Poikuuden poistoa 1970

M-L

Joskus aikoinaan Suomalaisessa seksilehdessä oli pitkään ilmoitus tuollaisesta palvelusta. Olisko ollut -70 luvulla. Lehti etsi sekä poikuuden, että neitsyyden poistajia ja tietenkin niitä poistettavia. Silloinen vaimo tarjoutui uteliaisuuttaan tuohon poikuuden poistajien ryhmään.
Hakemukseen piti kavereiden laittaa valokuvat " asiaan orjentoitumisen vuoksi ". Ja kyllä niitä tulikin.

16

1510

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mummo1960

      Hyi, miten tuhmaa ! Nykyisin laki kieltää tuollaisen ja on kaikkia Meetoo jengejä. Ei onnistu enään.

      • metooeiolelaki

        #Meetoo ei käsittääkseni ole vielä saanut lainvoimaa.

        Ei mikään laki kiellä ihmisiä kohtaamasta toisiaan eroottisten kokemusten merkeissä, kunhan seksiä harrastettaessa noudatetaan suojaikärajaa, jos toinen osapuoli on aikuinen, eikä osteta seksiä alle 18-vuotiailta. Samat ikärajat olivat voimassa jo 1970-luvulla. Sillä erotuksella, että seksin myyminen oli yksiselitteisesti rangaistavaa.


      • 16vmullekans

        Siis 16 vuoden ikä riittää, jos kyseessä ei ole seksin ostaminen tai tai muu taloudellinen riippuvuussuhde, tai auktoriasema.


    • LadyB

      Häh, mä voisin ilmoittautua, ei varmaan hassumpaa vapaa-ajan viettoa ?

      • Kundikiimassa

        Täällä ois 20v jätkä espoosta joka tarttis jonkun joka vois poistaa poikuuden, kiinnostaisko?


    • Oiaikoja

      Ennen noita vapaaehtoisia "Ladyjä " oli joka kylässä, ei maksanut mitään ja kivaa oli. Silloin ei kyllä ollut tietokonepornoa, eikä kaikilla edes televisiota.

      • HmlPoika

        Ehkäisypillerin keksimisen jälkeen mutta ennen AIDsia. Oli se gutaa, sai panna paljaalla huoletta ja laskea sisään. Ja nuoret rouvat oli parhaita. Mäkin kävin kaverini kanssa useamman kerran opissa tuollaisen "open" luona.


      • kuumatpuumat
        HmlPoika kirjoitti:

        Ehkäisypillerin keksimisen jälkeen mutta ennen AIDsia. Oli se gutaa, sai panna paljaalla huoletta ja laskea sisään. Ja nuoret rouvat oli parhaita. Mäkin kävin kaverini kanssa useamman kerran opissa tuollaisen "open" luona.

        Muistan itsekin, vielä 1980-luvun alkupuolella miestenlehdissä oli puutteessa elävien kuumien kotirouvien nuorille miehenaluille suunnattuja poikuudenpoistopalvelu-ilmoituksia. Ilmoitukset katosivat vähitellen tosiaan AIDS-hysterian myötä.


    • NeitsytMies

      Liekkö missään internetin syövereissä tämmöisiä, jonne voisi ilmottautua poikuuden poistettavaksi? :)

      • Sesamin

        Treffipalstoilla pyörii kaikenlaista, jospa sieltä löytyisi ?


      • Näin

        Joo, niin pyörii. 20 - 50 vuotiaita toivottomia tapauksia. Niihin ei kannata enään tuhlata aikaansa. Mutta 16 -20 ikäluokassa on varmaan ihan oikeasti tuollaisen avun tarpeessa olevia, niin että siitä vaan... Rouvat ja Neidit asialle.


      • Alma40

        Poikuutta ei kellään. kun kyrpään tartutaan. Turha kitistä, kyllä meitä halukkaita Rouvia tuohon tarkoitukseen löytyy. Netissä vois olla joku ilmainen palsta, josta voisi bongata, niin ei tarvitse ilmoitella.


      • NeitsytMies

        Treffipalstoilla joitain onkin joo, mutta ei ilmaissivustoilla tule vastauksia takaisin, kun yhteen ilmoitukseen laittaa tuhat muutakin miestä vastauksensa. Jospa Alma kerrot missäpäin Suomea liikut, jotta osaa olla kaduilla liikkuessa valppaana?


    • Kehruulla

      Kyllä on sexiosiossa. Etsivä löytää ja kolkuttajalle avataan. Nimim. Päästäjä

    • Kivaase

      On noita "ladyjä" vieläkin, tosin parhaimmat ja kauniimmat ovat varattuja, mutta eipä se tunnu paljoa menoa haittaavan. On niitä, jotka tekevät salaa ja niitä jotka tekevät avustus- ja opetustoimia ihan luvan kanssa. Jälkimmäisiä kyllä on enemmän. Joten , jos sinua ei haittaa, että naisen oma mies on paikalla, vaikka ei osallistuisikaan, niin kyllä panoseuraa löytyy.

    • dream19

      Missä kaikki auttavaiset naiset piileskelee vuonna 2018? :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      183
      1799
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      115
      949
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      116
      857
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      694
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      646
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      56
      631
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      614
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      54
      586
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe