Ehdottomasti sitä että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet pitää mahdollisimman nopeasti eristää. He saavat lähteä Suomesta/eristyksestä pois milloin haluavat. Myös sitä Kofi Annanin ideaa kannatan jotta Euroopa kuuluu eurooppalaisille. Eli ne jotka on saaneet myönteisen päätöksen, se päätös on väliaikainen. Heti kun kotimaissaan olot paranee, on lähdettävä pois Suomesta. Pakolaisten pitää koko ajan valmistautua kotimaahan lähtöön. Suomessa on ennen viime vuosien pakolaisaaltoakin saanut käydä turistina omalla rahalla. Tämä ok. Suomen kielen opettaminen pakolaisille olisi ehdottomasti lopetettava. Suomen koulut on suomalaisia varten. Pakolaisten oleskelu ostareissa kriminalisoitava heti.
Minä kannatan
SuomenMaa
27278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Myös vihervasemmisto pitäisi vangita hyvin pian.
Kehitysmaissa Afrikassa ym asuville voi myös perussuomalaiset antaa hyviä neuvoja jotta kotimaa tulee kuntoon ja sotia ei enää ole. Ahkeruus rehellisyys sovinnollisuus johtavat hyvyyteen.
Ainua ongelma vaan on se ,että perussuomalaiset ei tiedä, että mitä on ;
ahkeruus
rehellisyys
sovnnollisuus
Afrikasta voidaan ottaa lisää porukkaa ja vaihtaa heidät persuihin.
Suomi ei tee mitään perussuomalaisilla, heistä ei ole mihinkään.
Perussuomalaiset+on+kunnon+työmiehiä+eikä+mitään+viherhörhöjä,runkkareita+peräpäänmiehiä.Kunnon+Suomalainen+työmies+on+100%+rehellinen+arkipäivän+puurtaja,nousee+vaikka+perse+edellä+puuhun,repikää+siitä+saatanan+mulkerot.
Mutta kun Nazima ja turkkilainen karvakämmen Ozar sanoo että suomi kuuluu kaikille,tulkaa vaan kaikki hottentotit tänne näin he kuuluttavat.
Turun jihadisti oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen
Orpo ja Sipilä ovat vastuussa jihadista (tietysti myös Soini mutta 200 päivän päästä hän on poliiittinen muisto, millainen, siitä vielä keskustellaan mutta arvaan, että pääosassa ei ole jytky vaan petturuus ja sanojensa totaalisyöminen ja lorviminen ministeriinä)
197 päivää vaaleihin
SIPILÄ PELKÄÄ NIIN ETTÄ ON KURALLA
EI USKALLA HOITAA ENÄÄ MITÄÄN ASIOITA "arkaluontoisuuden" takia
Tuhoaa Suomea
Halla-aho 28.9. "Jos äänestää kepua, saa kepulaista politiikkaa, ja kepu ei nykyjohdon alaisuudessa sanottavasti eroa vihreistä. Ei maahanmuuttokysymyksissä eikä energia- ja ympäristökysymyksissä."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/68e41f38-fd28-4738-bd60-adb86999608e_pi.shtml kummastusta on herättänyt esimerkiksi Sipilän vastaukset kysymyksiin, ”tulisiko paperittomille eli laittomasti maassa oleville tarjolla olevia terveydenhuoltopalveluja laajentaa vai supistaa?” ja ”tulisiko ulkomailla syntyneiltä kaksoiskansalaisilta evätä pääsy sotilasvirkoihin?”
Ensimmäiseen kysymykseen Sipilä vastasi ”laajentaa”, jolloin vastaaja haluaa, että kiireellisen hoidon lisäksi paperittomille pitäisi tarjota alaikäisten lasten, raskaana olevien ja synnyttäneiden hoito.
Myös kokoomus pelkää ( aiheesta) perussuomalaisten suurta vaalivoittoa. Mykkäpoika paasaa medialle harva se päivä, tänäänkin että kokoomukselle on mahdoton ajatus lähteä perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Voi käydä niin ettei perussuomalaiset Mykkäpoikaa hallitukseen ota.
Kuuroja tuntuu olevan neiti Rinteestä lähtien mutta eiköhän se kuulo ala palautua ennen vaaleja kun suomalaiset sanovat nyt tuli stoppi mamutukselle,kuten ruotsissakin Löfeeni nöyrtyi lopulta valta on semmoista että sen edessä mennään polvilleen polvilumpiot rutisten .
Persuismin politiikan kannattajat ja edistäjät - ajatelkaa todella mitä olette jo tehneet!
Esimerkki siitä mihin te ajatte meidän kauniin ja viattoman nuorisomme:
https://www.youtube.com/watch?v=JtdH5JyFLCk
Poika itse kertoo jo joutuneensa mielisairauden hoitoon rotuoppihöpötystensä takia. Toisessa videossa poika etsii turvapaikkaa Venäjältä. Se hänelle suotakoon jos tauti vielä pahenee.
Nainen on nainen ja mies on mies. Mitään toissukupuolisuutta emme salli vaikka vihreät sellaista halajaa. Vihreät haluaa tuhota maailman ilmaston kun kieltävät tehtaiden olon Suomessa. Vihreät haluaa tehtaat Kiinaan jossa tehtaat saastuttavat sata kertaa enemmän kuin Suomessa. Vihreät haluavat rajattomasti lisää pakolaisia Suomeen elämään suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Niin myös vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit. Kuin myös iso osa muistakin puolueista. Ainoastaan Perussuomalaiset on Suomen ja suomalaisten puolella.
Uurnat avataan vasta keväällä, eikai sitä jo nyt tarvitse noin hädässä olla antijytkyä odotellen? Kyl se tulee aikanaan, siniset haihtuu pois kokonaan, persut lähestulkoon.
Muistahhan laittaa väitteillesi faktaa tai muuten pidämme sinua pelkkänä paskanjauhajana, perussuomalaisena paskanjauhajana ?
Ei ne koskaan laita.
Hilla sai Jussista armaan, kantasuomalaiset pelastajan
Niinhän kaikki maat tekee joissa ollaan isänmaallisia. Hullua elättää elintasopakolaismiehiä. Jos olisivat pieniä orpoja lapsia, sydän sulaisi. Apua lähtömaihin. Jolla varaa
Oli - 70 luvulla vielä ihanaa kun ei tarvinnut elättää haittapakolaisia. Elämä Suomessa oli silti kansainvälistäkin. Erääseen isoon tehtaaseen ostettiin jenkeistä koneet. Oli mahtavaa kun jenkeistä tuli asentajat jotka kulki omalla autolla sen ajan minkä olivat Suomessa. Auto oli Cameron ja kilvessä luki Texas. Oli samanlainen auto kuin tv sarjassa Frank Cannonilla. Ei ollut rasismia. Olivat maassa maan tavalla.
Camarollahan se Cannonilla ajeli
lincoln mark IV
Oli myös Camaro vm jotain - 85
Hulluutta ja populismia vihervasemmistolta luvata köyhille suomalaisille etuja kun ei lähetetä massaa laittomasti olevia 10000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta Suomesta pois
No senhän tietää Kofi Annankin
Lähteköön koko vihervasemmisto pois Suomesta laittomasti Suomessa olevien matujen mukana
Mutta kun muut paitsi Perussuomalaiset ovat mieltä sitä jotta monikulttuurisuus on rikkaus
Linkolan mielestä vihreät ovat vetelehtivä joukkio
Kannatetaan
Kynnyskysymys hallitukseen lähdöllä oltava
Dalai Lamakin sitä mieltä että Eurooppa kuuluu eurooppalaisille