Lääkintähelikopteri menee sittenkin Vaasaan?

Toisaaltaihanjärkevää

– Siksi olen tehnyt esityksen ministeri Saarikolle siitä, että työryhmän raporttia täydennettäisiin tältä osin ja että esitettäisiin vaihtoehtoja, joilla saataisiin toimiva meripelastusjärjestelmä. Yhtenä mahdollisuutena voisi toimia yhdistelmähelikopteri, jota voitaisiin käyttää sekä ensihoidossa että meripelastuksessa. Meillä oli oikein hyvä ja rakentava keskustelu ministerin kanssa, hän jatkaa.

Henriksson toteaa, että pohjimmiltaan kyse on potilasturvallisuudesta ja ihmiselämästä.

– Ensihoidon saatavuus pitää turvata kaikille, riippumatta asuinpaikasta.

Näin tuumaili Henriksson päivän lehdessä ja kun RKP jotain haaveilee niin sillä on yleensä jo mustaa valkoisella...

21

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nytonasiaa

      Toivotaaan onnea ja menestystä ihan koko sydämen pohjasta.
      Terv. Etelä-Pohjalainen senjori

    • Näinonnn

      Kyllä uumajan kopteri hoitelee tarvittaessa vaasan meripelastuksen.

      Seinäjoki on ainoa oikea paikka kopterille, sitä ei yksittäisen kansanedustajan puheet muuta vaikka puhuisi itse suursmurffin kanssa.

      • Hankalakumppani

        Miksi Sjoen pitää olla aina niin itsekäs, niin korkeakoulujen kuin tämän kopterinkin kohdalla ei suostuta näkemään kokonaisuuden kannalta parasta ratkaisua vaan ajetaan silmät ummessa vain omaa etua?

        Ympäryskunnat on jo suhteutettu, nyt näytetään yhteistyötaitoja naapurikaupungeille vaikka jättipotti saatiin jo sairaalan muodossa.

    • ei-kelpaa.meripelast

      Se lääkintähelikopteri on meripelastuksessa täysin hyödytön silloin tulee kopteri Turusta

      • Sitä minä vajaa älyinen en vaan ymmärrä, että Seinäjoen päättäjät puuhaavat helikopterin paikaksi Rengonharjun tyhjää lentokenttää. Olisko sielä sitten henkilökunta helikopterin kanssa jouten odottelemas ,jos hälytys tulee.Olikohan se kirjoitus vitsinä, vai samanlaista järjenköyhyyttä kuin Seinäjoen sairaalan henkilökunnan ruotsinkielen opettelu. Vai opetteleeko ne kielen sillä uudella opetus menetelmällä. Illalla kuulokkeet korville kun nukkumaan menee, ja aamulla jo melkein on oppinut uuden kielen.

      • Näinonnn
        Hunsvoltti kirjoitti:

        Sitä minä vajaa älyinen en vaan ymmärrä, että Seinäjoen päättäjät puuhaavat helikopterin paikaksi Rengonharjun tyhjää lentokenttää. Olisko sielä sitten henkilökunta helikopterin kanssa jouten odottelemas ,jos hälytys tulee.Olikohan se kirjoitus vitsinä, vai samanlaista järjenköyhyyttä kuin Seinäjoen sairaalan henkilökunnan ruotsinkielen opettelu. Vai opetteleeko ne kielen sillä uudella opetus menetelmällä. Illalla kuulokkeet korville kun nukkumaan menee, ja aamulla jo melkein on oppinut uuden kielen.

        No etpä sinä sitten paljon ymmärrä.

        Tottakai ne on siellä rengonharjulla jouten odottelemassa, meinaatko että ne leikkaussalista lähtis hälytyksen tullessa?

        Jos yhtään tutustuisit hinhems toimintaan niin huomaisit että tampereen kopteri miehistöineen odottelee hommia tyhjänpanttina pirkkalassa eikä suinkaan sairaalan katolla.

        oulussa odotellaan lentokentällä jne jne..

      • Näinonnn kirjoitti:

        Minä kun tälläisenä puoli Laihialaisena vaan asiaa ajattelin, että pitää olla tehokas (Kiky), Voisihan se päivystäjä helikopteri lääkäri tehdä sellaisia hommia, että voisi 10 sekunnis sairaalan katolta lähteä,(tai sairaalan vieres oleva nousu ja laskupaikalta )ja tuoda potilas sairaalaan. Mutta kun päättäjien pitää vakisin pitää tavalla tai toisella autio kenttä pitää pystys, maksoi mitä maksoi. Järjen kans tuolla ei ole mitään tekemistä.

      • NäinSenNäin

        Tässä ketjussa pisteet meni "Hunsvontille"....tättärää ja papukaijamerkki.

        Minäkin ihmettelin, miten helikopteri toimisi kymmenen kilometrin päässä keskussairaalasta?

      • Näinonnn
        NäinSenNäin kirjoitti:

        Tässä ketjussa pisteet meni "Hunsvontille"....tättärää ja papukaijamerkki.

        Minäkin ihmettelin, miten helikopteri toimisi kymmenen kilometrin päässä keskussairaalasta?

        Esim. Tampereella kopteri on 20km päässä sairaalasta ja nousee n. 3 tunnin välein joten ei siinä paljon auta päivystävää lääkäriä sairaalaan töihin laittaa odotellessa.
        Yhtälailla palomiehet ja ambulanssitkin odottelee tyhjänpanttina.

        Laitettaisko helikopterin polttoainekin ja huoltohalli sinne sairaalan katolle vai miten ajattelitte?

        Eikö se nyt ole halvempaakin käyttää lähellä olevaa kenttää kuin ruveta rakentamaan halleja sairaalalle.

        Mitä etua sillä saataisiin että kopteri olisi sairaalalla eikä rengonharjulla?
        Miehistöä ei voi irroittaa sairaalaan töihin vaan he ovat päivystämässä.

      • NäinSenNäin
        Näinonnn kirjoitti:

        Sehän voi olla Tampereen yliopistollisen sairaalan helikopteri vaikka Rovaniemellä, mutta ei se meinaa että se olisi taloudellista ja järkevää.

        Helikopterin voi tankata ja huoltaa Vaasassa, minkä helkkarin takia pitäis huollot ja tankkaukset olla 70 km välein? Tämä ei ole halpaa hommaa ja me veronmaksajat tämän kustannamme.

      • Montakohenkeä

        Montako henkeä tuo kopteri sitoo päivystämään jos sijoitetaan kentälle jossa henkilökunnalla ei ole muuta tekemistä kuin pyöritellä peukaloitaan, äkkiä ollaaan tilanteessa jossa rahalle saadaan parempi vaste sijoittamalla nopeita maajoukkoja maakunnan perähikiöille. Rikkonaisella rannikolla jossa tieyhteydet on huonot, pitkät ja mutkaiset tuo kopteri ehkä ajaa asiansa parhaiten. Luultavasti myös koneen huollot ja korjaukset onnistuu parhaiten kentällä jossa voiteluaineet, polttonesteet ja varaosat on valmiina sekä tietenkin osaavaa henkilökuntaa. Laskuhan on aivan hirmuinen jos tyhjälle lentokentälle tulee mekaanikot vartavasten Vaasasta ja tuommoinen kopterihan varmaan vaatii säännöllisesti muutamien lentotuntien välein koulutetun henkilökunnan tarkastuksia.

      • valuu-öljyjä
        Montakohenkeä kirjoitti:

        Avaimet käessäkös sillä lennetään ja rasvasena, kun tunnut arvailevan tuota mekaanikkotarvesta jokahetkiseksi Tääh.

    • VaasastaUMajahan

      Tälläkin perusteella kopteri kannattaa sijoittaa Vaasaan, siinä missä Ruotsin kopteri käy meitä auttamassa voitaisiin vihdoin viimein myös me auttaa tehtävien ruuhkaantuessa ja samalla saadaan kopterin ja henkilöstön käyttöastetta ylös ja ihmisiä pelastuu.

    • PETENPUTSAUSKEIKKA

      Seinäjoelle se tulee.Asia on jo nuijittu pöytään.Vaasalaiset ja rantahurrit putsasivat Petellä rahat.Ottakoot opiksi.Tosin minulle just ja sama minne sijoitetaan kunhan vain tulee MEILLE.

    • oigeesti

      Mutta te siellä Seinäjoella aina vouhkaatte, kun olette niin keskellä ja hyvien liikenneyhteyksien ja teiden keskellä.

      Joten mitä te sillä kopterilla teette?

      Vaasaan vain.

    • Karttakertoo

      Karttaa kun katsoo ja miettii mihin ihmiset suuntaa sisämaassa lomailemaan niin säkeinkin jussipaita joutuu myöntämään jotta suurin hyöty kopterista saadaan rannikolla.

    • rahaaon

      Ainut oikea asemapaikka on tietysti Vaasa. Ei sitä voida turvautua toisen valtakunnan varaan jos järjellä ajatellaan. Eikä siihen että onnettomuuden sattuessa Merenkurkussa apu lähtee Turusta.... tasapuolisuuteen vedoten. Tämän huomioiminen ja asian korjaamiseen on nyt oiva ja täydellinen hetki korjata. Samalla saataisiin sellainen kopteri jolla oikeasti tehtäisiin, saataisiin apu kohteeseen huonommassakin kelissä.
      Seinäjoella näyttää olevan remmissä sellainen taho / vastuuhenkilö asialla joka haluaisi saada kunni saada tahtonsa ja vaatimuksensa läpi ajattelematta yhtään sen pitemmälle.

      • ensin_seinäjojelle

        Molempi olisi parempi ensin Seinäjojelle lääkintähelikopteri ja Vaasaan meripelastuskopteri jotka siis on täysin eri asioita sinänsä

    • mertaeremmäs

      Niinpä...ei tuolla lääkärihelikopterilla pystytä / saa toimia huonossa kelissäse jo tiedetään,elikkä mitä sillä sitten tehtäisiin...no lenneltäisiin hienolla säällä. Kun laitetaan hiukan lisää käyttötarkoitus ,toimivuus ja toiminta-alueen laajuus paranevat. Tämähän on kopterin tarkoitus ... säälläkuin säällä , useampaan paikkaan mukaan lukien merialueet ( Pori - Kokkola sekä Uumajaan apuun ).

      • työstä-terveyttä

        Tarvitseekos kopteri pitkänkin kiitoradan ja mettääsen ympäristön päivystyksineen, kun kumminkin pitää pystyä pieniin paikoihin laskeutumaan ja sairaaloitten katoille-

        Kopteripäivystäjät työympäristöön ja käytännön töihin ootellessaan keikkoja.

      • NäinSenNäin
        työstä-terveyttä kirjoitti:

        Tarvitseekos kopteri pitkänkin kiitoradan ja mettääsen ympäristön päivystyksineen, kun kumminkin pitää pystyä pieniin paikoihin laskeutumaan ja sairaaloitten katoille-

        Kopteripäivystäjät työympäristöön ja käytännön töihin ootellessaan keikkoja.

        Tälle peukut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4731
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3463
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1528
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1453
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1266
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1172
    8. 164
      1060
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1058
    10. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      18
      1015
    Aihe