Vesirokon METSÄSTYS?

Moi kaikki äidit ja isät..

Onko teille jollekin neuvolasta neuvottu oikeen hankkimaan noin vuoden ikäiselle lapselle vesirokko? Itse kuulin että tutulle olisi näin sanottu ja mielestäni tuntuu hurjalta ajatukselta kiusata noin pientä ihmistä sellaisella taudilla. Miten on? Voiko tämä pitää paikkansa, että oikeen suositellaan hankkimaan se jo noin pienelle?
Itselläni on reilun vuoden ikäinen tyttö, enkä minä menisi ihan ensimmäiseksi sitä hänelle hankkimaan... on jo uudet hampaatkin ihan riittävän suuri juttu hänelle, jotta voi pari kolme yötä huutaa ja valvoa.

Samalla toivon kokemuksia vesirokon sairastamiseen liittyen; minkä ikäisellä oli ja oliko nuorena muka sitten tosi paljon helpompi kuin vanhemmalla lapsella?

Kiitos
132131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

vanhin n.4-vuotiaana ja keskimmäinen 6-vuotiaana jolloin myös nuorimmaisemme sai tartunnan ollessaan puolivuotias.
Ja itseasiassa kaikkein helpoimmin rokko meni tällä nuorimmalla.
Meillä ei kuumetta ole ollut rokon aikana kellään.
Näppyjä aika paljon,mutta olen myös nähnyt toisilla lapsilla enemmän.
Meille tauti on tullut vahingossa,mutta olisin sen "metsästänyt" jollei näin olisi käynyt.
En tosin vielä ihan puolivuotiaalle,mutta isommalle kyllä.
Vaikka puolivuotiaalla sitä ei juurikaan huomannut muuta kuin näppylöinä.
Isommat ovat taas olleet hyvin kärttyisiä kutinan takia.

Äänestä

Vesirokkoa pidetään yleensä suhteellisen helppona tautina, mutta silti en lähtisi sitä metsästämään minkään ikäiselle lapselle. Jos kouluikään mennessä nuorimmaiset eivät olisi vesirokkoon sairastuneet, olisin hankkinut rokotukset. Vesirokosta voi tulla sen verran rajuja jälkitauteja, että niiden kanssa onkin jo leikki kaukana.

Esikoinen oli epulla, kun sairasti vesirokon ja muut ovat sairastaneet sen nuorempina. Yksi oli 11 kk:n ikäinen ja nuorimmainen sairasti sen puolitoistavuotiaana. Keskimmäinen lapsi sai vesirokon 2-vuotiaana, ja hänellä tauti oli kaikkein kovin. Iho oli kauttaaltaan täynnä rakkuloita, kasvoissakin n. 100 rakkulaa, ja kuumettakin oli. Yleensä perusterveelle lapselle ei jälkitauteja tule, niin kuin ei meillekään tullut, mutta se riski on aina olemassa.

Äänestä
  • vanhempi poika sai vesirokon 6vuotiaana ja se tarttui myös pikkuveljeen,joka oli silloin 4kk ikäinen.molemmilla meni helposti ohi.ei kuumetta eikä pahemmin kutissutkaan.ainoastaan ne näpyt vaan oli mistä näki että on vesirokko.

    Äänestä

  • hiiru-miiru kirjoitti:

    vanhempi poika sai vesirokon 6vuotiaana ja se tarttui myös pikkuveljeen,joka oli silloin 4kk ikäinen.molemmilla meni helposti ohi.ei kuumetta eikä pahemmin kutissutkaan.ainoastaan ne näpyt vaan oli mistä näki että on vesirokko.

    Pojalla oli vesirokko 7kk ikäisenä ja oli kyllä kamala tauti. Kutisi hirveesti. Ja yön nukkui huonosti, heräsi vähän väliä huutamaan. Näppylöitä oli joka paikassa, varmaan tuhansia. Vieläkin näkyy pieniä haaleita pilkkuja. Tytöllä taas oli 2 vuotiaana ja oli vähän lievempi tauti, kuin pojalla.
    Itse sairastin vesirokon 16-vuotiaana, eikä ollut mitenkään raju tauti.

    Äänestä

1,5v sai n. 10 näppylää selkään (Oli aivan ihmeissään, kun sanottiin, ettei hän voi lähteä isin kanssa kauppaan kun hänellä on vesirokko.) 3,5 vuotiaalla oli parikymmentä näppylää eri puolilla kehoa. 5v huusi yhden päivän aamusta iltään, kun oli rakkuloita jalkapohjissa, kielessä ja kaikkialla kehossa. Hän oli aivan tuskissaan niiden takia. Viikossa meni ohi häneltäkin.

Minä olen sairastanut vesirokon 7 kk ikäisenä, ja olin kuulema aivan täynnä isoja rakkuloita.

Eräs tuttavani kertoi, että hänen veljensä sairasti vesirokon aikuisena. 2 viikkoa oli vuoteessa ja sen jälkeen vielä 3 viikkoa sairaslomalla. Sen jälkeen särkylääkkeen voimalla töihin.

Äänestä

Minä sairastin v.rokon siskoni kanssa n.5-6-vuotiaana. Muistelen että helppoa oli.
Lapseni sairastivat 2 ja 4 -vuotiaina isänsä kanssa yhtäaikaa. Lapset vesirokkoa ja isä vyöruusua. lapset pääsi helpolla mutta silmän ja otsan seudulla oleva vyöruusu oli kova juttu. Ei mitään havaintoa kuka sai tartunnan keltäkin.

Vesirokko ja vyöruusu saman viiruksen aiheuttamia.

Äänestä
  • Meillä kuopus sai vesirokon isosiskon vyöruususta. Vyöruusu ei tartu, mutta siitä voi tarttua vesirokko. Lapsesi ovat voineet saada vesirokkoviruksen isänsä vyöruususta.

    Äänestä

  • anya kirjoitti:

    Meillä kuopus sai vesirokon isosiskon vyöruususta. Vyöruusu ei tartu, mutta siitä voi tarttua vesirokko. Lapsesi ovat voineet saada vesirokkoviruksen isänsä vyöruususta.

    Itselläni on nyt ilmeisesti vyöruusu, oireet ainakin viittaisivat siihen. Vasemmalla lantiolla on rakkulaista ihottumaa, iho kutisee ja kosketusarka ja alue on kipeä.. Vauvani on vähän reilu 2 kuukautta vanha..jos hän nyt saa vesirokon, niin päteekö siinä, että mitä nuorempi, sen lievempi taudinkuva? Mistään en löytänyt tähän hätään tietoa vesirokosta noin pienellä, kun joka paikassa puhutaan siitä vain leikki-ikäisellä..

    Äänestä

  • kysymys? kirjoitti:

    Tunnen yhden lapsen, joka sairastui vesirokkoon 2 kk:n iässä. Tauti oli todella lievä, vain parikymmentä rakkulaa kaikkiaan. Myöhemmin hän sairastui kuitenkin uudestaan, vaikka aina sanotaan, että vesirokkoon saa elinikäisen immuniteetin. Meillä lievimmät vesirokot olivat lapsilla, jotka sairastivat sen 11 kk:n iässä ja puolitoistavuotiaana. Sen sijaan pahin oli 2-vuotiaalla ja lähes yhtä paha 8-vuotiaalla. 5-vuotiaan tauti oli myös lievähkö. Ihan niin suoraviivaisesti ei voi sanoa, että mitä pienempi lapsi sen lievempi tauti. Aivan vastasyntyneellä tauti voi olla hengenvaarallinen. Yhden tuttavani lapsi sai 2-vuotiaana sairastetun vesirokon jälkeen aivokuumeen, mutta selvisi siitä ilman pysyviä vammoja.

    Äänestä

  • kysymys? kirjoitti:

    Itselläni on nyt ilmeisesti vyöruusu, oireet ainakin viittaisivat siihen. Vasemmalla lantiolla on rakkulaista ihottumaa, iho kutisee ja kosketusarka ja alue on kipeä.. Vauvani on vähän reilu 2 kuukautta vanha..jos hän nyt saa vesirokon, niin päteekö siinä, että mitä nuorempi, sen lievempi taudinkuva? Mistään en löytänyt tähän hätään tietoa vesirokosta noin pienellä, kun joka paikassa puhutaan siitä vain leikki-ikäisellä..

    kirjoitin tuossa ylempänä,nuoremmalla pojallani oli vesirokko 4kk iässä.oli lievä eikä poika edes itse mitenkään reagoinut tautiin,oli hyväntuulinen koko ajan...

    Äänestä

Aikaisemmin on kuulemma ollut yleisestikin tapana hankkia vesirokko tarkoituksella mahdollisimman aikaisin lapselle, eli noin 1-vuotiaalle. Rokko on kuulemma helpompi nuoremmalle ja jos aikuisikään menee, voi olla jo todella paha. Itse olen metsästänyt lapsilleni vesirokkoa ennen töiden alkamista (lapset silloin 3 ja 4-vuotiaita), ettei tartteis sitten sen takia olla poissa töistä pitkää aikaa. Eipä vaan tärpännyt, vaikka useampaan kertaan olimme vierailulla kavereilla, joiden lapset vesirokossa parhaimpaan tartuttamisaikaan. Tuntuu aika ylimainostetulta tuo vesirokon tarttuminen.

Äänestä
  • Eipä nappaa vesirokko meillekkään.OLisi hyvä sairastaa ennen kouluikää,mutta minkäs teet.Tauti kiersi omassa päikkäri ryhmässä,useaan otteeseen pihapiirissä,ja leikkikavereissa...myöskään lapsen isä ei ole sairastanu aikanaan vesirokkoa.Meidän ukko on ensi syksyn reppulainen.

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    Eipä nappaa vesirokko meillekkään.OLisi hyvä sairastaa ennen kouluikää,mutta minkäs teet.Tauti kiersi omassa päikkäri ryhmässä,useaan otteeseen pihapiirissä,ja leikkikavereissa...myöskään lapsen isä ei ole sairastanu aikanaan vesirokkoa.Meidän ukko on ensi syksyn reppulainen.

    3 kertaa hakemalla haettu tyttärelle rokkoa, mutta ilman tulosta. viime kerralla oli sitten jo pikkuvelikin maailmassa ja haettiin tauti joukolla. vain veli sai rokon ja tyttö senkun viilettää ilman pilkun pilkkua! Jos ei nyt ole veliltä tarttunut niin jo on ihme. Tilanne selviää lähipäivinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sivusta ihmettelijä! kirjoitti:

Moi kaikki äidit ja isät..

Onko teille jollekin neuvolasta neuvottu oikeen hankkimaan noin vuoden ikäiselle lapselle vesirokko? Itse kuulin että tutulle olisi näin sanottu ja mielestäni tuntuu hurjalta ajatukselta kiusata noin pientä ihmistä sellaisella taudilla. Miten on? Voiko tämä pitää paikkansa, että oikeen suositellaan hankkimaan se jo noin pienelle?
Itselläni on reilun vuoden ikäinen tyttö, enkä minä menisi ihan ensimmäiseksi sitä hänelle hankkimaan... on jo uudet hampaatkin ihan riittävän suuri juttu hänelle, jotta voi pari kolme yötä huutaa ja valvoa.

Samalla toivon kokemuksia vesirokon sairastamiseen liittyen; minkä ikäisellä oli ja oliko nuorena muka sitten tosi paljon helpompi kuin vanhemmalla lapsella?

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu