Olenko muuttumassa parempaan vai huonompaan?

Sitä tuskin osaa kukaan muukaan sanoa, päivä kerrallaan täällä on elettävä. Mutta omalla kohdallani ainakin huomaan että välillä mulla on parempia kausia mielenterveysongelmien kanssa ja sit toisinaan huonompia, raskainta on kun tulee se pudotus huonompaan... sillon tekee mieli repiä itseltä silmämunatkin päästä ja kiroan että eikö tämä vieläkään lopu... !

On siis todella aaltoilevaa oireiden kanssa minullakin! Enpä voi juurikaan ennustaa, millainen olo minkäkin, esimerkiksi kuukauden aikana on. Myös muuttuu se, miten asiat tuntuvat, miten siis mikä asia tuntuu mukavalta, piristävältä ja eteenpäin vievältä, kun sitten koenkin, että ihan sama, ei vaikuta mitenkään. Sanotaan vaikka jokin paikka maisemineen oli joskus jotensakin edes hyvä, nyt se lähinnä ahdistaa ja vain lisää autiutta ja tyhjyyden ahdistusta sisällä. En tiedä, en meinaa välillä jaksaa masiksen, ahistuksen ja elämän tyhjyyden kanssa. Jos valitan jollekin neuvoa kysellen tyyjyyteen, niin neuvoksi tulee, tee sitä ja tätä, toimi niin ja näin. Mutta kun minulla ei auta! Voi kun nyt joku tulisi, hakisi minut ulos ja olisi vain kanssani, vaikka hiljaakin, se ehkä auttaisi. Pitäisi olla niin tosi sopiva ihmissuhde se.

Oletteko ihmiset, jotka vanhempia ihmisiä, huomanneet että vanhemmiten nuoruuden oireet kuin tulevat takaisin. Minä olen taas fiiliksiltäni kuin murrosiässä ja nuorena aikuisena, kun oireeni alkoivat pahemmin. Nyt olen kuitenkin jo eläkeikäinen. Välillä olen työelämän kyllä rämpinyt läpi, lääkityksillä ja terapioilla tuettuna. Aina luulin että paranen joskus, mutta ei se kai niin menekään. - Kiitos kun olette olemassa, että joku lukee tämänkin.