Kari Tapio oli luonteeltaan pelkkä paskiainen

Kari Tapion poika Joona kertoi kuinka hän kahden veljensä kanssa odotti keikalta kotiin palaavaa isää, iskän tultua kotiin laitettiin sauna päälle ja syötiin porukalla iskän ostamaa suklaata. Jossain odotti myös pieni poika iskää kotiin mutta herra Jalkasella ei ollut koskaan aikaa hänelle, täysin mitätön paskiainen kun oli luonteeltaan. Rotta oli rotta lopuun asti, jätti hylkäämänsä pojan perinnöttömäksi. Olen sanonut vaimolleni että osoitteessa jossa minä asun ei soi koskaan tuon paskiaisen biisit, niin perkeleesti halveksin tuota saatanan rottaa. Olen kokenut tuon saman kohtalon oman isäni kautta, kuolinvuotellaan hän aneli anteeksi tekemisiään mutta sanoin hänelle että kärsi perkeleen mulkku, älä surkimus ruikuta. Kerran olen käynyt hänen haudallaan ja silloinkin kusella.
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi Kari Tapion olisi pitänyt hoivata ja kasvattaa aviotonta lasta, olihan hänellä jo ennestään vaimonsa Pian kanssa kolme ihanaa poikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeppoKemistä kirjoitti:

Kari Tapion poika Joona kertoi kuinka hän kahden veljensä kanssa odotti keikalta kotiin palaavaa isää, iskän tultua kotiin laitettiin sauna päälle ja syötiin porukalla iskän ostamaa suklaata. Jossain odotti myös pieni poika iskää kotiin mutta herra Jalkasella ei ollut koskaan aikaa hänelle, täysin mitätön paskiainen kun oli luonteeltaan. Rotta oli rotta lopuun asti, jätti hylkäämänsä pojan perinnöttömäksi. Olen sanonut vaimolleni että osoitteessa jossa minä asun ei soi koskaan tuon paskiaisen biisit, niin perkeleesti halveksin tuota saatanan rottaa. Olen kokenut tuon saman kohtalon oman isäni kautta, kuolinvuotellaan hän aneli anteeksi tekemisiään mutta sanoin hänelle että kärsi perkeleen mulkku, älä surkimus ruikuta. Kerran olen käynyt hänen haudallaan ja silloinkin kusella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu