Kuinka pedofiilien uhri selviytyi

Jacqui Dillon on tunnettu englantilainen psykologi, joka lapsena joutui pedofiiliringin uhriksi. Hän kertoo seuraavalla videolla miten selvisi. Äänten kuuleminen oli lapsena hänelle yksi hänen psyykensä järjestämä selviytymiskeino.

Video on selkeää englantia vaikka ei olekaan suomeksi tekstitetty.

https://www.youtube.com/watch?v=JHzHliy5yeQ

Hiukan tiivistelmää videon sisällöstä:
Jacqui joutui 5-vuotiaana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kestääkseen kauheat kokemukset, joille hän ei mahtanut mitään, hän joutui dissosioimaan eli lohkomaan ne tietoisuudestaan. Vaikeinta oli kestää se, että ihmiset, joihin hän oli luottanut ja joiden tehtävä oli suojella häntä, olivat pettäneet hänet.

Jacqui alkoi kuulla ääniä, sen lisäksi että tietenkin ahdistui ja kärsi monin tavoin. Ollessaan jo nuori aikuinen hän päätyi psykiatriseen sairaalaan, jossa kertoi lapsuuden traumastaan, pedofiliasta. Häntä ei uskottu, vaan sanottiin sen olevan kuvittelua ja johtuvan hänen "sairaudestaan." Myöhemmin hän sai tietää, että rikokset olivat kohdistuneet moniin ja olleet poliisin tiedossa jo pitkään.

Jacqui kertoo videolla, kuinka hän sairaalassa ollessaan oli lääkärikierrolla. Siihen aikaan oli siis Englannissa psykiatrisissa sairaaloissa vielä perinteisiä lääkärikierroksia. Joukko lääkäreitä seisoi Jacquin vierellä ja puhui keskenään siitä, kuinka hän "kuvitteli" joutuneensa pedofiilien uhriksi. Joku lääkäreistä pohti, että "toisaalta, kyllähän sellaista joskus tosiaan tapahtuukin...." Siihen toinen vastasi olkapäitään kohauttaen: "Niín, mutta eivät ne uhrit siitä koskaan toivu!" ja lääkärit jatkoivat kierrostaan. Tällaista he siis puhuivat potilaan kuullen. Arvellen että "psykoottinen" ei kuitenkaan ymmärtäisi mitä hänestä puhutaan.

Jacqui pääsi kuitenkin terapiaan ja selviytyi. Hän on luennoi ja tekee tutkimusta psyykkisistä traumoista ja niistä toipumisesta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tässä vielä kaksi muuta aiheeseen liittyvää videota, ensimmäinen niistä suomeksi teksitetty. Siinä Eleanor Longden kertoo, kuinka traumakokemukset johtivat hänet saamaan skitsofreniadiagnoosin, ja miten häntä sen jälkeen kohdeltiin hoitojärjestelmässä. Hän kuitenkin toipui ja opiskeli psykologiksi, saaden huippuarvosanat. Nykyään hän tekee tutkimustyötä.

https://www.ted.com/talks/eleanor_longden_the_voices_in_my_head?language=fi

https://www.youtube.com/watch?v=DjD6_mW7CUc

"Eleanor Longden oli aivan kuin kuka tahansa opiskelija, menossa yliopistoon kepein askelin ja vailla huolen häivää. Aina siihen asti, kunnes äänet hänen päässään alkoivat puhua. Nämä sisäiset kertojat olivat aluksi harmittomia, mutta ne kävivät vihamielisemmiksi ja käskevämmiksi, ja tekivät Longdenin elämästä painajaista. Hän sai skitsofreniadiagnoosin ja lääkityksen ja ennen pitkää järjestelmä, joka ei osannut auttaa häntä, hylkäsi hänet. Longden kertoo liikuttavan tarinansa vuosia kestäneestä matkastaan takaisin mieleltään terveeksi, ja kuvaa, kuinka hän onnistui selviytymään oppimalla kuuntelemaan ääniään."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


narrative kirjoitti:

Jacqui Dillon on tunnettu englantilainen psykologi, joka lapsena joutui pedofiiliringin uhriksi. Hän kertoo seuraavalla videolla miten selvisi. Äänten kuuleminen oli lapsena hänelle yksi hänen psyykensä järjestämä selviytymiskeino.

Video on selkeää englantia vaikka ei olekaan suomeksi tekstitetty.

https://www.youtube.com/watch?v=JHzHliy5yeQ

Hiukan tiivistelmää videon sisällöstä:
Jacqui joutui 5-vuotiaana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kestääkseen kauheat kokemukset, joille hän ei mahtanut mitään, hän joutui dissosioimaan eli lohkomaan ne tietoisuudestaan. Vaikeinta oli kestää se, että ihmiset, joihin hän oli luottanut ja joiden tehtävä oli suojella häntä, olivat pettäneet hänet.

Jacqui alkoi kuulla ääniä, sen lisäksi että tietenkin ahdistui ja kärsi monin tavoin. Ollessaan jo nuori aikuinen hän päätyi psykiatriseen sairaalaan, jossa kertoi lapsuuden traumastaan, pedofiliasta. Häntä ei uskottu, vaan sanottiin sen olevan kuvittelua ja johtuvan hänen "sairaudestaan." Myöhemmin hän sai tietää, että rikokset olivat kohdistuneet moniin ja olleet poliisin tiedossa jo pitkään.

Jacqui kertoo videolla, kuinka hän sairaalassa ollessaan oli lääkärikierrolla. Siihen aikaan oli siis Englannissa psykiatrisissa sairaaloissa vielä perinteisiä lääkärikierroksia. Joukko lääkäreitä seisoi Jacquin vierellä ja puhui keskenään siitä, kuinka hän "kuvitteli" joutuneensa pedofiilien uhriksi. Joku lääkäreistä pohti, että "toisaalta, kyllähän sellaista joskus tosiaan tapahtuukin...." Siihen toinen vastasi olkapäitään kohauttaen: "Niín, mutta eivät ne uhrit siitä koskaan toivu!" ja lääkärit jatkoivat kierrostaan. Tällaista he siis puhuivat potilaan kuullen. Arvellen että "psykoottinen" ei kuitenkaan ymmärtäisi mitä hänestä puhutaan.

Jacqui pääsi kuitenkin terapiaan ja selviytyi. Hän on luennoi ja tekee tutkimusta psyykkisistä traumoista ja niistä toipumisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu