Anonyymi keskustelu on Suomi24:n tärkeimpiä arvoja

Viime viikon blogi rekisteröitymisestä herätti paljon keskustelua, jossa nousi esiin monenlaisia huomioita puolesta ja vastaan. Kiitos näistä! Vaikka menemmekin kohti rekisteröintivaatimusta, haluamme suojella anonyymiä, turvallista ja vapaata keskustelua myös vaikeista ja kiistellyistä aiheista Suomi24 Keskusteluissa.

Anonyymiin kirjoitteluun liittyy paljon tunteita, ja se herättää yhä enemmän julkista keskustelua sekä vaatimuksia anonyymin keskustelun rajoittamisesta. Syyskuun lopussa esimerkiksi sisäministeri Kai Mykkänen otti kantaa anonyymin nettikirjoittelun rajoittamisen puolesta. https://yle.fi/uutiset/3-10426756

Miksi sitten haluamme suojella Suomi24 Keskustelujen käyttäjien mahdollisuutta anonyymiyteen, vaikka se alentaa kynnystä asiattomaan kirjoitteluun ja trollaukseen? Rekisteröitymispakkoa kommentoinut ”huolestunut” kiteyttää hyvin yhden Suomi24 Keskustelujen tärkeimmistä arvoista:

”Suomi24 sivusto on edustanut minulle vapaan mielipiteen ja sananvapauden paikkaa. Anonyymisti kirjoittaminen on turvannut omien mielipiteiden ja keskustelunaiheiden esiin tuomisen vaikeammista ja kiistanalaisemmistakin asioista.” https://keskustelu.suomi24.fi/t/15410779/rekisterointipakko

Anonyymiydellä on pitkä historia, joka usein unohdetaan: anonyymit ovat olleet juuri heitä, joilta puuttuu voimakas ääni ja mahdollisuus tuoda mielipiteitään julki. Tutkija ja kirjailija Brooke Magnanti toteaa, että anonyymiyttä hyödyntävät usein kulttuurin reunamilla ja valtavirran ulkopuolella marginaaleissa olevat ihmiset. Usein omalla nimellä ja kasvoilla esiintymistä taas vaativat juuri poliitikot, jotka haluavat kontrolloida keskustelua, tai yritykset, jotka haluavat saada käyttäjästä kaiken mahdollisen tiedon kaupallisiin tarkoituksiin. https://www.youtube.com/watch?v=1 ZnXPVyWP8w

Suomi24 Keskustelujen kulttuuria leimaa avoimuus ja mahdollisuus keskustella aroista aiheista tai rumista tunteista, joita ei välttämättä omalla nimellään halua jakaa. Tiimimme haastattelemien kirjoittajien mielestä yksi palvelun tärkeimpiä arvoja on anonyymiys, joka luo turvallisuuden tunnetta ja tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia tai tunteita, joita ei syystä tai toisesta halua yhdistettävän tunnistettavaan persoonaan. Suomi24 on paikka, jossa näitä ajatuksia ja kokemuksia voi tuoda esiin vapaasti ja turvallisesti niin, että kerrottu ei leimaa koko ihmistä – ja sellaisena yksi harvoista näin laajasti käytetyistä sosiaalisen median palveluista Suomessa.

Meistä valtaosalla on monitahoinen identiteetti ja erilaisia rooleja eri tilanteissa, mutta moni sosiaalisen median palvelu tukee vain yhdenlaisen identiteetin tai ”passiminän” promoamista. Suomi24 Keskusteluihin osallistuvat eivät halua tehdä itsestään brändiä: moni teistä suhtautuu karsaasti palveluihin, joissa menestyksekästä elämää tai omaa parasta minää esitetään – ja esitellään – muille. Meille Suomi24 Keskustelujen tasavertaisuus ja vapaus on tärkeää, ja tuemme sitä myös tulevaisuudessa.

Suomi24 Keskusteluissa on hyvin erilaisia yhteisöjä ja ryhmiä, joiden keskustelukulttuuri vaihtelee. Sama kirjoittaja voi olla eri roolissa eri ryhmissä. Anonymiteetti mahdollistaa tällaisen monipuolisen identiteetin rakentamisen toisin kuin sellaiset palvelut, joissa käyttäjällä on yksi, tunnistettava persoona.

Keskusteluun on tuotu myös arvioita halustamme sensuroida keskustelua tai kerätä yksilöitävää dataa kirjoittajista. Suomi24 on vapaan keskustelun alusta, jolla jokaisella on ääni – tämä tarkoittaa, että erilaisia, yleisestä mielipiteestä poikkeavia ajatuksia ei sensuroida. Meillä on jälkimoderointi, joka poistaa lainvastaiset kommentit – siis sellaiset, joista kirjoittajalle voi seurata viranomaisseuraamuksia. Lainsäädännössä sanavapauden käyttöä rajoitetaan niin, ettei sen turvin sallita muiden perusoikeuksien tai ihmisarvon loukkaamista. Rikoslaissa muun muassa kunnianloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on säädetty rangaistaviksi teoiksi. Rekisteröintitietoja käytetään vain, jos on syytä epäillä, että lakia on rikottu, esimerkiksi vihapuherikoksissa. https://www.poliisi.fi/vihapuhe Tietoja luovutetaan myös muihin rikosepäilyihin liittyen, mm. yksityisyyttä loukkaava tiedon levittäminen, lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin, kunnianloukkaus yms.

Mitä anonyymiys sinulle merkitsee? Hauskanpitoa, omasta turvallisuudesta huolehtimista, marginaalissa olevien näkemysten esille tuomista vai jotain muuta? Avaamme myöhemmin tänä syksynä myös sitä, miten suojaamme rekisteröityessä antamiasi tietoja ja anonymiteetin säilymistä Suomi24 Keskusteluissa.

151

7989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä.uudistus

      Tor-verkossa voi jatkossakin antaa "ruoskan viuhua" jos pitää laskea painetta korvien välissä. Olisi kiva jos Suomi24 siistiytyisi sen verran että täysipäisetkin tulisivat mukaan keskusteluihin.

      • Sabaa

        Tuossa oli jo hyvä esimerkki" siistiytyisi sen verran että täysipäisetkin tulisivat mukaan keskusteluihin." loukkaavaa. Eiköhän täällä kuitenkin suurin piirtein kaikki ole täyspäisiä. Mutta miten asian kirjoittaa julki, ketään loukkaamatta. Se vaatinee enempi sivistystä...

      • toiveajatteluako
        Sabaa kirjoitti:

        Et sitten ole seuraillut näitä sivuja tai sitten et ole edes tajunnut mitä täältä löytyy ja mitä sivuille valitettavasti tungetaan, todella paljon sellaista mikä ei ole täyspäistä ollenkaan, vaan jotain ihan muuta. Avohoito näet....

        Ikävää on kuitenkin että rekisteröityminen tulee pakolliseksi, syy linenee kyllä käyttäjissä useimmiten, toivottavasti kuitenkin vanhat viestit (tai ainakin ne vähäiset jäljelle jääneet asialliset) säilyvät Uuden Suomen tapaan joka drupal-uudistuksista ja rekistreröinneistä huolimatta on säilyttänyt ja pyrkii säilyttämään vanhat anonyymitkin kirjoitukset vuosien takaa. Itse kyllä jätän rekisteröitymiset väliin ja lopetan kokonaan täällä kirjoittelun, eli se siitä ja sen pituine se. Jatkoja.

      • Anonyymi

        Kantaa voitaisiin sanoa rasisti seksi.

      • Anonyymi
        toiveajatteluako kirjoitti:

        Kyllä parhaimmat jutut juorut ja vihjeet ovat anonyymeja. Kukapa uskaltaa nimellään ilmoittaa esim, naapurini myy viinaa ja Virosta raijattua tupakkaa. Jo myyjän isoisä kulki talomme ohi kun äitini oli pikkutytön. Äiti pelkäsi koska oli usein yksin, kun äitinsä oli päntälän koulun Yliopettajan" puutarhuri. Tämä pitkä partainen mies reppu selässä meni tästä päntäne en vanhinta tietä pitkin "kirkolle" myymään pontikkalastia. Se oli haettu Kristina kaupungista laivoilta. Nyt viinat haetaan Virosta sen sijaan. Onhan täältä moni töissä raksoilla Helsingissä johon taas eesti poika tuo kastin. Sitä sitten myydään kauhajoella. Suomi ei ikinä opi että viinan hinta alas niin päästään näistä pimeistä myyjistä. Meidänkin kylällä eesti viina on myyty jo ainakin 15 vuotta. Kaiken huippu oli kun samat myivät viinaa ja ponua poliisiaseman vieressä. Tuolloin poliisiasema oli keskellä kylää. Kyllä poliisit sen tiesivät mitään vain ei viitsitty tehdä asialle. Tämä aiheutti suuria ongelmia kauhajoella. Tuhopolttokin oli näitten viinoja myyvien aiheuttamia kuolemia. Viinamies poltti talon päntäne en vanhantien varrella. Viinaa taas myytiin päntäneellä. Polttaja joka teki tuhopolton oli juuri tätä viron viinaa juonut. Poliisissa oli vasikka joka varoitti etukäteen näitä myyjiä koska poliisit saattavat tehdä ratsia tapauksen. Miten muuten nämä myyjät tiesivät varoa määrättyjä päiviä. Niin kauan kun suomi hallitus ei tajua että alkoholi pitää myydä suurinpiirtein samoilla hinnoilla kuin naapurimaissa.
        Tuttavani taksiyrittäjä myi viinaa 30 vuotta. Ömossa Kristiinankaupunki. Välittäjä oli tukkukauppias joka itsekin oli laivoilla töissä aikoinaan. Sieltä taksari tankkasi viinaa autoonsa. Sitä sitä sitten oli hyvä myydä asiakkaille. Nyttemmin ko taskari on kuollut. Suomen eniten taksia koskaan ajanut herra. R. H. Nämä pimeitä pulloja myyvät aiheuttavat paljon surua ja murhetta ympäristöön ja omaisilleen. Joutuvat vielä joskus tilille pahoja vammoja aiheuttaneet alkoholisteille. Nämä mahdollistaja pitäisi teljetä vankilaan. Tässäkin tapauksessa ollaan muka uskovaisia!!!! Kaiken huippu. Aku hirviniemikin rehenteli "kokkelilla". Mutta mistä sitä kokkelia aina olikin saatavilla. Olisko ollut yks lelukauppa peitetoiminnan mahdollistaja. Sekä muutama tv julkkis jotka harva se päivä riekkuvat eri ohjelmissa. Keskellä hämäläistä pikkukaupunkia tuodaan lelujen mukana huumeita maahan. Mitä tekee poliisi. Ei mitään hoksata????

    • Muutentyytyväinen

      Pääasia, että keskusteluiden häiriköt saadaan jotenkin kuriin. Tarkoitan siis sellaisia, jotka tekevät muiden kirjoittajien olosta tukalan ja saavat näin väen katoamaan.

      • huomannut-olen

        oikeessa olet Muutentyytyväinen sais kuriin jotenkin häiriköt ja ei toisten oloa tekisi tukalan.

      • kanta_asiakas

        Arvostan todella paljon sananvapautta ja anonymiteettiä.
        Tietenkin, mikäli minun tai jonkun muun kirjoittajan, epäillään syyllistyneen rikokseen, kirjoittajan henkilöllisyys on selvitettävä.
        Jossain keskusteluissa mt-ongelmaiset ja/tai tiettyyn poliittiseen, uskonnolliseen ajatusmaailmaan sitoutuneet onnistuvat tukkimaan hyvän keskustelun.
        Ja jotenkin S24 on jäänyt ajasta jälkeen, ehkä levinnyt liikaa, eriytynyt "sisäpiireiksi", ei pysy ajan tasalla...en tiedä?
        Tykkään silti!

      • Kiva kuulla, että tykkäät! Myös meistä Suomi24 on mahtava palvelu. Toivottavasti tykkäät tulevaisuudessa vielä enemmän, kun kehityssuunnitelmat teidän palautteenne avulla edistyvät.

      • Ananias.Palstamäki
        Suomi24-kehitystiimi kirjoitti:

        Kiva kuulla, että tykkäät! Myös meistä Suomi24 on mahtava palvelu. Toivottavasti tykkäät tulevaisuudessa vielä enemmän, kun kehityssuunnitelmat teidän palautteenne avulla edistyvät.

        Olisi kiva jos niitä kehityssuunnitelmia saataisiin ihan toteutustasolle, tässä muodossaan palsta alkaa olla aika tylsä.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko,että tässäkin on kyseessä rasismi.

    • niiku.sillee

      Perusteluja S24 esittää, mutta tärkeintä ei esitä. Mikä tahansa rekisteröitymispakko vähentäisi kommentointia, jolloin mainostajille ei voisi esittää korkeita osallistujalukuja. Mainosten määrä vähenisi, ja palstat tuottaisivat vähemmän.

      Politikon tapa. Asiaa ajetaan piilomotivaatiolla.

      • trollerson

        Facebookissa on rekisteröintipakko ja se on yksi parhaiten kannattavia mainosalustoja, mitä on.

        Tästä näkökulmasta tuo logiikka, että rekisteröinti veisi mainostuloja, ei oikein kestä lähempää tarkastelua.

      • Itse toivoisin jonkinlaista systeemiä että ei pystyisi monella nimimerkillä kirjoittaa. Miksi itse rekisteröitynyt olen ja olen täysin sitä mieltä ku on rekisteröity niin se on vain sinun käytössä eikä kukaan voi sinun nimimerkillä kirjoittaa mitään mikä ei ole lain mukaan sallittua. Itse ajattelen näin ku on rekisteröity niin se on oikeastaan itselleni turvallista koska kukaan ei voi minuna esiintyä.

        Voisi olla eri tasoisia tunnistus ja vaikka yks vaihtoehto olisi sellainen että jos ei halua kaikkien nähden rekisteröityä vaan pysyä anymaationa ni jollain tavalla kuitenkin se nimimerkki ylläpito laittaisi niin ettei sitä voisi muut käyttää eli jotenkin rekisteröity niin että vaan ylläpito näkisi..

        Luulen että jo pelkästään tämä auttaisi siivoamaan palstoilta ihmisiä jotka esiintyvät toisen nimimerkillä.

        Se on ongelma ku väärä ihminen saa sitten muilta palstalaisilta valitusta kun on kirjoittanut jotain todella typerää...

      • trollerson kirjoitti:

        Facebookissa on rekisteröintipakko ja se on yksi parhaiten kannattavia mainosalustoja, mitä on.

        Tästä näkökulmasta tuo logiikka, että rekisteröinti veisi mainostuloja, ei oikein kestä lähempää tarkastelua.

        Ja siellä sentään tietää ettei kukaan voi sanoa lain vastaista.. Esim jotain tyhmää eläimistä mitä heille tekee.

        Ehdottomasti sellaiset viestit pitäis poistaa missä ihan sama kenelle tai mille haluaa pahaa tehdä.

        Oli sitten ihminen tai eläin sellaiset viestit pilaa kaupunki palstan täysin.

        Olkoon vaikka sitten jokin uusi palsta mihin tuollaiset viestit menköön

      • Juurihan
        ilmannimiiä kirjoitti:

        sinä omassa viestissäsi haluat pahaa niille jotka eivät kirjoita asioita jotka miellyttävät sinua.

      • Juurihan kirjoitti:

        sinä omassa viestissäsi haluat pahaa niille jotka eivät kirjoita asioita jotka miellyttävät sinua.

        En vaan ku eräällä palstalta puhutaan eläimien tappamisesta

      • ilmannimiiä kirjoitti:

        En vaan ku eräällä palstalta puhutaan eläimien tappamisesta

        Ja tietääkseni ne ovat laittomia

      • ilmannimiiä kirjoitti:

        Ja tietääkseni ne ovat laittomia

        Kuka haluaa lukea kissojen tai koirien tappamisesta? Todellakaan ei kuulu kaupunki palstaan uhkailut. Mode saa poistaa tämän viestin.

        Siksi jonkinlainen rekisteröity pakko kaupunki palstalle.

        Mode löytää kyllä ton kaupunkipalstan.

        En ole ainut joka on siellä kyllästynyt lukemaan tuollaisia.

    • travelinmann

      Ihmetellä täytyy noita rekisteröinnin tiukentamista vaativaa suunsoittoa koska chatissa on torjumis mahdollisuus,tietysti se kismittään kun joku tulee ns. iholle tai vinoilee hyvälle chatystävälle mutta se ruksi siellä käyttäkää sitä toki toivon jonkinlaista parannusta että saataisiin pois nämä botit sieltä ja tietysti feikkinikit.

    • Jokuxxx

      Loppuu ihan varmasti tämä sivuston käyttö, jos anonyymiteetti viedään. Se on 100% varmaa.

    • Pääasia on että saa kirjoittaa anonyymisti halutessaan. Se takaa mielipiteen vapauden aroissakin asioissa. Kaikenlaiset häiriköt pitää saada kuriin ahkeralla moderoinnilla ja moderoinnin sääntöjen kehittelyllä. Se on tärkeää. Tämä on hienoa demokratiaa, jota ei työelämässä, politiikassa, uskonnossa,tieteessä, yliopistoissa ym aina ole. Uusi keino ajatusten kehittelyyn, ei tarvi yksin ajatella ja käpertyä omiin kuvioihinsa.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä tämän mormonin kanssa. 😁
        Se onkin ensimmäinen kerta.
        Ota Olli huumorilla. T kristitty debatoija.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä tämän mormonin kanssa. 😁
        Se onkin ensimmäinen kerta.
        Ota Olli huumorilla. T kristitty debatoija.

        Tämmöisiä kommentteja tulee, kun kirjoittaa omalla nimellä, silloin kyllä myös edustaa vain itseään eikä kirkkoaan tai puoluettaan. Minä en voi virallisesti edustaa Jeesuksen Kristuksen kirkkoa, mutta olen kyllä julkisesti sen jäsen, ja Jeesuksen opetuslapsi siinä kuin nuo muutkin kristityt uskovat.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Huomasit varmaan hyväntahtoisuuteni. Sopi jotenkin tähän anonyymiteemaan heittää kommentti ns. puskista.
        "Tapellaan" lisää aihepalstalla.
        😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomasit varmaan hyväntahtoisuuteni. Sopi jotenkin tähän anonyymiteemaan heittää kommentti ns. puskista.
        "Tapellaan" lisää aihepalstalla.
        😁

        Ystävällistähän tämä.

    • näin.on

      Rehellisen ja asiallisen kirjoittajan ei tarvitse pelätä oman nimen käyttöpakkoa, kyllä se onnistuu mm. usarissa, eikä ongelmia tiettävästi ole. Mutta Suomi24 ei sellaista voi ottaa käyttöön, koska se olisi foorumin loppu. Eli jatkossakin trollit ja häiriintyneet voi jatkaa häiriköintiä.

      • eirekist

        Höpöhöpö. Naiivia tai tyhmää asioida netissä omalla nimellä. Valitse vapaasti kumpaa.

      • bgbgbgbgbgbg
        eirekist kirjoitti:

        Höpöhöpö. Naiivia tai tyhmää asioida netissä omalla nimellä. Valitse vapaasti kumpaa.

        Kyllä minä kirjoittelen eräälle foorumilla jossa pitää käyttää omaa nimeään, eikä mitään ongelmaa ole tullut. Siellä ei häiriköt huutele eikä trollit trollaa, kuten täällä.

        Kyllähän tästäkin foorumista saisi asiallisen jos sitä haluttaisiin, mutta sitä ei haluta ja häiriköt saavat jatkaa.

      • eirekist kirjoitti:

        Höpöhöpö. Naiivia tai tyhmää asioida netissä omalla nimellä. Valitse vapaasti kumpaa.

        Ei kukaan täällä ole vaatinut että omalla nimellä vaan että edes ylläpito tietäisi jotta tarvittaessa voisi tarkistaa onko laitonta.. Ja laitonta ihminen saatais kiinni.

        Meidän kaikkien turvallisuuden takia.

      • No_mutta

        miksi et kirjoita omalla nimelläsi?

      • KognDissTulossa
        ilmannimiiä kirjoitti:

        Ei kukaan täällä ole vaatinut että omalla nimellä vaan että edes ylläpito tietäisi jotta tarvittaessa voisi tarkistaa onko laitonta.. Ja laitonta ihminen saatais kiinni.

        Meidän kaikkien turvallisuuden takia.

        "Ei kukaan täällä ole vaatinut että omalla nimellä vaan että edes ylläpito tietäisi jotta tarvittaessa voisi tarkistaa onko laitonta.. Ja laitonta ihminen saatais kiinni. "

        Kehitystiimin viesteissä mainitaan, että ylläpito poistelee laittomat kommat.
        Tätä ei siis tehdä ylläpitoa varten vaan tahoa joka haluaa profiloida sinut.

        "Meidän kaikkien turvallisuuden takia."
        Voi pyhä yksinkertaisuus. Tätä en olisi halunnut nähdä enää vuonna 2018.
        Oletko kenties vasta tullut länsimaiseen kulttuuriin?
        Kaikkia länsimaisten oikeuksien rajoituksia perustellaan AINA turvallisuudella.
        Lopulta seisomme piikkilanka-aidan takana leireillä turvassa pahalta maailmalta.
        Milloin mahtaa tapahtua herääminen?

      • Tästä_aiheesta

        Usarissa joiltain omalla nimellä kirjottaneilta on mennyt jopa työpaikat ja muutakin ikävää on sattunut omalla nimellään kirjottaneille muualakin. Usarissa onkin nykyisin enää pieni samanmieleisten sisäpiirikerho ja vielä pienempi erimielisten porukka täydentämässä kuviota tyhmää ja aivotonta trollausta sielläkin on todella paljon, niin uutiskeskusteluissa kuin blogeissakin, valitettavasti. Parhaimmillaan se oli silloin uutena ja anonyymien kommentoimana 2007=>2010, sitten sinenkin alkoi valumaan heikkotasoista kommnetoijaa ja tuli lopulta se rekisteröityminen, se vielä menetteli, mutta sitten omat nimet ja kuvat, ja herkät baannaukset, ei ollut enää "vapaa sana". Vielä Herlinin ollessa puikoissa homam oli edes jotenkin siedettävää, nyt on jo taso pudonnut.

        Vapaasti voit kirjoitella vain silloin kun olet eläkkeellä tai muuten omaat varallisuutta riittävästi, kuten monet mainitun Usarin blogisteista nyt uskalvat tehdä, eläkkeellä ollessaan kirjoittelvat jopa entiset politikot siellä aivan tosin kuin työelämassaä ollenssaan olisivat uskaltaneet sanoa.

      • arbait..macht
        Tästä_aiheesta kirjoitti:

        Monet asunnon vuokraajat, eli vuokran antajat tarkistavat myös mitä vuokralle pyrkijät ovat nettiin kerjoitelleet ja väärää mielipidettä eduastaville ei asuntoa välttämättä vuokrata, hakijoita kun riittää...

        Monet työnantajat tekevät aivan varmasti samoin työnhakijoiden kohdalla, vaikka se on laissakin kiellettyä työnantajilta, hölmö ja turha laki jonka valvominen on käytännössä mahdotonta..

    • anal-logiaa

      Uskomatonta tuubaa, "kehitystiimiltä". Anonyymi vastuuttomuus on vain tapa varmistaa jatkuva "sisällöntuotanto" ja mainostulot. Mitään sisältöä analysoivaa ylläpitoa ei ole, ellei tarkoitus ole ruokkia provoilua? Tekoäly poimii "vihapuhetta"? Sanoja ehkä, ei ajatuksia.

      Rekisteröityminen ei ole ongelma vastuullisella foorumilla, eikä kirjoittajille jotka kunnioittavat sananvapautta ja ihmisyyttä.

      Ei, en aio rekisteröityä tälle foorumille. Rek nimmarit nimenomaan rölöttävät eniten... ;)

    • Jippiin

      Maailman menoa palsta oli Suomen suosituin palsta ennen pakollista rekiströitymistä, käykääs katsomassa minten siellä nyt menee ja paljonko on keskustelijoita tai mainostajia, samalla tavalla käy tälle palstalle jos tulee pakollinen rekisteröityminen.

      • anal-logiaa

        Onko tässä jokin ongelma, mainostulojako kaipaat?

        Jospa ei ole oikeaa sanottavaa..

      • Olet_hieman
        anal-logiaa kirjoitti:

        Onko tässä jokin ongelma, mainostulojako kaipaat?

        Jospa ei ole oikeaa sanottavaa..

        yksinkertainen, en minä tästä mitään mainostuloja saa eikä saa rekisteröitymispakon jälkeen kukaan muukaan.

    • Kalju_Pitkätukka

      Ainoa keskustelun tason takaaja on palstakohtainen moderointi.

      Vanha luotsisysteemi toimi mm. Ateismi-palstalla.
      Nyt palstan sisältö on ollut vuosia silkkaa ripulia.

      Rekkautumispakko tietenkin helpottaa moderointia, mutta jos mode ei tunne käsiteltävää aihetta, on epäasiallisen tekstin tunnistaminen vaikeaa.

      • Entäpä se, että jokainen voisi moderoida oman aloituksensa keskustelut.

      • sinut.tunnetaan
        qwertyilija kirjoitti:

        Entäpä se, että jokainen voisi moderoida oman aloituksensa keskustelut.

        Poistattaisit kaikki uskovien kommentit luterilaisuuspalstalta, eikös niin?

      • sinut.tunnetaan kirjoitti:

        Poistattaisit kaikki uskovien kommentit luterilaisuuspalstalta, eikös niin?

        Kyse oli vain omien aloitusten moderointimahdollisuudesta, eikä siitä, että jollekin annettaisiin koko palstan sefun valtuudet. Sellaisia en kannata, edes itselleni, en niitä huolisi. Koiran virka.
        Mutta omasta aloituksesta voisin poistaa epäasialliset kommentit.

        Liika poistaminen taas johtaisi arvatenkin siihen, ettei kukaan kyseistä ketjua edes kommentoisi.

        ps oman kommentin komppaus haiskahtaa narsismilta

      • qwertyilija kirjoitti:

        Minusta kommenttien poistaminen johtaisi vain siihen että häiriköt alkaisivat häiriköimään entistä aktiivisemmin.

        Pitäisi voida blokata häirikkö kokonaan, poistaa ongelma lopullisesti.

      • Palstamäki kirjoitti:

        Minusta kommenttien poistaminen johtaisi vain siihen että häiriköt alkaisivat häiriköimään entistä aktiivisemmin.

        Pitäisi voida blokata häirikkö kokonaan, poistaa ongelma lopullisesti.

        Rekisteröityjen nimimerkkien bannaus on tietenkin ylläpidon asian. Kuten tähänkin asti.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Rekisteröityjen nimimerkkien bannaus on tietenkin ylläpidon asian. Kuten tähänkin asti.

        Bannaus tietenkin.

        Ei silti olisi huono asia saada blokata omasta ketjusta joku sitkeä perskärpänen. Tuohan voi sitten kirjoitella asiallisesti muiden kanssa.

      • Kaksois-standardit
        sinut.tunnetaan kirjoitti:

        Poistattaisit kaikki uskovien kommentit luterilaisuuspalstalta, eikös niin?

        Ja jos moderointi poistaisi jokaisen ateistin viestin, joka käyttää minkä tahansa tasoista loukkaavaa kieltä, noin 95/100 ateistiviestistä katoaisi. Tähän ei selkeästi haluta puuttua, joten modetkin ovat ateleirissä. Vuosia samat rekkinikit pilkkaavat päät punaisina kritittyjä.

      • Palstamäki kirjoitti:

        Bannaus tietenkin.

        Ei silti olisi huono asia saada blokata omasta ketjusta joku sitkeä perskärpänen. Tuohan voi sitten kirjoitella asiallisesti muiden kanssa.

        US:n blogissa se onnistuu. Sopisi minulle tänne Suomi24:äänkin.
        Pianhan se nähdään.

      • qwertyilija kirjoitti:

        US:n blogissa se onnistuu. Sopisi minulle tänne Suomi24:äänkin.
        Pianhan se nähdään.

        Toivottavasti sitä on valmisteltu, tai se olisi lisättävissä uutena ominaisuutena.

      • Palstamäki kirjoitti:

        Toivottavasti sitä on valmisteltu, tai se olisi lisättävissä uutena ominaisuutena.

        Voi sen lisätä, tottakai.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Voi sen lisätä, tottakai.

        Sitten vain toivotaan että se tulee jossain vaiheessa.

        Mielestäni palstan pahin ongelma on trollaajat joiden ainoa päämäärä on rikkoa keskustelua.

      • Palstamäki kirjoitti:

        Sitten vain toivotaan että se tulee jossain vaiheessa.

        Mielestäni palstan pahin ongelma on trollaajat joiden ainoa päämäärä on rikkoa keskustelua.

        Samoin.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Kyse oli vain omien aloitusten moderointimahdollisuudesta, eikä siitä, että jollekin annettaisiin koko palstan sefun valtuudet. Sellaisia en kannata, edes itselleni, en niitä huolisi. Koiran virka.
        Mutta omasta aloituksesta voisin poistaa epäasialliset kommentit.

        Liika poistaminen taas johtaisi arvatenkin siihen, ettei kukaan kyseistä ketjua edes kommentoisi.

        ps oman kommentin komppaus haiskahtaa narsismilta

        Kirjoittajan blokkaaminen omista aloituksista kuulostaa hienolta idealta. Käytännössä se kuitenkin mahdollistaa uuden tavan kiusata. Onhan se vallan väline. Silloin kirjoittaminen ei oli vapaata kaikissa keskusteluissa, koska sillä blokkaamisella voisi estää jonkun kirjoittamisen ja mielipiteen ilmaisun.
        Me määrittelemme " perskärpäsen" ja trollin vähän eri tavoin ja äkkiä eri mieltä oleva onkin trolli ja ei kun blokkaamaan.
        Montako kertaa qwerty olisit jo minut blokannut, jos se olisi ollut mahdollista :)

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Lut-palstalla aloituksista on vastannut pääosin yksi tai kaksi nikkiä. He voisivat jatkossa bannata kenet tahansa eli samoista aiheista tehtäisiin arvatenkin uudet aloitukset ja niissä keskustelu voisi sujua. Nythän ne on pelkkiä törkyturvalle-homottajalle-suunsoittoja. Yhden tai kahden nikin ansiosta. Nuo tuollaiset poistaisin.

        Omia aloituksia olen tehnyt enää harvoin ja nekin näyttää häviävän eli eipä sitä bannausmahdollisuutta minulla edes ole.

        Toiseksi, kova bannaaja jäisi arvatenkin aika yksin, koska bannaajasta ei jäisi epäselvyyttä eikä ahkerista bannaajista tykätä. Saattaisivat jopa imuroida kaiken vinoilun aloituksiinsa, että saisivat bannata jokaisen kommentoijan ulos.

        Mutta katsotaan nyt mitä ylläpito päättää, voi olla, ettei tule muuta kuin rekisteröintipakko ja mahdollisuus, entiseen tapaan, käyttää sivunikkejä eli mikään ei ehkä muutu. Lut-palsta on surkastunut ja asialliset ketjut on jo käytännössä historiaa. Kiitos ahkerien trolleja ruokkivien palstalaisten.

        Itse käyn palstalla enää pari kertaa päivässä ja totean kuten tänä aamuna, ettei siellä ollut ensimmäistäkään mielenkiintoista aloitusta jota viitsisi kommentoida.

        Tarkoitin blokata, mutta käytin sanaa bannata. Freudilainen lipsahdus?

        ps yksi US:n blogisti käytti sanaa blogiointi, kun tarkoituksensa oli sanoa plagiointi. Kieli kehittyy.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Lut-palstalla aloituksista on vastannut pääosin yksi tai kaksi nikkiä. He voisivat jatkossa bannata kenet tahansa eli samoista aiheista tehtäisiin arvatenkin uudet aloitukset ja niissä keskustelu voisi sujua. Nythän ne on pelkkiä törkyturvalle-homottajalle-suunsoittoja. Yhden tai kahden nikin ansiosta. Nuo tuollaiset poistaisin.

        Omia aloituksia olen tehnyt enää harvoin ja nekin näyttää häviävän eli eipä sitä bannausmahdollisuutta minulla edes ole.

        Toiseksi, kova bannaaja jäisi arvatenkin aika yksin, koska bannaajasta ei jäisi epäselvyyttä eikä ahkerista bannaajista tykätä. Saattaisivat jopa imuroida kaiken vinoilun aloituksiinsa, että saisivat bannata jokaisen kommentoijan ulos.

        Mutta katsotaan nyt mitä ylläpito päättää, voi olla, ettei tule muuta kuin rekisteröintipakko ja mahdollisuus, entiseen tapaan, käyttää sivunikkejä eli mikään ei ehkä muutu. Lut-palsta on surkastunut ja asialliset ketjut on jo käytännössä historiaa. Kiitos ahkerien trolleja ruokkivien palstalaisten.

        Itse käyn palstalla enää pari kertaa päivässä ja totean kuten tänä aamuna, ettei siellä ollut ensimmäistäkään mielenkiintoista aloitusta jota viitsisi kommentoida.

        Kysyinkin sitä olisitko bannannut minut niinä kertoina, kun olemme olleet erimielisiä tai kun olet ajatellut, että olen trolli?
        Onhan se selvä, että valtaa käytetään myös väärin. Bannataan sellainen, jota ei voida sietää tai jonka mielipiteitä ei haluta.
        On totta mitä sanoit lut.- palstasta, vaikka se ei kuitenkaan näytä olevan edes pahin niin kuin ennen luulin. Vilkaisin joskus muutanaa muuta osiota ja totesin, että kaikessa karmeudessaan lut- palsta ei ole pahin.
        Ihmisille tärkeitä asioita on monia ja varmasti useampi niistä haluaisi ajatuksia vaihtaa, mutta edes anonyymiteetti ei suojaa kiusaamiselta.
        Tosiasia on se, että näihin palstoihin helposti koukuttuu eikä osaa lähteä pois, vaikka alkaa menettää mielenterveyttään. Nämä palstat helposti vääristävät ihmiskuvaa, kyynistyy, koska maailma täällä näyttäytyy välillä( aika usein) raadolliselta. Kuitenkin live- elämä on toisenlaista, mutta sen helposti unohtaa, jos ei ole verkostoja, jotka pitävät realiteeteissa kiinni.
        Yksinäisille ihmisille nämä palstat mahdollistavat yhteydessä olon muiden kanssa ja he ovat alttiimpia sille, että kaikenlainen törkyily syö kaiken ilon elämästä ja vie jopa halun elää. Me vahvat selviämme kärhämistä kyllä, vaikka on minunkin pitänyt ajoittain ottaa etäisyyttä, kun alkaa ilo kadota, se käy kuitenkin niin helposti, ellei pidä varaansa.

        >> Kysyinkin sitä olisitko bannannut minut niinä kertoina, kun olemme olleet erimielisiä tai kun olet ajatellut, että olen trolli? <<

        Mahdollisesti olisin blokannut. Mahdoton varmaksi tietää, mitä olisi joskus tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mutta jos sellainen mahdollisuus tulee, niin siinä voi käydä kuten US:n blogeissa, joissa tiukka blokkaaja jää ketjuunsa yksin. Eli kenekään ei kannattane innostua liikaa tuosta mahdollisuudesta.

        Kiitos vastuksesta.
        On totta ettei voi tietää mitä olisi joskus tehnyt, kun sellaista mahdollisuutta ei ole ollut.
        Jos mietin sitä, että olisit minut estänyt, toki sinulla olisi siihen ollut syysi, siitä voi tietenkin keskustella kuinka oikeudenmukaista se olisi ollut.
        Kun estää sellaisen, joka saa suuttumaan, tulee mieleen juuri se vallankäyttö. No mutta, kun sellaista mahdollisuutta ei nyt ole, voimme vain arvailla...

        >> Kun estää sellaisen, joka saa suuttumaan <<

        Kyllä se kirjoittelusi vaikutti aikoinaan ihan harkitulta vinoilulta. Ihan laatu-sellaiselta.
        Joku muukin oli päätynyt samaan johtopäätökseen.

      • qwertyilija kirjoitti:

        >> Kun estää sellaisen, joka saa suuttumaan <<

        Kyllä se kirjoittelusi vaikutti aikoinaan ihan harkitulta vinoilulta. Ihan laatu-sellaiselta.
        Joku muukin oli päätynyt samaan johtopäätökseen.

        Ihan varmasti vaikutti, mutta ei ollut sitä. Siinä juuri on se ongelma, jos niin haluaa sen nähdä, aina voi tulkita väärin tahallaan tai tahtomattaan. Vaikka monikin päätyisi samaan johtopäätökseen sehän ei kuitenkaan ola yhtä kuin totuus. Minuakin mielellään tulkitaan väärin ja motiivejani kyseenalaistetaan. No mutta se siitä...kunhan vain pohdiskelin näitä eettisiä juttuja ...

        >> Siinä juuri on se ongelma, jos niin haluaa sen nähdä, aina voi tulkita väärin tahallaan tai tahtomattaan. <<

        Tahallaan väärin tulkitseminen on valehtelemista ja oliko se väärin tulkittu, niin se riippuu tulkitsijasta.

        Ei vaan väärän tai oikean tulkinnan arvioi se, jota tulkitaan. Hän on ainoa ,joka tietää totuuden.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Ei vaan väärän tai oikean tulkinnan arvioi se, jota tulkitaan. Hän on ainoa ,joka tietää totuuden.

        Ei välttämättä aina tiedä. Ihminenhän valehtelee eniten itselleen.
        Hyvinkin inhottava ihminen voi kuvitella olevansa kohtuullinen ja itseasiassa jopa normikohtelias muita kohtaan. Ja nyt en tarkoittanut sinua vaan meitä kaikkia ihmisiä.

        Toki näin, mutta tulkitsija ei kuitenkaan koskaan voi tietää totuutta toisen motiiveista. Arvailu on arvailua, aina .
        Ihminen voi olla inhottava ja luulla olevansa hyvinkin kohtelias, mutta sinä et voi tietää miksi ...tai kukaan muukaan ei voi tietää. Toisen pään sisältöä ei vaan voi lukea.

        Koska subjektiivinen itsensä analysointi on niin epävarmaa, niin esim. lääkärit eivät diagnosoi itseään vaan menevät toisen lääkärin pakeille. Eipä tästä enempää.

      • Eerikatässämoi
        qwertyilija kirjoitti:

        Koska subjektiivinen itsensä analysointi on niin epävarmaa, niin esim. lääkärit eivät diagnosoi itseään vaan menevät toisen lääkärin pakeille. Eipä tästä enempää.

        Tarkoitatko, että olet lääkäri? Sitten ymmärränkin sen, että tiedät kuka on trolli ja kuka ei. Tosin lääkärikään ei yleensä tee analyysiä tekstien perusteella. Ja lääkärikään ei tee analyysiä haastattelematta potilastaan. Täällä on tietenkin eri käytännöt.

      • viimeinen.tuomio.2
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että olet lääkäri? Sitten ymmärränkin sen, että tiedät kuka on trolli ja kuka ei. Tosin lääkärikään ei yleensä tee analyysiä tekstien perusteella. Ja lääkärikään ei tee analyysiä haastattelematta potilastaan. Täällä on tietenkin eri käytännöt.

        Yleishavainto:

        Tässähän kehitystiimille on mallia siitä, mikä täällä ei tule paranemaan millään uudistuksilla: kaksi rekattua juuri keskustelee palstansa ongelmista ja löysivät ongelman toisistaan. Eli TÄÄLLÄ SIIS ON JO ihmisiä, jotka eivät pärjää kovinkaan hyvin keskenään nykysäännöilläkään.

        Hyvin usein he (rekkautuneet) eivät näe käytöksessään mitään ongelmaa, vaan se on aina jonkun ei-rekatun puskista huutelua. Sormet syyhyävät blokkausnapilla nimenomaan näillä heti kun sellaisen tänne saavat ja palstoista tulee aika salamasotaa...

      • viimeinen.tuomio.2 kirjoitti:

        Toisaalta tässä näemme esimerkin myös väärästä tulkinnasta. Itse näen kyllä jokusen omankin virheeni ja ongelmani, enkä käsittääkseni syyttele puskista huutelijoita. Minulla ei myöskään ole mitään kytöä blokkausnapille. Olen kyllä ollut paikoissa jossa sellainen on ollut, enkä ole tainnut blokata ketään. En oikein usko blokkaukseen, se ei jotenkin sovi sananvapauteen ja mielipiteen vapauteen. Eri mieltä olevien blokkaaminen ei ole minusta mielekästä, tai sellaisten blokkaaminen, jotka saavat tunteeni kiehumaan. Ajattelen nimittäin niin, että silloin ongelma on minulla, ei sillä joka tunteitani kuohuttaa ja on aina terveellistä miettiä miksi joku niitä kuohuttaa.

      • huomattua
        Kaksois-standardit kirjoitti:

        Ja jos moderointi poistaisi jokaisen ateistin viestin, joka käyttää minkä tahansa tasoista loukkaavaa kieltä, noin 95/100 ateistiviestistä katoaisi. Tähän ei selkeästi haluta puuttua, joten modetkin ovat ateleirissä. Vuosia samat rekkinikit pilkkaavat päät punaisina kritittyjä.

        "a jos moderointi poistaisi jokaisen ateistin viestin, joka käyttää minkä tahansa tasoista loukkaavaa kieltä, noin 95/100 ateistiviestistä katoaisi."

        Ateismipalstalla tuo pelaa tosinpäin, siellä uskovaiset häiriköivät aktiivisesti kuvaamallasi tavalla ja samoin suhde/prosenttiluvuin.

    • Mitä anonyymiys sinulle merkitsee?
      Tärkeä paikka keskustella aroista asioista. En halua ruveta miettimään voiko tämän kirjoituksen joku yhdistää minuun. Jätän silloin kirjoittamatta ja kirjoita normi hyväksyttyä tarinaa.

    • Tiedättekö kuka minä olen? Heh.

      • olet

        Trolli

    • temps.off
      • Eikä siitä olla ymmärtääkseni luopumassa.

      • EuEuEu
        qwertyilija kirjoitti:

        Eikä siitä olla ymmärtääkseni luopumassa.

        EU:han sitä on jo vuosia vaatinut, löytyy Brysselin papereista ja jopa joistain Suomen sanomalehdistä reilun kymmenen vuoden takaa. Saattaa aiheesta löytyä jotain myös täältä sanavapauspalstalta vuosien takaa...en mene varmaksi sanomaan, koska täältä on poistunut niin paljon asiaviestejä lähdelinkkeineen.

    • Myquishle

      Paitsi sitä, mitä laki ei tunne ja tai ole tuntevinaan, ja ihmisten tarpeesta tai halusta jakaa, ei osata tai saa vieläkään tuoda julki asiaa. Ilman elämää kaikilla on mielipiteensä, kuten elämän kanssa. Seurustelu on erijuttu, kuin keskustelu kuitenkin ja vapaampaa on tunnetusti seurustelu ennen keskustelua. Palstojen jäsentelyssä on parantamisen varaa.

    • kääntötakki

      Sisäministerikö sai (pakotti) teidät kääntämään takkinne?

      • 2201

        Mykkänen ajaa eu:n laajuista sensuuria eu:n puudelina. Eu on tämänkin uudistuksen takana ja kompensoi yritykselle sen menettämät mainostulot globalisaatiorahastosta.
        BMW vastaan Audi pojat kiittelevät uudistusta tajuamatta, että poliittiset ja uskonnolliset palstat ovat uudistuksen targetteja.

    • Turhuuden.markkinat

      Olen käynyt keskustelupalstoilla silloin tällöin lukemassa mutta nyt kun rekisteröinti pakko on keksitty -en onnistunut kaikista yrityksistä huolimatta rekisteröitymään vaikka niin yritin.
      Kysyin infolta mut sain niin monimutkaiset vastauksen että se neuvo meni harakoille.
      Miksi pitää tehdä asiat niin vaikeiksi että tällainen normi meikäläinen ei asiaa ymmärrä?

      Jokapuolella on valvontaa ja kyttäämistä,missään et voi olla anonyymisti mukana,jälkiäsi seurataan taivaasta käsin,onneks on jo niin "vanha" että pääsee pois näistä kuvioista ennenkuin kaikki kaatuu päälle jokaikiselle.
      Huokauksien huokaus,mihin tämä maailma on menossa!

      • ikävystyttäjät.valtaan

        Saas nähdä tuleeko keskusteluista rekisteröitymispakon jälkeen kuivakkaita kuin koulukirjat.

      • Varma_luulo
        ikävystyttäjät.valtaan kirjoitti:

        Saas nähdä tuleeko keskusteluista rekisteröitymispakon jälkeen kuivakkaita kuin koulukirjat.

        Ei tule,muttaeivät ne oiekasti paranekaan, taso on mitä on ja se pysyy, eli roskaa on edelleen luvassa enemmän kuin harvoja asiakirjoituksia.

    • perustuslainsuomavajaus

      Minusta taas jo on joku puolijulkkis tai poliitikko tai muu pätemisen tai loukkaamisen tarve turhansuurta niiku immeisillä yleensä tuppaa olemaan aika pikku huuhaa asijoissa ja vetäsee herneen nenuun jostai vitsikkäästä satutarinasta ,, aivakute entinen ja kikyne en kerro kuka mut ei ainakaan S..

      Periaattees KELA voitas vetää ensimäisenä oikeuteen kunnianloukkaamisesta jos se omissa muka laillisissa tulkinnoissaan/päätöksissään (joista voi valittaa)arvelee samankaton alla asuvia sisaruksia puolisoiksi,,ja niieespäi
      koska sukurutsa o yhä Suomessa lainvastaista ja melkein kuka vaan voi käydä kattomas väestörekisterikus..keskuksen sivustoilta ketkä o oikeesti virallisesti naineet..ja mikä o virallinen siviilisääty kullakin.

      EIKÄHÄN SUOMESSA kovinkaanmonella oo muitaki oikeesti tör..tärkeempiä asijoita mietittävänä ennen kun ne tulee omalle kohtalolle ku se et joku pahottaa oman mielensä jostain aiva onnettomasta hommasta mikä ei oo ees totta eikä valettakaan vaa aiva täysin huuhaata ja turhaa verrattuna siihen mitä oikeestaan oikeesti tapahtuu eräille muttei vaa keille vaan.

      HÄPEÄISIVÄT ees kun on aikaa tolloiluun ja kehtaavat netis harjottaa moista samaan aikaa kueräi ei oo rahaa tai aikaa ees elää.

    • vauhtiasiiheuudistukseen
      • Pakkoko sitä on lukea. Tuo keskustelu on varmasti aloittajalle kuten myös minulle hyvin tärkeä.

      • tiukkapipolle

        Eihän tuossa "alapään juttelussa" ollut mitään ilkeätä. Huumorilla kirjoitettua juttua.

      • Semmottia
        tiukkapipolle kirjoitti:

        Eihän tuossa "alapään juttelussa" ollut mitään ilkeätä. Huumorilla kirjoitettua juttua.

        Sitä usein s anotaan "pissa/kakka "huumoriksi", ja siihen ihmiset kyllästyivät netissä kyllä jo 90-luvulla ja sontana sitä pitävät aivopieruina ja ulosteina.

    • valikoivatsilmät

      Tässä pienenä muistutuksena otsikko.Anonyymi keskustelu on Suomi24:n tärkeimpiä arvoja Annatteko muutaman hienohelman pilata tärkeimmät arvot?

      • temps.off

        Laatu korvaa määrän.

        Jotkin ihmiset saavat henkilökohtaista tyydytystä kiusatessaan toisia kirjoittajia.

        Älykäs trolli pyrkii aiheuttamaan keskustelua aihealueesta, josta on kiinnostunut, mutta ei varsinaisesti tuhoamaan kirjoittajien persoonallisuuksia tai minuutta.

        Toistaiseksi tuo persoonia tuhoava toiminta on ollut mahdollista.
        Puskista huutelu on ruokkinut itse itseään.

    • On hyvä asia, että uudistuksia mietitään. Nykyinen käytäntö mahdollistaa monenlaisen kiusaamisen ja herjaamisen. Olen aika varma siitä, että he, jotka eivät ole kovin vahvoja ottamaan vastaan törkyilyä, häviävät nopeasti, kun eivät jaksa . Jos kirjoittelu tuo enemmän pahaa mieltä kuin hyvää, se käy ennen pitkää mielenterveyden päälle. Näistähän olemme saaneet jo lukea mediasta. Kun on mahdollista, silloin myös kiusataan .
      On hyvä miettiä niitä keinoja, joilla voidaan taata kirjoitusrauha myös niille aroille, joilla on sanottavaa, mutta ei voimavaroja kestää tylytystä ja suoranaista herjaamista. Ja on se niinkin, ettei kenenkään pitäisi joutua kiusaamisen tai herjaamisen kohteeksi ilmaistessaan ajatuksiaan...tai missään muussakaan tilanteessa.

    • RekisteröitynytAnonyymi

      Mitä merkitystä on oletko rekisteröitynyt käyttäjä vai rekisteröimätön "anonyymi"?
      Rekisteröintikin voidaan tehdä anonyymisti, missään ei vaadita että rekisteröityminen pitäisi tehdä juuri sillä omalla todellisella nimellään, kuka hullu edes antaa omia todellisia henkilötietoja nettisivustoille?
      Olen rekisteröitynyt varmaan lähes sadalle eri sivustolle, enkä mihinkään ole antanut omia todellisia henkilötietojani, enkä tule ikinä antamaan, muussa tapauksessa sivusto saa minun puolestani jäädä käyttämättä.

      • anonymfi

        Suomi24ssa olet anonyymi vain toisille kommentoijille, mutta palveluntarjoaja saa tietoonsa IP:si ja sitä kautta muutkin tiedot. On täysin selvää, miksi S24 blokkaa proxy-käyttäjät, TOR-käyttäjät ja VPN-käyttäjät.

    • Mitenmeneetämä

      Tuleeko tänne siis pakkorekisteröinti eli ei voi enää kirjoittaa kommenttia ja keksiä vain joku nimimerkki? Selventäkää kiitos.

      • susi.jo.syntyessään

        Tuleepa hyvinkin. Tosin super-trolli voi näppärästi tekaista useampia nimimerkkejä keksityillä henkilötiedoilla. Ip-osoitteenkin kun voi nykyään vaihtaa VPN-sovelluksella. Joten mitä hyötyä rekisteröintipakosta muka on?

    • 48375874

      Niin että kuka sen 'syytä epäillä' arvioinnin tulee tekemään, moderoijatko kirjoittajien ilmoitusten perusteella vai, koska eihän niitä kaikkia voi viedä poliisille seulottavaksi ja kuitenkin käsitys lainrikkomisesta on varsin subjektiivinen useimmilla, etenkin silloin jos on sattunut joutumaan arvostelun kohteeksi.

    • vihislihis

      Pankkitunnuksilla reksiteröityminen ja osoitetietojen luovutus ja puhelinumero.
      Siinäpä ne toimenpiteet että saataisiin asiat järjestykseen sekä vähennettyä sitä vihapuhe ja muun johdattelevan ketjujen avaamista tuntuvasti.

      • Näinhyvä

        Ei mitään pankkitunnuksia! Ylläpito tietääkseni jo tuossa jossain kirjoittikin, ettei sitä tule ja hyvä niin!

    • Anonyymisyyttä on eri tasoista. Useimmille riittää, tai kun ei muusta ymmärrä, nykyinen jossa tietysti lähes kaikissa tapauksissa tyyppi selvitetään tarvittaessa. Riittääkö se teille? Toivottavasti ei mennä pankkitunnustasoiseen tunnistautumiseen. Se herättää epäilyjä ja tekee tilanteen jossa suomi24 ei peilaa elämää. Toivottavasti saatte tuon botin kuriin, se on aivan naurettava, ainakin mulle, jollekin nuoremmalle se voi olla muuta.

    • ei.rekisteröintiä

      Mykkänenhän sanoo että ei halua kaikkea anonyymiä nettikirjoittelua rajoittaa, vaan ainoastaan Facebookissa ja Twittwerissä tapahtuvaa. Joten jatketaan rauhassa anonyymisti!

      • TrumppiProvoilee

        Johtuu ilmeisesti Trumpin Twiiteistä.

    • kysyjä

      Jos anonyymiys on tärkeä arvo, miksi Aller on ostanut myös Suomi24:sta varten kalliita palveluita VPN-käyttäjien blokkaamiseen??? Onko anonyymiys vain kosmetiikkaa?

    • asdfasdfasdf

      asdfasdfasdf

    • haistakaahuilu

      No eipä tarvitse sitten enää täälläkään käydä.

    • PekkaKontulasta

      Useamman nimimerkin käyttö on perusteltua kun kirjoittaa eri palstoille. Ajoneuvot, paikkakunnat, uskonto tms. ovat keskenään erilaisia. Volvomies ei ole informaatioltaan järkevä tai merkityksellinen nimimerkki uskontoa koskevassa keskustelussa. Tarkempi moderointi ja ilmiselvien häiriköiden seuranta on ratkaisu, joskin kustannuksiin vaikuttava.
      Usean ja vaihtuvan nimimerkin käyttö olisi mahdollisesti ratkaisu.

    • Valitsin

      Rekisteröitymisuudistuksen eräänä keskeisenä motivaationa kaiketi on mm. pyrkimys lieventää trollausongelmaa. Vaikka se onkin ilmeinen ongelma ja sille tietysti olisi hyvä voida tehdä jotain, niin naiivi rekisteröitymispakko ei välttämättä tai edes todennäköisestikään valitettavasti ratkaise tuota ongelmaa ja synnyttää vuorostaan uusia vakavia ongelmia.

      Nuo seurannaisongelmat liittyvät erityisesti mahdollisiin tietovuotoihin, mikä on suuri ongelma kirjoitettaessa sensitiivisistä aiheista. Lisäksi tulee huomata, että vaikka kirjoittaminen jostakin tietystä aiheesta tietyllä tavalla ei olisikaan lainkaan sensitiivistä nykytilanteessa, niin tietovuoto voisi silti tuottaa ongelmia ajallisesti huomattavasti myöhemmässä, syystä tai toisesta oleellisesti muuttuneessa tilanteessa. Korkeatasoisen tietoturvan aikaansaanti on tunnetusti teknisesti erittäin haasteellista ja se on helppo romuttaa vääränlaisilla ratkaisuilla. Suomi24:llahan on ainakin Wikipedian mukaan aiempaakin historiaa käyttäjätietojen vuotamisesta, mikä ei ole omiaan herättämään yleistä luottamusta teknisen osaamisen tasoon.

      Toinen ongelma on se, että ei ole hyvä vaatia, että yksittäisellä käyttäjällä ei voisi olla lukuisia nimimerkkejä, koska niille voi olla hyvin todellista tarvetta kirjoitettaessa eri tyyppisistä aiheista. Yksittäisen rekisteröidyn nimimerkin käyttämisen vaatiminen on hirvittävän rajoittavaa aktiivisten ja asiallisten kirjoittajienkin näkökulmasta, jos nuo kirjoittajat kirjoittavat lukuisista erilaisista sensitiivisistä aiheista.

      Eräs vaihtoehtoinen ja tehokkaampi tapa trollausongelman lievittämiseen olisikin se, että kirjoittamis/kommentointikynnys nimenomaan pyrittäisiin tekemään mahdollisimman korkeaksi. Rekisteröitymispakko aikaansaa lähinnä sen, että kirjoituskynnys on korkea erityisesti niille, jotka kirjoittavat sensitiivisistä aiheista, sen sijaan, että se olisi korkea erityisesti trolleille.

      Eräs tapa tuon kirjoittamiskynnyksen asiallisesti trolleihin kohdistuvaan nostamiseen ja myös keskustelujen tason yleisempäänkin korottamiseen, olisi se, että jokaisen aloituksen ja kommentin julkaisu edellyttäisi siihen liitetyn pienimuotoisen älykkyystestin suorittamista. Kyseessä voisi olla yksinkertaisimmillaan automaattisesti generoitu ja varioitu sellainen tyypillinen Mensankin käyttämä kuviosarjatesti, jonka suorittamisella olisi suhteellisen tiukka aikaraja ja joka siis olisi hyvinkin nopeasti suoritettavissa.

      Tuo älykkyystesti voitaisiin sijoittaa CAPTCHA:n yhteyteen ja vaatia kaikilta; eli siis sekä rekisteröityneiltä, että rekisteröitymättömiltä kirjoittajilta. Huijauksen estämiseksi ja trollauksen hankaloittamiseksi se olisi siis hyvä vaatia jokaisen aloituksen ja kommentin yhteydessä. Jos esim. vain paras 10-25% testin suorittajista päästettäisiin kirjoittamaan, niin kirjoitusten ja keskusteluiden keskimääräinen laatutaso epäilemättä paranisi valtavasti. Tietysti tämä merkitsisi sitä, että volyymit pienenisivät, mutta toisaalta laatu paranisi niin paljon, että Suomi24 pääsisi eroon kyseenalaisesta maineestaan ja voisi ehkä jopa vähitellen saada itselleen laatufoorumin leimankin.

      Jos taas tuollainen uudistus vaikuttaa business-mielessä liian riskaabelilta, niin sitä voitaisiin kokeilla ensi alkuun esim. siten, että tuo vain 10-25% läpipäästävä kynnys vaadittaisiin vain tiedepalstan kirjoituksilta/kommenteilta, sillä se on alue, jolla aivan erityisesti vain tasokkailla aloituksilla/kommenteilla on merkitystä useimpien käyttäjienkin mielestä. Tälläkin hetkellä esim. fysiikka- ja filosofia-palstoja piinaa muutama rekisteröitynyt trolli, tai ainakin selvän enemmistön trolleiksi mieltämä, eli rekisteröinnin vaatiminen ei ratkaise ongelmaa, mutta noiden trollien kirjoitusten hyvin vaatimattoman älykkyystason perusteella arvioituna, tuonkaltainen trollaus vähenisi huomattavasti, jos kirjoittamaan pääseminen vaatisi jatkuvasti älyllisiä ponnisteluja.

    • SynkkäTotuus

      Koska ihmiset eivät pääse anonyymisti päästämään höyryjään palstoilla ulos, ne höyryn päästöt päätyvät ihmisten keskuuteen terroritekoina.

      rekisteröityminen ei ole anonyymiä ikinä, vaikka ei pankkitunnuksia käyttäisi

    • Mikäli tällä palstalla täytyy käyttää omaa nimeään, vaihdan FB:n kokonaan. Tai sitten lehtien ja Yle:n palstoille. Toki pitää silloin polittiset mielipiteet pitää salassa. Suku heittäisi heti ulos muuten.

    • mimmilii79

      Joskus vain tuntee tarvetta jutella, en tiedä onnistuuko täällä, teenkö virheen? Ainakin riskin tai haasteen otan. Mistäs tiedät, kuka vastaa

    • TunnistautuminenKuntoon

      Voisiko ton reCAPTCHA-tunnistuksen hoitaa kuntoon? Esimerkiksi nämä asiat ovat turhauttavia:

      1. Tunnistusjärjestelmä ei hyväksy sitä, että heti ensimmäisellä kerralla valitsee oikeat kuvat, vaan tarjoaa oikean vastauksen jälkeen 4-7 uutta kuvaa tunnistettavaksi valinnalla "seuraava".

      2. Jossain vaiheessa uusissa kuvissa oikein valittujen ruutujen jälkeen uudet kuvat tulevat monen sekunnin päästä oikean ruudun klikkaamisesta. Siten yhden ainoan "seuraava"-valinnan käsittelyyn voi mennä aikaa 15 sekuntia, ja näitä 15-sekuntisia voi olla useampi peräkkäin.

      3. Liikennevalojen suhteen reCAPTCHA-tiimin pitäisi tehdä tarkempaa työtä. Ei voi olla niin, että valitsee itse oikeat ruudut, mutta joku huononäköinen reCAPTCHA-työntekijä ei ole huomannut sitä liikennevaloa, jonka itse olet nähnyt, ja sen vuoksi joudut tekemään minuutin verran turhaa työtä. Kenties minuutin mittaisen viestin julkaisemiseksi.

      KIITOS KEHITYSTYÖSTÄ!

    • yksityisyyden_menetys

      Tämän ketjun avaus on kokonaisuudessaan täysin virheellinen, todellisuutta vastaamaton ja lukijoita harhaanjohtava.

      1) Kirjautumispakon jälkeen anonyymeys saaatta olla mahdollista vain toisiin kirjoittajiin ja lukijoihin nähden.

      2) Mutta henkilön anonyymeys ja yksityisyys onkin totaalisesti menetettyä kaupalliseen ylläpitoon nähden, jolla on FB:n kaltainen aitiopaikka hyvin laajaan seurantaan, sekä mahdollisuus koota valtaisaa tietokataa henkilöhin kohdistettuna. Tämä tiedon keruun mahdollisuus ei edes rajoitu s24 sivustolle ja sen hyvin arkaluontoisiinkaan aihealueisiin.

      Oko ylläidon kaupallinen taho sen luotettavampi kuin FB ja jos olisi, niin miten siitä kukaan kirjautumista harkitseva voi vakuuttua?

      Entä ylläpidon sidosryhmät tässä viitekehyksessä?

      3) Sitten vääjäämätön seuraamus ovat ennemmin tai myöhemmin tapahtuvat suuret tietovuodot, joissa kaikki yksilöitä koskeva yhteen koottu tieto kirjautumistunnisteineen vuotaa toisille tahoille, sekä rikollistenkin saataville.

      Ylläpidon tietokantojen hakkerointi olisi kuin hopeisella vadilla tarjottua ihmisten yksityisyyttä. Oletan pätevän hakkerin siihen kykenevän kun edes Pentagonin järjelmät eivät olleet kestäviä.

      "Moni nettipalvelu on puhelinnumerosta riippuvainen – tässä piilee vaara"

      - https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000006044609.html

      "Nämä ovat viisi pahinta tietoturvauhkaa: Viranomainen antoi ohjeet torjuntaan"

      - https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000005985978.html

      Kirjautumispakko ei myöskään muuta asiattomien kirjoittajien mentaliteettiä asialliseksi (pitkin nettiä kijoitellaan omalla nimellä ja kuvallakin jopa kammottavuuksia), mutta riskeeraa karkoittaa kaikki ne nimenomaan asialliset, jotka ovat yksityisyydestään kiinnostuneita.

      Aika sitten näyttää mihin kirjantumispakko ja kaupalliseen tahoon nähden yksityisyydetään luopumisen vaatimus tulee johtamaan.

      Toivottavasti ylläpidolla on aiempaan paluun B-plaani mikäli foorumit alkavat kuihtua.

    • feikkiprofiileista

      Oletteko tarkistaneet rekisteröidyn tiedot ettei keksittyjä nimillä tai prepaid-liittymien numeroilla tehdä mielipiteenmuokkaustrolleja kuten moktargubtat osoittavat?

    • Anonyymi

      Sanokaa mun sanoneeni. Suomi24 keskustelupalsta näivettyy ja kellastuu pois. Nyt kun suurin osa vastaajista on nimimerkillä "Anonyymi", niin ns väittelykeskusteluja ei enää tule, kun ei ole enää varma vastaako oikealle nimimerkille, koska kaikki ovat "Anonyymeja". Tuntuu kuin tuuleen huutais. Enää ei voi poimia yksittäisiä kommentteja, ja vastata niihin, vetoamalla aikaisempiin kommentteihin. Suomi24 menee entistä enemmän vessanseinämäiseksi, jossa yksi huuto kerrallaan ilmaistaan asioita, ja vuoropuhelua ei synny enää. Pelkkiä huudahduksia jatkossa tiedossa. Ketään ei kiinnosta.

      • Anonyymi

        Näin on jo tapahtunut seuraamillani palstoilla. Viestien määrä vähentynyt oleellisesti ja yli 90% nimimerkillä Anonyymi. Kukaan ei pysy kärryllä kuka vastaa kenelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on jo tapahtunut seuraamillani palstoilla. Viestien määrä vähentynyt oleellisesti ja yli 90% nimimerkillä Anonyymi. Kukaan ei pysy kärryllä kuka vastaa kenelle.

        Trollit kiittivät uudistuksesta.

    • No niin - tähän oli vaikea päästä ja en ymmärrä tätä logiikkaa - kuka opettaisi minulle?

    • Anonyymi

      Ei tänne enää tule tultua lukemaankaan mitään jos rekisteröityminen on pakollista. Se haittaa sananvapautta ja menee sitten vain pienelle joukolle tuo mielipiteitten ilmaisu.
      Huonommaksi menee kuin ikään Suomen talous kun ei menty Ruotsin mallin mukaan. Kuolemien määräkin on uutisoitu hieman kimurantisti.
      Kehitystä pitää olla, mutta tämä rekisteröinti ei ole enää kehitystä vaan alamäkeä.

    • Sitaatti:
      "Tiimimme haastattelemien kirjoittajien mielestä yksi palvelun tärkeimpiä arvoja on anonyymiys, joka luo turvallisuuden tunnetta ja tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia tai tunteita, joita ei syystä tai toisesta halua yhdistettävän tunnistettavaan persoonaan."

      Tiiminne ei ilmeisesti ole havainnut, että anonyymiys tuo häirikölle turvallisen nimettömyyden, jonka turvin voi sotkea kaikki keskustelut, joihin palstalaiset haluaisivat osallistua.
      Kun joku kertoo sairaudestaan tai läheisensä kuolemasta, hyvät tavatkin jo edellyttävät ystävällistä lähestymistapaa, eikä ivallista tölväisyä. Kun tölväisy tulee jokaiseen tätä asiaa käsittelevään kirjoitukseen, ei sitä voi pitää vahinkona tai tahdittomuutena, vaan se on tarkoituksellista toisen murheen halventamista.
      Anonyyminä voi purkaa halpamaisuuttaan ja vihaansa toisten kaikkiin tuntemuksiin ja kokemuksiin.
      Ja jos ei muuta irvailtavaa löydy, on mainio tapa etsiä kirjoitusvirheitä ja halveksia kirjoittajaa huonosta suomen kielestä.
      Moni rekisteröitynytkin turvautuu anonyymiyteen, kun yrittää jatkaa keskustelua mielenkiintoisesta aiheesta, koska ano ei helposti molla toista anoa.
      Seuraamallani palstalla on nyt joitakin kirjoittajia, joilla on perässäkulkija, joka ei jätä yhtäkään mielipidettä nälvimättä. Ajan myötä tuollainen näykkiminen vaikuttaa mielenterveyteen, jos kirjoituspalsta on kirjoittajalle tärkeä ja vuosikausien pituinen yhteydenpitopalsta. Mielestäni myös rekisteröityneillä on oikeus kokea turvallisuuden tunnetta.
      Minusta ylläpito on liian hyväntahtoinen näitä stalkkaajia kohtaan, tuntuu, kuin olisi valmis hyväksymään mollaukset ja ylenkatseen.
      Onko ylläpidon tavoite, että kaikki kirjoittavat nimettöminä? Mitään keskustelua ei sitten enää synny.

      Joskus olen pyytänyt poistamaan jonkun ikävän tölväisyn. En tiedä, poistetaanko niitä. Olisi suotavaa, jos yp. informoisi poiston pyytäjää päätöksestään.

    • Itse ihmettelen suuresti että tällä sivustolla voi kirjoittaa ilman rekisteröityä tiliä ja jos haluaa postata anonyymisti niin silloinkin kirjoittaja on vain "anonyymi" eli periaatteessa kuka tahansa trolli voi teeskennellä olevansa joku toinen.

      Jos tosiaan mennään "monitahoisen persoonan" mukaan kuten tuossa kirjoititte niin mielestäni pitäisi tehdä niin kuin sosiaalisen media median äpit Amino ja Discord, tai MMO-pelit. Tämä tarkoittaisi kykyä pitää useita rekisteröityjä nimimerkkejä samassa tilissä jotka edustavat yhtä fasettia persoonasta.

      Jos keitokseen vielä lisää rekisteröitymispakon niin tulos on vähemmän trolleja ja sekaannusta ja enemmän yksityisyyttä. Win-win.

      • Anonyymi

        Ongelma on se että rekisteröitymispakko ei vähennä trollien ja häiriköiden määrää! Se vähentää vain ja ainoastaan asiallisten kirjoittajien määrää! Olen keskustellut reippaasti yli 20 vuotta jo ja ikinä ei rekkauspakolla ole saatu muuta aikaan kuin sivuston hiljainen kuolema, kun häiriköt eivät ole lopettaneet.

        Sen sijaan olen lopettanut keskustelun tähän mennessä jo ainakin kymmenillä keskustelupalstoilla joille on tullut rekisteröitymispakko. Ja kuten huomaat, minä en ole mikään häirikkö.

        Mielipuolet jotka häiriköivät sekä palstoja että käyttäjiä ovat mieleltään sairaita. Heille ei merkitse mitään se pitääkö sivustolle liittyä vai eikö pidä, koska heillä ei ole sairaudentuntoa.

        He hiljenisivät vain ja ainoastaan silloin jos ylläpito tekee esimerkiksi sellaisen säädön että bannattu henkilö saa kirjoittaa vapaasti palstalle, mutta hänen viestinsä eivät tule koskaan näkymään muille käyttäjille. Häirikkö itse kuitenkin näkisi viestit aivan kuin ne olisivat näkyvillä muillekin. Silloin häirikkö kuvittelisi keskustelevansa, vaikka oikeasti hän ei silloin enää häiritsisi ketään. Se muutos olisi erittäin tervetullut ja huomattavasti tehokkaampi kuin parin viikon turhat bannit. Silloin häirikkö ei tietäisi että pitääkö hänen tehdä toinen tili vai eikö pidä!

        Toivottavasti ylläpito toteuttaa tuollaisen tempun!

        Rekisteröimispakkoa EI ole edelleenkään millekään palstalle!
        Suosittelevat toki, mutta edellytystä kirjoittamiselle ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekisteröimispakkoa EI ole edelleenkään millekään palstalle!
        Suosittelevat toki, mutta edellytystä kirjoittamiselle ei ole.

        Se että edes sinunlaiset ihmiset eivät ymmärrä edes foorumeiden perusviestijärjestystä ja toimintaa, osoittaa sen että palstat eivät voi siistiytyä, vaan häiriköt ja muut vastaavat pitäisi hoitaa viekkaudella hiljaisiksi (eli bannata heidät, mutta antaa heidän kuvitella että he jotenkin muka osallistuvat keskusteluun), tai vastaavasti pahimmat häiriköt hoitaa ihan lain voimin pois niin että heidän internetpalveluntarjoajansa estävät pääsyn kaikille muille nettisivustoille kuin ehdottoman tärkeille, kuten pankkien ja viranomaisten sivuille.

        Mitään muuta keinoa palstojen siistimiseksi, ja samalla sananvapauden turvaamiseksi aroistakin aiheista keskusteleville, ei ole!

    • Ylläpito kehottaa meitä kirjoittamaan mielipiteemme. Huomaan, että tämäkin ketju on vuosia vanha.
      Missä on YP:n kommentit? Onko YP lukenut viestit?
      Miksi ei mitään tapahdu?

    • Anonyymi

      Hämeenlinna-palstalla on jatkunut jo aika pitkään sellainen törkyviestien tulva, ja siihen aletaan olla todella kyllästyneitä. Joku ehdotti pakollista tunnistautumista palstalle että se loppuisi. Neuvoin kahteen kertaan siinä keskustelussa kaikkea että kaikki raportoisivat ne törkyviestit ylläpidolle että ne poistettaisiin. Neuvoni poistettiin nopeasti mutta ne törkyviestit jäi. Ettekö te halua että sääntöjen vastaiset viestit raportoidaan? Se on outoa koska itse neuvotte tekemään niin.

    • Anonyymi

      Kaikki jotka kuuntelevat, sorry näkevät.... Ähtärin kuntoutusosasto on täyttä paskaaa.Henkilökunta ei osaa asiaansa eikä välitä siitä onko potilaalla kaikki hyvin. En tiedä onko ammattitaito vai viitseliäisyys hukassa Jotenkin tuntuu että vanhat ja sairaat tuodaan tänne vaan säilytykseen tai kuolemaan. jaa kuntoutus vai? Ja vitut. Mitään konkreettista ei tehdä, kunhan pilleriä pöpöön ja yleensä nekin väärät. Kysymys kuuluu. mistä nimi kuntoutus-osasto, satun tietämään että oli ennen vuode-oasasto

    • Anonyymi

      Onko täällä ketään järkevää keskustelijaa

    • Anonyymi

      Onko ketään järkevää keskustelijaa tällä palstalla ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Saako anonyymi kirjoittajan jotenkin selville. Sssko poliisin kautta ka alkavatko tutkimaan. Onko kellään tietoa

    • Anonyymi

      on tämä maailma muuttunut... terkuin MUMMELI

    • Anonyymi

      Aloitus on silkkaa valehtelua!
      Palvelunestohyökkäyksiä ja IP: n perusteella yritetään jumiuttaa minun päätelaitettani joidenkien työntekijöiden teknisillä konsteilla.
      Mikä on vastuussa operoimisesta?
      Viestini jäävät kyllä keskusteluihin.
      😁

    • Anonyymi

      Kanta-Hämeen keskusteluissa tilanne on täydellinen katastrofi. Kumpa ylläpidosta löytyisi edes yksi ihminen, jolle toisen ihmisen elämä on edes sen arvoinen, että puuttuisi aivan sairaaseen vihakampanjaan. Valitettavasti tämän asian suhteen ei voi olla kovin optimistinen.

      Lukeeko näitä viestejä ylläpidossa kukaan? Ei ilmeisesti?

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17255122/keskeneraiset-maahanmuuttokeskustelut-ja-niiden-avoimet-ongelmakohdat

      palstalle kuulumaton jo poistetuista jutuistaan uusittu avaus asiattomana

      Tyyppi loukkaa tietentahtoen aina muita ihmisiä joten bannatkaa kokonaan hänet

      • Anonyymi

        Katsohan tuota! Sama Gubta kyseessä???????

    • Anonyymi

      Rekisteröinti, toisaalta on avannut mahdollisuuden terrorisoida anonyymejä kirjoittajia käyttämällä väärin sananvapauttaan ja ilmiantamalla epämieluisat viestit helpommin.
      Moktar.Gubta esimerkkinä.

    • Anonyymi

      Ei vaikuta siltä että keskustelu, varsinkaan vapaa keskustelu olisi Suomi24:n tärkeimpiä arvoja.

      Selkeät häiriköt saavat mellastaa ja tuhota palstoja eikä heitä poisteta vaikka he eivät pelkästään riko sääntöjä vaan osa rikkoo jumalauta jo lakiakin! Mutta sitten tietyt keskustelut joko suljetaan tai poistetaan vaikka ne eivät edes riko sääntöjä.

      Hyvä esimerkki on seksipalstojen novellipalsta. Siis novellipalsta, jossa pitäisi saada kirjoittaa vapaasti seksinovelleja. Milloin viimeksi Suomenmaassa on sensuroitu taidetta ja mielikuvitusta?

      Sieltä suljetaan keskustelut alta aikayksikön, vaikka lukekaa mitä aloituksessa sanotaan: "Suomi24 on vapaan keskustelun alusta, jolla jokaisella on ääni – tämä tarkoittaa, että erilaisia, yleisestä mielipiteestä poikkeavia ajatuksia ei sensuroida."

      Nuo sivut ovat vielä kielletty alle 18 vuotiailta niin että sinne voitaisiin nimenomaan laittaa noita "Yleisestä mielipiteestä poikkeavia ajatuksia" joita ei torilla huudella. Mutta silti te suljette ja poistatatte sieltä novelleja kun joku jeesustelija, jonka ei edes pitäisi olla siellä lukemassa mitään, on loukkaantunut!

      Jos te todella olette sitä mieltä että yleisestä mielipiteestä poikkeavia viestejä, varsinkin novelleja, saa kirjoittaa, niin pitäkää sitten ne näppinne erossa ja antakaa ihmisten kirjoittaa!

      Tämän uuden omistajan jälkeen palstat ovat olleet hitaasti kuolemassa ja syynä on juuri se että sääntöjen mukaiset viestit joko lukitaan tai poistetaan kun joku yksittäinen kyrpä haluaa estää keskustelun, ja häiriköille ja nimenomaan niille häiriköille jotka tekevät myös noita poistoilmoituksia tai lukituspyyntöjä häirikkötarkoituksessa, ei tehdä mitään.

      Edellinen omistaja menetti jo sähköpostipalvelun kun kirjoittajien määrä on vähentynyt. Jos te jatkatte tätä samaa rataa, josta jo edellisiä omistajia varoitettiin pian saatte myydä nämä palstatkin kun täällä ei riitä keskustelijoita.

      Te voitte valehdella itsellenne että "some vie kirjoittajia", mutta se on väärin. Ihmiset ovat äärimmäisen vaikeita lähtemään pois hyvin toimivalta ja vapaalta keskustelualustalta! Teillä ei ole hitonkaan ymmärrystä siitä kuinka vaikeaa on luoda onnistunut keskustelualusta! Sen sijaan keskustelijoiden menettäminen ja sivuston tappaminen on aivan luokattoman helppoa!

      Sensuuri, lukitsemiset, ja mielisairaiden häirikköjen hyysääminen, eli teidän täysin väärät toimintatavat teiltä vie kirjoittajat, ei some!

      Luulisi että olisitte oppineet jo reilun 20 vuoden aikana kun nettiä on yleisesti käytetty, että sensuuri ajaa pois kirjoittajat!

      Kolme parhainta esimerkkiä siitä mitä sensuuri aiheuttaa ovat The Experience Project, Misterpoll, sekä Tumblr sivustot. Experience Project nousi yleiseen tietoisuuteen ryminällä. Se oli ollut pitkään pelkästään sairauden kokemuksista kertovien sivusto, ennenkuin omistajat päättivät tehdä siitä vapaan sivuston kaikille kokemuksille 2010. Se suorastaan räjähti ihmisten tietoisuuteen! Kuusi kuukautta sen jälkeen tuli ilmoitus että seksikokemuksista puhuminen kiellettään ja pari kuukautta sen jälkeen sivusto oli ensimmäisen kerran taloudellisissa vaikeuksissa ja nousukiito tyssäsi mahalaskuun 2013 ja sen pohjasta vedettiin tulppa vuonna 2016 niin ettei sinne voinut enää lisätä mitään. Sivusto katosi lopullisesti 2018. Wikipediassa tuota heidän virhettään ei ole uskallettu tunnustaa, vaan sielläkin selitettiin muka uusia suosittuja somealustoja.

      Misterpoll sivusto oli netin ehdottomasti suosituin kyselysivusto 2010 vuoteen saakka. Se oli helppokäyttöinen ja vapaa ja äärimmäisen suosittu. 2010 sivusto myytiin uudelle omistajalle joka päätti tehdä siitä perheystävällisen sivuston, eli seksiä koskevat kyselyt kiellettiin, eli poistettiin tietokannasta ja uudet seksikyselyt vaihdettiin maksumuurin taakse. Ei mennyt kuin kuusi kuukautta kun omistajat tajusivat virheensä, jättivät sivuston päivittämisen kokonaan niin että sivustosta löytyy yhä edelleen osat vanhasta tietokannasta seksiä koskevine kyselyineen, ja vaikka se on vieläkin löydettävissä, kukaan ei sitä käytä eikä sivusto löydä kyselyihin vastaajia.

      Entäs sitten Tumblr? Eräs suosituimmista mikroblogisivustoista koskaan kun se yleistyi 2010 jälkeen. Kuitenkin välittömästi kun se kielsi seksuaaliset kuvat ja blogit 2018, se unohdettiin. 2019 se myytiin uudelle omistajalle ja 2020 sen pohjasta vedettiin tulppa pois.

      Te kuvittelette että esimerkiksi Maailmanmenoa palsta pitäisi tämän sivuston elossa. Mutta siellä ei ole paljon yksittäisiä kirjoittajia. Kirjoittajia on vähän, mutta nuo vähät kirjoittajat ovat aktiivisia. He eivät tuo tuloja jos yritätte tehdä tästä sivustosta "perheystävällistä"! Te olette menettäneet jo pelipalstat, seksipalstat, hihhulointi ja uskontopalstat jotka olivat joskus todella aktiivisia. Jatkakaa sensuuria ja häiriköiden hyysäämistä niin menetätte koko sivuston!

      Muistakaa sitten kun tajuatte ettei tämä sivusto tuota mitään, kiitos aivottoman moderointinne, että mitä minä sanoin!

    • Anonyymi

      Näyttää siltä, että vaikka Suldaania loukataan, ei ylläpito poista Gubtan herjakirjoituksia.

      Muiden kommentit herjaajalle poistuvat välittömästi, se on merkille pantu erittäin hyvin.

    • Anonyymi

      Tämä näyttää olevan vanha sivu, mutta pääasia on sanoa sanottavansa, vaikka sitä ei kukaan lukisikaan. Kultarantakeskustelusta 2022. Turkki taitaa sanoa, että se on tärkeämpi Natolle, kuin Ruotsi ja Suomi.

    • Anonyymi

      olisi hyvä että anonyymi paikka jossa voi rauhassa tilittää mieltänsä . kun jokapaikkaan täytyy olla salasana tai kirjaudu sisään eihän normaali yksilö lähde omalla nimellään puhumaan asioista jotka voivat olla hyvinkin arkaluontoisia hyvää joulua

    • Anonyymi

      Onko ketään "langoilla"?

    • Anonyymi

      Haluaisin vaihtaa kuulumisia, onko juttuseuraa?

    • Anonyymi

      Haluaisin vaan kaikille nuorille ja muille työttömille myös sanoa, että työ on elämän valo ja tarkoitus. Ei ole tarkoitus, että työtä tekevät elättävät ne ketkä töitä ei tee. Alkaa motivaatio itselläkin mennä kohta työntekoon, kun näkee ja kuulee, että työnteko saa paniikkihäiriöitä yms. Olen varma, että tämä muoto tulee muuttumaan. Siksi täytyy vain jokaisen asennoitua siihen, että Suomi pysyy hyvinvointi valtiona vain ja ainoastaan, että kaikki tekevät työtä ja maksavat veronsa.

    • Anonyymi

      Hehno tietysti lähinnä sitä ettette tiiä kuka oon. Haittaakse......

    • Anonyymi

      Yhtä aikaa kengät jalkaan vööhkien kanssa. Vaade

    • Anonyymi

      Jos ei saa anonyyminä antaa edim kalliita kodikoneita jotka hajoaa muutaman kuuk sisällä niin mistä sitä tietoa sitten saa? On erittäin tärkeää antaa tietoa anonyymisti erilaisita esim kodinrakentamiseen liittyvistä asioista. Talo on kallis investointi tietoa tulee jakaa nykyaikana. Kaikki eivät ole ammattilaisia. Nytkin joku julkkis mainostaa kuinka hänen kauttaan saa helposti ammattilaisen. Joo, ne ovat Eesti Lietyua latvia porukkaa. Kun työ hutilodaan mitään takuuta ei ole. Ainakin nyt tulee varoittaa tästä välitysbisneksestä jokaista suomalaista rakentajaa. Jos itsensä tatuoi vaarallisella siniselä värillä kroppansa pitää hälytyskellojen soida jo pelkästään siitä.

    • Anonyymi

      Tottta on se, että saa anonyyminä keskustella. Muuten joissain valtioissa ei olisi keskustelua.

    Ketjusta on poistettu 65 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe