No jopas!
Ilmeisesti asioista vastaavatkin on tulleet siihen tuloksen että jotain olisi tehtävä.
Rautatieaseman piha-alueen kunnostus alkaa perjantaina Kiteellä
Liikennevirasto ja Kiteen kaupunki kunnostavat yhteistyössä Kiteen rautatieaseman pysäköintialueen. Alueella vaihdetaan maamassoja ja rakennetaan sadevesiviemäröinti sekä valaistus. Pysäköintialue asvaltoidaan, mutta se saattaa siirtyä ensi kevääseen.
Pysäköintipaikkoja tulee 33. Urakan kustannusarvio on 57 000 euroa, ja kaupunki maksaa siitä puolet. Työ alkaa perjantaina työmaa-alueen aitaamisella.
Kiteen rautatieaseman alueen kunnostamisesta jätettiin valtuustoaloite viime tammikuussa.
Ilmeisesti asioista vastaavatkin on tulleet siihen tuloksen että jotain olisi tehtävä.
Rautatieaseman piha-alueen kunnostus alkaa perjantaina Kiteellä
Liikennevirasto ja Kiteen kaupunki kunnostavat yhteistyössä Kiteen rautatieaseman pysäköintialueen. Alueella vaihdetaan maamassoja ja rakennetaan sadevesiviemäröinti sekä valaistus. Pysäköintialue asvaltoidaan, mutta se saattaa siirtyä ensi kevääseen.
Pysäköintipaikkoja tulee 33. Urakan kustannusarvio on 57 000 euroa, ja kaupunki maksaa siitä puolet. Työ alkaa perjantaina työmaa-alueen aitaamisella.
Kiteen rautatieaseman alueen kunnostamisesta jätettiin valtuustoaloite viime tammikuussa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onpa positiivinen uutinen! Asema on kylän näyteikkuna jokaiselle ohi junailevalle, hyvä alku imagon luontiin tai nostoon!
Todella hienoa ! Kansalaisaktiivisuus taitaa sittenkin kannattaa ! Ensi keväänä on aihetta juhlaan.
No vittu huraa! Vielä kun saisivat jonkun liikenneyhteyden juna-asemalta keskustaan.
Voisiko Möttö subventoida tuupin tai heilurin asemalle ja takaisin ihan firmansa mainosmielessä tai sitten Onnibussin tms. kleinbussin ?
Olisi ennemin nuokin rahat käytetty kaupungin keskustan ehostamiseen eikä jonkun 10km syrjässä sijaitsevan rautatieaseman ehostukseen.
Keskustassa on niin paljon kunnostamista ettei noin pienellä kustannuksella olisi saatu siellä mitään näkyvää aikaiseksi. Aseman pihaan sijoitettuna ne olivat kuitenkin hyvä, ellei erinomainen sijoitus.
Jaa, millä mittarilla?
Rautatieasema ei ole missään keskustassa niin kuin esim. Helsingissä. Ei tuo mitään lisäarvoa tälle kaupungille se, että onko se piha pienillä montuilla vai ei. Seuraavan talven jälkeen samat montut siinä taas on.
Itse käytän paljon junaa etelään ja ylöspäin, koska hinta on kohtuullinen. Enkä ole yksin, esim pe hesan iltapäiväjunalta on asema täynnä noutajia. Autoja ei mahdu talvella parkkiin päiväreissuilla, jos lumikasat vievät monta paikkaa ja autot on harvaan parkkeerattu. Onko tutkittu, onko junan suosio noussut, kun hinnat laskivat ja onko liityntäkuljetukselle kysyntää? Tiet ja rata ovat fyysinen yhteys muuhun maailmaan -kun niitä vielä täällä on.
Autot ei mahdu talvella Kiteen rautatieaseman parkkeihin? Huom! Siis parkkeihin! Niitähän on peräti kaksi näinkin pienelle paikkakunnalle.
12 metrisillä limusiineilläkö sitä tullaan porukkaa noutamaan kun ei enää hakijat autoineen mahdu parkkiin?
Tuleeko maksullisia lämpöpistokkeita? Vanhat ropposet eivät käynnisty kovilla pakkasilla reissukeikkojen jälkeen.
Ostakaa 2000-luvun autot ja viekää ko ne lahoavat japsit sinne minne ne kuuluvat. Eli kelpokerääjälle soitto niin hakevat romunne oikeaan osoitteeseen. Vaimokin arvostaisi enemmän, kun mies ajaisi oikealla autolla eikä museoikäisellä ruostekasalla.
Sähköautolatauspiste olisi kova sana! Mieluiten Teslan Supercharger asema.
Onneksi ei bensa vielä minun elinikänä tule loppumaan vaan sitä saa ihan kotikylältä pumpusta. V8 ja V12 äänimaailmaa ei korvaa mikään!
Kun rahhoo puuttuu ja alennusta suap, ei vaihu auto ja normibussii halavemmalla eli junalla on liikuttava. Onnibus ei aina käy.
Missä vaiheessa on pihan kunnostus? Miksi ei ole informoitu asiasta?
Se on ollu monta vuotta tekeillä.Kannattaa mennä katsomaan tilanne.Ei kai ne oikeasti sinne mitään tee.
Ja sinuako siitä pitäisi informoida? Millä perustein?
Tavan tallaajaa ei pitäisi moiset asiat huolettaa, kunhan ensin hoitaa omat asiat kuntoon ja maksaa kuukausittain pankkiin velkaosuutensa takaisin.
Onko teillä jokin keskinäinen kina. Tällä palstalla se onkii mukava setvii ja selvittee. Eikö tarkotus oo vastata asiallisesti kysymykseen vaan aina pitää vääntää
Paljon mukavampaa lukea väittelyä. Sehän se tämän tarkoitus on, mielipiteen jako nimettömänä.
Kiteen asemalla isoja, kauniita tykkylumipuita tähän vuodenaikaan. Valaiskaapa puita, niin on ilmainen vaihtuva taidenäyttely kesät talvet eikä paljon muuta tarvitsekaan olla. Samalla pihapiiri saa vähän valaistusta. Ja olihan siellä se Plan-Sellin sahakin kuusipuineen joskus.
Hyvä kun sai edes parkin paremmaksi ja valaistuksen. Värivalot puihin olis kauniit pimeessä -siellä ja keskustassakin. Sellaset oli tohmiksen keskustassa joulun aikaan. Mutta lie kallista hömpötystä, jos kirstunvartijalta kysyy. Eihän se tuota - paitsi iloa ankeuteen ja aseman osalta mielikuvaa seudun muidenkin asioiden hoitamisesta...