Joku kokoomuslainen v-uili EKn Lasse Laatuselle!

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) entinen työmarkkinajohtaja Laatunen kertoo Iltalehden kolumnissaan joutuneensa kokoomuskansanedustajan haistattelemaksi. Laatusen mukaan hän istui tiistaina Pikkuparlamentissa aamukahvilla SDP:n Lauri Ihalaisen kanssa, kun kiihtynyt kokoomuskansanedustaja tuli kertomaan mielipiteensä hänen aiemmasta kolumnistaan.

-Pöydän päähän ilmestyi seisomaan kiihtynyt hahmo, tukka sekaisin ja solmio vinossa. Edellispäivän kolumnistani alkoi sataa päälleni v-alkuista tekstiä enemmän ja vähemmän. Sanoinkin Laurille, etten 40 vuoden aikana ehtinyt saada ay-liikkeestä yhtään v-haistatusta.

Ulkoisesta ja käytöksen kuvauksesta tuli mieleen tämä ao. aiheesta jatkuvasti äänessä oleva kandidaatti: https://www.verkkouutiset.fi/juhana-vartiainen-kansallinen-tyokokous-varmistaa-ettei-mikaan-muutu/

Muita veikkauksia?
18280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kaikki on vinossa

ja pää pinossa

ja napitkin hukassa

luultavimmin kyseessä on juuri kuvailemasi henkilöytymä

Äänestä

Eiköhän tuosta Laatusen vihjalusta päiväunista käy selville kuka tämä kiroileva kansanedustaja oli. Luulisin kyseessä olevan tämä "sosialisti" Vartiainen.

Äänestä
  • Ko. sosialisti ei ole tehnyt koskaan mitään oikeaa ruumiillista työtä

    Äänestä

"Herrasmiesten" puolueen kokoomuksen edustajien tyypillistä käytöstä.

Äänestä

Jos oli vielä muna pystyssä, niin eikähän kyseessä ollut tohtori V. krapulassa.

Äänestä

Täydennystä aloittajan tekstiin Lasse Laatusen näkökulmasta:

"Perustuslain kansanedustajalta edellyttämä arvokas ja vakaa käytös ei ulotu eduskunnan kahviloihin. Uskottavuus toki ulottuu kuppiloihinkin. En menettänyt yöuniani. Päiväunia taas en nuku. Mieleeni vain tuli, että tällainenko on tämän päivän vanha sivistys-, kyky- ja sananvapauspuolue Kokoomus ? Toivottavasti kysymyksessä oli poikkeus."

Niinpä.

Äänestä
  • Niinpä, meilläkään ei päiväunia nukuta kun ei ole niitä muilla maksatettuja torkkupeittoja :-)

    Äänestä

Lasse Laatunen yrittää neuvoa tyhmää hallitusta niin joku vetää porot sieraimeen,eikö kannattaisi kuunnella viisaamman neuvoja eikö lisää näytää omaa tyhmyyttään?

Äänestä
  • Lasse Laatunen yrittää kertoa, että pienistä yrityksistä ei kannata välittää vaan on oltava ison rahan uskollinen renki.

    Äänestä

  • Tuo olikin kokoomuslaisen älyämäksi oikein nerokkaasti oivallettu, meille hassu & partnersille vaan hakemusta ja het!

    Äänestä

  • Jutussa pitäisi lukea:

    Juhana Vartiainen tunnustaa haistatelleensa EK:n Laatuselle – ”Se olin minä, joka vittuilin.”

    Äänestä

  • vtuilakseniläksin kirjoitti:

    Jutussa pitäisi lukea:

    Juhana Vartiainen tunnustaa haistatelleensa EK:n Laatuselle – ”Se olin minä, joka vittuilin.”

    Toivomme lisää avautumisia " se olin minä joka oli täysin perseestä"

    Äänestä

Vartianen myöntää kiroilleensa eduskunnassa Lasse Laatuselle. Olisiko puhemiehellä aihetta puuttua? Onhan Laatunen tehnyt pitkän uran työmarkkina-alalla, ei kai tuollaisten kaikenmaailman taloustieteilijöillä ole mitään varaa hänelle kiroilla?

Äänestä
  • Laatunen on harvoja kaikkien arvostamia työmarkkina-asiantuntijoita

    Sen sijaan tuo paskasosialisti ei liiemmin arvostusta nauti

    Äänestä

  • Vastaus aiheeseen on selvä: kyllä pitäisi puhemiehen puuttua.

    Äänestä

KP24:
Juhana Vartiainen raivosi v-sanoilla

Suoranaisia kirosanoja aiheutti entisen EK-johtajan Lasse LaatusenIltalehteen laatima kolumni.

Kolumni käsitteli hallituksen suunnitelmia helpottaa irtisanomisia pienissä yrityksissä. Laatusen mielestä suunnitelma on kummallinen ja hyödyiltään kyseenalainen.

Näkemyksestä raivostui työministeri Jari Lindströmin (sin.) erityisavustaja Juha Halttunen. Hän kommentoi Laatusen tekstiä Twitterissä sanaparilla "uskomatonta paskaa".

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen kiihtyi samasta kolumnista niin rajusti, että kävi syytämässä Laatuselle v-sanoilla terästettyä tekstiä, kun tämä istui aamiaisella eduskunnan Pikkuparlamentissa.

Laatunen kirjoitti tästäkin Iltalehteen. Rähjääjän nimeä hän ei kuitenkaan maininnut:

"Pöydän päähän ilmestyi seisomaan kiihtynyt hahmo, tukka sekaisin ja solmio vinossa. Mieleeni tuli, että tällainenkö on tämän päivän vanha sivistys-, kyky- ja sananvapauspuolue kokoomus?"

Tänään Vartiainen tunnusti olevansa kyseinen hahmo. Hän selitti kuumentuneensa liikaa asiassa, johon hän suhtautuu työssään intohimolla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


varmaa-veikkausta kirjoitti:

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) entinen työmarkkinajohtaja Laatunen kertoo Iltalehden kolumnissaan joutuneensa kokoomuskansanedustajan haistattelemaksi. Laatusen mukaan hän istui tiistaina Pikkuparlamentissa aamukahvilla SDP:n Lauri Ihalaisen kanssa, kun kiihtynyt kokoomuskansanedustaja tuli kertomaan mielipiteensä hänen aiemmasta kolumnistaan.

-Pöydän päähän ilmestyi seisomaan kiihtynyt hahmo, tukka sekaisin ja solmio vinossa. Edellispäivän kolumnistani alkoi sataa päälleni v-alkuista tekstiä enemmän ja vähemmän. Sanoinkin Laurille, etten 40 vuoden aikana ehtinyt saada ay-liikkeestä yhtään v-haistatusta.

Ulkoisesta ja käytöksen kuvauksesta tuli mieleen tämä ao. aiheesta jatkuvasti äänessä oleva kandidaatti: https://www.verkkouutiset.fi/juhana-vartiainen-kansallinen-tyokokous-varmistaa-ettei-mikaan-muutu/

Muita veikkauksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu