Krista Kiuru

Kaikkien poliittisten virkanimittäjien äiti iski 2014. Kesken valintaprosessin hän muutti hakuehtoja ja nimitti oman vaalipiirinsä ja puolueen edustajan. Oikeusoppineet vaativat ministerin eroa, mutta häntä ei voinut erottaa kun on demari.

Kaikkien jarrutusten äiti iski 2018. Oli toki iskenyt jo aiemmin. Järjesteli itselleen "tutustumismatkoja" ulkomaille ja sai päätöksenteon sakkaamaan silloinkin.

Mikään itseään kunnioittava puolue ei sietäisi näin narsistista käytöstä. Siksi hänen poliittinen kotinsa onkin demareissa, jossa erityisesti arvostetaan häikäilemättömyyttä.

SAK:n poliittinen siipi SDP pyysi ja sai apua vaalikampanjaansa lakkoilemalla. Syyttömille ja demokratialle turpiin kunhan Krista ja kaltaisensa pääsevät vain nauttimaan vallasta.
8147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se hikinen tyllykkä panee hanttiin kaikkea paitsi n.........sta.

Äänestä
  • Krista ärsyttää kansalaisia niin turpaan tuli joku tuntematon iski. Kannattais miettiä omaa käytöstään. Eivät osaa käyttäytyä namä päättäjät. Turpaan tulee en jotensakkaan ole edes vihainen. Ärsyttävät niin kauan että ihmiset ärsyyntyy. Sitä saa mitä tilaa. Ei tänä päivänä voi politikkoja arvostaa sentin vertaa itsekkin tappelevat keskenään hihhh hehhhh

    Äänestä

Tämä nimitetty oli pitänyt Kiurua Porin kaupungin leivissä laittomasti. Asianmukaista hakua ei ole tehty vaan Kiuru on otettu virkaan suoraan.

Äänestä
  • Mutta Kiuruhan oli demari. Oikea jäsenkirja, niin miksi olisi pitänyt muuta kysellä?

    Äänestä

Kiurusta tulee oikeusministeri.

Äänestä
  • Antti palkitsee uhrautuvasta sotejarrutuksesta

    Äänestä

  • Nyt se nähtiin Antti osti niitä 100€ ääniä ,vaikka ei niitä ole vielä maksettu niin kannatus nousi . Rahalla on taivaallinen voima.

    Äänestä

Demareilla on sikäli helppoa, että heidän potentiaaliset kannattajansa eivät ole sieltä välkyimmästä päästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HärskiäPolitiikkaa kirjoitti:

Kaikkien poliittisten virkanimittäjien äiti iski 2014. Kesken valintaprosessin hän muutti hakuehtoja ja nimitti oman vaalipiirinsä ja puolueen edustajan. Oikeusoppineet vaativat ministerin eroa, mutta häntä ei voinut erottaa kun on demari.

Kaikkien jarrutusten äiti iski 2018. Oli toki iskenyt jo aiemmin. Järjesteli itselleen "tutustumismatkoja" ulkomaille ja sai päätöksenteon sakkaamaan silloinkin.

Mikään itseään kunnioittava puolue ei sietäisi näin narsistista käytöstä. Siksi hänen poliittinen kotinsa onkin demareissa, jossa erityisesti arvostetaan häikäilemättömyyttä.

SAK:n poliittinen siipi SDP pyysi ja sai apua vaalikampanjaansa lakkoilemalla. Syyttömille ja demokratialle turpiin kunhan Krista ja kaltaisensa pääsevät vain nauttimaan vallasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu