Pori ei ole kiinnostava työnantaja

Porin kaupungin rekrytoinnit eivät onnistu näin veronmaksajan näkövinkkelistä katsottuna.
Kaupunki ei halua palkkalistoilleen sitoutumattomia ammatillisesti vahvoja osaajia. Kaupunki haluaa vain sisäsiittoisesti kasvattaa organisaatiota puolueen ja ay-liikkeen aktivisteja, narsisteja, jotka toimivat silminä ja korvina,"tiedottajina ja viestintuojina" demaridiktaattoreille.
Nämä kaikkien kaverit ovat mukavia kuin lehmänmulkut, aina samaa mieltä kun kahdestaan puhutaan, eikä niillä ole isommassa joukossa ollessaan mitään mielipidettä mistään. Johdon mielistely, fraasien ja hokemien käyttäminen sekä mielipidevakoilu, maleksiminen ja juoruilu on näiden "huippuammattilaisten" päätyö. Siinä se päivä aina kuluu.
Koulutukseksi ja ammattipätevyyden mittareiksi riittää Sirola-opiston kurssitodistukset, Tiikerinloikkakoulutustodistukset ja muut mahdolliset verorahoilla työpaikalle ostetut huuhaa-"koulutukset". Ammattitutkinnot on suoritettu surkeimmilla arvosanoilla, jos tutkintoa yleensä on.
Suosittu pätevöityminen on usein tapahtunut työssäoppimalla, jossa oikeasti oppii vain lusmuilumaleksimiskulttuurin ja jossa kitketään kaikki omatoimisuus ja ahkeruuden mahdollinen orastava alku.

Kaikki eteen tulevat oikeat työt ohjataan niille muutamille syntisille ihmisroskille, jotka ovat kommuunissa virallisesti aliarvostettuja sylkykuppeja.
Nämä muutamat kusitolpat pitävät kuitenkin kulisseja pystyssä.

Porin kaupungin avoimiin työpaikkoihin ei ole enää edes päteviä hakijoita. Kukapa haluaisi hakata päätä seinään ja menettää terveytensä taistelemalla yksin itsestäänselvyyksistä arvopohjaisen osaamattoman ja vetelän kiusaajjoukkion kanssa. Työnantajan tukea ei ole.

Sillai.
45956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Olisihan se kamalaa esimiesten ja päälliköiden kannalta, jos alaisiksi hakeutuisi ja valittaisiin ammattitaitoisia ja ahkeria ihmisiä. Jos esimiehet ovat sos.dem.-ay-ohjattavana olevia ammattitaidottomia marionetteja, jess-jess-tyyppejä ja kun eri kulttuuritaustan omaava ahkera, ammattitaitoinen otus on työtovereiden vihaama ja kiusattava niin ristiriitahan siitä syntyy.
Esimies asettuu empimättä kiusaajien puolelle. Siellä saa olla osaamatonkin rauhassa.

Porin kaupunki on hyvä työnantaja tyhmänpulskille, laiskoille, osaamattomille, isoäänisille tarkkistyypeille, egoisteille, joilla on sukulaisluottamusmiehen puhelinnumero valmiina kännykässä, joilla joilla on ostettuna jäsenkirja ja jotka käyvät kauppahallissa ruokatunnilla antamassa kaupungintalolle tilanekatsauksen tapettavista tyypeistä.

Äänestä

Olinpahan puoli vuotta siellä . Ei mitään toimenkuvausta
Paikka näkyy olevan nytkin auki. Aamen.

Äänestä

Poria aina johdettu alhaalta ylöspäin. Se tunnetaan valtakunnallisesti. Vain luuserit hakeutuvat Porin kaupungin hommiin. Huono maine, yhteistyökyvyttömyys on - outoa, mutta niin uniikkia👎

Äänestä

Olin viisi vuotta Ulasoorin ripeitten porukassa. Muuten ihan mukavaa mutta sitten luottamusmiehelle selvisi että en kuulu puolueeseen. Alkoi väsyttää se perseentakana kulku ja liittymislappujen tuputus. Ja oli vielä vasemmistoliiton edustaja. En liittynyt. Sitten minua rankaistiin jättämällä kutsumatta saunailtoihin ja muihin vastaaviin. Se oli helpotus. Olisi vielä saunassakin pitänyt jatkaa reipasta työtahtia. Lähdinkin sitten Raumalle muijan kanssa oikeisiin töihin. Nyt ollaan merenrannassa eläkkeellä eikä kukaan häiritse.

Äänestä

Toistuvat epäonnistumiset Porin koulujen ja päiväkotien teknisessä ylläpidossa kertovat karua kieltään … (SK)
Sen siitä saa kun Porissa pätevöidytään vastuullisiin virkoihin jäsenkirjalla.

Äänestä

TPK on nyt ostanut droonin, jolla pystytään kuvaamaan kauniita kuvia ja ennenkaikkea on kiva lennättää, kuluu päivat mukavasti. Ja viikonloppuisin sillä voi lennellä appiukon mökillä Lampaluodossa ja kotona Ruosniemessä.
Kaupungin infrastruktuuri on rappiolla, muttua mitä siitä, tehdään uutta, kaupunkilla on rahaa nyt kun ei tarvi maksaa lentoliikennetukiaisiakaan.
Toinen kalliimpi drooni pannaan tilaukseen tpk:lle pian--- ympäristövirasto maksaa!!!

Äänestä

Kivaa kun tekniikan ihmelapsilla on kivaa.
On taas syysvirkistäytymispäivän suunnittelut täydessä vauhdissa!
Olisi kivaa jos uusi iso drooni saataisiin siihen mennessä ettua saataisiin hieno ryhmäkuva tiimeistä

Äänestä

Porin vihreät eivät populisteina ota kantaa TPK:n osaamattoman ja laiskan organisaation hajoitustalkoisiin. Vihreät vetoavat muka siihen että väki vähenee eläköitymisten takia.
Ei vähene! Väki ei vähene, mutta yhteenlaskettu älykkyyssummafunktio pienenee.
Kaupungilla on nyt erityisen löysä rekrytointipolitiikka. Kaikkien eläkkeelle siirtyvien tilalle palkataan heti uusi valmiiksi katsottu sukulainen/uskonveli/syrjäytynyt luuseri, joka ei mistään muualta saa mitään työpaikkaa. Kaupungilta saa ilman hakumenettelyäkin, ensin määräaikaiseksi ja sitten ...oho...lipsahtaakin vaginaiseksi.
Ei toimenkuvaa, ei töitä, palavereja vaan ja politikintia, kampitusta, pahanpuhumista, mikään ei luonaa, mikään ei onnistu, herroja tulee lisää mutta kukaan ei osaa kertoa minne menee ja kusta tulee.
Työläisiä tulee lisää, ei osaamista, ei tietoa, hohhoijaaa...
Ollaan vaan ja hymyillään.
Ja ollaan tärkeän näköisiä.
Kumarramme kaupungintalolle päin ja kunnioitamme puoluetta yli kaiken.
Olemme töissä, kaupungin töissä!

Äänestä
  • Mistä hakemuksia saa

    Äänestä

Budjettia saisi helposti korjattua kun potkittaisiin kortistoon kaikki sukulaisuussuhteilla palkatut sekä rimaa hipoen (koulusta valmistuneet = koska heille on nyt kova kysyntä).
Kuulemma kova kysyntä on ollut amk-sosionomeille ja nyt niistä on kova alueellinen ylitarjonta, mutta lisää valmistuu tyttöjen hengessä riman alitse koska naisverkosto, hiton imbesillit yhteisten varojen tuhlaajat.

Helposti voisi potkia kortistoon tuhat henkeä aktivointien pariin, pöntöt kaakattajat.

Äänestä

Kun ei ole opetettu HÄPEÄMÄÄN! Mitään! Mukan on kiva olla ku saa ol rauhas ja saa vapauksia ja voi saar pomo tittelinki....mut ainaki saa ol rauhas ku o mukan räksyttääs niit saatana 'mukaosaajii'...tua.

Äänestä

Yksinkertaisten idioottien sijaan olisi jotenkin vaan kiertotietä pitänyt saada sisään keskinkertaisia....paikallisia. Se olisi ollut TPK:n pelastus? No, kuka muuhun kulttuuriin ja sivistykseen kasvanut lähtisi TPK:lle maleksimaan?Yleinen ymmärtämisen taso vaan on niin saatanan alhainen, mitenkähän omassa avioliitossaan? Onko samaa tasoa ett sänkyhommelit ei onnistu ennenkuin pääsee sanoo kumppanil:"MÄÄ OON KAIKKIE PHOMO" niin alkaa hormoonit hyrrää!

Äänestä

On kaupungilla ollut pari erittäin onnistunutta rekrytointia.

Hyvät lukijat: Tässä teille nimet: Tutti-ritari ja Kainulainen.

Äänestä

Päääsink mää töiihi TPK:lle tua mää oo ottan vähä velkaa...ei senytua mikää Jakyaari mut mää käy Ässie matsedS enkä ota kaljaa. Hm...tuanoi miks mei naapureil on TV ja mää en ikin tiärmittää?

Äänestä

Olli Hakalan kannattaisi hakea vaikka töitä ja yrittää eikä itkeä kun tuli potkut porin muutoksesta oman kiusaamisensa takia ym.spämmää taas vaihteeksi sherwoodmediaa evsjp palstoille, ja herjaa Riinaa Porin palstan sheriffiä .

Äänestä

Hei!
Kyselit "Porin Ollin" deus -sivulla kuivuiko muutos kasaan...
En pääse sinulle siellä vastaamaan ja jos vastaisin niin Ollihan pyyhkisi tekstin heti pois, niin siksi viesti.
Muutos on vielä elossa, mutta Olli on potkittu siitä ulos. Hän otti ja perusti Muutoksen rahoilla Porin Muutoksen tilalle tämän Deus Protector Noster -jutun samoihin aikoihin kuin hänet Muutoksesta vihdoin saatiin pois...
Me muut painamme siis edelleen, ja Satakunnassakin työ jatkuu mutta ilman Ollia ja muutamaa muuta samankaltaista. 😀
Eiköhän nuo loosi- ja mädätys -höpötykset tehneet ihan riittävästi pienporukalle jo tuhoa siellä.
Ihmettelen myös, miten tuo saa Porin vaakunaa (tai sen osaa) käyttää estottomasti tässä omassa höpötyksessään...
Olisikin mielenkiintoista kuulla mitä kaikkea soopaa hän on keksinyt, osan tuosta hänen työpaikkakiusaamis -jutustaan olen hänen suustaan kuullut, mutta käytöksensä perusteella epäilen että jos joku on kiusannut se olisi Olli itse... Ainakin sitä harrasti minua kohtaan - ja ehkä harrastaa edelleen, kun eihän se sovi että naispuolinen on häntä korkeammassa asemassa.

Äänestä
  • No ei tietenkään sovi. Naiset ovat alemmassa asemassa, ja se johtuu yksinomsan siitä, että naisen logiikka ei ole loogista.
    Naisen logiikka vastaa kun kysytään mitä tehdään kun maailmasta loppuu leipä, että tilataan pizzat.

    Äänestä

  • vermutti kirjoitti:

    No ei tietenkään sovi. Naiset ovat alemmassa asemassa, ja se johtuu yksinomsan siitä, että naisen logiikka ei ole loogista.
    Naisen logiikka vastaa kun kysytään mitä tehdään kun maailmasta loppuu leipä, että tilataan pizzat.

    Mitä vikaa pizzassa on?

    Äänestä

Niin, vaikka hiihtäis tai kävis Winstonin tietovisa niin miten OMATUNTO kestää 40 vuoden valheen? On tiätenki yks USKOLAHKO, pahempi ku musumaanit, saa valehdel ja pitääkin noile swaihundeille! Koko ikä pelkkää valhetta, mukavia eläkepäiviä vaan sinne Ulvilaan!

Äänestä

Moniko lestaadiolainen haluaisi että koko valtio lestaadiouskontoon? Ei yksikään! Keitä he voisivat silloin kusettaa?

Äänestä

Joo ja TPK:n "herra-autoihin" suuret tarrat että veronmaksajat voivat seurata missä osastopiälliköt viettävät aikaansa kun päätetyöskenteely on ollut mälsää jo ...niin kun joo iha vuaresta 1985!

Äänestä

On se ny...et "babyfece" ei sitten geodeetiksi! Lahkon etelän valloitukselle sitte jäi paska kättee.

Äänestä

Että VELKASANEERAUS ja osastopäällikkö Porin kaupungilla! On kuin "Turusen pyssystä"! Mitä muuta järkyttävää?

Äänestä

PPPP-naiset yhtyvät mielellään et poikie lopuelämä housut maksaa Porin kaupunki! (PPPP= Porin Pulskat Politiikko Pimut)

Äänestä

Mitkä työasiat (joita muut eivät osaa)olivat anomuksissa 'työpäällikkö' ja jatkoaika kuuskasiks? Ovatko paperilla ja ovatko toteutuneet? Eikö seurantaa laisinkaan?

Äänestä

Varmaan luvattu antaa Jukkiksel ilmane autopesu, tukee leijonaäänestyksis ja MML:n kunniamerkki Porin pohjakartan ylläpidon hyväksi tehdystä ansiokkaasta kannustuksesta!

Äänestä

Olette sairaita. Mitä valitatte täällä, eikö teillä ole elämää? Pankaa se sampsoniitti kiinni viikoksi ja sim kortti roskiin. Laskekaa päiviä monennenko päivän jälkeen alkaa aivotoiminta hiljalleen palautua, jos alkaa.

Äänestä

Ihaaa HELEEVETIN YKSINKERTAISET ohjeet: tsekatkaa näide tulopaperit...onks se ny WC :t vai CV:t ! Jos luennassa papereissa ja todellisuudessa ei ole MITÄÄN yhdistävää niin eikö siinä ole PETOS? Onko kaikki SATUA? Ei ensimmäinen kerta Suomessa, olihan valelääkäreitäkin puhumattakaan baaritiskeillä olevista bemari avaimet tiskil ja lentokapteenii esitti...moni muru hyväksyi valheen mut et työssä valehdellaan...muiden ahdingoksiniin eikös se ole rikos ihan lakien mukaan??? Monienko ihmisten elämän tuo paskasakki tuhosi? Eikä työnantaja Porin Kaupunki ole puuttunut pikkusormellakaan? Mikä helvetin kaupunki tämä on?

Äänestä

1. 'Työpäällikkö mittausalal' :Ei mitään alaan liittyvää työkokemusta Tekun jälkeen omien sanoje mukaan 16 vuotiaana ollut "kartoittajaisän" hommis...niin että mitä? Että autopesulaa ja ruokaravintolaa yms...
2. Mikä motivaatio sielussa geodeettina kuusikymmentä ja kahdeksan vuotiaaksi? Ihanko että ITSE osaisi tehdä jottai? Eipä kai! Raharauhoittaa varsinki ku sitä ei ole!
Että Porin Kaupunki tekkee rahallisesti huonovointisill vähä niinku kehitysappuu???

Äänestä

TPK:n "päällikköseulan" pystyisi läpäisemään vaikka ISIS kunhan vaan joku vetäisee "patemaisesti" rintaäänellä:" kyyllää ne voi tehrä ne tyät kummä en ehri"...eli hups johtoryhmään vähän eri väriä!
Näin Satakunnassa kun olette niin sana KOPLAUS on varmaan tuttu? Jos vähänkin loogista ajattelukykyä päättäjillä niin katsokaa KOKONAISUUTTA! (Kuten tuo edellinen kirjoitus)

Äänestä

...ihan viihdyttävää luettavaa, mutta aika paljon asiavirheitä...jatkakaa. Laitan lisää poppareita

Äänestä
  • Etpä osannut mainita yhtäkään asiavirhettä.

    Äänestä

  • asiaakirjoitettu kirjoitti:

    Etpä osannut mainita yhtäkään asiavirhettä.

    Lähdetään nyt sitten ihan räjähdyspisteestä. Mikä on TPK?

    Äänestä

Koulut pluffilla ja edelliset työpaikat "turistiopas/seurusteluluutnantti" niin lisää baan veronmaksajien RIESAKSI, USKONLAHKO PITÄÄ OIKEANA IHAN O.AANSUNNU KIIMAAN ASTI! MISLIENEE NYKYÄÄN? Olivat enne tos Tapiobssri naapuris Kuukkari.
.valkohapsista tytärtä JUMALAOPPII JOKA SUN U TAK. EI TV..EI RATIOO..
NY OVA PORIPOMOI....MIELIKUVITUKSIL TARINOILLAA N. MUISTAKAA HITLER JA STALIN!

Äänestä
  • Kunnolla suolattu joosef säilyy ikuisesti.

    Äänestä

Onko kihti mennyt jo aivoihin asti?

Äänestä

Eiköhän sen "päällikköporukan" ainut ammattitaito liene että menevät kojulle myymään kampoja sekä "Pori Nousuun"- tuotemerkillä varustettuja kondoomeja!

Äänestä
  • Kovaäänistä porukkaa se TPK (mittakartta) pomopoppoo. Niin, normaali-ihminen ei suurimmassakaan kiimassa ryhdy puhumaan avaruustieteistä ihan syystä ettei tiedä! Mitähän raukat ovat joutuneet kuuntelemaan kahvipöydässä viimeiset 25v? Viimeaika muistuttaa Pol Potin meininkiä...itse POL vaikka R-kiskal ja kaikki valta lahkotovereille pitämään pöytä kurissa! Kehveli tua!

    Äänestä

  • Kamputsee kirjoitti:

    Kovaäänistä porukkaa se TPK (mittakartta) pomopoppoo. Niin, normaali-ihminen ei suurimmassakaan kiimassa ryhdy puhumaan avaruustieteistä ihan syystä ettei tiedä! Mitähän raukat ovat joutuneet kuuntelemaan kahvipöydässä viimeiset 25v? Viimeaika muistuttaa Pol Potin meininkiä...itse POL vaikka R-kiskal ja kaikki valta lahkotovereille pitämään pöytä kurissa! Kehveli tua!

    Hei vaan kaikille!
    Sitä tässä Ulasoorissa ihmetellään, että kuinka mittamiesten esinahka antaa Satakunnan Kansalle lausuntoja Taavi-sillan siirrosta. Kyseinen elvisherra ei ole missään tekemisissä sillan siirto-operaatioissa.
    Näin toimii epätoivoinen populistinarsistinen herrahissiin jonottava julkisuutta janoava tiikeri.

    Nimimerkillä "Sainpa nimeni lehteen"

    Äänestä

Te jotka luulette että nämä karttamitta pomot murtuisivat painostuksen alla olette täysin väärässä. Nämä "paatuneet sielut" eivät tule nöyrtymään edes kuolinvuoteellaan! Jos Isis koulutus kestää vain vuoden ja siinä ajassa fanaattisuus niin tuon porukan päällkkö mukaanluettuna alkoi jo pikkulapsesta. Fanaattinen maallikkosaarnaaja opetti heti elämänohjeet:"ethelä miähhiisuap kussettaa khu ovvakkii viäruskossii"! Toinen oli prismarummun käyttö.
Et soppii jo lopettaa....tyhjää... samaa kuin iskisitte päätänne graniittiin!

Äänestä

Ollin taas kannattaisi ottaa ne lääkkeet siitä keksitystä aivovammasta .

Äänestä

Tuo lause kertoo kaiken lahkosta.....

Äänestä

Tämä keskustelu on kuin eduskunnan täysistunnosta ote.
Paljon puhetta mutta mitään ei ymmärrä.
Luin koko ketjun ja ainoa mieleen jäänyt oli sana kiima? En tosin tiedä miksi sana esiintyy tässä ketjussa.

Äänestä

Khyllä, kaikessa voi nähdä nuottien kuuluvan kategoriaan kiima, hurmos ja ylimielisyys suuripäisten esimiesten taholta. Myös voi havaita AHDISTUS, MIELIVALTA ja KOSTO joka kuuluu kategoriaan alaisuus....pienipäisyys!

Äänestä

Ennenvanhaan tv -sketseissä naurettii savolaisii, sitte ne keksi turkulaiset vähä niinku hölmönylpein. Nyt sketseissä käytetään 'porilanen' jonain outona, ei hauskana...ehkä kummallisena rumana ilmiönä! Ovatko Porin imagonrakentajat funtsineet paljonko "KatePalle & OpteeTolli" ovat vaikuttaneet tuohon ....niin jopa paikkaansapitävään maineeseen? Pojjat ovat poikia.....kauaskantoisesti...jooo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KiusaajienKaupunki kirjoitti:

Porin kaupungin rekrytoinnit eivät onnistu näin veronmaksajan näkövinkkelistä katsottuna.
Kaupunki ei halua palkkalistoilleen sitoutumattomia ammatillisesti vahvoja osaajia. Kaupunki haluaa vain sisäsiittoisesti kasvattaa organisaatiota puolueen ja ay-liikkeen aktivisteja, narsisteja, jotka toimivat silminä ja korvina,"tiedottajina ja viestintuojina" demaridiktaattoreille.
Nämä kaikkien kaverit ovat mukavia kuin lehmänmulkut, aina samaa mieltä kun kahdestaan puhutaan, eikä niillä ole isommassa joukossa ollessaan mitään mielipidettä mistään. Johdon mielistely, fraasien ja hokemien käyttäminen sekä mielipidevakoilu, maleksiminen ja juoruilu on näiden "huippuammattilaisten" päätyö. Siinä se päivä aina kuluu.
Koulutukseksi ja ammattipätevyyden mittareiksi riittää Sirola-opiston kurssitodistukset, Tiikerinloikkakoulutustodistukset ja muut mahdolliset verorahoilla työpaikalle ostetut huuhaa-"koulutukset". Ammattitutkinnot on suoritettu surkeimmilla arvosanoilla, jos tutkintoa yleensä on.
Suosittu pätevöityminen on usein tapahtunut työssäoppimalla, jossa oikeasti oppii vain lusmuilumaleksimiskulttuurin ja jossa kitketään kaikki omatoimisuus ja ahkeruuden mahdollinen orastava alku.

Kaikki eteen tulevat oikeat työt ohjataan niille muutamille syntisille ihmisroskille, jotka ovat kommuunissa virallisesti aliarvostettuja sylkykuppeja.
Nämä muutamat kusitolpat pitävät kuitenkin kulisseja pystyssä.

Porin kaupungin avoimiin työpaikkoihin ei ole enää edes päteviä hakijoita. Kukapa haluaisi hakata päätä seinään ja menettää terveytensä taistelemalla yksin itsestäänselvyyksistä arvopohjaisen osaamattoman ja vetelän kiusaajjoukkion kanssa. Työnantajan tukea ei ole.

Sillai.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu