AfD kulkee Saksa kohti Neljällä Valtakuntaa?

Baijeri on Saksan sydän – niin aitosaksalaisuutena (mitä se on?), konservatiivisina vanhoillisajattelijoina kuin BMW' n kotimaakuntana (Bayerischen Motoren Werke AG).
Nyt 'Saksa saksalaisille' ja laatumedian vähättelevällä populistipuoluenimikkeellä varustettu AfD voitti, tosin vain ~11 prosentin kannatuksena. Perinnepuolueet saivat pahasti siipeensä ja kansa oli näin sanonut sanasensa, ja tämä täytyy nyt huomioida.

Tilanne ei ole katastrofi ja ”niin paha”, kuten ”laatumedia”, muun muassa Yle' na pääuutisissaan 14.10. uutisoi – vaan kyseessä on demokraattinen ilmiö, jossa kansa puhuu suoraan – mitä tämä Baijerin äänestystulos sitten ennakoi, kun Vihreätkin saivat ~18 prosentin kannatuksen – voisiko olla, että AfD ja Vihreät voisivat radikaalisti olla samassa veneessä – uusiksi sorvatuilla puolueohjelmillaan?

Läntisessä Euroopassa on meneillään kansallismielisten nousu –

… puhutaan nationalismista eli reviiripuolustajista [1, joista tunnetuin voittaja on Hollannin Geert Wilders [2. Reviiripuolustajiksi soveltuvat myös meidän Perussuomalaiset [3 ja ehkä itäisen EU-Euroopan Unkari ja mahdollisesti vielä Puolakin?

Entä Saksa, joka viitoittaa EU' ta ja lännenmiehen markkinataloutta Euroopassa,

… ollen maailman toiseksi suurin vientivaltio ja väkevä talous – ilman ulkomaanvelkaa ja huomattavalla kauppataseen ylijäämällä sekä yli 80 miljoonan väestöpopulaatiollaan, joka on ottanut maahansa paljon erityyppisiä maahanmuuttajia [4 – muun muassa suuren turkkilaisen vähemmistön.


Helsingin Sanomat maalaili Baijerin AfD voittoa näin – otsikolla: ”Ovensuukyselyt: Merkelin sisarpuolueelle tulossa murskatappio Baijerin vaaleissa – tulos voi ravisuttaa koko maan politiikkaa” -HS-toimittajat Minttu Mikkonen ja Petteri Tuohinen
[ ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005864098.html - ]

HS-ote: ” … Toiseksi suurimman kannatuksen sai vihreät 18,5 prosentin kannatuksella ja oikeistopopulistinen AfD keräsi 11 prosenttia äänistä. AfD on siten nousemassa ensimmäistä kertaa Baijerin parlamenttiin. Sosiaalidemokraatit jäi AfD:n taakse kymmenen prosentin äänisaaliilla … ”

Ehkä Saksa viitoittaa nyt Eurooppaa kokonaisvaltaisemmaksi

Eurooppa jatkuu kauas Venäjän Uralille ja Volgan mutkille – alkaen Ranskan Bretagnesta ja Portugalin eteläosista. EU on joko toiseksi tai jopa suurin talous maailmassa – riippuen mittaustavasta (PPP).

...
A] Miten kirjoitin viime vuonna AfD' n voittokulusta ---
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/09/uusi-uljas-euroopan-unioni-vai.html - ]

Otsikolla: ”Uusi uljas Euroopan Unioni vai mahoutuva jättiläinen?” ja otteella:
” … Paine kasvaa. Hollannissa, Ranskassa ja nyt Saksassa (AfD) saivat kaikki lisää valtaa – ja ääntään kuuluviin asemamaidensa parlamenteissa. Niin, voimmeko löytää jotain 1930 -luvun Saksasta, joka muuttui Saksan kolmanneksi valtakunnaksi ja demokratia päättyi kohtaan 33 prosenttia …? … ”

...
B] Saksa murtautuu ulos historiastaan – väkevänä, mutta ”häpeissään”?
[ ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50431-saksa-tuli-tanaan-vakevana-ulos-historiastaan - ]
Otsikolla: ”Saksa tulee väkevänä ulos historiastaan!”


Entä nyt, kun USA 'kurmoottaa' Saksaa ja NSA salakuunteli Saksan johtajaa

Saksa joutui/ tahtoi sotaan Yhdysvaltoja vastaan niin 1917 kuin 1941, nuo olivat Saksan tappion suurimmat syyt. Kolmatta kertaa Saksa ei sodi, mutta nyt se toimii kaupassa ja taloudessa, sekä ylivertaisella laadulla ja osaamisella. Tämä Saksan jo kaksi kertaa mudista nostanut kansalaisominaisuus tekee nytkin tehtävänsä ja kansa on sanonut painavasti jo useamman kerran, että kurssin on muututtava.

Saksa halunnee US' n pois sotavoimien osalta Euroopasta. Saksa halunnee paremmat kaupalliset suhteet Venäjän, sen maailman toisen ydinasesuurvallan kanssa. Saksa haluaisi mieluummin Venäjän ”loputtomat” raaka-ainevarannot – ennemmin itselle kuin Kiinalle.

Saksa ja Venäjä voisivat yhdessä taata koko Euroopan turvallisuuden ja yhtenäisyyden [5. Nyt kun Englanti eroaa EU' sta, saa US sieltä itselleen vahvemman tukikohdan Eurooppaan, kun Saksasta sen on/ olisi poistuttava.


Jatkuu
Ilmoita

Otsikkovirhe:

Pitää olla - "AfD – kulkeeko Saksa kohti Neljällä Valtakuntaa?"
1 VASTAUS:
E tainnut mennä vieläkään oikein.
+Lisää kommentti
Ei mennyt: Pitää olla … neljättä" … !


[2

Saksan tuleva rooli?

Saksa hakee itselleen uutta historiallista asemaa, joka sille luontevasti kuuluu EU-Euroopan suurimpana nettomaksajana. Saksa on jalostanut itsestään ulos pelätyn historiansa [6, AfD ei ole kansallissosialistinen – vaan aitosaksalaisen reviirin tarkkaavainen vartija ja puolustaja.

Suomi seurailee huolella ja vastaansanomattomasti Saksan kulkua, kuten jo aikanaan 1930 -luvulla [7, ja jo sitä ennen oli ottamassa Saksasta kuningasta 1918 – toisaalta pyysi itsenäisyystunnustustakin, mutta Saksa kehotti ensin kääntymään silloisen Neuvosto-Venäjän puoleen, josta sitten syntyikin ensimmäinen itsenäisyystunnustus nuoren valtiomme itsenäisyysjulistukselle, muun muassa Leninin ja Stalinin allekirjoituksin 4. tammikuuta 1918.

Viitteet:
[1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/03/ihmiskunta-valmistautuu-puolustamaan.html -
[2 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/03/hollantilainen-geert-wilders-on-myos.html -
[3
[4
[5
[6 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/01/1933-80-vuotta-sitten-adolf-hitler_31.html -
[7 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2007/06/asioita-joista-ei-uskalleta-tai-haluta.html -

The END
Ilmoita
Mitähän tuossa yritettiin sanoa? Oli niin sekavaa tekstiä, ettei siitä saanut mitään selvää.
3 VASTAUSTA:
Sain erinomaisesti selvää. Vaati vain normaalia sisälukutaitoa ja vähän yleistietämystä.
Mistä tahansa tapahtumista, asioista, mielipiteistä ym. saa tehtyä lähes mitä tahansa arvioita ja päätelmiä kun vain viitsii ryhtyä hommaan. Voi olla myös tekemättä.
Minäkin osaisin - jos viitsisin.

Tuon kirjoituksen tarkoitus ei lähtenyt avautumaan minulle lainkaan eli se ei, niin sanotusti, tempaissut mukaansa, joten jätin sen lukemisen kesken.
Aloitus on varmaan tarpeellinen joillekin. Mitään se ei muuta ja harva sen lukee, mutta joku voisi väittää sitä totuudeksi. Minä en tiedä mitä sanoa - kammoksun tuollaisia tekstierämaita.

Nyt otan kirjan käteen ja siirryn Yuval Noah Hararin seuraan. Hän kirjoittaa asioista jotka ovat useimmille varsin vaikeaselkoisia, mutta hän kirjoittaa niistä ymmärrettävästi. Se on oma lajinsa osaamisten kentällä.
PaananenViljo kirjoitti:
Sain erinomaisesti selvää. Vaati vain normaalia sisälukutaitoa ja vähän yleistietämystä.
Näin uskoisin suurimmalla osalla olevan.
+Lisää kommentti
Hyvää iltaa! Onnittelut AFD:lle loistavasta menestyksestä. Perussuomalaiset voisivat oppia Baijerin vaaleista paljon. AFD keräsi suurimman äänipottinsa konservatiivisesta ja maahanmuuttokriittisestä oikeistosta (ex-CSU) ja nukkuvista. Maahanmuuttokriittisyys ja konservatiivien arvojen koti, uskonto ja isänmaa ylläpitäminen voisi toimia Suomessakin ensi keväänä. Politiikkaan kriittisesti suhtautuville nukkuville olisi tarjottava rehellisempää ja tavallista kansaa koskettavampaa politiikkaa.
Ilmoita
Pahalta näyttää tosiaan tuo AfD:n nousu. Sehän on saanut vahvaa taustatukea Venäjältä ja sen myötä AfD ’ymmärtää’ tietysti Venäjän valtapyrkimyksiä mm Ukranan suhteen. Taitaapa hyväksyä Krimin miehityksenkin ja Venäjän hyökkäyksen ja ylläpitämän edelleen jatkuvan sodan Ukrainassa.

Venäjän etuhan on kaikenlainen hajaannus läntisissä demokratioissa ja siksi se tukee niissä toimivia ääriliikkeitä, jopa terroristeiksi luokiteltavia ryhmittymiä. Puhumattakaan nyt eriasteisista kybertoimista ja sen tuomista mahdollisuuksista.
Nuo Britannian myrkytyksetkään eivät ole poikkeuksia eikä edes kovin uusia menetelmiä. Nyt vaan Venäjä suhtautuu niissä paljastumisiin jokseenkin välipitämättömästi tietäen, ettei niistä seuraa välittömästi juuri puhetta ja paheksuntaa kummempaa.

Tästä menosta ja demokratian vaikeuksista puolustaa itseään eriasteisia diktatuureja ja ääriajattelua vastaan ei seuraa hyvää vähänkään pidemmällä aikavälillä. Ja siinä rytinässä ihmisoikeuksia ja demokratiaa puolustavilla länsimailla on eniten menetettävää.
Ilmoita
Baijerilaisten genetiikka on kyllä vahvasti mannerkelttiläistä vaikka kieli onkin germaanista.
Ilmoita
Onneksi asia-aloitusten riekkupellet ovat kommenteista jääneet pois, ja tilalle ovat tulleet oikeat kantaa ottavat kommentoijat
Ilmoita
Saksa jo heikko. Liikaa mamuja..
Ilmoita
Mitä ihmeen natsihysteriaa yrität epätoivoisesti levittää?! Tulee mieleen YLE, joka varoittaa Suomea natsismin noususta, kun muutaman kymmenen jäsenen sakki kokoontuu jossain.

Eikä AfD ole edes mikään äärioikeistolainen liike, saatikka natsipuolue! Se on ihan tavallisten mamutulvista huolestuneiden kansalaisten liike.
Ilmoita
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005844933.html
Muurin murtuminen ja vapaus ei ollut iloinen asia Merkelille.
Hän meni saunaan.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

AfD kulkee Saksa kohti Neljällä Valtakuntaa?

Baijeri on Saksan sydän – niin aitosaksalaisuutena (mitä se on?), konservatiivisina vanhoillisajattelijoina kuin BMW' n kotimaakuntana (Bayerischen Motoren Werke AG).
Nyt 'Saksa saksalaisille' ja laatumedian vähättelevällä populistipuoluenimikkeellä varustettu AfD voitti, tosin vain ~11 prosentin kannatuksena. Perinnepuolueet saivat pahasti siipeensä ja kansa oli näin sanonut sanasensa, ja tämä täytyy nyt huomioida.

Tilanne ei ole katastrofi ja ”niin paha”, kuten ”laatumedia”, muun muassa Yle' na pääuutisissaan 14.10. uutisoi – vaan kyseessä on demokraattinen ilmiö, jossa kansa puhuu suoraan – mitä tämä Baijerin äänestystulos sitten ennakoi, kun Vihreätkin saivat ~18 prosentin kannatuksen – voisiko olla, että AfD ja Vihreät voisivat radikaalisti olla samassa veneessä – uusiksi sorvatuilla puolueohjelmillaan?

Läntisessä Euroopassa on meneillään kansallismielisten nousu –

… puhutaan nationalismista eli reviiripuolustajista [1, joista tunnetuin voittaja on Hollannin Geert Wilders [2. Reviiripuolustajiksi soveltuvat myös meidän Perussuomalaiset [3 ja ehkä itäisen EU-Euroopan Unkari ja mahdollisesti vielä Puolakin?

Entä Saksa, joka viitoittaa EU' ta ja lännenmiehen markkinataloutta Euroopassa,

… ollen maailman toiseksi suurin vientivaltio ja väkevä talous – ilman ulkomaanvelkaa ja huomattavalla kauppataseen ylijäämällä sekä yli 80 miljoonan väestöpopulaatiollaan, joka on ottanut maahansa paljon erityyppisiä maahanmuuttajia [4 – muun muassa suuren turkkilaisen vähemmistön.


Helsingin Sanomat maalaili Baijerin AfD voittoa näin – otsikolla: ”Ovensuukyselyt: Merkelin sisarpuolueelle tulossa murskatappio Baijerin vaaleissa – tulos voi ravisuttaa koko maan politiikkaa” -HS-toimittajat Minttu Mikkonen ja Petteri Tuohinen
[ ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005864098.html - ]

HS-ote: ” … Toiseksi suurimman kannatuksen sai vihreät 18,5 prosentin kannatuksella ja oikeistopopulistinen AfD keräsi 11 prosenttia äänistä. AfD on siten nousemassa ensimmäistä kertaa Baijerin parlamenttiin. Sosiaalidemokraatit jäi AfD:n taakse kymmenen prosentin äänisaaliilla … ”

Ehkä Saksa viitoittaa nyt Eurooppaa kokonaisvaltaisemmaksi

Eurooppa jatkuu kauas Venäjän Uralille ja Volgan mutkille – alkaen Ranskan Bretagnesta ja Portugalin eteläosista. EU on joko toiseksi tai jopa suurin talous maailmassa – riippuen mittaustavasta (PPP).

...
A] Miten kirjoitin viime vuonna AfD' n voittokulusta ---
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/09/uusi-uljas-euroopan-unioni-vai.html - ]

Otsikolla: ”Uusi uljas Euroopan Unioni vai mahoutuva jättiläinen?” ja otteella:
” … Paine kasvaa. Hollannissa, Ranskassa ja nyt Saksassa (AfD) saivat kaikki lisää valtaa – ja ääntään kuuluviin asemamaidensa parlamenteissa. Niin, voimmeko löytää jotain 1930 -luvun Saksasta, joka muuttui Saksan kolmanneksi valtakunnaksi ja demokratia päättyi kohtaan 33 prosenttia …? … ”

...
B] Saksa murtautuu ulos historiastaan – väkevänä, mutta ”häpeissään”?
[ ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50431-saksa-tuli-tanaan-vakevana-ulos-historiastaan - ]
Otsikolla: ”Saksa tulee väkevänä ulos historiastaan!”


Entä nyt, kun USA 'kurmoottaa' Saksaa ja NSA salakuunteli Saksan johtajaa

Saksa joutui/ tahtoi sotaan Yhdysvaltoja vastaan niin 1917 kuin 1941, nuo olivat Saksan tappion suurimmat syyt. Kolmatta kertaa Saksa ei sodi, mutta nyt se toimii kaupassa ja taloudessa, sekä ylivertaisella laadulla ja osaamisella. Tämä Saksan jo kaksi kertaa mudista nostanut kansalaisominaisuus tekee nytkin tehtävänsä ja kansa on sanonut painavasti jo useamman kerran, että kurssin on muututtava.

Saksa halunnee US' n pois sotavoimien osalta Euroopasta. Saksa halunnee paremmat kaupalliset suhteet Venäjän, sen maailman toisen ydinasesuurvallan kanssa. Saksa haluaisi mieluummin Venäjän ”loputtomat” raaka-ainevarannot – ennemmin itselle kuin Kiinalle.

Saksa ja Venäjä voisivat yhdessä taata koko Euroopan turvallisuuden ja yhtenäisyyden [5. Nyt kun Englanti eroaa EU' sta, saa US sieltä itselleen vahvemman tukikohdan Eurooppaan, kun Saksasta sen on/ olisi poistuttava.


Jatkuu

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta