Suomalaisille tuntemattomia liikennesääntöjä.

Suomalainen ei osaa liikennesääntöjä erityisesti näissä kohdissa:

26 §
Pysäyttäminen ja pysäköinti:
Ajoneuvon saa tiellä pysäyttää tai pysäköidä vain oikealle puolelle. Yksisuuntaisella tiellä on pysäyttäminen ja pysäköinti myös vasemmalle puolelle tietä sallittu.

Päivittäin näkee autoja pysäköidyn myös vasemmalle puolelle kaksisuuntaisella ajoradalla, joka laissa kielletään. Parkkipirkot huomio!!

24 a § (24.5.2002/423)
Viestintälaitteiden käyttö ajon aikana:
Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää matkapuhelinta siten, että pitää sitä kädessään.

Päivittäin näkee kalmukkeja matkapuhelin kädessä päivittämässä varmaan facebookia. Poliisit huomio!

10 §
Ajoneuvojen välinen etäisyys
Etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon on sovitettava sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ole, vaikka tämä edellä oleva ajoneuvo pysäytetään. Tappituntuma on siis jo lailla kielletty. Poliisit Huomio!

35 §
Suuntamerkki
Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo lähteä liikkeelle tien reunasta, kääntyä risteyksessä tai tiellä taikka vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa, on muiden varoittamiseksi annettava merkki suunnanosoittimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla.

Merkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä.

Ylivoimainen tehtävä suomalaiselle kalmukille!!

36 §
Valojen käyttö ajettaessa:
Etusumuvaloja ja takasumuvaloja saa käyttää vain sumun tai rankan vesi- tai lumisateen aikana. Etusumuvaloja saa tällöin käyttää lähivalojen asemesta, jos etuvalot ovat samanaikaisesti kytketyt. Takasumuvaloa saa käyttää myös milloin ajoviiman tiestä nostama lumi, pöly tai loka oleellisesti rajoittaa ajoneuvon näkymistä taaksepäin.

Suomalaiselle valopäälle uppo-outo sääntö!!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

KävelkääKunEtteOsaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu