Hei,
mieheni kirjoittaa plokia ja sai siksi rahakkaan työn kansainvälisestä börssyhtiöstä Helsingistä. Muutimme Kuopion Rypysuolta Helsingin Eiraan. Meidän naapureillamme on aika paljon kaikenlaista kallista, kuten katumaasturia, Purperryn kaulaliinaa ja tällaista, joten en kehtaa ulkoiluttaa halpaa seropiamme kuin pimeällä.
Siksi ajattelin hankkia meille hienomman koiran. Ajattelin Pomeraniania, saisin pennun luotettavalta kasvattajalta 2100 eurolla. Hänet voisin sitten viedä kauppoihinkin erottumatta joukosta. Samasta syystä luin Seiskasta trendiuutisia ja aion pidennyttää nenäkarvani.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei hyvänen aika! Olette te maalaiset tolloja! Koiran pitää olla iso ja näyttävä JA HARVINAISTA ROTUA! Lisäksi rodun pitää olla tarpeeksi= hyvin vaativa. Koiria pitää mielellään olla useita ja niiden pitää riittävästi herättää huomiota ja kauhua naapuristossa, eli vähintään haukkua kovalla äänellä, murista ja näyttää hampaita kaikille vastaantulijoille ja päästä sopivasti irti hihnasta ja jahdata mummoja, lapsia ja postinkantajia. Älä laita yhteystietojasi kaulapantaan siltä varalta, että joku julkkis/ muuten tärkeä henkilö (poliitikko, toimittaja) joutuu pahemmin purruksi.