Skitsofrenian ensioireita?

Sama täällä!
Paitsi etten muista mitään 40v sitten tapahtuneesta
Onko dementiaa vaiko Skitso.

Ihmiset on erilaisia ja kyllä monilla meistä on välillä aina vähän pallo hukassa. Varsinkin nuorena alle 20v:nä. Joskus myös voi menettää ikäänkuin kosketuksen ruumiiseensa, niin että unohtaa kehonsa, jos vaikka tekee tietokoneella töitä joka päivä. Silloin olisi ihan hyvä välillä katsella jalkojaan ja sanoa "terve jalat!". Todellisinta tässä maailmassa on kehon tuntemukset ja aistimukset. Luulen että moni elää päivittäinkin unessa, koska siitä on tullut helpompaa kuin että miettisi asioita. Todellisinta on kuitenkin syy ja seuraus. Se voi olla ohimenevä vaihe, mutta jos pää on täysin tyhjä koko ajan, ja jos tunnet että se haittaa elämääsi, eikä tyhjyys sovikaan Sinulle, niin juttele bsygiatrin kanssa.

Kokeile kuunnella musiikkia. Millaisesta musiikista tykkäät? Se on oiva keino löytää erilaisia energioita itsestään, että mistä tykkää ja mistä ei. Toki eihän se mikään pakko ole olla koko ajan tekemässä jotain. Tsemppiä!

Kannattaa pysyä kaukana psykiatreista.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15401464/abilify-pakkolaakitty

Kuvailemasi dissosiaatio voi olla merkkiä vaikka kuinka monesta eri mielen sairaudesta...
Tuskin olisit täällä pohtimassa, jos olisi alkavaa skitsofreniaa.

Sitruunakustannuksen sivulta löytyy myös tappava_psykiatria_lukunäyte.pdf joka kannattaa lukea jos halua syvällisempää tietoa psykiatriasta.

https://www.sitruunakustannus.fi/tappava-psykiatria-ja-laumlaumlkinnaumln-harha.html

Ei ole epäilystäkään, että psyykenlääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne tappavat yli puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta ihmistä vuosittain Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja ovat kolmanneksi yleisin kuolinsyy sydänsairauksien ja syövän jälkeen. Gøtzschen mukaan voisimme vähentää nykyistä psyykenlääkkeiden käyttöä 98 %:lla ja samalla parantaa ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Lääkityksen lopettaminen voi kuitenkin olla vaikeaa, koska ne aiheuttavat riippuvuutta. Koska vieroitusoireet voivat olla pahoja, lääkitys on usein lopetettava asteittain.

Kirjassaan Gøtzsche murtaa myytit, joita johtavat psykiatrit – usein lääkefirmojen palkkalistoilla olevat – ovat vaalineet vuosikymmenten ajan salatakseen sen tosiasian, että biologinen psykiatria on epäonnistunut. Biologinen psykiatria näkee lääkkeet ratkaisuna käytännössä kaikkiin ongelmiin, mutta potilaat ovat usein eri mieltä. Lääkkeet tehoavat toivotusti vain pieneen osaan potilaista, mikä johtaa usein siihen että turhautuneet psykiatrit tekevät lisää diagnooseja, määräävät lisää lääkkeitä isompina annoksina ja aiheuttavat entistä suurempia vahinkoja potilailleen.

http://www.benfurman.com/blog/2015/02/25/psykiatrisia-palveluja-ei-ole-tehty-asiakkaille-esipuhe-james-daviesin-kirjaan/

Parantamalla sen aikaista onnetonta ja epäluotettavaa luokitusta ja modernisoimalla sen terminologiaa haluttiin luoda vaikutelma siitä, että psykiatria on samalla tavalla eksaktia tiedettä kuin muutkin lääketieteen erikoisalat. Uusi ja uljas DSM-III luokitus synnytti vaikutelman, että siinä listatut psykiatriset häiriönimikkeet numerokoodeineen ja kriteereineen olivat spesifejä toisistaan selkeästi erotettavissa oikeasti olemassa olevia häiriötiloja. Todellisuudessa diagnostical and statistical manual of mental disorders III oli pelkkä epätieteellinen kyhäelmä, lukemattomien äänestysten ja kädenvääntöjen tulos, professorien keskenään kasaan harsima kompromissi. Mutta siitä ei kukaan näyttänyt olevan kiinnostunut, sillä upouusi ”tieteellinen” luokitusjärjestelmä oli lottovoitto: se tuotti Amerikan psykiatriyhdistykselle miljoonia ja antoi psykiatrialle sitä statusta ja uskottavuutta, jota vailla se oli.

DSM-III luokituksen ei pitänyt millään lailla ottaa kantaa siihen, mistä luokituksessa kuvatut häiriöt johtuvat. Kuitenkin se lääketieteen perinnettä kunnioittava tapa ja terminologia, jolla luokitus kirjoitettiin, oli omiaan rakentamaan illuusiota siitä, että kirjassa nimetyt häiriöt ovat samanlaisia oikeasti olemassa olevia sairauksia kuin muutkin sairaudet. DSM-III luokitus loi pohjan psykiatriassa vähitellen tapahtuneelle täyskäännökselle. Vasta kukoistuskauttaan elänyt psykoanalyysi siirrettiin psykiatrian historian pölyisiin aikakirjoihin ja tilalle tuli uusi, uljas psykiatria, jossa psyykkiset ongelmat haluttiin nähdä aivokemiallisina häiriötiloina joiden ensisijainen hoito on lääkitys. Psykiatrian systemaattinen lääketieteellistäminen oli keino palauttaa sen maine ja kunnia.

Samalla psykiatreista tuli lääketeollisuuden hyvin palkattuja juoksupoikia, joiden tehtäväksi tuli viedä biologisen psykiatrian lääkekeskeistä ”ilosanomaa” niin muille lääkäreille kuin myös suurelle yleisölle. Ääneen lausumattomana tavoitteena oli saada muut lääkärit ja väestö uskomaan, että lääketeollisuuden kilvan kehittämät erilaiset aivotoimintaan vaikuttavat kemikaalit olivat psykiatristen sairauksien täsmälääkkeitä.