äänestä

  • tuoreempitapaus kirjoitti:

    Sotket tyypin. Se ei ollut viime vuosituhannella.

    No täysi sotkuhan se oli, ei mitenkään edes järkevän olinen.

    Te telkkauutinen oli 2000-luvulla. Halissa tyyppi oli reippaat 20 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Idiootti-se-oli kirjoitti:

    No täysi sotkuhan se oli, ei mitenkään edes järkevän olinen.

    Te telkkauutinen oli 2000-luvulla. Halissa tyyppi oli reippaat 20 vuotta sitten.

    Halissa? Mikä se on? Näin vain sen matkaraportin MTV-uutisissa.

    Äänestä

  • en-aikaisemmin kirjoitti:

    Halissa? Mikä se on? Näin vain sen matkaraportin MTV-uutisissa.

    Halinet
    Etkös tuota tunne

    Äänestä

  • Halinet kirjoitti:

    Halinet
    Etkös tuota tunne

    Nevöhööd.

    Äänestä

  • Janis.Petke kirjoitti:

    Nevöhööd.

    Vähänpä tiedät.
    Etkä osannut edes tuota viestin ainoaa sanaa kirjoittaa oikein. R-kirjain puuttuu.

    Äänestä

  • Debiili-tasoa-olet kirjoitti:

    Vähänpä tiedät.
    Etkä osannut edes tuota viestin ainoaa sanaa kirjoittaa oikein. R-kirjain puuttuu.

    Kertoisitko nyt hieman lisää, kun tiedät paljon. Minä en tiedä muuta kuin sen MTV:n uutisjutun, jossa kyseinen herra raportoi tapahtuneesta.

    Mikä kirjain ja mistä?

    Äänestä

  • avaas-nyt-lisää kirjoitti:

    Kertoisitko nyt hieman lisää, kun tiedät paljon. Minä en tiedä muuta kuin sen MTV:n uutisjutun, jossa kyseinen herra raportoi tapahtuneesta.

    Mikä kirjain ja mistä?

    Jaha. Pelkkää häiriköintiä ja trollausta.

    KVG!

    Äänestä

  • Silloin-ennen kirjoitti:

    Silloin jo peniksen jatke kirjoitteli. Silloin ei vielä ollut Suomi24-häiriköintifoorumeita.

    Siis 1990-luvulla.

    En tiedä onko sama tyyppi ollut millään foorumeilla, mutta ainakin tv:ssä esiintyi sen niminen heppu. Onhan Matti Virtasiakin Suomessa kymmeniä. Kyseessä saattaa olla ihan eri henkilö.

    Äänestä

Nimenomaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itse-olisin-uskaltanut kirjoitti:

Heh heh, nössö ei uskaltanut ajaa Ahvenanmaalla laituriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu