Meidän perhe lopetti Hesarin tilaamisen 10 vuotta sitten. Hesari samoin kuin Yle on valjastettu suomenruotsalaisen propagandan airueiksi.
Suomenruotsalaiset omistavat Suomen. Persujen ei kanata osallistua maanpuolustukseen.
Miksi puolustaa maata, jonka hallitukseen ei kelpaa? Ryhdytään sivareiksi ja leikitään sotaa keskenään.
Hesari tarjoaa suomenruotsalaista propagandaa!
7
252
Vastaukset 7
Moni suomalainen menetti esi-isänsä, jotka puolustivat suomenruotsalaisten omaisuutta ja Ahvenanmaata. Maansa ja omaisuutensa menettäneet evakot eivät kelvanneet puolustamilleen alueille. Nyt perintönä saaneet suomenruotsalaiset myyvät saariston venäläisille ja muuttavat saamillaan miljoonille elämään etelään. persun ei kannata palvella armeijassa.
Miksi puolustaa venäläisten jo omistamia saaria? Antaa niiden tulla. Venäläiset naiset ovat maailman kauneimpia.Putin ja Medjevej pystyvät hoitamaan asioita paremmin kuin Sauli Niinistö ja Sipilä.
Meillä ei ole kuitenkaan itsemääräämisoikeutta, jokaisella on pakkoruotsi.- gggrett
Helsingin Sanomien poliittinen linja on vahvasti vihervasemmistolainen. Puolueeton, tai riippumaton lehti ei ole. Sen, joka ei tätä suuntausta kannata on etsittävä muuta.
hesari on kuin HBL suomeksi. Esimerkiksi HS on nostanut Mannerheimin sankariksi. marski oli kuitenkin loppujen lopuksi juoppo homo. media kusettaa meitä Persujen on turha ryhtyä puolustamaan Svenskfinlandia ja Ahvenanmaata. Me pärjätään venäläisten kanssa paremmin.
- Patamusta
Vasuripunikki juttelee taas itsensä kanssa.
- kierojalkapersaaaggg
Älkää uskoko Sijoitusneuvojaa. Se kehoitti ottamaan sijoitukset pois hesarista. Entäpä jos osakkeen arvo kohoaa ! Sijoitusneuvoja vetää fyrkat ja persupololle tulee vilu.
Persujen ei kannata puolustaa asein ruotsinsuomalaisia tai muita, joita Hakkarainen kehoitti muuttamaan Ahvenanmaalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7013778- 511207
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721183- 911099
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit95936- 103784
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52777Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k34767- 54766
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.122724