Taas törkeää liikenteen vaarantamist

näin.on

Nurmijärven Kirkkotiellä tapahtui torstaina aamuyöllä raju ulosajo, jossa loukkaantui useampi nuori henkilö.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos kertoo onnettomuuden tapahtuneen kello 03.36 Nurmijärven Kirkkotiellä vasemmalle kaartuvassa mutkassa. Henkilöauto suistui tien ulkopuolelle, jossa se törmäsi koivuun sekä isoon kiveen. Kiveen törmäyksen jälkeen auto syöksyi katolleen ja syttyi tuleen.

Ajoneuvossa oli tapahtumahetkellä 20-vuotiaan kuljettajan lisäksi neljä nuorta matkustajaa. Poliisin mukaan kuljettaja ja matkustajat olivat päässeet autosta ulos ennen sen syttymistä palamaan.

Kuljettaja ja kyydissä olleet toimitettiin vammojensa vuoksi Hyvinkään sairaalaan tarkkailtavaksi. Vammojen vakavuudesta ei poliisilla ole tässä vaiheessa tarkempaa tietoa.

Poliisi kertoo auton kuljettajan puhaltaneen tapahtuman jälkeen 0,81 mg/l tuloksen. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vamman tuottamuksesta.

7

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kovakoivu

      Ruumispusseihin kääriä koko huumejengi!

    • viisauden_sana

      Miksi tämän kaltaista tapahtuu jatkuvasti ? Syyt ovat terve järkiselle ihmiselle täysin itsestään selvyyksiä, eli minäpä kerron, vaikka se joitakin tavattomasti ärsyttääkin.
      - yltiöpäisyys
      - asenne vamma
      -huumeet, alkoholi tupakka, kova jytinä bassoista, joka häiritsee keskittymis kykyä
      - kova pätemisen ja näyttämisen halu
      - varomattomuus,
      - itsesuojelu vaiston puuttminen
      - välinpitämättömyys
      - ajo- ja huomio kyvyttömyys
      -rattijuopon tasolle taantuminen
      - jne...

      • kuinka.on

        "Miksi tämän kaltaista tapahtuu jatkuvasti ?"
        Mielenkiintoinen tieto(?), että jopa tukakka olisi syynä liikenneonnettomuuksiin. Kerro ihmeessä lisää? Luonnollisesti sinulla on myös esittää linkki johonkin luotettavaan tutkimukseen, jossa näin todistetaan.

        Nuo pari viimeksi mainitsemaasi syytä koskenevat pääasiassa joitakin ikäkuljettajia, ei ehkä juurikaan onnettomuusjutussa mainitun ikäisiä.

      • näin.on
        kuinka.on kirjoitti:

        edelleen...
        - kännykän kanssa räpelöinti ajon aikana
        - riehakas kalja porukka kyydissä kännikuskilla, mikä aiheuttaa huomattavaa keskittymis kyvyn puutetta sekä vielä kalja porukan yllytys kovempaan vauhtiin
        - epäkuntoiset ja kuluneet renkaat
        - auton huono kunto

        Tässä kuitenkin oli selvänä syynä itsesuojelu vaiston puuttuminen, sekä toiselta nimeltään rattijuopon tasolle taantuminen s.o. ajo- ja huomio kyvyttömyys.
        Tupakointi on kiellettyä ajon aikana, kun lapsia on kyydissä, mutta se häiritsee tuntuvasti myös aikuisia vaikuttaen ajosuoritukseen ja on verrattavissa kännykän räpläämiseen ajon aikana.

      • kuinka.on
        näin.on kirjoitti:

        "Tupakointi on kiellettyä ajon aikana, kun lapsia on kyydissä, mutta se häiritsee tuntuvasti myös aikuisia vaikuttaen ajosuoritukseen ja on verrattavissa kännykän räpläämiseen ajon aikana."
        Olet hieman väärässä. Ajaessa kännyn käyttö kädessä pitäen, on sakotettava asia. Tupakointi ei ole.

      • luonnon.suojelu

        Taas tämä näsäviisas koettaa täällä soperrella ja vääntää asioita mutkalle.
        Etkö todella osaa käsittää, kun sanotaan tupakoinnin olevan kiellettyä lasten ollessa kyydissä, mutta että se ei ole suotavaa ( ei samaa kuin sakko) ilman lapsienkaan kyydissä oloa. Tupakointi häiritsee keskittymistä ajon aikana, koska joutuu sen kanssa räpeltämään ja karistelemaan tuhkia ikkunasta ulos jossa tilanteessa myös katse ja huomio kääntyy aina hetkeksi pois tiestä ikkuna luukun raolle. Kun puhutaan ympäristön pilaamisesta, niin autoilijat ovat tässä asiass tupakoineen tapetilla heitellessään natsat ja tyhjät rasiat aina tien pientareelle muista roskista puhumattakaan.,

      • kuinka.on
        luonnon.suojelu kirjoitti:

        Sinua tuo luetun ymmärtämisen puute vaivaa keskimääräistä pahemmin.
        Toki tiedän ettei autossa saa tupakoida jos kyydissä on lapsi. Ilman lasten kyydissä oloa tuosta "suotavuudesta" voidaan olla montaa mieltä.

        "Tupakointi häiritsee keskittymistä ajon aikana, koska joutuu sen kanssa räpeltämään ja karistelemaan tuhkia ikkunasta ulos"
        Miksi ikkunasta? Oletko tietoinen , että jopa nykyisiin autoihin saa, tosin lisämaksusta, tuhkakupin.
        Huomio kääntyy hetkeksi pois tiestä?
        Niinhän se tekee myös esim nopeusmittariin vilkaisun takia.

        "Kun puhutaan ympäristön pilaamisesta, pälä pölö jne."
        Kuulutko niihin jotka heittelee ne natsat ja tyhjät askit jalkakäytäville, kauppaliikeiden ovien eteen, talojen pihoille ym. samankaltaisiin paikkoihin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      139
      3720
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      58
      3329
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2724
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2294
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1946
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1416
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      30
      1376
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1182
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      973
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      953
    Aihe