Lehden mukaan tarve lähtee siitä, että tiloja pitää nykyaikaistaa. muita ongelmia rakennuksessa ei ole ollut. Siis ongelmia rakennuksessa ei ole, vähän viemäreissä ollut, mutta ei sisäilmaongelmia, kertoo lehti. Ei myöskään kirjaston asiakkaan näkökulmasta ongelmia ei ole ollut. Kirjasto on toiminut erinomaisesti, on ulkoa virheetön ja sitä lähes myös sisältä. Budjettitavoite on 9 miljoonaa euroa plus kalusteisiin 750000 euroa, eli yhteensä 9,75 miljoonaa euroa eli pyöristettynä10 miljoonaa. Tavoitteeseen luonnollisesti pyritään, vaikka halvemallakin saisi. Lehden mukaan hanke etenee niin, että kaupunki on tilajana tehnyt viitesuunnitelman ja sitten urakoitsija tekee lopullisen toteutussuunnitelman. Tällä työjärjestyksellä varmistetaan, että tuo mainittu 9,75 miljoonan euron budjetti saavutetaan.
HäSa tänään: Kirjaston miljoonaremontti
huippuurakka
791096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
9 milj eurolla (n 53 milj wanhaa markkaa) luulis rakentavan kokonaisia rakennuksia. Teillä on "Janakkalan tauti."
Suljetaan terveitä kyläkoulukiinteistöjä ja rakennetaan 90 miltsillä superhyperkouluja .Pakko jonkun saada välistä massia.
Joo, kyllähän 9 miljoonalla rakentaa kokonaan uuden 3000m2 rakennuksen kalusteineen. Eli onpa se "huonoon" kuntoon ehtinytkin 35 vuotias punatiiliverhottu talo
Avaaja hyvin kertoo kuinka kirjasto tuodaan nykyaikaan. Meistä kaikista kirjaston käyttäjistä myös hyvä asia että vihdoin remontti.
Kaupunki kerää kunnallisveroja ja nämä verotulothan ovat ei-kenenkään omaisuutta, ennenkuin ne ohjataan Skanskoille ja YIT:eille sun muille hanslankareille.
Urakoitsijat lopullisen suunnitelman. Joo 8 milliä voittoa. Eihän urakoitsija niin tyhmä ole että suunnittelee 9 millin muutokset. 1 millillä tuunataan vanhaa ja 8 miltsii liiveihin. Oh jee
Kieltämättä sinulla pn perusasiat todella hukassa.
Koko perheeltä täydellisesti tukea Hämeenlinnan kirjaston uudistamiselle ja peruskorjaamiseksi. Loistava asia, kaikki käytämme kirjaston palveluja.
Ongelmahan tässä on että, urakoitsijalla valtuudet päättää mitä tehdään. Meniköhän nyt aivan oikein? Aina löytyy lisähommia kun etsitään ja maksaja tiedossa...ei se ole kilpailutusta vaan pankkiryöstö. On täällä pimeet päättäjät, urakoitsija ottaa riskin kun voittaa itselleen rakennushankkeen, hml taas vastuu siirtyy veronmaksajille,
Väärin. Kaupunki tekee tilauksen siitä, mitä tehdään. Urakoitsija päättää, miten se tehdään. Siinä on selkeä ja helposti ymmärrettävä ero.
Kiitos lehdelle. Lukekaapa sanatarkasti HäSa'n artikkelista " Tarve lähtee siitä, että tiloja pitää nykyaikaistaa. Muita ongelmia rakennuksessa ei ole ollut". Eli ongelmia ei rakennuksessa, mutta on tarve nykyaikaistaa. Kuinkahan moni kirjaston asiakas on kokenut kirjaston epänykyaikaiseksi. Kiinnostava ja paljon kertova on niinikään lehden kertoma, että kaupunki tilaajana on tehnyt vain viitesuunnitelman ja varsinaisen toteutussuuunnitelman tekee urakoitsija. Tämä taitaa selittää muhkean 9...10M€ tavoitebudjetin.
Kirjasto tarvitsee uudistamista, olen samalla kannalla. Erittäin hyvää kaupunkilaisten suhteen.
Köyhille pitää saada nykyaikaista, vaikka entisissä tiloissa ei ole mitään vikaa. Miljoonia haaskataan täysin turhaan, kun idiootit ovat näin päätäneet! Rahaa on näköjään liikaa, ei todellista tarvetta saneeraukseen ole😹😹
Tuleeko siitä yhtä paska kuin Jukolan uudesta?
Centraa ei tullut, muutkin luvatut kohteet viivästyy, vastalahjat on siis lunastamatta
Vaalirahaakin taas tarvittaisiin.
Kunpa kaupunki vihdoin rakentaisi myös näille 25 prosentille Hämeenlinnan koululaisista uudet koulut, jotka ovat vuosikausia käyneet koulua parakeissa
Kyllä, yhtään koulua ei ole korjattu eikä yhtään ole rakennettu.
Tarvittaisko kirjastolle tai parkkiruutuyhtiölle tiedostusjohtajaa, olen ryvettynyt politiikassa ja pitäisi päästä johonkin jäähdyttelyvirkaan?
Asiakkaan näkökulmasta ei varmaa ole tarpeita, kun ei ole niin nuori ollut pitkään aikaan.
Sen sijaan nykynuorten mielestä se muistuttaa historiallista museota.
Siis viitesuunnitelman eli viitteellisen suunnitelman on tehnyt kaupunki tilaajana ja varsinaisen toteutussuuunnitelman tekee urakoitsija. Siinähän meillä on todella mielenkiintoinen työnjako. Ja ainoastaan nykyaikaistaminen pitää tehdä, kun "muita ongelmia ei rakennuksessa ole ollut". Ja viitesuunnitelman pohjalta lienee syntynyt tuo vajaan 10 miljoonan euron budjetti, johon luonnollisesti varmuudella päästään, ehkä vähän ylikin.
Se on todellakin ihmeellistä kun korjaaminen ja uudistaminen maksaa. Kiitos kirjaston korjaamisesta kaupungille.
Sama pakkomielteinen Persu vastustaa jälleen kirjastoa ja kansansivistystyötä. Vaalikarjan tulisi olla tyhmää jotta voip johtaa harhaan. Persujen toimesta.
Ai että kun pääsis itsekin edes joskus tuommoisille urakoille. Mahtava hillotolppa kirjaston ns. remontin tekijälle ja katteet kerrankin todella muhkeat.
No mistä se johtuu, ettet pääse?
Ei järjen hiventäkään kirjaston todella kalliissa remontissa. Ei kaiken pidä olla ns. viimesen päälle, kyllä vanha kirjastotalo olisi ollut riittävän hyvä. Ilmeisesti haluttiin vain näyttää, että näin meillä. Tässä kaupungissa ei kyllä ohjata pennosia oikeisiin kohteisiin. Rahan tuhlausta, mutta rahaahan ei meiltä puutu . vai puuttuuko?
Puuttuu pennosia sillä käytössä on ollut jo kauan euro ja sentit papparaukka.
Missä on "euroaikaa" kirjoittajan huumorintaju. Jos elämä on noin yksitoikkoista niin sääliksi käy.
Huumorintajua on kirjaston ja sen korjauksen vastustajalla. Hämeenlinnalaiset tukevat ihan tosissaan.
Rukevat korjausta ja ihan innoissaan. SIIS M I T Ä?????
Päätös on #yhdessä tehty.
Ylä- vai ala-??
Ilon kautta
Odotamme Persujen esitystä kirjaston purkamiseksi.
Eiks 10 milkulla jo tekis uuden.
Nokialla rakennetaan tosiaan uutta monitoimikirjastoa 10 miljoonalla
Jos tietäisit jotain rakentamisesta voisit ehkä ymmärtää että ei kannata todellakaan vertailla uudentakentamista ja peruskorjaamista ja nykyaikaistamista. Jos olisit hiljaa.
Todella erikoinen ja kysymyksiä herättävä on tämä kirjaston remontti. Lehden mukaan ei ongelmia rakennuksessa, ainoastaan halutaan "nykyaikaistaa". Budjetti järkyttävä 9,75 miljoonaa euroa, jolla samalla summalla rakentaisi uuden kirjastorakennuksen. Mitähän kaupungin länsipuolella, Nummella, jossa kirjasto ahdetty pienen tilaan, ajatellaan tästä pääkirjaston "nykyaikaistamisesta" Kuinka vasta 35 vuotiaan, ulkoseiniltään virheettömän, sisältä silminnähden hyväkuntoisen rakennuksen peruskorjaaminen voikin maksaa näin tuhottomasti. Budjettiin on päädytty tilaajan eli kaupungin viitesuunnitelman pohjalta. Varsinaisen toteutussuunnitelman tekee urakoitisja, joka luonnollisesti huolehtii, että budjettiin päästään. Kuka tätä "nykyaikaistamista" on halunnut, eivät ainakaan asiakkaiden valtaosa, joiden mielestä kirjasto oli toimiva ja hyvässä kunnossa. Ja vaikka LVI-linjasaneeraus pitää tehdä ja ikkunat, vesikate, sähköt, sisäpinnat uudistaa, eivät ne tuollaista summaa saa maksaa. Sen tietää jokainen vähänkin rakentamisen kustannuksia tunteva.
Tyhmä persu on kaikkea uutta vastaan, mene sinne kiviluolaasi kyhjöttään.
Persut haluaa sulkea kirjaston. Se on nähty.
👆😠- Se mitä Persut oikeasti haluaa, on ajaa KokDemut vaikka Uralin taa Siperiaan tai vaikka Saharaan, ei väliä minne mutta pois täältä sotkemasta ja suhmuroimasta joka käänteessä.
Kun kaupungilla on 100 miljoonan edestä odottamassa kiireellisiä remontti kohteita,joissa sisäilman ongelmia tai välitön peruskorjaustarve ei voi kun ihmetellä näitä unelmakirjasto höttöjä, Päättäjät olisi saatava vaihtoon välittömästi ja mieluiten hymynaama hoitoon
Juhan mielestä ainakin suurin kiire on aseman parkkitalolla.
Yytre ei sinua voi valita, koska kielestä päätellen sinulta jäi peruskoulu käymättä. Kamalia virheitä! Päättäjien tasoa ei ole aihetta laskea tasollesi.
Mutta kun ei tullut Centraa eikä radanvarsisairaalaakaan niin jollain laillahan ne annetut urakkalupaukset on pidettävä ja mistäs sen katteen helpoimmin saa kuin tuosta rempasta. Kiireellisistä ja akuutteja toimenpiteitä vaativista kohteista se hillotolppa onkin paljon vaikeampi löytää joten ne kohteet saavat kyllä odottaa!
Niin kirjoitusvirheethän tässä on suurin ongelma, jos ne saataisiin korjattua, niin koulaisetkaan eivät välittäisi, vaikka joutuvat käymään parakkikouluissa hamaan tulevaan, vai mitä "eiYytre". Kun omaa asiaansa ei voi enää järkiperäisin perustein puolustaa, käännetään huomio muihin asioihin
Kaupungin olisi järkevintä tilata toteutussuunnitelma eri taholta kuin urakoitsijalta.
On todella pelottavaa, että nykyinen menettely mahdollistaa käytännössä urakoitsijalle oman dream-sopparin leimauttamisen ja allekirjoittamisen kaupungilla? Tämä käy rankasti veronmaksajien kukkarolle.
Miksei kaupunki ja vailtsemansa toinen neutraali taho laadi toteutussuunnitelmaa?Se kannattaisi kaupungin ostaa ulkoa, vaikka kovalla rahalla.
Esmes Goodmannin rakennuttaja väitti että ostari vetää päivittäin noin 25000 asiakasta ja 5000 autoa, jonka uskoivat hallinnosta varmaan ihan jokainen "Kiemunki" täysillä ja rakennuttivat kylkeen täysin turhan parkkitalon. Ja nyt mokia jatketaan kaikenlaisella pysäköintivainolla keskustassa ja kohta varmaan sen ulkopuolellakin. Aivan naurettavaa idiotismia tälläinen.
Goodman menee hyvin joten ole hyvä ja ittuunnu.
Persuilla menee hyvin joten ole hyvä ja ittuunnu. 🤡
Ehdotus HäSa'lle. Jatkakaa tekemäänne juttua ja tehkää kaupunkilaisten ja ennenmuuta veronmaksajien hyväksi tutkivaa journalismia selvittämällä tämän kirjaston mammuttikorjauksen taustat juurta jaksain. Mitä tarkalleen ottaen remontti sisältää. Millainen on tilaajan eli kaupungin viitesuunnitelma ja keiden laatima se tarkalleen on. Mitä tarkoittaa nykyaikaistaminen. Ketkä sitä ovatja millä perusteilla ehdottaneet. Ovatko he kirjaston perustoiminnon käyttäjiä eli kirjojen lainaajia vai onko muita kytköksiä. Kun kyseessä on näinkin mittava eli 10 M€ remontti, ei siis kokoaan uuden rakentamien, hanke pitää avata meille veronmaksajille kunnolla. Miksi korjaaminen maksaa näin mielettömästi. Missä muodossa hanke on ollut esillä kaupunginhallituksessa ja nimenomaan valtuustossa ja millainen keskustelu valtuustossa siitä on käyty.
Enpä ole Häsasta ainakaan huomannut, koska tämä remontti on hyväksytty valtuustossa, ja onko siitä käyty minkäänlaista keskustelua
Kiitos kahdesta kirjoituksesta. Mitä hyödyttää avata uudelleen ja monta kertaa kirjastoremonttia mistä et ymmärrä yhtään mitään. Olet pelkkä tyhmä pakkomielteinen jankuttaja. Milloin puhut Nokian kirjastosta ja Tervakosken uimahallista ja mistä milloinkin. Sinulla ei ole tajua edes uuden rakentamisen ja perus korjaamisen eroista. Kirjasto myös tullaan tuomaan nykyaikaan.
Kiitos KokDem-ääniTORVELLE kahdestasadasta TURHASTA kirjoituksesta. Mitä hyödyttää puolustaa ja avata uudelleen ja monta kertaa täysin turhaa kirjastoremonttia mistä et ymmärrä yhtään mitään.
Olet pelkkä tyhmä pakkomielteinen jankuttaja.
Milloin puhut Nokian kirjastosta ja Tervakosken uimahallista ja mistä milloinkin.
Sinulla ei ole tajua edes uuden rakentamisen ja peruskorjaamisen eroista.
KokDem-poliitikot ja rakennusliikkeiden herrat myös tullaan tuomaan nykyaikaan maittaviune maasutteluineen niinkuin maan tapana on!.
Minä niin ihmettelen 40v. kirjaston korjaamista.
Juu, muutama pistorasia, joku metri tai ehkä 10 metriä kierresaumaputkea ilmastointiin, uudet lattiapäällysteet, ehkä laatat ja uudet vessanpytyt sekä ikkunatiivisteiden vaihdot ja sisätilojen maalaus, kenties uudet valaisimet ja sohva.......siinä se on, loppulaskua 10milj.€
Kallista on olla KokSdp:n ikeen alla veronmaksajana tässä kaupungissa!🤡🤡
Minulla on pienoinen pelko, että hyväksi todettu rakennus saatetaan pilata rakenteellisesti liialla modernisoinnilla. Homeongelma vaarana..
Kiitos PerzuikkiTORVELLE kahdestasadasta TURHASTA kirjoituksesta. Mitä hyödyttää puolustaa ja avata uudelleen ja monta kertaa täysin turhaa kirjastoremonttia mistä et ymmärrä yhtään mitään.
Olet pelkkä tyhmä pakkomielteinen jankuttaja.
Milloin puhut Nokian kirjastosta ja Tervakosken uimahallista ja mistä milloinkin.
Sinulla ei ole tajua edes uuden rakentamisen ja peruskorjaamisen eroista.
Perzuikki-poliitikot ja rakennusliikkeiden herrat myös tullaan tuomaan nykyaikaan maittaviune maasutteluineen niinkuin maan tapana on!.
Kiitos Kok/Dem-TORVELLE kahdestatoistatuhannesta TURHASTA kirjoituksesta. Mitä hyödyttää kopioida suoraan muuta kontekstiä ja avata sama jankutus taas uudelleen ja monta kertaa viikossa....täysin turhaa poliittista kädenvääntöä mistä et ymmärrä yhtään mitään.
Olet pelkkä tyhmä pakkomielteinen tyhjäpäinen jankuttaja.
Turha avata perusteita niille jotka ei ymmärrä.Sen yli ei pääse.
Älytön ja kallis on tempoa,sen ymmärtää jokainen
Kirjaston remontin arvostelu on ihan asiallista. Joku ilmeisen vammainen sen sijaan vänkkää arvostelijoita vastaan. Haluaisinkin kuulla, mikä tulevassa talossa on parempaa, ja 10 miljoonan euron arvoista?
Arvostelijoita vastaan vänkääjä on varmuudella huonon hallinnon edustaja tai kirjaston johtaja. Hauskana yksityiskohtana muuten mainittakoon, että muutama vuosi sitten eläkkeelle jääneen tilaajajohtaja Timo Koivun sekä vaimo, että entinen vaimo toimivat johtajina kirjastossa. Ja Koivuhan tunnettiin ex kaupunginjohtaja Hellstenin parhaimpana kaverina. Saattaa muuten olla että juuri nämä suhteet ovat vaikuttaneet osaltaan tämän älyttömän ja kalliin remontin toteutumiseen. Hellsten häärii muuten edelleen kaupungin paikallispolitiikan hermoilla, vaikkei siitä paljon puhutakaan.
Saattaa muuten olla että olet entinen täysjärkinen ja nykyinen paranoidi vaikka ei siitä paljon puhutakaan.
Liippasko liian läheltä, "OletParanoidi"
Ilman muuta koska olen huolissani mielenterveyspotilaista kuten sinä.
Siis tarkoitit näitä hyviä veljiä.
Kirjasto tulee sulkea ei korjata.
Hämeenlinassa ei ole enää kirjastoa paitti Rengossa. Kiitos myös Parolaan ja Turenkiin, loistavaa kirjastopalvelua edelleen teiltä ja huomaan että olettehan tekin IHAN LÄHELLÄ!! harmi vaan että se on kahvi- ja kauppareissu samalla ja omaan kuntaan eivät enää centtiseni valu. Bensaakin palaa luonnon kiusaksi.
Normaali ihminen ei tarvitse kirjastoa mihinkään, se alemmalle sosiaaliluokalla tarkoitettu. Luulisi, että nykyiset tilat ja kunto riittäisivät. Päätöksen tehneet pitäisi laittaa hoitoon🤮
Pääkirjastohan olisi voinut vaan muuttaa vaikka uusiin tiloihin vaikka Keskustan R-kioskiin.
Nyt sitten ihan Hys Hys tästä kirjaston ns. rempasta. Sovittu mikä sovittu ja urakan saanut firma kiittää ja kumartaa..
En usko tuohon vedätyshuoleen tippaakaan, meillähän on jopa apulaiskaupunginjohtaja koulutukseltaan juristi, kyllä se huomaa jos on filunkia.
Suomessa ei ole yhtään korruptiota toisin kuin kaikisssa muissa maissa.
Kiitos vieä HäSa, joka kirjoitti, että ulkoseinät säilyvät ennallaan, samoin sisäseinät. Se lausuma on todella paljon kertova ja pitää sisällään kysymyksen, mistä ihmeetä lähes 10M€ budjetti koostuu. Tietenkin LVI-linjasaneeraus on aina kallis, asuinkerrostaloissa, joissa 50...60 uudistettavaa kosteaa saniteettitilaa, maksaen jopa 700...800 €/kerros-m2, mutta tässä rakennuksessa, jossa max 12...15 vessaa, paljon halvempi. Vesikaton päällyste, uudet sähköt ja kaikki sisäpinmnat maksavat tietysti jotain. Jos vaikkapa perusrempan kaikki positiot yhteensä olisi 1000 €/m2, rempan yhteisumma olisi jotain 5M€ suuruusluokkaa. Maksaako tämä nykyaikaistaminen eli unelmakirjasto parempine näköaloineen linnalle etc, kirjasto joka 24/7 auki ja jossa asiakkaat itse ilman palvelua etsivät kirjansa toiset lähes 5M€ yhteisumman noustessa lähelle 10M€. Kyllä HäSa todella voisi meidän veronmaksjien edun nimissä vielä läpivalaista tätä projektia. Ja tietysti HäSa voisi näin jälkikäteen kertoa, millainen käsittely ja keskustelu hankkeesta oli kaupungin isoista menoeristä päättävässä valtuustossa.
Nyt sitten turvat ihan tukkoon tuosta niin sanotusta remontista. Vähän tehdään nyt sieltä sun täältä ja kun kerran homma on sovittu vähän niin kuin piikkiauki luontoisesti niin turhat pulinat pois, sovittu mikä sovittu. Kerrankin on kunnollinen hillotolppa avattu ja katteetkin ovat ainakin riittävät.
Jos on saunottu Levillä Murmanskin tyttärien kanssa, niin jotainhan kivaa siitäkin huvista täytyy toki vastalahjaksi saada.
Täysin sekoa ja oletkin juovuksissa.
Joko on ilmoiteltu rakennuttajasta riippumattomista odottamattomista ongelmista jotka tuplaavat urakan hinnan.
veikkaukseni on, että menee vielä kuukausi pari ja sitten tulee 1-2 miljoonan euron lisärahoituksen tarve.