Laukeaminen anaalilla?

FutureAnalMaster

Moi, onko kukaan onnistunut laukeamaan esim. anaalitappi perseessä, koskematta kulliin? Eilen tuntui, että onnistuu, mutta ei riittänyt enää kärsivällisyys. Saako siinä pelkän orkun, vai tuleeko myös mällit? Vai vaan pelkät mällit? Ei ollut orkussa mitään kehumista kuitenkaan kun kärsivällisyys loppui, mälliä tuli ja todella lievä orkku, kuitenkin sellainen, ettei pystynyt uusiksi vetämään. Olen siis täysin amatööri näissä peppuleikeissä, mutta jo ihan koukussa tähän, on tämä niin hyvän tuntuista. Kutkuttaa vaan ajatus, että pystyisi pelkällä anaalin tuottamalla hyvän tunteella ja kiimasimmilla fantasioilla laukeamaan. Muutkin anaalivinkit on enemmän kuin tervetulleita.

7

1052

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ella.cd

      Joo, onnistuu muttei ihan joka kerta. Ensin lämmittelen keskikokoisella tapilla jonka jälkeen ratsastan dildolla. Ekaks valuu kirkasta kiimanestettä ja lopulta lentää mällit.

      Itellä paras dildo ei ole se suurin vaan sellainen jolla voi ratsastaa rajummin :)

      Melko paljon harjoittelua takana ennen ku sain pelkällä anaalitouhulla itteni laukeemaan.

      • Tappikovana

        Ella.cd voisit ratsastaa mun kovalla tapilla ja valuttaa nesteet mun päälle ja lopuks roiskia lastit.


    • biikö

      Olen ihan sormilla anaalin kautta hyväillen, vaikkakin todella kiihottuneena. Erilaisesti kiva orgasmi. ja koskettamatta kulliin

    • En ole saanut. Mutta normirunkkauksessa orkut on nautinnollisempia kun on tappi sisällä.

    • ukm69

      minulla on musta imukuppi dildo,jolla ratsastan nautiskellen.olin kerran mielettömän kiihottunut.istuin dildolle ja kuvittelin että se on naapurin papan muhkea kulli.aloin rasvata kalua,kun lasti lensi.ratsastin edelleen ja runkkasin toisen orkun.

    • kiihottavatvermeet

      Tässä semmonen setti joka miehelle että oksat pois: https://www.fleshlight.eu/collections/freaks/products/cyborg-dildo

      https://www.fleshlight.eu/collections/freaks/products/alien

      = Järisyttävät orgasmit ihan kummalla vaan tai molemmilla yhdessä ja en tod ole markkinoimassa vaan kokemuksesta suosittelemassa!! Jos jotakuta huolettaa miten saapuu niin tulevat kyllä huomaamattomassa paketissa. ;)

    • Anonyymi

      Suurella tapilla joka on kaarevan muotoinen (painaa eturauhasta) ja lihashuoltovasaralla onnistun saamaan anaaliorgasmin. Orgasmi kestää pitkään ja ainakin itsellä tuottaa spermaa todella paljon. Toisella laukeamisella ei tule enää kuin muutamia tippoja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      282
      26826
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      48
      2284
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      199
      1606
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      154
      1540
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1291
    6. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      33
      1254
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1008
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      932
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      87
      846
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      81
      810
    Aihe