Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen täällä itkenyt. Siitä on aikaa.
Taas olen umpikujassa. Näitä umpikujia on ollut jo aivan liikaa!
Ihan näin ensiksi.... Minulla on vihdoin diagnosoitu ADHD.
Olen hajamielisyyteni vuoksi ihan riittämiin saanut kärsiä. En jaksa mitenkään enää luetella kaikkia elämäni käänteitä. Joka tapauksessa umpikujia on aivan liikaa.
Lääkityksestä huolimatta ongelmani eivät ole poistuneet. Ne seuraavat yhä mukana. Olen ihan yhtälailla hajamielinen, kuin aina ennenkin. Ei, vaikka lääkitystä on lisätty. Ei mitään vaikutusta mihinkään suuntaan.
Mun täytyy vain rämpiä tällaisena raajarikkona läpi elämän!
Ei kiitos! Haluaisin ihan oikeasti toimivan pään!
Milloin on aika luovuttaa??!!!
Tiedän, että täällä ja muualla verkossa on ihan turhia nää avautumiset, mutta kun olen avautunut tilanteestani muuallakin. En saa rahtuakaan myötätuntoa mistään suunnalta. Jengi väsyy mun uikutuksiin.
Eli, koska en saa päätäni toimimaan lääketieteellisin keinoin, enkä millään muullakaan, niin eikö silloin ole oikeus nostaa kytkintä ja jättää heipat tälle ihanalle maailmalle. Kiitos Taivaan Isä, kun teit minusta tällaisen. Ei mulla muuta!
Milloin on aika luovuttaa?
43
664
Vastaukset
Kysyin lääkäriltä, voiko hajamielisyyden taustalla olla muitaki tekijöitä, kuin ADHD. Osa ei vastaa mitään. Osa on suoranaisen tylyjä mulle. Olen saanut kuulla lääkäriltä myös, että se ei pysty auttaa sinua mitenkään. Kysyin, voinko päästä verikokeisiin, niin lääkäri totesi, että ei se huvinvuoksi ala lähetteitä sellaisiin kirjoittelemaan. Veriarvoni voivat siis olla ihan mitä vain. Sen tiedän, että HB on alakantissa, mutta kun se ei lääkäriä tunnu kiinnostavan, niin ehkä sen ei tarvisi minuakaan.
- 234f234f234f
miks tarvit myötätuntoa.
Mulle on toisaalta sama, saanko myötätuntoa, kunhan vain saan nuppini pelittämään normaalisti. Niin kauan, kun se ei pelitä, niin niin kauan vaikuttaa myös se, miten muut suhtautuvat tällaiseen, jonka nuppi ei pelaa. En valittelis, jos tästä ei seuraisi ongelmia. Useita kertoja talous kaatunut päälle jne. En jaksais jatkuvasti tulla taas sen eteen, että rahat loppuivat, eikä omaisuus ole edelleenkään karttunut. Jos nuppini pelaisi niin, kuin kuuluisi, voisin keskittyä elämiseen. Ja siinä sivussa voisin ehkä vähän saada jotain rahaa sivuunkin. Tulisin tuloillani sangen hyvin toimeen, jos vain osaisin hoitaa päivittäisiä asioita. Olisin rahtusen tarkkaavaisempi.
Olenkin jo aikalailla kypsä tähän kaikkeen. Olen yhä skeptisempi myös sen suhteen, ovatko kaikki ihmiset oikeasti tarpeellisia Jumalan luomistyön ihmeitä.
Aika hankala on enää uskoa, että minulla olisi jokin tehtävä täällä. Uskon myös, että minun lisäksi maapallolla vaeltaa myös muita, joille ei ole paikkaa ja jotka eivät ikinä tulekaan saamaan paikkaa. Mietin myös sitä, että onko monien kohdalla sittenkin paras ratkaisu oman käden kautta lähteminen. No ite en ole nyt ihan siinä pisteessä, että vielä tarvisi ruveta kiirehtii, koska rahat eivät ole loppu. Jos ja kun ne loppuvat, niin mietin asiaa uudemman kerran.
- Olavi.Voittonen
jumalanterve! Pohjolan elävän Kristillisyytemme ainoa oikea jumalanvaltakunta on ihan sitä luzerilaisuuden ydintä. jumalanrahhaa.
- kohtalotoveri
Luzer, hyvä kun kirjoitat ja kerrot siitä, miten sinulla menee ja mitä tunnet.
Minulla on skitosfrenia, jonka kanssa on myös melkoista taistelemista, varsinkin kun on psykoosissa.
Kannattaa ottaa lääkkeitä, joita sinulle on määrätty. Minä olen lääkevastainen, mutta olen lopulta nöyrtynyt ottamaan kaikki lääkkeet, joita minulle on määrätty. Kyllähän ne lihottaa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Meitä on paljon, jotka taistelemme näiden mt-ongelmien kanssa. Helppoa se ei ole, mutta olen ajatellut, että Jumalan tietämättä en ole sairas. Elän täällä niin kauan kuin minulle on elonpäiviä suotu, vaikka sairaanakin.
Siitä olen iloinen, että lääkkeet ja hoidot ovat kehittyneet, että pystyn asumaan kotona, enkä missään osastolla.Miten sulla sujuu käytännön arki? Oletko saanut lääkkeistäsi tarvitsemasi avun?
Itse mielelläni haluaisin, että viimein löydettäisiin lääke, joka tehoaa tähän hajamielisyyteeni.
Se ei ole vain harmitonta unohteluaa, vaan aivojen tökkiminen häiritsee merkittävästi elämääni.
Eikä siihen päälle tuo yhtään helpotusta pokkuroiva tekniikka. Niin kännykät, kuin tietokonekin tuppaa tökkimään mulla. Nytkin kone höyryää niin kuumana, että teksti tulee todella viipeellä. Uskon, että elektroniikkakaan ei säily minulla hyvässä kunnossa, kun kohellan ja tohellan. Ei välineet ehjänä pysy rähmäkäpälän kourissa.kLuzer kirjoitti:
Miten sulla sujuu käytännön arki? Oletko saanut lääkkeistäsi tarvitsemasi avun?
Itse mielelläni haluaisin, että viimein löydettäisiin lääke, joka tehoaa tähän hajamielisyyteeni.
Se ei ole vain harmitonta unohteluaa, vaan aivojen tökkiminen häiritsee merkittävästi elämääni.
Eikä siihen päälle tuo yhtään helpotusta pokkuroiva tekniikka. Niin kännykät, kuin tietokonekin tuppaa tökkimään mulla. Nytkin kone höyryää niin kuumana, että teksti tulee todella viipeellä. Uskon, että elektroniikkakaan ei säily minulla hyvässä kunnossa, kun kohellan ja tohellan. Ei välineet ehjänä pysy rähmäkäpälän kourissa.kTodennäköisesti säilytän ja käsittelen välineitäni huolimattomasti. Mikään muu ei voi selittää sitä, miksi joka ikinen kännykkä alkaa minulla kangertelemaan. Ihan sama, olenko onnistunut ostamaan kalleimman samsungin, tai vähillä rahoilla valmiiksi yskivän honorin. yhtälailla tökkivät kaikki ennen pitkää. Olen myös pudotellut aikani varrella riittämiin puhelimia, tai astunut jopa niiden päälle. Eli tulen itselleni todella kalliiksi!
- kohtalotoveri
Ehkä lääkkeet auttaa minua, pikkuhiljaa alan toipumaan psykoosista.
Onkohan hajamielisyyteen lääkettä :-)
Minäkin kadotin puhelimen, nyt minulla on joku iankaikkisen vanha puhelin, harmittaa.
Ihmeen hyvin minulla on toiminut tämä tietokone, yhden läppärin olen pudottanut, se hajosi.
Yksi kännykkä hajosi ihan muuten vaan, pimeni itsestään.
Nyt haluaisin uuden älypuhelimen, täytyy miettiä onko rahaa siihen.
Käytännön arki sujuu niin, että olen sairaseläkkeellä. Enimmäkseen vietän aikaa tietokoneella, siivoamiset ja muut työt jää tekemättä. Ruokaa onneksi olen jaksanut tehdä.
Miten sinun arki sujuu, oletko sairaslomalla vai sairaseläkkeellä, vai työelämässä?
Auttaako sinua sinulle määrätyt lääkkeet ollenkaan, vai tuntuuko niiden syöminen turhalta? kohtalotoveri kirjoitti:
Ehkä lääkkeet auttaa minua, pikkuhiljaa alan toipumaan psykoosista.
Onkohan hajamielisyyteen lääkettä :-)
Minäkin kadotin puhelimen, nyt minulla on joku iankaikkisen vanha puhelin, harmittaa.
Ihmeen hyvin minulla on toiminut tämä tietokone, yhden läppärin olen pudottanut, se hajosi.
Yksi kännykkä hajosi ihan muuten vaan, pimeni itsestään.
Nyt haluaisin uuden älypuhelimen, täytyy miettiä onko rahaa siihen.
Käytännön arki sujuu niin, että olen sairaseläkkeellä. Enimmäkseen vietän aikaa tietokoneella, siivoamiset ja muut työt jää tekemättä. Ruokaa onneksi olen jaksanut tehdä.
Miten sinun arki sujuu, oletko sairaslomalla vai sairaseläkkeellä, vai työelämässä?
Auttaako sinua sinulle määrätyt lääkkeet ollenkaan, vai tuntuuko niiden syöminen turhalta?Olen töissä. En ole oikeutettu sairaslomaan. Elämän aikana aina burn outin tullessa olen joutunut itsenäisesti irtisanomaan entisen työn. Nyt kävin taas lääkärin luona ja hän sanoi, ettei kivut ja pään jumitus ole mikään syy hakea saikkua. Totesi vain, että töihin vain saman tien. Ei kirjoittanut edes sitä päivän mittaista. No menin jatkaa töitä, vaan en enää oikeasti kykene suoriutuu tästä. Virheitä teen minkä ehdin ja välillä nukun pystyyn. Kompuroidessa olen paikkanikin reväyttänyt, mutta sekään ei ole kuulemma syy saikkuihin. Tällaisia arvauskeskusten lääkärit...
Luzer kirjoitti:
Olen töissä. En ole oikeutettu sairaslomaan. Elämän aikana aina burn outin tullessa olen joutunut itsenäisesti irtisanomaan entisen työn. Nyt kävin taas lääkärin luona ja hän sanoi, ettei kivut ja pään jumitus ole mikään syy hakea saikkua. Totesi vain, että töihin vain saman tien. Ei kirjoittanut edes sitä päivän mittaista. No menin jatkaa töitä, vaan en enää oikeasti kykene suoriutuu tästä. Virheitä teen minkä ehdin ja välillä nukun pystyyn. Kompuroidessa olen paikkanikin reväyttänyt, mutta sekään ei ole kuulemma syy saikkuihin. Tällaisia arvauskeskusten lääkärit...
Nyt en irtisano. Katotaan kuinka kauan pysyn pystyssä ennen kuin oikeasti tohellan itteni sairaalakuntoon. En sitä tahallaan tee, mutta aivojen ollessa pois päältä sitä vain töpeksii...
Tänäänkin tapahtui yhtä sun toista, joita en käy täällä luettelemaan.- joohei
Luzer kirjoitti:
Nyt en irtisano. Katotaan kuinka kauan pysyn pystyssä ennen kuin oikeasti tohellan itteni sairaalakuntoon. En sitä tahallaan tee, mutta aivojen ollessa pois päältä sitä vain töpeksii...
Tänäänkin tapahtui yhtä sun toista, joita en käy täällä luettelemaan.Oletko testannut D-vitamiinilisää?Kala/kalanmaksaöljyä?Oliiviöljyä?Kookosöljyä?Ja sitte broileria ruokavalioon.
Mulla on näitä kaikkea ja mulla nää ainaski toimii ja lievittää vaikka mitä juttuja ja oireita.
Mutta näitäki pitää syödä jonkun aikaa ennenku rupee auttaan. joohei kirjoitti:
Oletko testannut D-vitamiinilisää?Kala/kalanmaksaöljyä?Oliiviöljyä?Kookosöljyä?Ja sitte broileria ruokavalioon.
Mulla on näitä kaikkea ja mulla nää ainaski toimii ja lievittää vaikka mitä juttuja ja oireita.
Mutta näitäki pitää syödä jonkun aikaa ennenku rupee auttaan.Kokeilin noita joskus vuonna 2007 kun eräs ystävä oli varma, että toikkarointini johtuu noiden puutteista. Hänen mukaan kannatti ehdottomasti käyttää E-Epaa. Kokeilin myös karnosiinia, oliiviöljyä ja kookosöljyä. Broileritkin on tullut testattua. D-vitamiinilisää taas olen käyttänyt aina. Paitsi siinäkin tulee välillä taukoja, jos en vain jostain syystä muista ottaa.
Sittemmin aloin tilaa Vapaa-kierron kautta kalanmaksaöljykapseleita suoraan kotiin. D-vitamiinit olen taas ostanut useimmiten luontaistuotekaupasta, tai Yliopiston apteekista. Oli mennyt jokunen tovi, niin huomasin, että en ole muistanut aikohin ottaa mitään kapseleita. Laitoin kännykkään ylös muistutuksen, mitä kaikkia mun täytyy ottaa ennen töihin menoa.
Mutta vaikka noita käytin, tarvin yhä kaikkeen kännykän muistiota, jos nyt muistin sitä käyttää. Ne, mitä en muistanut, jäi vain....
Koska en saanut noista luontaistuotteista mitään hyötyä, motivaatio niiden syömiseen loppui. Epäilen, etteivät ne imeydy minuun ja siksi turha sitten syödä niitä. Rahaa vain meni turhaa- joohei
Luzer kirjoitti:
Kokeilin noita joskus vuonna 2007 kun eräs ystävä oli varma, että toikkarointini johtuu noiden puutteista. Hänen mukaan kannatti ehdottomasti käyttää E-Epaa. Kokeilin myös karnosiinia, oliiviöljyä ja kookosöljyä. Broileritkin on tullut testattua. D-vitamiinilisää taas olen käyttänyt aina. Paitsi siinäkin tulee välillä taukoja, jos en vain jostain syystä muista ottaa.
Sittemmin aloin tilaa Vapaa-kierron kautta kalanmaksaöljykapseleita suoraan kotiin. D-vitamiinit olen taas ostanut useimmiten luontaistuotekaupasta, tai Yliopiston apteekista. Oli mennyt jokunen tovi, niin huomasin, että en ole muistanut aikohin ottaa mitään kapseleita. Laitoin kännykkään ylös muistutuksen, mitä kaikkia mun täytyy ottaa ennen töihin menoa.
Mutta vaikka noita käytin, tarvin yhä kaikkeen kännykän muistiota, jos nyt muistin sitä käyttää. Ne, mitä en muistanut, jäi vain....
Koska en saanut noista luontaistuotteista mitään hyötyä, motivaatio niiden syömiseen loppui. Epäilen, etteivät ne imeydy minuun ja siksi turha sitten syödä niitä. Rahaa vain meni turhaaEntäs sitten ootko ferritiini tasoja mitannut?
- teillälipsuulujaa
joohei kirjoitti:
Entäs sitten ootko ferritiini tasoja mitannut?
Menkää nyt vaivojenne mukaiselle palstalle pohtimaan ongelmianne, eivät kuulu tänne.
- joohei
teillälipsuulujaa kirjoitti:
Menkää nyt vaivojenne mukaiselle palstalle pohtimaan ongelmianne, eivät kuulu tänne.
Mitä haittaa siitä sulle on?
Ei oo varmaan mikään pakko lukee näitä! - heijoo
joohei kirjoitti:
Mitä haittaa siitä sulle on?
Ei oo varmaan mikään pakko lukee näitä!Krooniset kitsofreenikot eivät kuulu tälle palstalle. Parempi mennä hoitoon.
- joohei
heijoo kirjoitti:
Krooniset kitsofreenikot eivät kuulu tälle palstalle. Parempi mennä hoitoon.
Mä en oo kyllä valitettavasti mikää krooninen skitsofreenikko.
joohei kirjoitti:
Entäs sitten ootko ferritiini tasoja mitannut?
Olen ottanut puheeksi tuon ferritiinijutun. Lääkäri nauroi minut tylysti pihalle. Täytyy kattoa, jos psykiatrin kautta pääsis mittauttamaan nuo ferritiinitasot, kun arvauskeskuksen paskat lääkärit ei niihin kirjoittamaan lähetteitä. Ilman lähetettä taas on turha yrittää.
Psykiatrin aika vain jossain hamassa tapissa. No täytyy odotella sinne asti.heijoo kirjoitti:
Krooniset kitsofreenikot eivät kuulu tälle palstalle. Parempi mennä hoitoon.
Täällä saa kirjoittaa kuka tahansa! Ei sairaus määrittele sitä, mitä ihminen saa tehdä. Kaikki skitsofreenikotkaan eivät saa riittävää hoitoa, mutta he eivät ole itse siihen syyllisiä. Suurin osa heistä tiettävästi pystyy elää ihan täyttä elämää oikeanlaisella hoidolla. Ja skitsofrenioitakin on erilaisia.
- joohei
Luzer kirjoitti:
Olen ottanut puheeksi tuon ferritiinijutun. Lääkäri nauroi minut tylysti pihalle. Täytyy kattoa, jos psykiatrin kautta pääsis mittauttamaan nuo ferritiinitasot, kun arvauskeskuksen paskat lääkärit ei niihin kirjoittamaan lähetteitä. Ilman lähetettä taas on turha yrittää.
Psykiatrin aika vain jossain hamassa tapissa. No täytyy odotella sinne asti.Niin lääkäreille ei sais ite ehotella mitään tutkimuksia.
Ite oon jotain tutkimuksia yksityislääkärin kautta tehnyt ja ei sekään aina niin yksinkertaista ole vaikka kokeet maksaa ite. - Kalamieskalle
joohei kirjoitti:
Oletko testannut D-vitamiinilisää?Kala/kalanmaksaöljyä?Oliiviöljyä?Kookosöljyä?Ja sitte broileria ruokavalioon.
Mulla on näitä kaikkea ja mulla nää ainaski toimii ja lievittää vaikka mitä juttuja ja oireita.
Mutta näitäki pitää syödä jonkun aikaa ennenku rupee auttaan.Syökää kalaa ja ottakaa kalanmaksahörppyjä säännöllisesti. Se auttaa. Olen itse sen huomannut.
- joohei
Kalamieskalle kirjoitti:
Syökää kalaa ja ottakaa kalanmaksahörppyjä säännöllisesti. Se auttaa. Olen itse sen huomannut.
Kyllä.
Kalaakin pitää syödä monipuolisesti eikä vaan sitä lohta niin kuin jotkut.
- MysteeriKärsimysOn
Surullista joo. Tuo kärsimyksen mysteeri ei tässä ajassa selviä.
Tulee vain mieleen samoja sairauksia sairastavien vertaisryhmät. Kohtalotoverit kuitenkin parammin ymmärtää. Ja varmaan saisi toisilta vinkkejä muun muassa lääkityksen suhteen.
Muistakaa kuitenkin ettei sairautenne ole teidän syynne.Aikoinaan kävin masentunteiden vertaistukiryhmässä. Sieltä sai toki voimia arkeen, mutta siitä huolimatta, vaikka nousin syvältä masennuksesta jaloilleni, hajamielisyys ei sittenkään hävinnyt. Nyt jonotan ADHD-vertaistukiryhmään pääsyä. Niihin on kova tunku, koska ryhmiä ei ole riittävästi.
- VLVäelleNeuvoksi
Ei tällaisessa tilassa olevaa henkilöä pitäisi jättää yksin missään olosuhteissa.
Se, miksi aikoinaan aloin juuri tällä palstalla ruikuttaa, johtui siitä, että ongelmani vaikeuttivat myös uskonelämääni merkittävästi. Tein valintoja, jotka eivät olleet tukemassa uskonelämää. Ja ahdistus myös on ajanut minut välillä sellaisen viihteen pariin, joka ei ole soveliasta uskovaiselle.
Kerroin aikoinaan tilanteestani myös muilla palstoilla, mutta niissä ongelmani laitettiin automaattisesti uskon syyksi. Sittemmin olen kirjoitellut muilla palstoilla niin, etten tuo uskoani niissä esille. Vastaanotto on silti ollut yhtä tylyä, kuten ammu ittes, tai vedä ittes narun jatkeeks.
Toki noita epäasiallisia vastauksia olen saanut tälläkin palstalla.
- KristuksenRauha
Kyllä osa mielenterveysongelmista tulee omanvanhurskauden harjoittamisesta. Pirulle ei mikään hurskauden harjoitus näet riitä, aina on syyllinen häpeävä ja riittämätön olotila sisimmässä.
Omanvanhurskauden harjoituksessa ihminen jää vaille Jumalan rauhaa ja mielen lepoa Kristuksessa Jeesuksessa.
Mutta selkeät aivokemiasta johtuvat mielentesveysongelmat, kuten skitsofrenia, ADHD bipolaarihäiriöt, ja sen sellaiset, eivät johdu ahdamielisestä uskonnollisuudesta, mutta se voi kyllä tuoda ylimääräisen rasitteen sairaalle.Itse näen, että vanhoillislestadiolaisuus suojelee minua monelta pahalta. Toki olen viallinen ja eksyväinen ja oon tehnyt välillä sellaista, mikä ei ole uskolle, muttei kyllä yleiselle hyvinvoinnillekaan hyväksi. Tämän ajan viihteellinen maailma vie kyllä mukanaan, mutta erityisesti niihin sortuessani huomaan ennen pitkään olevani vielä syvemmällä suossa. Niistä muulla olisi esimerkkejä vaikka millä mitalla, mutten jaksa käydä niitä luettelemaan.
- SiveyskinVarjelee
Luzer kirjoitti:
Itse näen, että vanhoillislestadiolaisuus suojelee minua monelta pahalta. Toki olen viallinen ja eksyväinen ja oon tehnyt välillä sellaista, mikä ei ole uskolle, muttei kyllä yleiselle hyvinvoinnillekaan hyväksi. Tämän ajan viihteellinen maailma vie kyllä mukanaan, mutta erityisesti niihin sortuessani huomaan ennen pitkään olevani vielä syvemmällä suossa. Niistä muulla olisi esimerkkejä vaikka millä mitalla, mutten jaksa käydä niitä luettelemaan.
Itsesyytöksistä, itsesäälistä, syyllisyydestä, pelosta ja häpeästä ei tule voimaa kilvoitteluun.
Karkeimmista synneistä voi varjeltua, kun tarpeeksi pelkää helvettiä ja kuolemaa. Mutta Kristus ei hallitse pelolla, eikä lain kautta.
Syntisen ei ole ollenkaan helppoa uskoa Kristukseen, RAKKAUTEEN ASTI, ELI EI OLE HELPPOA KÄSITTÄÄ SITÄ VANHURSKAUTTA JOKA TULEE USKOSTA KRISTUKSEEN ILMAN OMIA TÖITÄ.
SILLOIN NÄET KAIKKI SYNNIT OVAT ANTEEKSI ANNETUT, ENTISET NYKYISET JA TULEVAT KRISTUKSESSA JEESUKSESSA. Omanvanhurskauden perkele sanoo heti, ei käy, sinun on ansaittava oikeutesi pelastua, mitä kaikkia keinoja sitten käytetäänkin oman vanhurskauden pysymiseksi riittävän vahvana. Tyhjänä on vaikea tulla Jeesuksen eteen ja sanoa Jumala armahda minua syntistä. Jonkinlaista lahjaa pitäisi aina olla mukana.
1. Joh. 4:18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
- kohtalotoveri
Luzer, oletko koskaan miettinyt, miksi Jumala sallii tämmöisiä sairauksia ihmisille.
Välillä minä kärsin niin paljon omasta harhamaailmasta, joka vie minua mukana.
Haluaisin olla terve, ilman harhoja.- KristuksenRauhaTeille
Ei kannata miettiä miksi kysymyksiä. Ihmisen on elettävä niillä eväillä mitä hän on saanut. Jos koko elämä menee sen ympärillä että haluaisin olla joku muu kun olen, niin aika kuluu hukkaan ja ihminen katkeroituu.
Elikkä sen kanssa on elettävä mitä on saanut. Pyrittävä luomaan niin hyvä elämä kun se on mahdollista. Kaikki se on käytettävä hyväkseen, mitä lääketiede on kehittänyt tällaisten sairauksien helpottamiseksi. Ja hengellisesti pyrkiä rakentumaan Kristuksen evankeliumilla, JUMALAN ARMOSSA, ilman omanvanhurskauden kuomia, joita lakihenkinen hengellisyys ihmiselle tuputtaa.
- kohtalotoveri
Luzer, oletko miettinyt, mistä ADHD -oireyhtymä sinulla johtuu, onko sinulla ollut vaikea lapsuus?
Jostakinhan se johtuu.Tiedän mahdollisia syitä, mutten mitään täysin varmaa. Olen kokenut traumaattisia juttuja jotka toki eivät johtuneet kasvatuksesta. Mutta kun myös mun sisarukset ovat kohdanneet samat jutut, niin miksi heille ei tullut ADHD:ta. Arvelen, että olen ollut paljon herkempi, kuin muut.... ja olen myös ollut tapahtuman hetkellä alle kaksi vuotias. Siitä minulla ei ole henkilökohtaisia muistoja lainkaan. Epäilen, että yksi ADHD:n aiheuttajista lienee siellä.
Luzer kirjoitti:
Tiedän mahdollisia syitä, mutten mitään täysin varmaa. Olen kokenut traumaattisia juttuja jotka toki eivät johtuneet kasvatuksesta. Mutta kun myös mun sisarukset ovat kohdanneet samat jutut, niin miksi heille ei tullut ADHD:ta. Arvelen, että olen ollut paljon herkempi, kuin muut.... ja olen myös ollut tapahtuman hetkellä alle kaksi vuotias. Siitä minulla ei ole henkilökohtaisia muistoja lainkaan. Epäilen, että yksi ADHD:n aiheuttajista lienee siellä.
Vanhemmat sisarukset ovat olleet sen ikäisiä, että ovat ehkä osanneet käsitellä ne tapahtumat ihan eri tavalla, kuin pieni vauva, joka puhui vain harvasanaisesti ja jonka jälkeen sanainen arkku sulkeutui pitkäksi aikaa. Olin ehkä noiden tapahtumien vuoksi hyvin pelokas lapsi.
- OtaSelvääEnsin
Kysymys on aivoperäisestä sairaudesta.
Ennen kun alkaa tyhmiä kirjoitella tänne, kannattaa googlettaa ADHD.Mitä hyövää guuglata, kun se ei jaa diagnooseja, eikä sen kautta voi tutkituttaa omaa päätä. Tietoa kyllä saa erinäisistä sairauksista, mutta guuglen myötä on vaara tulla myös luulosairaaksi varsinkin, jos teet guuglen perusteella itelles väärän diagnoosin.
Ja miksi kirjoittelen tänne?
Kun en ole saanut kovista yrityksistä huolimatta riittävä hoitoa, eikä hajamielisyyttäni ole otettu vakavasti arvauskeskuksissa, olen sitten vuodattanut höyryjä myös tälle palstalle.
Jos olisin saanut ajoissa apua, olisin välttynyt monelta harmilta. Jotta asiani saisi kuntoon, tarvitaan nyt aikamoisia järjestelyjä ja se tulee kalliiksi. Tuskin kukaan siihen ilmaiseksi ryhtyy.
Jos olisin päässyt älytutkimuksiin jo silloin 2006, jolloin voimien loppuessa lähin hakemaan, uskoisin, että elämäntilanteeni olisi paljon parempi tällä hetkellä.
Kuinka monta kertaa täytyy elämässä kompastua ja kuinka monta itsariyritystä täytyy olla takana, jotta otetaan riittävän vakavasti.
Tällä hetkellä ongelmieni hoito ei ole enää ihan pikkujuttu. En jaksa siitä enää avautua enempää täällä, kuhan turhautuneena vain täällä vuodattelen. Aivoni ovat tehneet totaalilakon, eivätkä ne jaksa olla enää ollenkaan mukana. Mikäs sen mukavampaa, kun koluat tavaroitasi, niin huomaat, että mikään ei ole järjestyksessä. Löydät myös täysin hyödytöntä roinaa tärkeiden tavaroiden seasta. On jopa täyttä roskaa. Tekniset vimpainet vetelee viimeisiään.... ne uusimmatkin. Kone höyryää ja teksti tulee viipeellä. Kahvinkeitin on kokenut kovia, kun niin monesti unohtunut päälle. Omistat viisikymmentä juustohöylää, kun ostat aina uuden hukkuneen tilalle jne. Nyt olisi kieltämättä helpointa järjestelyn sijaan vetää ittensä kaulakiikkuun. Sitähän mulle on myös suositeltu jopa viranomaisten taholta.- kohtalotoveri
Etkö ole päässyt asiakkaaksi paikkakuntasi psykiatriselle poliklinikalle. Minä olen nyt saanut aika hyvää apua sieltä. Kelan kuntoutusterapiakin olisi sinulle varmaankin mahdollista, kun olet vielä työelämässä.
Kannattaa kirjoittaa tänne voinnista, niin minäkin teen. Tänään menee paremmin, kun olen saanut omia sotkuja "siivottua", joita tuli tehtyä psykoosin aikana, rahaa palannut jo yli 5000 euroa, toivottavasti ei enää tule kovin paljon laskuja.
Onneksi olen vielä hengissä, siitä olen iloinen ja kiitollinen Jumalalle, ettei minulle käynyt pahemmin, vaikka aikamosessa sairaalakierteessä olin. Nyt lepään ja yritän päästä kiinni normaaliin elämään.
Elä tee itsellesi mitään, vaikka kuinka vaikealta tuntuu. Rukoilen sinun puolesta, että saat asiasi järjestykseen ja saa paremman voinnin. Olemme Jumalan lapsia, hän on meidät luonut ja rukoilemme, että hän pitää meistä huolen niin, että saamme apua myös sairauksiimme. Pääsin, mutta yli kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen. Siis neurologisiin tutkimuksiin. Ennen sitä arvauskeskuksissa vain määrättiin ssri-lääkkeitä vailla riittävää terapiaa. Psykiatriselle poliklinikalle taas ei pääse ilman lähetteitä. Tällä hetkellä olen hoitojonossa joka psykiatrin mukaan voi olla kestää vuosia. Olen myös jonottomassa vertaistukiryhmään, jonne voi päästä vuodenkin sisällä, jos on tuuria. Haluaisin nyt tutkituttaa myös muut arvot, mutta lähetteitä ei kirjoitella noin vain. Aivosähkökäyrät haluaisin tutkituttaa.
Luzer kirjoitti:
Pääsin, mutta yli kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen. Siis neurologisiin tutkimuksiin. Ennen sitä arvauskeskuksissa vain määrättiin ssri-lääkkeitä vailla riittävää terapiaa. Psykiatriselle poliklinikalle taas ei pääse ilman lähetteitä. Tällä hetkellä olen hoitojonossa joka psykiatrin mukaan voi olla kestää vuosia. Olen myös jonottomassa vertaistukiryhmään, jonne voi päästä vuodenkin sisällä, jos on tuuria. Haluaisin nyt tutkituttaa myös muut arvot, mutta lähetteitä ei kirjoitella noin vain. Aivosähkökäyrät haluaisin tutkituttaa.
Lapsena kävin pään magneettitutkimuksissa. Ilmeisesti päästä ei löytynyt vikaa. ovatko tutkimusmenetelmät kehittyneet niin, että nyt sieltä voisikin löytyä? Aivosähkökäyrämittaus taas taitaa tulla kysymykseen, jos saa kohtauksia tms. Mulla ei ole sellaisia, vaan aivoni vain toimivat hitaammin ja hajanaisemmin, mitä normaaleiden.
- OtaSelvääEnsin
Ei tutkitusta tiedosta haittaakaan ole, päinvastoin se voi selvittää asioita joita on kenties itsekseen pähkäillyt vuosia pääsemättä selvyyteen.
Vuodesta 2006 olen omatoimisesti yrittänyt päästä tutkimuksiin. Toki reilusti ennen tuotakin vuotta minulla oli ollut ongelmia, mutta ajattelin niiden johtuvan vain yleisesti tyhmyydestäni. Koska älykkyystestit eivät ole osoittaneet, että olisin tyhmä, täytyy taustalla olla silloin ADHD tai joku muu aivohäiriö. Ja nythän se diagnoosi sitten vihdoin on tullut ja se on ADHD ilman ylivilkkautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721832Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2741528Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741504Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461487- 871341
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3981293Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3471253Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3821238- 1281195