Minua on vaivannut jo pitkään kiusallinen ja todella inhottava vaiva. Suolistoni nimittäin ääntelee melkeinpä koko ajan. Kuuluu kuplivaa ääntä ja myös perästä kuuluu omituista kuplintaa.. Tiedän, että se saattaa johtua tietyistä ruoista ja että minulla on mitä todennäköisemmin ärtynyt suoli, mutta millä tavalla voisin edes jotenkuten edistää suoliston toimintaa, koska esimerkiksi koulussa istuessa on todella vaikeaa välillä, kun alkaa vaivat jylläämään. Millä tavalla voisin vähentää näitä vaivoja? Mitä syödä aamuisin? Tämä on jokapäiväistä minulla. Tekisin mitä vain, ettei kukaan joutuisi istumaan takanani, sillä hänelle tulee varmasti olemaan melko pahanhajuiset paikat. Eli toisena ongelmana on se, että haisenkin joltain takapuolihieltä, koska hikoilen aika helposti takapuolesta. Entä miten tämä vaiva? Tuli varmaan sekava teksti, mutta auttakaa joku!
ps. En ole käynyt kertaakaan lääkärissä tai kertonut asiasta kenellekään, vaan olen yrittänyt piilotella tätä parhain mahdollisin keinoin, mutta se tahtoo olla vaikeaa. Kukaan ei kuitenkaan ole vielä sanonut kertaakaan, että haisen, vaikka joku vuoden tämä ollut. Olen kuitenkin kuullut lausahduksia, että "täällä haisee" ja silloin hävettää.
Kiusallinen vaiva pilaa elämääni
3
227
Vastaukset
- kokeilenaita
Käy lääkärissä. Tutki fodmap ruokavalio, testaa viljojen ja maitotuotteiden poisjättämistä. Vältä sokeria ja kahvia. Maitohappobakteereita apteekista.
- Vähän.haisee.juttusi
vaikuttaa että vaiva on enemmän korvoen väli osastoa. hoito kannattaa aloittaa siis sieltä. ota samalla mukaan kaikki muutkin ala pää aloituksesi ja ketjusi kun ne sinua niin kiinnostaa ja kysy lääkäsriltä että mikä hoito sua auttaisi olemaan normaali ihminen.
- Tutkimuksiin
Hyvä Aloittaja!
Ruokavaliolla voi jonkin verran vaikuttaa hajuihin. Kasvisruokavalio aiheuttaa vähemmän voimakkaita hajuja kuin eläintuotteita sisältävä sekaruokavalio. Aiemmassa viestissä suositellut gluteenin ja maidon sekä sokerin ja kahvin välttäminen voivat auttaa taas ilmavaivojen kanssa.
Jos taas ongelmasi on esim. peräsuolessa tai sulkijalihasten heikossa toiminnassa, kannattaa hakeutua rohkeasti lääkärin juttusille ja kertoa oireista rehellisesti. Isommissa sairaaloissa voidaan tutkia esim. peräsuolen toimintaa.
Kannattaa hakea apua, ikävä vaiva. Toivottavasti saat apua niin on kivempi olla koulussa rennosti muiden seurassa eikä tarvitse jännittää hajuja, ääntelyitä ja oireita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422442Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423012014- 221826
- 241605
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘241445- 431338
- 1001329
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391285Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371181- 361046