Ei-puolue SDP on vastustanut oppositiossa kaikkia hallituksen ajamia parannuksia. SDP vastustaa Sotea, siis että ihmiset pääsisivät nopeasti lääkäriin. He vastustivat kauppojen aukiolon vapautumista ja A-oluen tuomista kauppoihin. He vastustivat veroalennuksia, joista suurin osa tehtiin pieni- ja keskituloisille.
On loogista, että ei-puolue SDP vastustaa myös nopeasti tarvittavaa uutta tiedustelulakia. Sitä tarvitaan, että voitaisiin ehkäistä Turun kaltaisia puukotustapauksia. Sitä tarvitaan, että voidaan saada tietoa Turun saariston kaltaisista hankkeista, joista on juuri uutisoitu.
Rinteen SDP taistelee hallitusta vastaan. Se tarkoittaa, että SDP taistelee kansanvaltaa vastaan. Mitä merkitystä tuollaisella puolueella on isänmaalle, joka yrittää romuttaa yhteiskuntamme perustuslaillista päätöksentekoa?
Onko SDP kansanvallan vihollinen?
2
135
Vastaukset
- eisuomenedunmukaista
Rinne sai JHL:n mukaan samaan paskaan.
JHL:n ja muiden kunta-alan palkansaajajärjestöjen päätökset ryhtyä työtaisteluun hallituksen kaavaileman pienyritysten irtisanomissuojan heikentämisen vuoksi ovat kunta-alalle kohtuuttomia, ilmoittaa työmarkkinajärjestö KT Kuntatyönantajat.
Mitä helvettiä tämä asia kuuluu kunnan virkamiehille? Kun työrauha on voimassa, niin työrauha on voimassa, eikä mikään tekosyy, esim. Eduskunnan vastainen toiminta muuta sitä miksikään. - realiteettiä
AY liike hallitsee demarit , Rinteen porukka on työrukkanen joka esim sote neuvotteluissa seisoo jarruna . Politiikkaahan se on kapula rattaissa .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082635
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo491835Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1481412Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3541357Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3491296Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251216Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe581156Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141076- 55986
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21903