Mitä usko on? Kreikan kielessä siitä käytetään nimitystä ’pistis’, joka voidaan suomentaa usko, luottamus, uskollisuus, todistus, vakuus. Usko on Jumalan työ ihmisessä. Hän vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta uskon ihmisessä, joka ottaa vastaan hänen sanansa (Room. 10:17).
Uskon saa aikaan ja sitä ylläpitää evankeliumi, joka on sanoma Kristuksen teosta meidän edestämme. Evankeliumi antaa uskovalle omakohtaisen varmuuden Kristuksen teon kuulumisesta hänelle tässä ja nyt.
Kehotuksen sanoja
Heprealaiskirje on ikään kuin alkukirkossa pidetty saarna. Sen kirjoittaja on jäänyt tuntemattomaksi. Lienee selvää, että kirjeen kirjoittaja on apostolien läheinen työtoveri.
Kirjeen hienostunut kreikka paljastaa, että kirjoittaja on saanut hyvän koulutuksen – ehkä Aleksandriassa, antiikin kuuluisassa kulttuurikeskuksessa. Toisaalta kirjoittaja on perehtynyt pyhiin kirjoituksiin perusteellisesti – tämä viittaa siihen, että kirjoittaja on juutalainen.
Henkilöitä, joihin nämä tuntomerkit sopivat, mainitaan Uudessa testamentissa ainakin muutamia, esimerkiksi Apollos, Silas ja Barnabas. Voi olla, että joku heistä on Heprealaiskirjeen kirjoittaja. Kirkkoisä Origenes päätyy kuitenkin toteamaan: ”Kirjeen kirjoittajan tietää varmasti vain Jumala.”
Heprealaiskirje on kirjoitettu seurakunnalle, joka eli vaikeita aikoja. Apostolit olivat kuolleet marttyyreina. Jerusalemin alkuseurakunta oli hävinnyt. Kristittyjen vainot olivat ovella. Kirjeen vastaanottajat olivat näin ollen joutumassa luopumuksen hengen valtaan.
Mutta kirjeen kirjoittajalla on kehottajan armolahja. Nöyrästi hän sanoo omasta kirjeestään: ”Veljet, pyydän teitä kestämään nämä kehotuksen sanat” (Hepr. 13:22).
Syvällisen opetuksensa lomassa hän vähän väliä puhuttelee kirjeen vastaanottajia. Hän kehottaa ja rohkaisee heitä mitä erilaisimmilla tavoilla. Koskaan hän ei kehota tai nuhtele kertomatta ensin, millaisista ihmeellisistä rikkauksista uskovat ovat tulleet evankeliumissa osallisiksi.
Jeesuksen hoivissa
Useimmat kehotuksen sanat liittyvät uskovien keskinäiseen yhteyteen ja palveluun. Näidenkin kehotusten taustalla on kirjoittajan varmuus siitä, että todellisen sydämen rauhan lahjoittaa Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Yksin hän varustaa uskovat hyvillä lahjoillaan, ”niin että voimme täyttää hänen tahtonsa” (13:20–21). Kehotusten kautta saamme ennen kaikkea jättäytyä ja heittäytyä koko painollamme suuren lammasten paimenen, meidän Herramme Jeesuksen hoiviin.
Kirjeen kirjoittajan kehotuksen ydin on sanoissa: ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään” (Hepr. 12:1–2).
Virressä veisaamme: ”Sinulla on Isän sydän, niin myös Isän rakkaus. Herra, lapsenasi pyydän: Kuule uskon rukous. Auta, että armostasi täällä aina päivin öin, ajatuksin, puhein, töin, etsin, Herra, kasvojasi. Ja kun loppuu aikani, ylistää saan iäti.” (VK 270:12.)
Uskon saa aikaan ja sitä ylläpitää evankeliumi, joka on sanoma Kristuksen teosta meidän edestämme. Evankeliumi antaa uskovalle omakohtaisen varmuuden Kristuksen teon kuulumisesta hänelle tässä ja nyt.
Kehotuksen sanoja
Heprealaiskirje on ikään kuin alkukirkossa pidetty saarna. Sen kirjoittaja on jäänyt tuntemattomaksi. Lienee selvää, että kirjeen kirjoittaja on apostolien läheinen työtoveri.
Kirjeen hienostunut kreikka paljastaa, että kirjoittaja on saanut hyvän koulutuksen – ehkä Aleksandriassa, antiikin kuuluisassa kulttuurikeskuksessa. Toisaalta kirjoittaja on perehtynyt pyhiin kirjoituksiin perusteellisesti – tämä viittaa siihen, että kirjoittaja on juutalainen.
Henkilöitä, joihin nämä tuntomerkit sopivat, mainitaan Uudessa testamentissa ainakin muutamia, esimerkiksi Apollos, Silas ja Barnabas. Voi olla, että joku heistä on Heprealaiskirjeen kirjoittaja. Kirkkoisä Origenes päätyy kuitenkin toteamaan: ”Kirjeen kirjoittajan tietää varmasti vain Jumala.”
Heprealaiskirje on kirjoitettu seurakunnalle, joka eli vaikeita aikoja. Apostolit olivat kuolleet marttyyreina. Jerusalemin alkuseurakunta oli hävinnyt. Kristittyjen vainot olivat ovella. Kirjeen vastaanottajat olivat näin ollen joutumassa luopumuksen hengen valtaan.
Mutta kirjeen kirjoittajalla on kehottajan armolahja. Nöyrästi hän sanoo omasta kirjeestään: ”Veljet, pyydän teitä kestämään nämä kehotuksen sanat” (Hepr. 13:22).
Syvällisen opetuksensa lomassa hän vähän väliä puhuttelee kirjeen vastaanottajia. Hän kehottaa ja rohkaisee heitä mitä erilaisimmilla tavoilla. Koskaan hän ei kehota tai nuhtele kertomatta ensin, millaisista ihmeellisistä rikkauksista uskovat ovat tulleet evankeliumissa osallisiksi.
Jeesuksen hoivissa
Useimmat kehotuksen sanat liittyvät uskovien keskinäiseen yhteyteen ja palveluun. Näidenkin kehotusten taustalla on kirjoittajan varmuus siitä, että todellisen sydämen rauhan lahjoittaa Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Yksin hän varustaa uskovat hyvillä lahjoillaan, ”niin että voimme täyttää hänen tahtonsa” (13:20–21). Kehotusten kautta saamme ennen kaikkea jättäytyä ja heittäytyä koko painollamme suuren lammasten paimenen, meidän Herramme Jeesuksen hoiviin.
Kirjeen kirjoittajan kehotuksen ydin on sanoissa: ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään” (Hepr. 12:1–2).
Virressä veisaamme: ”Sinulla on Isän sydän, niin myös Isän rakkaus. Herra, lapsenasi pyydän: Kuule uskon rukous. Auta, että armostasi täällä aina päivin öin, ajatuksin, puhein, töin, etsin, Herra, kasvojasi. Ja kun loppuu aikani, ylistää saan iäti.” (VK 270:12.)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nykykielen suomennos on joko pistin tai pissis.