Ruotsi alkaa olla nesteessä

P.veivari

Alinta eläkeikää sunnitellaan nostettavaksi seitsemään kymmeneen. Tosin kaikki matut päsevät eläkkeelle heti kun ilmoittavat haluavansa. Esimerkkejä riittää. Valtiolla piti mennä paremmin kuin koskaan, työttömyyden piti olal olematon ja jostakin ihmeen syystä eläkeikää ollaan nostamassa muumioikään. Työvoiman haaliminenko ei kannattanutkaan?

59

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomelle-esimerkkiä

      Ruotsin talous porskuttaa myönteisissä merkeissä.
      Suurin syy siihen on työvoiman saaminen mamuista.

      • Suolelle-esimerkkiä

      • gggrett

      • huono_esimerkki

        Ruotsi on suurmamuttanut juuri sillä perusteella, että muka tarvitaan työvoimaa vanhenevan kantaväestön takia? Ja kuitenkin joudutaan nostamaan selvästi eläkeikää, jotta työvoima riittäisi!

        Eikö kukaan huomaa huutava ristiriitaa tuossa asiassa???

      • niinpähäntaas

        Aivan. Lähes kaikki yli 300.000 Ruotsiin muuttanutta suomalaistakin sai töitä, kun täällä ei ollut mitään. Silloinkin Ruotsin talous porskutti. Samoin nyt. Ja kun tänne nyt muuttaa muutama tuhat, niin kaikinpuolinen vastustus aivan älytöntä. Erityisesti vähänkouluja käyneiden pienipalkkaisten keskuudessa. Niinpä. Missähän se ero maittemme välillä onkaan.

    • Moktar.Gubta

      Maahanmuuttajat ovat kautta aikojen työllistyneet Ruotsissa. Suomalaiset mamut, jugoslavialaiset mamut, puolalaiset mamut, Bosnia-Hertsegovinalaiset mamut ja monesta muustakin maasta tulleet mamut ovat vuosikymmenet rakentaneet ruotsalaista hyvinvointia. Siinä on saha soinut, vasara paukkut ja hitsipuikko palanut. Tulos näkyy Ruotsin bruttokansantuotteessa.

      Verkkouutiset huutelee näin: "Ruotsin yleisradion mukaan vuonna 2015 saapuneista 162 000 turvapaikanhakijasta vain alle 500 on päässyt töihin." Verkkuutisten kirjoitus on 31.05.2016

      Minä kysyn: kuinka nopeasti uskotte ihmisen saavan Ruotsissa oleskeluluvan, oppivan uuden kielen, kotoutuvan uuteen maahan ja olevan siinä kunnossa muutenkin, että voi hakea työtä? Onko 6-7 kuukautta uskottava aika? Jos ei ole, miksi edes kirjoittaa päättömyyksiä?

      Pysykäämme vain totuudessa, valheiden kertojan perii kadotus

      • Mogtar.Kuppa

        Tämä olkoon muistutukseksi ja lupaukseksi, että ylhät asunnot odottavat jumalaapelkääväisiä,
        Heidän seuraansa liittyvät siveät naiset (suvakit), jotka ovat vain heidän aviomiehensä katseille.

      • gggrett

        Työvuosia on kerryttävä 40 jotta saisi täyden eläkkeen. Suomessakin pieniä eläkkeitään valittavat ovat juuri niitä, jotka ovat karttaneet työtä, eläkettä kun maksetaan vain tehdystä työstä.

      • Kotoutus_tärkeää

        Kyllä siinä menee 2-3 vuotta ennen kuin osaa kieltä ja on kouluttautunut ammattiin. Turhan moni maahanmuttaja on ainakin Suomessa jättänyt kielen opiskelun minimiin ja päättänyt, ettei töihin kannata edes mennä. Kuka sen sanoi, että Suomi kotouttaa toimeentulotuella elämiseen? Heille ei pitäisi antaa vastikkeetonta rahaa missään vaiheessa. Rahan saamisen ehtona voi olla kielen ja kulttuurin opiskelu 6-8h päivässä. Poissaolotunnit otetaan rahasta pois. Oleskelulupa myönnetään aina vuodeksi kerrallaan, ja oppimista seurataan. Jos oppimista ei tapahdu, ei oleskelulupaa voida myöntää, sillä ihmisellä ei silloin ole edellytyksiä pärjätä Suomessa.

      • Suvakkionvitsi

        Suomalainen"mamu"kun meni Ruotsiin niin jo seuraavana päivänä oli Volvolla duunissa, joten turha saivarrella. Tyhmä!

      • Suvakkionvitsi kirjoitti:

        Suomalainen"mamu"kun meni Ruotsiin niin jo seuraavana päivänä oli Volvolla duunissa, joten turha saivarrella. Tyhmä!

        Höpö höpö. Suomalaisia mamuja tuli myös maitojunalla takaisin. Matkarahat juotiin kavereiden kanssa ja pari vuotta meni Slussenilla sisseillessä.

        Itsekin näin Uddehomissa paperitehtaalla vuonna 1974 suomalaisia mamuja, jotka eivät olleet kymmenessä vuodessa oppineet ruotsia. Käyttösanasto oli ärtsoppa ja förskotti. Kaikki muu piti kavereiden kääntää.

        Kotoutuminen ja kotouttaminen on yhtä tärkeää, olipa muuttaja sitten kainuulainen tai afgaani. Ei Suomeen tai Ruotsiin kotoudu vain sillä, että menee pölvästinä ummikkona seisoskelemaan rautatieasemalle.

      • SuvakkiONvitsi

        Miksiköhän ummikkomatut pölvästinä lorvivat rautatieasemalla:) Saivartelusi ovat kyllä saavuttaneet uskomattomat mittasuhteet:) aivan riemastuttavan hölmöä:)))))

      • Terästä.ei.puuta
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Höpö höpö. Suomalaisia mamuja tuli myös maitojunalla takaisin. Matkarahat juotiin kavereiden kanssa ja pari vuotta meni Slussenilla sisseillessä.

        Itsekin näin Uddehomissa paperitehtaalla vuonna 1974 suomalaisia mamuja, jotka eivät olleet kymmenessä vuodessa oppineet ruotsia. Käyttösanasto oli ärtsoppa ja förskotti. Kaikki muu piti kavereiden kääntää.

        Kotoutuminen ja kotouttaminen on yhtä tärkeää, olipa muuttaja sitten kainuulainen tai afgaani. Ei Suomeen tai Ruotsiin kotoudu vain sillä, että menee pölvästinä ummikkona seisoskelemaan rautatieasemalle.

        Uddeholm oli minun siellä käydessäni terästehdas Hagforsissa. Paperitehtaasta ei havaintoja. Oliko tuo nyt eri paikka sinulla 1974?

    • Vedätyssysteemiä

      Eläkejärjestelmä paljastaa sisäisen rotan.

    • S.Alakari

      Matuista ei todellakaan ole pelastamaan Ruotsin tilannetta.

      "Ruotsin talouden kasvaessa työllisyys on kohentunut. Työttömyys on tuoreiden lukujen mukaan pudonnut 7,4 prosenttiin, mutta maahanmuuttajien työttömyys on 22,1 prosenttia eli pysynyt moninkertaisena muuhun väestöön verrattuna.

      Uusien maahanmuuttajien työllistyminen vie tilastojen mukaan keskimäärin yhdeksän vuotta."

      https://yle.fi/uutiset/3-9928703

      • Loinenporskuttaa

        Riittääkö 70, että saavat matuille riittävän korkean elintason, vai pitäisikö eläke nostaa heti 80 vuoteen.

    • Epäinhimillistä

      70v. on kyllä aika korkea ikä, 60v. olisi sopivampi. Miten jaksaa 69-vuotias opettaja,
      sairaanhoitaja tai rakennustyöläinen?

      • Igigigiggiigigig

        Tai poliisi....

      • NäilläMennään

        Ei duunareiden kuulu nauttia elämästään vaan työnteosta, tuntevat itsensä tärkeiksi kuollessaan ”sorvin” ääreen..... ensimmäinen eläke pitäisi maksaa kuoleman jälkeen.....

    • Uffuifgiig

      Ja nyt on sentään korkeasuhdanne...mitä tapahtuu Ruotsissa kun talous alkaa rytisemään.

      • Gfgygggggf

        Suomi sanakirja nyt ruotsista moninkertaisen Kreikka riskin kun huolivat Nordean Suomeen ruotsin riskiluottooneen....sanon vaan että taas pelattiin musta Pekka Suomeen.

    • VeiVei

      On jo käytännössä toteutettu meillä. Matut heti kun on oleskelulupa kädessä eikä tarv itse valehdella ikää enään

      https://www.iltalehti.fi/uutiset/201702142200070551_uu.shtml

      Eläkeuudistuksen myötä nuorimmat ikäluokat joutuvat tekemään töitä vähintään 68-vuotiaiksi. Jos eliniät pitenevät entisestään, nousee eläkeikä jo lähelle 70 vuotta.
      Eläkeuudistus astui voimaan vuodenvaihteessa.
      Vanhuuseläkeikää nostetaan vuoden 2017 jälkeen kolmella kuukaudella vuodessa, kunnes alaraja on 65 vuotta.
      Uudet ikärajat koskevat vuosina 1955-1964 syntyneitä.
      Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden eläkeikäraja kytketään elinajan keskimääräiseen kehitykseen.

    • "Alinta eläkeikää sunnitellaan nostettavaksi seitsemään kymmeneen. "
      Avaaja varmaankin osaa antaa viitteen siitä, kuka suunnittelee.

      2017 Ruotsissa puolueiden enemmistö teki sopimuksen, että eläkkeen alaikäraja nousee 64 ikävuoteen. Nyt hallitusväännön aikana Ruotsissa ei tällaisia sopimuksia laadita. Odotan mielenkiinnolla asiasta lisätietoa.

    • "Alinta eläkeikää sunnitellaan nostettavaksi seitsemään kymmeneen. "
      Avaaja varmaankin osaa antaa viitteen siitä, kuka suunnittelee.

      Odottelen edelleenkin tietoa asiasta.

    • Olen odotellut, että avaaja, nimimerkki "P.veivari" osaisi kertoa, mistä hän on saanut tiedon Ruotsin eläkeiän nostosta.

      Kuten arvata saattoi, ei sitä tietoa ollutkaan olemassa. Avaaja heitteli lonkalta valheita, valitettavasti.

      • Mogtar.Kuppa

        Löysin netistä parissakymmenessä sekunnissa lähteen suunnitelmaan eläkeiän nostolle Ruotsissa, joten KVG veliseni, jos tieto kiinnostaa.

        Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten,mutta viisas kätkee totuuden idiooteilta.

      • Mogtar.Kuppa

        Voi veliseni, ota ensin malka pois omasta silmästäsi.

        Sinähän täällä aina olet suunapäänä muka "oikomassa" toisten kirjoittajien esittämiä agendasi kannalta kiusallisia totuuksia;))

        Kamelin karva pään ympärillä ei tyhjänvouhottajasta viisauksien lausujaa.

    • Taas.valheita

      Onkohan Moktarin poikaystävä ja suuri sankari Hassan Zupier ryhtynyt selibaattiin kun Moktar käy noin kuumana ja suoltaa valheita tuutin täydeltä?. ; )))

    • Panemme siis yhdessä asialle asiallisen pisteen. Avaaja huuteli näin: "Alinta eläkeikää (Ruotsissa) sunnitellaan nostettavaksi seitsemään kymmeneen."

      Useista pyynnöstä huolimatta avaaja ei pystynyt esittämään kun "sunnittelee" tai miksi "sunnittelee". Toteamme yhdessä: Avaaja oli keksinyt väitteen ihan omassa päässään ja heittelee sitä täällä faktana.

      Hyi sentään.

      • Hyi.sentään

        "Kielioppivirheistä huomauttelevista ihmisistä paljastui yhteinen piirre: he ovat mänttejä."

        Ei tuohon oikein ole mitään lisättävää:)))

        https://tekniikanmaailma.fi/kielioppivirheista-huomauttelevista-ihmisista-paljastui-yhteinen-piirre-ovat-mantteja/

      • Kun kerran otit asian puheeksi:
        seitsemään kymmeneen --> seitsemäänkymmeneen

        Se on tämä peruskoulu, etten paremmin sano.

      • Sala_karies
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Kun kerran otit asian puheeksi:
        seitsemään kymmeneen --> seitsemäänkymmeneen

        Se on tämä peruskoulu, etten paremmin sano.

        Heh, ei sinun olisi tarvinnut tuota mänttiytäsi enää uudelleen tuoda esille;)))
        Peruslukujen oikea taivutus opetetaan jo alakoulussa, eikä sen hallinnalla brassaile kuin vajakit.
        Nykyisin yleisin kirjoitusvirheiden aiheuttaja taitaa olla asiaansa osaamaton oikoluku ohjelma. Nytkään se ei tajunnut yhdyssanaa, mutta enpä viitsi sen virhettä korjata.

      • Sala_karies kirjoitti:

        "...kirjoitusvirheiden aiheuttaja taitaa olla asiaansa osaamaton oikoluku ohjelma. "
        Naurakaamme yhdessä pitkään ja sydämellisesti.

        Vai oikolukuohjelmalla se poika täällä pätee. Ei se oikolukuohjelma auta siihen, että kirjoittaja itse ei osaa kirjoittaa. Otan esimerkin. Huhtasaaren gradua tarkastaneet henkilöt kertoivat, että Huhtasaaren oma teksti ja plagioidut tekstit eroavat selkästi toisistaan. Kun plagiaatti oli useinmiten selkäsanaista ja sujuvaa kieltä, Huhtasaaren oma teksti oli kuin mopolla ajaisi kivikossa.

      • Älä.yritä

        Satojen kirjoitusvirheiden taitajana olet turhan vaatimaton. Ex- filologinako nyt pädet? Hurskastelijan esitystä.

      • Älä.yritä kirjoitti:

        Satojen kirjoitusvirheiden taitajana olet turhan vaatimaton. Ex- filologinako nyt pädet? Hurskastelijan esitystä.

        Hyvä ja sujuva kirjoittaminen on vallan muuta kuin oikolukuohjelma.

        Vielä kerran kiitoksia päivän vitsistä. Naurakaamme yhdessä pitkään ja sydämellisesti.

      • Mogtar.Kuppa
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Hyvä ja sujuva kirjoittaminen on vallan muuta kuin oikolukuohjelma.

        Vielä kerran kiitoksia päivän vitsistä. Naurakaamme yhdessä pitkään ja sydämellisesti.

        Hyvä veljeni!
        Voisitko lopettaa kirjoittelemisesi tälle palstalle kokonaan, koska takiasi meikäläisiä aletaan helposti pitämään yksinkertaisina?
        Takertuminen muiden kirjoitusvirheisiin tekee sinusta ääliön, varsinkin kun itse kirjoittelet "useinmiten selkäsanaista" höpinää:)))

      • Kysyn.vaan
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Kun kerran otit asian puheeksi:
        seitsemään kymmeneen --> seitsemäänkymmeneen

        Se on tämä peruskoulu, etten paremmin sano.

        Sekö omat tuhannet kielioppivirheesi on aiheuttanut?

    • 70V eläkkeelle heh he. Lisää vaan maahanmuuttajia jotka korvaa vanhentuvan työväen. Ei tainnut mennä ruotsissa ihan niin kuin meinasivat. Totta kai Suomikin tekee niin kuin Ruotsi ha hah . Maahanmuuttajista ei ole työntekoon suurissa määrin. Jokaisen pitäisi se jo tietää … Palautukset käyntiin jos tulevat vaan loisimaan !

    • Naurattaameitä

      Suomalainen tekee 5vuotta työtä eläkeiän päälle! Hyöty eläkkeen määrässä 2e /kk! Olisikohan kansalaisten syytä tehdä jotain?

    • höhöhöhöhöh

      Jaha, täällä näkyy taas olevan suvakki joka valittaa kirjoitusvirheistä, kun ei muuten pärjää.

      Tällaisella saitilla ei ole väliä kuinka oikein tai väärin kirjoitetaan.

    • Peruskoulun kesken jättäneen maahanmuuttokriittisen aitoperussuomalaisen tunnuslause olkoon tässä: "Tällaisella saitilla ei ole väliä kuinka oikein tai väärin kirjoitetaan."

      Kirjatkaa se vielä lippuunne, on sitten niin juhlavaa marssia lipun kanssa pölvästijoukon edellä.

      • Jopastaas

        Mitä mariset? Itsehän niitä kirjoitusvirheitä olet aina soosannut.
        Melko huono muisti itselläsi.

      • Jopastaas kirjoitti:

        Mitä mariset? Itsehän niitä kirjoitusvirheitä olet aina soosannut.
        Melko huono muisti itselläsi.

        Älä minulle nillitä, tämä on nimimerkin "höhöhöhöhöh" ideoita tämä.

      • Ei.sentään
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Älä minulle nillitä, tämä on nimimerkin "höhöhöhöhöh" ideoita tämä.

        Omasihan näkyy olevan.

    • Ruotsi.on.jo.nesteessä

      Ruotsissahan tuo hallitsematon maahanmuutto on saanut sellaiset mittasuhteet, että tilanne maahanmuuttajataustaisten tekemien rikosten määrissä vain nousee koko ajan. Yksi hyvä esimerkki on nämä viimeaikaiset autojen poltot.
      Tilanne ruotsissa ei tule tästä paranemaan tekipä tuleva hallitus (jos sellainen joskus saadan muodostettua) mitä korjaavia toimenpiteitä tahansa.
      Yksinkertaisesti ruotsissa ja saksassa tilanne on vaan riistäytynyt käsistä totaalisesti.

    • Olen odotellut, että avaaja, nimimerkki "P.veivari" osaisi kertoa, mistä hän on saanut tiedon Ruotsin eläkeiän nostosta.

      Tietoa vaan ei näy, ei kuulu.

      Ei pitäisi valehdella, jos heti seuraavassa käänteessä jää housut nilkoissa kiinni valheestaan, sanoo Kirja.

    • Stuppi
      • En minä tätä kysynyt.

        Kysyin, kuka on suunnitellut tätä: "Alinta eläkeikää sunnitellaan nostettavaksi seitsemään kymmeneen. "

        Vastausta ei vaan näy, ei kuulu. Avaaja pinkoo takatukka tötteröllä karkuun omia puheitaan. Olette te melkoisia sankareita.

      • googlaa.itse
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        En minä tätä kysynyt.

        Kova poju oletvalittamaan.
        https://m.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsissa-esitetaan-elakeian-nostoa-35-vuotias-saa-varautua-tyoskentelemaan-ainakin-seitsemankymppiseksi/6zSQ6m7A

        Tekisi hyvää sinullekin opetella lukemisen ohella kirjoittamaankin. Myös tuo ainainen naljailu saisi jäädä pois. Kokeile kerrankin kommentoida ilman pään aukomista.

      • googlaa.itse
        googlaa.itse kirjoitti:

        Kova poju oletvalittamaan.
        https://m.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsissa-esitetaan-elakeian-nostoa-35-vuotias-saa-varautua-tyoskentelemaan-ainakin-seitsemankymppiseksi/6zSQ6m7A

        Tekisi hyvää sinullekin opetella lukemisen ohella kirjoittamaankin. Myös tuo ainainen naljailu saisi jäädä pois. Kokeile kerrankin kommentoida ilman pään aukomista.

        Itseäni ei haittaa kirjoitusvirheeni, enhän ole filologi kuten sinä. Sinulta odotetaan moitteetonta kirjoitustaitoa, asemasihan sitä vaatii. Minulta ei. Joten kampaa kaljusi.

      • sveasurtströmming
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        En minä tätä kysynyt.

        Kysyin, kuka on suunnitellut tätä: "Alinta eläkeikää sunnitellaan nostettavaksi seitsemään kymmeneen. "

        Vastausta ei vaan näy, ei kuulu. Avaaja pinkoo takatukka tötteröllä karkuun omia puheitaan. Olette te melkoisia sankareita.

        "Idag lämnar Pensionsmyndigheten sitt förslag på regeringsuppdraget hur den så kallade riktåldern för pension ska beräknas. Den föreslagna metoden innebär att pensionsåldern anpassas till att vi lever längre. Förslaget, om det införs, innebär för en snittperson som arbetar från 23 år till riktåldern att pensionen blir 70-80 procent av slutlönen vid den högre pensionsåldern som riktåldern innebär. För dagens 35-åringar pekar beräkningarna på att en prognosticerad riktålder blir 70 år."
        https://www.pensionsmyndigheten.se/nyheter-och-press/pressrum/pensionsmyndigheten-presenterar-metod-for-livslangdsanpassad-pensionsalder-sk-riktalder

        Eli joillekin se alin eläkeikä on suunnitteilla nostaa seitsemäänkymmeneen vuoteen, mikä kai avauksessa kävikin ilmi.

      • Moktar.Gubta
        sveasurtströmming kirjoitti:

        Äläpä taas sohlaa.

        Luetaan yhdessä kohtaa "Viranomaisen ehdotus eläkeiäksi (Pensionsmyndighetens förslag till riktålder) " :
        " Eläkeviranomainen ehdottaa lakitekstiin, että 1958-1960 syntyneiden eläkeikä on 66 vuotta ja 1961-1963 syntyneiden osalta 67 vuotta."
        Tämä on siis ehdotus. Muuta ei ole.

        Lisäksi viranomainen kaavailee tulevaisuutta näin:
        " 1964 jälkeen syntyneiden osalle viranomainen esittää laskentamallia, jolla tavoite-eläkeikä määrättäisiin."
        Tämä on osastolta haaveita tulevaisuuteen. Nämä tulevaisuuden haaveet olisivat sitten voimassa vasta vuosina 2032 - 2068, jos maailma pysyy ja ihmiskunta on vielä elossa.

      • jo.olet.olio

        No kyllähän siinä selvästi on SUUNNITTEILLA asia. Itse sohlaat, saivartelija.
        https://m.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsissa-esitetaan-elakeian-nostoa-35-vuotias-saa-varautua-tyoskentelemaan-ainakin-seitsemankymppiseksi/6zSQ6m7A

      • lukuvaidokulamppu

        Oletko ehkä hieman juovuksissa?

      • putki
        lukuvaidokulamppu kirjoitti:

        Oletko ehkä hieman juovuksissa?

        Jokohan selvisi sen verran, että kykenee ymmärtämään Kauppalehdenkään artikkelia?

      • jo.olet.olio kirjoitti:

        No kyllähän siinä selvästi on SUUNNITTEILLA asia. Itse sohlaat, saivartelija.
        https://m.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsissa-esitetaan-elakeian-nostoa-35-vuotias-saa-varautua-tyoskentelemaan-ainakin-seitsemankymppiseksi/6zSQ6m7A

        Myönnän toki, että tämä täyttää avaajan määritelmän: "Alinta eläkeikää sunnitellaan nostettavaksi seitsemään kymmeneen."

        Toinen asia on, mitä mieltä tai kuinka relevantti on tehdä suunnitelmia , jotka tulisivat voimaan vasta vuosina 2032 - 2068. Onko edes työntekijän eliniän odote pätevä aina vuoteen 2068 saakka? Itse kukin pohtikoot sitä.

      • Nythän

        Olit väärässä siis. Ei mulla muuta.

    • Kysynpä.vaan

      Eilisestä ylen dokumentista, joka koski jengiväkivaltaa ja raiskauksia Malmössä selvisi varmaan kaikkein suvaitsevaisemmallekkin se, että Ruotsi on todella suurissa ongelmissa maahanmuuttajataustaisen rikollisuuden suhteen.
      Rosengårdin aluekin on lähes 100 prosenttisesti nykyään maahanmuuttajataustaisten asuttama ja siellä tapahtuu ampumisia sekä raiskauksia todella tiheään.
      Miten voi olla mahdollista, että tuossa ohjelmassa esiintyneet maahanmuuttajataustaiset itsekkin myöntävät nämä ongelmat, mutta tämä maailman Matti Moktar Gubta aina vähättelee niitä?.

    • Rosengård

      Miksi kantaruotsalaiset muuttavat pois ah niin ihanasta idyllistä?.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4471
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      99
      3991
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      52
      3522
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      27
      2756
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      25
      2572
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2433
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      46
      2334
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1907
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1898
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1646
    Aihe