Lähtölaskentaa..

Taisi alkaa lähtölaskenta Sannikalle ja Ukkolalle. Oli aikalailla alle arvostelukyvyn tuo perjantain jakso jopa ylen ajankohtais mittapuulla.
Ei tule olemaan pitkäikäinen formaatti. Kuka tuollaista asenteellista kuraa viitsii katsella.?
11303
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ruben Stiller takaisin.

1Äänestä

Edistääkö tällainen toimittajan suorittama huutamalla tapahtuva kahdenkeskinen kuulustelu ja anteeksipyynnön vaatiminen asiallista keskustelukulttuuria? Miksei olisi voitu koko joukolla keskustella asiallisesti Tampereen tapauksesta eri näkökulmista? Yle suitsuttaa kovasti vihapuheen kitkemistä, mutta antaa itse parhaimman esimerkin suoraviivaisesta lyttäämisestä.

1Äänestä

Sannikka syyllistyi suvakkiraivon vallassa vihapuheeseen Huhtasaarta "haastatellessaan". Olen jo aikaisemmin huomannut hänen yksioikoisen tosikkomaisen ja kärjekkään esiintymisensä.

Monoa vaan persuuksiin - ei verorahoilla tuollaista ammattitaidotonta päällehuutajaa pidä elättää.

1Äänestä
  • Kysymys on siitä että. haastattelija vihaa persuja, puolue on tälle kokoomuslaiselle
    punainen vaate.YLEN tulee vakavasti miettiä ohjelman lopettamista.

    Äänestä

  • ennustelija kirjoitti:

    Kysymys on siitä että. haastattelija vihaa persuja, puolue on tälle kokoomuslaiselle
    punainen vaate.YLEN tulee vakavasti miettiä ohjelman lopettamista.

    Melkein sama kuin uhattaisiin ampua pyssyllä jos et alistu jihaad- toverituomioistuimen päätöksiin

    Äänestä

  • ennustelija kirjoitti:

    Kysymys on siitä että. haastattelija vihaa persuja, puolue on tälle kokoomuslaiselle
    punainen vaate.YLEN tulee vakavasti miettiä ohjelman lopettamista.

    En ole Kannikasta havainnut kokoomuslaisia ominaisuuksia. Vihreiden suuntauksia kylläkin.

    Äänestä

Enpä ole todellakaan mikään Huhtasaaren fanittaja, mutta nyt meni Sannikan haastattelu niin överiksi Huhtasaarta kohtaan, että sympatiani menivät Huhtasaarelle.
Mikä joku toimittaja on vaatimaan anteeksipyyntöä keneltäkään julkisesti, vieläpä moneen kertaan jankaten.
Katsoin ohjelman loppuun, mutta samaa tyhjänpäiväistä linjaa jatkettiin kummankin toimittajan haastatteluissa.
Tulee ammattitaitoista ja hauskaa Rubenia ikävä.

Äänestä

Yle on ääripuolueellinen, asenteelinen. Ylellä on vain yksi linja, Ja yksi totuus. Suvakismi.

Äänestä

Ohjelmaa mainostetaan "nyt tuli uudet seriffit taloon", vaikuttavat enämmänkin syyttäjiltä kuin seriffeiltä.
Kiusaamisesta puhutaan ja kauhistellaan kuinka paljon sitä esiintyy eri muodoissa ja paikoissa, mutta luulisi veronmaksajien rahoilla kustannettavan YLE toimituksen olevan riittävän sivistynyttä väkeä, ettei sen ohjelmistoissa syyllistyttäisi toimittaja Sannikan tapaiseen haastateltavan kiusaamiseen kansanedustaja Huhtasaarta kohtaan.
Odotan YLEn esittävän julkisen anteeksipyynnön toimittaja Sannikan käytöksestä kansanedustaja Laura Huhtasaarta kohtaan.

Äänestä

Kyllä täytyy sanoa että osui ja uppos. Laura fanit aivan hiilenä ja valmiita vaikka kouluampumisiin.

on römpsäää käristetty, kiristetty
tuolia laskettu juu.
Ei ole Lauralla heiniä,
vaan syöpi vitutukseensa tallissa seiniä,
on sillä suussansa jauhot eikä tule lantaa juu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinnikka kirjoitti:

Taisi alkaa lähtölaskenta Sannikalle ja Ukkolalle. Oli aikalailla alle arvostelukyvyn tuo perjantain jakso jopa ylen ajankohtais mittapuulla.
Ei tule olemaan pitkäikäinen formaatti. Kuka tuollaista asenteellista kuraa viitsii katsella.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu