The Captain of Her Heart

Part two

Siksi on
parempi
vielä
jatkaa tovi

tuntea kuulaan
ilman tiedottomuus

sen suoma
vetovoima,
jota niin
monena
olin kuunnellut

pitäisikö sitä
kutsua herraksi,
tunne, joka
johtaa ja
kihelmöi

vai menisinkö
vain
muina miehinä
eteenpäin

päästäkseni
päämäärään

päästäkseni
kosketusetäisyydelle

avaimen mentävään
lukkoon,
jotta muistaisin
käyneeni jossain

jossain jolla
on korkea taivas

korkea kyky
loihtia hyvää,
toimia viisasti
korkeudessaan



kumma juttu,
vaikka
on petollisen
pimeää

niin sen
avautumisen tuntee

kuinka oikea
tuoksu tulee
sieraimiin

joku ottaa
oikeasti
syliin

sillä on
valtava voima,
valtava rajattomuuden
kokemus

kuinka syvältä
sitä pitääkin
kutsua




se on
kuin tanssia
ei siihen musiikkia
tarvita,
selkärankaa
jousena

sellainen on
musiikkia korvalle,
olla oikeassa asennossa

vartalon kiertyä,
matkata maanpäällä

toisen viedä
toisen haluta

ihana valloitus

ja toisen
vuoro viedä
toisen haluta

halu haluttomuudelle

ja mitä enemmän haluan
sen enemmän
kaikki on




kaikkeuden
ääri
kysymyksiä täynnä




olenko
liian onnellinen

olenko minä
pilvieni vartija

se on kuin
leikkiä
uskoa tuoksuusi

uskoa sieluunsa,
onnensa olemassaoloon




sataa jo kaatamalla,
tulvimalla

kuinka se
tyydyttää nälkänsä

tahtonsa tahtoa,
jotain
joka on tuntematon

jotain, joka
on lähellä
rajaa

josta alkaa tyhjyys,
epätoivon
kuva

silloin kun
iltakin viilenee,
pudottaa normi
sapettavan sateensa



mikä on hänen nimensä

mikä avara
kielensä

olla oikea,
sekö joka
jää eloon

vai se joka
kuolee

kuinka me
kasvamme
kieleemme

takerrumme
järkeemme

menettäen
näin vapautemme




olen taas
yksin,
yksin
elävän suhteeni
kanssa

olen käynyt
esteettisellä
tason
turhamaisuudessa

olen ratsastanut
eettisyyden
harjalla

pikkutarkan
paholaisen
velvollisuudentunteessa



jumalani,
rakkaani

pelkkää
lihaa ja
verta

olevaan
henkeen
kerääntynyt
materia

taivas ja
pilvet yläpuolellaan

kokonaisuuden elää
kädestä suuhun
ja

minä itkin



rakastan pilviä,
metsää, merta
ja elämää

mutta ei
niille oikeasti
voi puhua

eivät ne
oikeasti
osaa kutittaa
selkäydintä

tatuoituun
sydämeen
pesiytynyttä rakkautta



muistan sen
vaan taas erilailla,
sellaista
kaunista unta

säkenöivää
satua ja
hiljaisuuden
hiipiä
hetken luomaan
aavistukseen



sadekin
on loppunut,
raikastanut ilmaa

syvä suru on
vapautunut

kykyyn ymmärtää
miten suurenmoinen
elämä
kaikkineen on

olen iloinen miten
syvälle olen päässyt
ja silti
kovin pinnallinen

ihmisten välinen etäisyys
on huima kuilu,
samoin aistillinen
intohimo

tai kaikki
sielua liikuttavat
voimat,
tarkastelut,
jotka

korostavat
kaiken kauneutta

heikkoutta,
jotka muuttuvat
niin helposti
raakuuteen

ja takaisin
lempeyteen
ollaksemme
intohimoinen
itsekkyys

tapahtuman
viedä itsensä
niin lähelle
todellisuutta,
kuolemaa



tajuta sen
kerran koetun
rakkauden
olevan kaikki

ja sen jälkeen
ei välttämättä
enää mitään

silloin ei enää
ole historiaa

keskipistettä tai
jumalaa tai
muutakaan
tuntematonta

näkymätöntä
nautintoa



mutta se rakkaus
vaan aina tulee,
ennen tai
jälkeen kyynelien

istuu siinä
vierelläni

katsoo pilviin,
katsoo minuun

en tiedä
mitä aion,
mutta jotain
ihanaa sen
on oltava

jotain josta
kirjoittaa,
jotain mikä
vahvistaa
tätä tunnetta



muistaa ne
yöt,
sinisyys kaiken
kauimmaisena

kuinka ne
ulvovat mysteerille,
eikä niille
mitään oikeita
nimiä ole

niille elämäni
kaikille ulottuvuuksille

olla vaan

puhua valkeille
pilvilleni
rakkaudesta

hiljaisuuden
keskellä,
lumoavana

josta itseni parhaiten
tunnen



äänen ja liikkeen
suruton kaiku

ohut ja irtonainen
niin kuin
kasvot ilman rakkautta

kirjoitetun sanan
kyvyttömyys löytää
paikkaa johon
kätkeytyä

ja silti tietää
sen siellä
olevan

valkoisiin pilviin
pukeutuneena




https://www.youtube.com/watch?v=WvVv8R--6TQ

Pitkästä aikaa runo sinulta, comeback?

Ihan kelpo kokeilu pitkästä aikaa :) Syksyn makuinen...mmm..
Tervetuloa takaisin!