Postiluukusta oli pudotettu asuntoon myrkytetty puruluu ja asukkaan tullessa töistä kotiin hän huomasi koiransa huonon voinnin, joka sitten kuoli. Voiko samanlaisia postiluukku -myrkytyksiä ilmetä Kokkolassa lisää?
Rico-koira myrkytettiin Kokkolassa?
kuolettavaa_postia
471870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kirjoitat vanhasta jutusta, josta täällä oli jo asiaa.
Luettuani Keskipohjanmaa -lehden tämän päivän tuoreen uutisen myrkytyksestä se järkytti sikäli pahoin, koska asukas oli saanut ensin uhkauskirjeen ja seuraavaksi pihamaalle oli ilmestynyt lasinsiruilla ja nastoilla täytettyjä kinkkukääröjä sinne tänne ennen kohtalokkaan puruluun pudottamista postiluukusta, että semmosta.
Tää on kyllä Kokkolan kolkoin eläimen myrkytys mitä on sattunu ja täyttä eläinrääkkäystä, ko eläinlääkäri oli löytäny ruumiinavauksessa koiran mahasta rotanmyrkyn lisäksi lasinsirpaleita ja nastoja.
Lieneekö asialla sama tyyppi, joka kylvi keväällä lihaisia ansoja Suntin varsille? Outoa sekin miksi tekijää ei saatu kiinni koskaan.
Ihmisen, joka näkee noinkin paljon vaivaa saadakseen perheen koiran hengiltä täytyy olla vakavasti henkisesti sairas. Koiran omistaja on tehnyt rikosilmoituksen poliisille toivottavasti he ehtivät tehdä jotain asian hyväksi muiden rikosasioiden painaessa juuri nyt päälle.
Pakko se on nyt poliisin toimia, ko tommonen tyyppi vaikuttaa sarjamyrkyttäjältä ja voi tiputtaa myrkkyeväitä muittenki postiluukkuihin.
Täytynee lisätä omaa valvontaa ja seurata epäilyttävien henkilöiden liikkumista pihoilla kyllä aina joku huomaa jotain, kun asia saa julkisuutta.
Missäs päin kaupunkia tämä tapahtunut.
En oo varma, mutta saman nimisiä niinkö tuo rouva, joka menetti koiransa asuu Ventuksentien seutuvilla ja siellä on paljon omakotitaloja.
Niiden lasinpalalihakääryleiden toistuva ilmestyminen sinne omakotitalon pihaan oli saanut omistajan asentamaan valvontakamerat pihalle ja yhteen oli tallentunut hänen mukaansa vaaleanpunainen krocsi eli tarkkailkaa tekin kuka kulkee pihoissa sellaiset kengät jaloissaan.
Pihlajassa Satamakadun varrella olevassa omakotitalossa vuokralla asuu...
Ainakaan se ei ollut sama koira, joka raateli Kahvila Sahan omistajan koiran siellä kotipihallaan, mutta joku koira siellä hyökkii ulkoilijoitten kimppuun.
Maailma mennyt sekaisin. Enää ei saa edes lemmikit olla rauhassa.
Lemmikit saavat olla rauhassa ja niillehän ostetaan kaupoista kallista ruokaa ja kaikkea hyvää:) ei niillä ole mitään hätää heh kaikki on siis hyvin eikä ilmasto lämpene yhtään sekin asia on nyt hoidettu
Syy on kyltymätön koiraviha, joka eskaloituu lopulta siihen pisteeseen, että on pakko tappaa koira keinolla millä hyvänsä. Missä tunnelmissa Rico-koiran tappaja mahtaa elää nyt voitonhurmassa vai vapiseeko pelosta?
Ehkä naapuruston selväjärkisten ihmisten kannattais antaa kurinpalautusta niille eläintenvihaajille. Samanlainen vainoaminen ja pelon aiheuttaminen heille takaisin olisi paikallaan. Kannatan sitä että pahoinpitelijöille annetaan omaa lääkettään.
Juuri näin. Annetaan näille eläintenvihaajille omaa lääkettään. Sijoitetaan pihoihin ja puistoihin heille rotanmyrkyllä terästettyjä koskenkorvasyöttejä.
Ei kannata sekaantua itse asioihin, jotka eläinsuojeluviranomainen ja poliisi voi hoitaa ilmoitus heille on järkevämpi ratkaisu.
Sen uhkauskirjeen sisällöstä päätellen tekijä tuntuisi asuvan kuuloetäisyydellä uhristaan, koskapa koiran haukunta oli se häiritsevin asia siinä kirjeessä. Kiltti naapurin setä/täti saattaakin olla itse piru.
Tuo koiravihaaja on jo ristitty yleisesti kroksimyrkyttäjäksi ja kun hän jää kiinni se leima säilyy lopun ikää. Harmittaa, kun tuollaiset kriminaalit pääsevät aina sakkorangaistuksella siihen saisi liittää vankilatuomion.
Tämä olikin liian uskomatonta ollakseen totta vai mitä sanotte uutisesta..
https://kp24.fi/lehti/keskipohjanmaa/551538/rico-koira-lopetettiin-kokkolassa-sen-aggressiivisuuden-vuoksi-rotanmyrkysta-ei-olekaan-todisteita
Kyllähän se haiskahti koko tarina jotenkin.... Vielä piti siitä lehteenkin tehdä juttu tuli mieleen kun näin lehdessä että olisi tuonkin voinut olla tekemättä OA.
Lisään vielä että jossain tuolla koiranomistaja olisi kertonut koiran kuoltua painelleen sen vatsaa ja silloin tuli peräpäästä nasta ja oliko lisäksi ruuvi vai lasinsiru. En usko tuota pätkän vertaa! Ja en kehtaisi asua enää ko lähiössä vaan muuttaisin kauas pois tuollaisten tarujen jälkeen.
Tietääkö kukaan oliko tuo koira purrut ketään ulkopuolisia ihmisiä tai hyökkäillyt toisten kimppuun kerran oli niin agressiivinen?
Onko tämän valheen satuilijasta mitään nimeltä tietoo?
Aika koiramaisen tempun valehtelemalla teki ja sai aikaiseksi.
Voisiko nyt kaikkien näiden uusien tietojen valossa luonnehtia, että sen koiran omistaja valehteli toimittajille korvat lepattaen, jotta saisi kaikille järkevän / (järjettömän) syyn tietoon koiransa pakkolopettamisesta? Ymmärsin niin, että eläinlääkäri ei lopettanut sitä koiraa elikkä millä tavoin se otettiin hengiltä ja mitä sen koiran ruumiille tapahtui haudattiinko esim. takapihalle?
Linkin avaamalla kyllä saat selville, että eläinlääkäri lopetti.
Jospa kysymyksessä on sama myrkky millä englannissa myrkytettiin Sipajefit
Eikös hän käynyt aluksi vaan rauhoittamasssa sen ja minkä takia siinä lukee, että omistaja ei myöskään käyttänyt koiraa eläinlääkärissä epäilystensä vuoksi ja
omistajaa kehoitettiin soittamaan eläinlääkärille, joka tutkisi koiran ja varmistaisi myrkytyksen eli tätähän ei tutkittu?
Koska yllä ollut asiallinen viestini on poistettu, niin jatkan seuraavasti:
Mikä saa..nan postiluukku. Eihän niitä ole ollut olemassa ainakaan 20 vuoteen, ja kaikki kerrostalot on suojattu siten, ettei ulkopuolinen henkilö pääse edes porraskäytävään, hah hah haaa!!!... Joten hakekaa syyllistä lähempää kuin arvaattekaan...
JK Ja miksi hel……ä koira jätetään asuntoon päiväksi jopa 8-10 tunnin ajaksi. Tarjolla voi olla vain vettä ja jokin loppuun kaluttu paskainen puruluu. Koira ulisee, vinkuu ja haukkuu koko ajan. Ei ole ihmekään että siihen jatkuvaan valitukseen naapurit kyllästyvät. Joten niin siinä käy kuten aina. Jos muuta lakia ei tule, niin se otetaan omiin käsiin. Tosin, jos tämä tapaus on totta, niin se on tehty pahimmalla tavalla. Luulisi taloyhtiössä olevan sen verran yhteishenkeä, että asioista voitaisiin sopia ja päästä siten yhteisymmärrykseen...
Missä taloyhtössä sehän on omakotitalo ja omistaja voi tehdä kotonaan minkälaisia postiluukkuratkaisuja miten haluaa eikä postinjakelijan aamuvuoro kauan kestä se on vähän erilaista kuin muissa töissä.
Vuokralainen on ja vanhoissa mm. rintamamiestaloissa joissa ei ole ovia uusittu on
postiluukku ovessa edelleen, mutta oikea posti tulee laatikkoon...
Lehdet voisivat vastedes kirjoittaa juttunsa vasta, kun poliisi on antanut virallisen tiedotteen asiasta näin vältyttäisiin ikäviltä yllätyksiltä.
Koiraa kukaan ollut myrkyttänyt, eikä nastoja makkaranpalojen sisälle piilotettu ja annettu tälle koiralle, vaan koiran omistaja oli itse lopettanut koiransa koiran aggressiivisuuden takia ja esitti valhetta ja keparikin uskoi koiranomistajaa ja ulkopuoliset leimattiin koiran vihaajiksi ja koiran myrkyttäjiksi.
Tämän koiran omistaja ei osaa kouluttaa koiraansa, eikä tuollaisella tule koiraa antaa lemmikiksi.
Taisi olla monelle koira ihmiselle järkytys, ettei koiran kuoleman syyksi ollutkaan koiranomistajan kertoma myrkytys, vaan koiran lopetus sen aggressiivisuuden takia.
Koiria ja muita lemmikkejä lopetetaan, mutta eivät omistajat yleensä tee asiasta jotain tällaista ja syytä ulkopuolisia ihmisiä lemmikkinsä myrkyttämisestä.
Näillä palstoillakin joku alkoi jankuttamaan koiran myrkytyksistä jo pari viikkoa sitten ja mikä oli lopputulos siis mitään koiraa ei myrkytettykkään eli joistain asioista olisi paras pitää suunsa kiinni ennenkö löytyy mustaa valkoisella uutisista.
No ei kuule ihan vähästä asiasta uutisoida kokkola lehdessä ja keparissa, jossa pidettiin täysin varmana, että koira oli jokun koiranvihaajan myrkyttämä, että kyllä se koiran omistaja itse tämän sopan keitti ja koiransa lopetti, kun koira käyttäytyi vihamielisesti vieraita kohtaan eli ei oltu koulutettu koiraa.
Kokkola lehdessäkin oli reilun puolen sivun juttu ja koiran omistaja oli lavastanut nuo kuvat poliisia varten, jossa oli makkaransiivu ja ruuvi.
Koiran omistaja oli tehnyt jopa rikos ilmoituksen perättömästä rikoksesta.
Eikö perättömän rikoksen tekeminen ole myöskin rikos.
Mahtaako jutun aloittaja olla tämä koiransa kuolemasta muita syyttävä.
Avaus perustuu Keskipohjanmaan kertomaan uutiseen, joten kannanottosi ei nyt toimi ja on epärelevantti.
Mitä sille muka myrkytetylle puruluulle tapahtui hävitettiinkö se heti, kun koira oli lopetettu vai jo ennen sitä?
Sitä tulee kuunneltua ja luettua kaikenlaisia juttuja koirien myrkytysyrityksistä ja ne nivoutuvat helposti yhden ihmisen kontolle, mutta tarkemmin ajateltaessa ei ole mahdotonta, että kyse saattaakin olla useasta eri henkilöstä.
Ja lähes jokainen huuhaata keksitty olemattomasta jota lietsotaan sos.mediassa joka on vääränlaista jekkua olevinaan siis vaarallista. Niin Rico koiran kohdalla myös täyttä puppua! Ja viimeisin Puskaradiossa joka on poistettu kun haluttiin virkavalta katsomaan aloittajan tarinaa ja niihin liittyvät kommentit.
Liekö se rouvan saama uhkauskirje keksitty kanssa? Semmonenhan pitäis laittaa talteen, koska siitä jää mustaa valkoiselle ja käsiala on tunnistettavissa ellei sitä ole kirjoitettu koneella.
Voi olla onhan tuossa kaikki muukin jotenkin tarua kuten kameravalvonta ei sekään ollut... Ja koirakin oli ollut pelätty ja hyökkäilevä josta syystä poliisit käyneet...
Luin eilen jutun mahdollisesti Suomen vanhimmasta koirasta, joka on vielä virkeä yli 20-vuotiaana, se on ihan samanäköinen, kuin edesmennyt Riko-koira eli toisten koirien elo päättyy piikkiin heti alkutaipaleella, kun taas toiset koirat saavat elää onnellisina elämänsä loppuun saakka.
Ihmisen ikään verrattuna koira on silloin 100-vuotias se on aika kunnioitettava saavutus koiravanhukselle.
Kumma, kun Kokkola lehdessä nostettiin taas tämä koiran myrkytys juttu esille, vaikka mitään myrkytystä ei edes tapahtunut.
Nyt oletetaan, että ehkä myrkytys on mahdollisesti tapahtunut.
Eikä varmana ole mitään ruuvinauloja makkarasiivuhin piilotettu ja koiralle annettu.
Omistaja on itse ottanut kuvia tuollaisesta ja lavastanut asian, koska valehteli, että koira olisi myrkytetty.
Niinpä! Olisi ollut reilua kirjoittaa myös että oli keksittyä Rico koiran myrkytys, koiraomistajan tarua. Oli toimittajan vaikea sitä nähtävästi laittaa lehteen kun ei ollutkaan niin miten viikko sitten kirjoitti siitä lietsoen.
Ei mitään myrkytystä edes ollutkaan. Mikään omistajan alkuperäisestä kertomuksesta ei täsmää. Mukamas myrkytetty, mutta kuitenkin omistaja hankkiutui eroon heti luusta eikä antanut eläinlääkärin edes tutkia ruumista. Aluksi myöskin väitti tehneensä rikosilmoituksen tapauksesta, mutta poliisi kertoi ettei sellaista ollut tullut heidän tietoonsa.