takia.
Kymmenentuhatta työtöntä uhkaa menettää vähintään sata euroa kuussa.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa seisoo useita tärkeitä lakeja, koska valiokunta on käyttänyt kaiken aikansa sote-uudistuksen käsittelyyn. Työministeri Jari Lindström (sin) pitää kohtuuttomana sitä, ettei työttömille tärkeä lakiuudistus ole vieläkään edennyt.
Hallituksen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on ajanut eduskunnan sote-valiokunnan juntturaan. Koska sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee tällä hetkellä vain sotea, muut tärkeät uudistukset seisovat.
Yksi kiireellisimmistä koskee työttömyysturvan uudistamista. Jos lakiesitys ei pian etene, kymmentätuhatta työtöntä uhkaa tulojen menetys.
Kyse on uudistuksesta, josta hallitus päätti kehysriihessä. Se mahdollistaisi 25 vuotta täyttäneille työttömille puolen vuoden opiskelun työttömyysturvalla.
Lisäksi opinnoilla voisi tietyin edellytyksin osoittaa aktiivimallin mukaista aktiivisuutta, jolloin työttömyysturvaa ei leikata.
Lakiesityksessä säädetään myös pykälästä, joka mahdollistaa korotetun työttömyysturvan maksamisen aktiivitoimiin osallistuvalle työttömälle. Perusturvaa saaville aktiiviajan korotus on noin 100 euroa kuukaudessa, ansioturvassa korotus on prosenttimääräinen.
Lindströmin kabinetista on ehdotettu, että valiokunta ottaisi kokouksen alusta minuutin ja ilmoittaisi, ettei se lausu työttömyysturvan uudistuksesta. Sen jälkeen työelämävaliokunta voisi kuulla sote-valiokunnan haluamia asiantuntijoita esityksestä.
Tällaiseen järjestelyyn ei kuitenkaan ole sote-valiokunnassa suostuttu. Kiuru on vastannut, että lakiesityksen käsittelylle voi aueta ikkuna ehkä marraskuussa. Ensin käsitellään sote, ja sitten tulevat muut asiat”, Kiuru sanoo.
Sote-valiokunnan varapuheenjohtaja Heikkinen ei näe tilannetta Kiurun tavoin. Heikkinen sanoo, ettei hän ole tietoinen Lindströmin kabinetin pyynnöstä edistää työttömyysturvan uudistusta nopeasti.
”Varmasti toiveita on hyvin, hyvin monien asioiden eteenpäin menolle. Sen takia olen jo viikkoja toivonut, että saisimme vihdoin makusoten [maakunta- ja sote-uudistuksen] alta pois.”
Heikkisen mukaan työttömyysturvan uudistamisen lisäksi sote-valiokunnassa on lukuisia erittäin kiireellisiä asioita, joihin pitäisi päästä käsiksi.
Olisiko niin että Rinne olisi luvannut ministeripostin Kiurulle tuosta jarrutuksesta?
”Kymmenentuhatta työtöntä uhkaa menettää vähintään sata euroa kuussa – Tärkeät lait seisovat valiokunnassa sote-juntturan takia”
Tärkeät lait seisovat valiokunnassa sote-juntturan
23
196
Vastaukset
- MuistutusPalstapölhölle
S-24 sääntöjen mukaan tänne ei saa kopioida suoraa tekstiä muista julkaisuista.
- Heh.hyvä.sentäs.kun.on
Ei sellaista ole, olet itse keksinyt sääntösi.
Ainahan kaikki kopioidaan, ei me itse olla niitä asioita tekemässä.
Aivan sama mikä ulkopuolinen asia, jota nyt kaikki aina on kopiointia sitten, kun
toinen sen julkaisee. Tuokin on kopiointia "S-24 sääntöjen mukaan"..Elämä on yhtä
kopiointia vain. Mekin tehty kopioinnilla, luojamme tehnyt sellaiseksi. Opittu kopioitia
tarkasteleen DNA kautta, josta , mistä se lähtöisin. esim Jytilä tämä toisten tarkkailija, myös hänet on kopioitu. Vaikka se kopiointi olisi saanut jäädä suorittamatta, kopiointi ei onnistunut. Oliko isänsäkin sitten toisten seuraaja kuten pojasta tullut ? seuraa toisia herkeämättä, että nyt kirjain väärin jne, Kapin tapaan. Varmaan asunnossaan missä nyt asuukaan, on korva seinässä kiinni kun kuuntelee naapurin liikkeitä. Kuuntelee meneeekö siellä " lestaa" , ja kuulee siitäkin, meille kertoo siitä kauhu tarinoitaan. Sipiläkin jalan ääniä kuulee jopa aamuyöllä silloinkin siitä kertoo, mutta siihen ei ole kuulijoita kuin itse vaan, mutta vastaa sitten itselleen " olipa hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä ".
Tällä lailla palsta pyörii, Aller saa mainostuloja. Aller saisi Jytilälle maksaa väähän bonuksia, kun on korva kiinni palstalla jatkuvasti, heti vastaa, jos ei muille niin itselleen. Jos oikein herkällä päällä olisin antaisin Jytilälle 1-kapin, vastaa kun osaa ajaa polkupyörällä. Sentään suoltaa palstalle pääosin eniten kappale määrissä laskettuna, josta Aller saa maksun. Siksi Allerin pitää osata käsitellä Jytilää, ettei kaikkia poista, joista nyt kirjoituksistaan ei olisi paljon ilon aihetta kuin muutamille Tommit ja nämä, Osmiumkin. Mutta he samalla tasolla. Osmimiumia vain kepulaiset jälestää Seinäjoen tasangoilla, siitä huutanut meillekin hätähuutojaan. - PysySäännöissä
Heh.hyvä.sentäs.kun.on kirjoitti:
Ei sellaista ole, olet itse keksinyt sääntösi.
Ainahan kaikki kopioidaan, ei me itse olla niitä asioita tekemässä.
Aivan sama mikä ulkopuolinen asia, jota nyt kaikki aina on kopiointia sitten, kun
toinen sen julkaisee. Tuokin on kopiointia "S-24 sääntöjen mukaan"..Elämä on yhtä
kopiointia vain. Mekin tehty kopioinnilla, luojamme tehnyt sellaiseksi. Opittu kopioitia
tarkasteleen DNA kautta, josta , mistä se lähtöisin. esim Jytilä tämä toisten tarkkailija, myös hänet on kopioitu. Vaikka se kopiointi olisi saanut jäädä suorittamatta, kopiointi ei onnistunut. Oliko isänsäkin sitten toisten seuraaja kuten pojasta tullut ? seuraa toisia herkeämättä, että nyt kirjain väärin jne, Kapin tapaan. Varmaan asunnossaan missä nyt asuukaan, on korva seinässä kiinni kun kuuntelee naapurin liikkeitä. Kuuntelee meneeekö siellä " lestaa" , ja kuulee siitäkin, meille kertoo siitä kauhu tarinoitaan. Sipiläkin jalan ääniä kuulee jopa aamuyöllä silloinkin siitä kertoo, mutta siihen ei ole kuulijoita kuin itse vaan, mutta vastaa sitten itselleen " olipa hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä ".
Tällä lailla palsta pyörii, Aller saa mainostuloja. Aller saisi Jytilälle maksaa väähän bonuksia, kun on korva kiinni palstalla jatkuvasti, heti vastaa, jos ei muille niin itselleen. Jos oikein herkällä päällä olisin antaisin Jytilälle 1-kapin, vastaa kun osaa ajaa polkupyörällä. Sentään suoltaa palstalle pääosin eniten kappale määrissä laskettuna, josta Aller saa maksun. Siksi Allerin pitää osata käsitellä Jytilää, ettei kaikkia poista, joista nyt kirjoituksistaan ei olisi paljon ilon aihetta kuin muutamille Tommit ja nämä, Osmiumkin. Mutta he samalla tasolla. Osmimiumia vain kepulaiset jälestää Seinäjoen tasangoilla, siitä huutanut meillekin hätähuutojaan.Höpö höpö: Tuolla S24:n säännöissä sanotaan mm, että :
https://www.suomi24.fi/opastus/saannot
•Esittää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia ja kopioida suoraa tekstiä muista julkaisuista
Suomi24-palveluissa ei saa
•Rikkoa Suomen lakia
•Esittää rasistista tai muille vahingollista materiaalia
•Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
•Esittää väkivaltaa sisältävää kuvamateriaalia
•Esittää pornografista sisältöä, lukuunottamatta K18-osioita
•Tarjota tai tiedustella seksipalveluita
•Julkaista viestiä, jossa on pelkkä linkki
•Massapostittaa viestejä useille eri palstoille
•Esittää asiatonta sisältöä muista käyttäjistä tai uhkailla muita käyttäjiä
•Esiintyä toisena käyttäjänä
•Antaa vääriä tietoja käyttäjätunnuksen tietoihin
•Julkaista omia tai muiden henkilökohtaisia yhteystietoja kuten osoitetta, puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta. Ei koske osto- ja myynti-ilmoituksia sekä tutkimusaineiston keruuta keskusteluista.
•Esittää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia ja kopioida suoraa tekstiä muista julkaisuista
•Markkinoida tai mainostaa tuotteita tai palveluita ilman Suomi24:n lupaa
•Käyttää palvelun sisältöä kaupallisiin tarkoituksiin ilman Suomi24:n lupaa
•Pyytää rahaa tai lahjoitusta
•Esittää haittaohjelmia tai viruksia sisältävää materiaalia
Tämä on ns. luvallinen kopio jota saa kopioida koska se on S24:n eli julkaisijan määrittelemät säännöt.
- S24uomlaineN
Voi helvetti jarru Heikkinen ja Kepu mitä teette.
- Toope.vasuri
Siinä uskossako olet ?
Ja hallitukseen puoluettasi olet tyrkkäämässä. Mitä hallitukseen tekemään, jos ei tuota edes osata. - HampusMorgonkröök
Toope.vasuri kirjoitti:
Siinä uskossako olet ?
Ja hallitukseen puoluettasi olet tyrkkäämässä. Mitä hallitukseen tekemään, jos ei tuota edes osata." Mitä hallitukseen tekemään"
Aivan ekaksi kumoamaan Sipilän hallituksen kyykytyslait. - S24uomlaineN
Toope.vasuri kirjoitti:
Siinä uskossako olet ?
Ja hallitukseen puoluettasi olet tyrkkäämässä. Mitä hallitukseen tekemään, jos ei tuota edes osata.Kaima on demari, joten hänen juttunsa ovat Pietarista.
- Ykspaha.mistä.raha
HampusMorgonkröök kirjoitti:
" Mitä hallitukseen tekemään"
Aivan ekaksi kumoamaan Sipilän hallituksen kyykytyslait.Ja lakoilla löisit rahoiksi !
Myös palkanmaksu ilman työssä käyntiä. - Mieti.itse
Ykspaha.mistä.raha kirjoitti:
Ja lakoilla löisit rahoiksi !
Myös palkanmaksu ilman työssä käyntiä."Myös palkanmaksu ilman työssä käyntiä."
Ei me voida kaikki maanviljelijöinä alkaa viljelemään perunoita toisillemme ja valtio maksaa tukiaiset. - Kylmä.ja.nälkä.tulisi
Mieti.itse kirjoitti:
"Myös palkanmaksu ilman työssä käyntiä."
Ei me voida kaikki maanviljelijöinä alkaa viljelemään perunoita toisillemme ja valtio maksaa tukiaiset.Mistä pääministerinä ottaisit ruuan jos maanviljelyksen lopettaisit ?
