Irti diagnooseista ja turhista lääkkeistä

Samoin Amerikan tutkimusten mukaan vain kolmannes hyötyy neurolepteistä:
https://www.madinamerica.com/2018/10/how-well-do-neuroleptics-work/
Keroputaan malli on tulevaisuutta!

Uuden-Seelannin lääkitty vaihtoi lääkkeet ravinteisiin ja avoimeen dialogiin:
https://www.madinamerica.com/2018/10/off-meds-onto-nutrients/

SSRI-lääkityt saivat lääkkeistä pahoinvointia, lääkitsemättömät elivät tavallista elämää:
https://www.madinamerica.com/2018/10/results-world-largest-antidepressant-study-look-dismal/

Itse olen irrottautumassa lähes 12 vuoden "potilasuran" jälkeen lääkkeistä. Diagnooseihin en enää usko myöskään. Osaan analysoida omia ongelmiani ilman jotain diagnoosikehikkoa joka on stereotypia ihmisten ongelmista, ja jonka perusteella itseasiassa olen havainnut että osa omista ajattelun ongelmista on jäänyt havaitsematta. Masennus ei kerro juurikaan mitään esimerkiksi omien ongelmien luonteesta. Se on oire eikä sairaus josta kaikki johtuu omalla kohdallani. Psykiatrit puhuvat asioista taas niin että masennus on SYY miksi voi huonosti. Masennus on seurausta asioista. Jos ei ymmärrä tuota, ei välttämättä opi ymmärtämään itseäänkään paremmin. Minun mielestäni on ihan ok olla masentunut jos olosuhteet ovat vaikeat eikä siihen tarvi pillereitä. Aikaa siihen enemmänkin tarvisi, oman näkökulmani mukaan. Olosuhteet ja se minkälaisia reagointitapoja asioihin opin ovat tehneet minusta tällaisen mikä olen, ei aivokemioiden epätasapaino tai mikään muukaan mitä on tarjottu psykiatrian puolella syyksi lääkkeiden napsimiseen.

Lääkkeet monimutkaistivat ongelmia lisäten uusia ongelmia. Niiden alla asioiden käsittely ei ollut mahdollista enkä ollut oma itseni. Olin jossain keinotekoisessa lääkesumussa eläen elämääni vain puoliksi. On traagista, että vietin koko aikuisuuden jossain psyykenlääkkeissä. Vartuin aikuisuuteen pillereitä napsien, miettien itseni jatkuvasti vialliseksi. Kun sitten yritin vieroittautua niistä, jouduin syvimmälle pohjalle missä koskaan olin ollut. Tällöin menetin uskoni psykiatriaan kun lääkäri alkoi vaan tunkemaan lisää uusia lääkkeitä, eikä uskonut että kärsin vieroitusoireista. Psykiatrian luonne tuli harvinaisen selväksi. Lääkkeillä satutettujen kärsimystä minimoidaan ja etsitään lisää syitä lääkkeille. Sillä polulla minulle kävi tosi huonosti. Löysin itseni syömästä vaikka mitä pillereitä ja voivani entistä huonommin.

Vieroittautuminen lääkkeistä on niin vaikeaa, koska siinä joutuu lisäksi monesti kohtaamaan menneisyyden mörköjä, niitä tunteita joita lääkitys on turruttanut ja siihen päälle vielä lääkityksen purun aiheuttamia ihan omanlaisia kärsimyksen tiloja. Kehoni on suuressa stressitilassa. Vieroittaudun tosi hitaasti että pääsen vihdoin tästä lääkehelvetistä pois. Sitten koittaa vapaus. Mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Joo ihan sekopäistä porukkaa siellä mielenterveyshuollolla. Moni hakeutuu sinne töihin sen takia, että itsellä on ongelmia. Tai sitten jopa on joitakin, jotka nauttivat, kun saavat tuntea olevansa potilaita ylempiä. Mutta lääkärikirjoista kyllä löytyy diagnoosi joka ihmiselle, jos oikein tulkitsee. Ja varsinkaan kun näistä diagnooseista ei edes keskustella potilaan kanssa.
https://www.bridgestorecovery.com/blog/the-dangers-of-mental-health-misdiagnosis-why-accuracy-matters/

lääkkeissä pyörii Bisnes. siinä ei yksi ihmishenki meinaa yhtään mitään !

Kun psyykenlääkkeiden ongelmista, haitoista ja vieroitusoireiden kamaluudesta ei kerrota määrätessä, se on lähestulkoon RIKOS. Kunnolla informoiduksi tuleminen pitäisi olla IHMISOIKEUSASIA - ihmisillä on oikeus tietää mitä he kehoonsa laittavat. Samaten ihmisiä pitäisi informoida, kuinka puutteellista on biologisen tason ymmärrys ns sairauksina pidetyistä mielen sairauksista vaikka niitä biologisin keinoin hoidetaan saatika sitten lääkkeiden toimintamekanismin ymmärrys. Toimintamekanismin ja mielensairauksien takana olevat biologiset teoriat voi vaihtua ihan lennossa. Se oli kemiallinen epätasapaino, eiku serotoniinivaje, eiku nää lääkkeet toimiikin neuroplastisuutta lisäävästi, eiku... Tärkeintä on se että potilas kokee, että lääkkeistä on hyötyä heille ja heidän aivoilleen ja aloittavat ne, vaikka todellisuus olisi täysin päinvastainen loppupeleissä ja lääkkeet sisältäisivätkin riskejä, koska ne puuttuisivat kehon toimintaan häiriten sitä. Potilaille on mitä ns tieteellisin selityksin mitkä ei kestä päivänvaloa, kusetettu heitä syömään lääkityksiä. Psykiatrit haluavat että potilaat näkevät lääkkeet hyödyllisenä, koska heidän uransa käytännössä pohjautuu siihen, että heillä on lääkkeet ja biologinen näkökulma mielen sairauksien hoitoon.

Ihmisille ei kerrota, että he ovat lääkkeenkäytössään käytännössä psykiatrian puolella "KOE-ELÄIMIÄ", erityisesti aloittaessaan pitkäkestoisia lääkityksiä, vasta markkinoille tulleita lääkkeitä joita he käyttävät pitkäkestoisesti tai lääkkeitä päällekkäin. He ovat käytännössä osa jotain sairasta laajaa ihmisKOEtta minkä seurauksia ei olla kunnolla edes tutkittu, missä aivokemioita sorkitaan kun ihmiset kokevat henkisiä ongelmia ja ongelmia elämässään, mitä voi olla hankala edes punnita ovatko ne ns. normaalia elämään kuuluvia vai sairautta. Koko jako on oikeastaan hyvin keinotekoinen. Psykiatria toitottaa vaan lääkkeidensä hyötyjä lukuisten ihmisten joutuessa kärsimään heidän takiaan, koska heitä ei ole varoitettu lääkkeisiin mahdollisesti sisältyvistä ongelmista. Monelle ne tulee täysin yllätyksenä ja ainut apu siinä vaiheessa ei ole enää lääkärit vaan kanssakärsijät.

Lääkkeisiin liittyviä ongelmia voi lukea niiden kokemuksista jotka ovat lopulta päättäneet jättää psykiatriasta avun hakemisen, osa on pakon edessä tajunnut että ei voi jatkaa enää psykiatrian polulla, koska ovat saaneet niin paljon haittoja lääkkeistä mitkä lääkäri on tulkinnut mielenterveyden ongelmana johon on tungettu vaan lisää lääkkeitä! Tuo tie voi olla tappava, tuhoava ja joskus ihmiset on jopa pakkotilanteessa, jossa heidän on pakko irrottautua lääkkeistä. Hyvää informaatiota voi lukea Inner Compass sivustolta, minkä perustaja tuo amerikkalaisnainen on, Laura Delano. Sieltä löytyy mm. vieroitusohjeita ja kriittistä tietoa psyykenlääkkeistä, niiden kertomana ketkä ovat niitä käyttäneet.

https://www.theinnercompass.org/
Vieroitus: https://withdrawal.theinnercompass.org/

Vieroituksen kohdalla psykiatria voi vaan kohotella käsiään ja käytännössä julmasti "hylätä" potilaat ja olla auttamatta sen kanssa, kun he ensin välittäjäaineita sotkemalla aiheuttaneet ihmisille rankkaa kärsimystä ja terveysongelmia. Siinä nähdään tuon ammattikunnan etiikka. Hylkäämistä on se ettei usko potilaan ongelmia ja kuittaa ne jonain mielenterveyden ongelmina. Nämä kunnianarvoisat "tieteelliset" lääkärit eivät yhtäkkiä tajua hittoakaan mikä potilaita vaivaa ja heittelevät jotain yleispäteviä vinkkejä, ja ajattelevat että ongelmat ratkeaa psykologisesti, vaikka osa on todella sairaita vieroittautuessaan lääkkeistä, eikä siinä paljon mikään psykologisointi enää auta. Laura Delano on kuvannut sitä kuinka vaikeaa vieroitus voi olla. Siinä vaiheessa montaa lääkeillä satutettua ihmistä aletaan vaan yksinkertaisesti diagnosoimaan ja antamaan lisädiagnoosia, ja suosittelemaan mitä - uusia lääkkeitä!! Tuolla tiellä voi kertakaikkisesti käydä huonosti!

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ala-jaa-potemaan-ela-ihan-normaalisti-moni-masennuslaakkeista-irti-pyrkiva-jaa-oireidensa-kanssa-yksin/

Niitä voi lukea vieroituspalstoilta, missä ihmiset kuvaavat kamalia fyysisiä ja henkisiä oireita mitä saavat lääkkeiden haittana ja vieroituksessa.