Arhinmäestä ei olisi sinulle apuja, kuin ei sosialisteistäkään, he panisi keräysrahan omaan taskuun. Sosialisteillä vietti liian suuri, laittavat lippaan rahan omaan taskuun.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002853119.html
-hänkin palautti tyhjän lippaan. - Himmeät.valot
Kylmä.ja.nälkä.tulisi kirjoitti:
Mistä pääministerinä ottaisit ruuan jos maanviljelyksen lopettaisit ?
Arhinmäestä ei olisi sinulle apuja, kuin ei sosialisteistäkään, he panisi keräysrahan omaan taskuun. Sosialisteillä vietti liian suuri, laittavat lippaan rahan omaan taskuun.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002853119.html
-hänkin palautti tyhjän lippaan.Miten kuvailisit omaa vähämielisyyttäsi?
- dfgfhfgh
Yhtä huonoa lakia ollaan valmistelevinaan niin, että muut huonot lait jäävät syrjään. Onko se sitten huono vai vielä huonompi asia. Niin, se on nähtävästi päätetty, että kun äänet lasketaan ensi keväänä, sossut saavat suurimman tuloksen. Riippumatta siitä, että kansa äänestää persuja ja muita. Ja 'ilmastonmuutoksen' varjolla tehdään kohta asuminen kaikille liian kalliiksi ja päädymme kaikki orjatöihin jonnekin asuntolaan, ihan Kiinan malliin.
- 3-4-uutta.ydintä
Alkaa vimmattu ydinvoimaloiden rakentaminen, ja vesivoimasta otetaan se loppu ulos 1700 MW.
Se sitä nyt tulee olemaan. Ruotsi jo ennakoi vuosia sutetn ja sai periaate luvan 8:lle uudelle ydinvoimalalle.
- Kemianlobotantti
Ei niistä mitään tule, jos laborantti ja koneinsinööri niistå ei ymmärrä rahtuakaan.
Ei Jartsa ole ollut, ei ole nyt ja koskaan ei hänestä tule laboranttia. Hän ei ikipäivänä pysty laskemaan kemian laskuja niin hyvin, että läpäisisi tutkinnon ja en usko että hänen kädentaidot riittäisivät laborantin vaativiin tehtäviin.
- Kilpimaalaamo
Läträämöjä on niin monenlaisia.
- Et.osannut
osmium1 kirjoitti:
Ei Jartsa ole ollut, ei ole nyt ja koskaan ei hänestä tule laboranttia. Hän ei ikipäivänä pysty laskemaan kemian laskuja niin hyvin, että läpäisisi tutkinnon ja en usko että hänen kädentaidot riittäisivät laborantin vaativiin tehtäviin.
Vieläkö Osmium muistaa miten väärin laskit turpeen kaasun.
Piti Inssin korjata laskuasi.
- Krista.Kiuru
Laitoin ihratulpan valiokuntaa.
Eivät Anu Vehviläinen ja Annika Saarikko ole valiokunnan jäseniä. He ovat ministereitä.
Vanhan laulun sanoin:
Hevonen se heiniä rouskuttaa
Sillälailla tällälailla rouskuttaa
Köntsäkaisa kaalia rouskuttaa
sillälailla tällälailla rouskuttaa- Ei.ota.aisaan.lainkaan
Jalat sisältä reisistä hankaa Kristalla toisiinsa. Muutenkin tummoinen lyhyt pätikkä.
Talkkia tai jotain liukastetta sinne laittaa. Kauhean näköinen minimekossa.
- LapinÄijä_
Sipilä, nyt lenkkarit jalkaan ja kevyttä hölkkää pressan luo jättämään konkurssipesän (ent. hallitus) eronpyyntö.
- maantietosekaisin
Missä päin Lappia Pietari on Äijä?
- LapinÄijä_
maantietosekaisin kirjoitti:
Missä päin Lappia Pietari on Äijä?
Ei ainakaan täällä Kemijärven Soppelassa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1061640Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1651088Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721057- 154859
- 82772
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54729Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39660- 34654
Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118646Ihan yleisesti
Mitä kautta sun pöksyihin pääsee? Pitääkö luvata kuut taivaalta vai riittääkö jokin muu arkisempi asia?42630