Kuinka monelle lääkitykset on perusteltu jotenkin ihan epämääräisesti? Heille on saattanut välittyä kuva, että lääkkeet korjaavat jotain biologista ongelmaa tai epätasapainoa aivoissa. Itselleni joskus nuorena sanottiin jotain kuinka lääkkeet nostaa serotoniinipitoisuutta ja täten poistavat masennusta. Kuin masislääkkeet oikeasti korjaisivat jotain biologista ongelmaa.

Tuo osoittautui jälkikäteen ihan hevon*********. Edes teoria millä ne perusteltiin ei kestänyt päivänvaloa.
Kuinka sainkaan rankasti kärsiä tästä. Nykyään tiedän sen: Psyykenlääkkeet eivät korjaa yhtään mitään aivoissa, ne ovat kehoon kuulumattomia vieraita kemikaaleja. Ne eivät spesifisti korjaa mitään vaan sotkevat kehon normaalia toimintaa. Ne ovat neurotoksisia, ne häiritsevät aivojen toimintaa ja vahingoittavat aivoja.

Mulla on ollut risperdal ja siitä on tullut työkyvyn ja -tahdin alenemista, seksuaalista haluttomuutta, tunteiden latistumista, tissien kasvua mikä miehenä ei ole kiva, ja vähän muutakin. Alkuvaiheessa olin sen verta kujalla että sain ihan aiheesta lääkettä mutta se olisi pitänyt lopettaa jo aikoja sitten. Sitä määrätään aivan liian pitkäksi aikaa eikä anneta potilaalle mitään työkaluja äänten kanssa pärjäämiseen, vaikka niitä työkaluja on. Leväperäistä.

Jokaisen tulisi tehdä geenitesti/farmakogeneettinen testi, jos vain mahdollista. Testi auttaa ennakoimaan lääkkeiden vaikutuksia. Mikä lääke sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/laakitys-kohdalleen-geenitiedolla/d414cea2-57f3-3bce-8d7c-7bcdb5deaf8c

Vaatii aika paljon, että systeemin kokeneet ja tuntevat alkava luottamaan 'avoimeen dialogiin'. Mistä löytyy, se jolle, voi taikka uskaltaa kertoa avoimesti kaiken? Siellä ne on valmiina piikki pystyssä iskemään, jos kieltäydyt lääkityksestä, kun keskustelu ei suju, etkä avaudu.

Minä en asioistani löpöttele kenellekään. En kenellekään. En ainakaan kenellekään, joka tekee leipätyötään, ymmärtää palkan edestä. En kenellekään, joka esittää, että minä välitän, minua kiinnostaa sinun hyvinvointi, minä välitän. Älkää naurattako. Kasvakaa aikuisiksi. Ei elämä ihan noin mene. Ei noin helppoa ole.

Mitä tehdä, kun psykiatri kiristää, että sairaslomaa en kirjoita, jos et syö masennuslääkkeitä. Siis masennuksen takia ei sairaslomaa, mutta masennuslääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten takia kyllä sairaslomaa. Mikä logiikka tuossa on? Miten psykiatri kuvittelee auttavansa minua toiminnallaan? Taitaa auttaa vain itseään ja kollegojaan pysymään leivän syrjässä kiinni.

Miksi Suomessa on niin paljon masennusta ja lääkkeiden käyttöä? Taitaa selitys löytyä psykiatrien oman edun tavoittelusta. ...ja terveydenhuoltomenot kasvavat heidän invalidisoidessa asiakkaitaan pysyvästi.

Laura Delanon tarina kirjoitettuna New Yorker lehdessä. Uusi artikkeli, suosittelen.

https://www.newyorker.com/magazine/2019/04/08/the-challenge-of-going-off-psychiatric-drugs

Tarina kertoo laajemminkin psyykenlääkkeiden, psykiatrian ja diagnoosien aiheuttamista ongelmista, sekä ihmisten kokemista lopetusvaikeuksista ja vieroitusoireista psyykenlääkkeistä.

https://www.goodreads.com/book/show/17852736-cracked
Psykiatria haluaa oireet pois. Älä sekoa meidän vahtivuorollamme. Kätevimmin käy jollain tavalla lääkkeillä. Sepustetaan valitut palat jostakin tutkimuksesta. Pakkohoito tai täysi monitorointi myös vaikeammin diagnosoiduille. Oireet aiheuttaneista syistä viis. Ei kuulu psykiatrien toimenkuvaan, kuten ei myöskään fyysinen terveys.

Jotenkin noita psykiatrien yms. metodeja kokeneena voin sanoa, että suora, tasa-arvoinen keskustelu ei heidän metodeihinsa kuulu, ehkä jotain hyvää terapeuttia lukuunottamatta.