kuvien säilytys

jurpo697

18

280

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Canonisti

      Ei ole. Viimeistään kunnon aurinkomyrsky tekee kuvista bittihistoriaa.

      Kestävin sähköinen säilytystapa on tällä hetkellä CD-levy, jossa metallina on käytetty kultaa. Kauanko niille saa lukulaitteita, on toinen juttu. Tuolla kaiketi päästään lähelle sataa vuotta.

      Hyvällä kotitulostimella arkistokelpoiselle paperille tulostettu kuva kestää 50-vuotta. Se on tällä hetkellä käytännössä paras tapa säilyttää kuvia. Kuvavalmistamoissa on samat ongelmat kuin kotitulostuksessakin, etkä voi edes vaikuttaa käytettyihin materiaaleihin etkä musteisiin.

    • mihin-katosi

      Tulevaisuuden arkeologeilla onkin sitten ihmettelemistä, että mihin korkealle tekniselle tasolle yltänyt valokuvaus katosi ja melkein yhtäkkiä.

      • Tulisivat minun jäämistöäni penkomaan, olen reissuiltani tehnyt jo kolmisenkymmentä valokuvakirjaa A4 vaakana kokoon. Niissä on 30 - 60 sivua aina hieman reissun mukaan. Siinä arkeologeilla sitten on kahvipöydässään lukemista.

        Muutoin pitkälti yhdyn tuohon aivoitukseesi. Paljon kuvataan mutta vähän säilötään. Ovatko edes kännyjen jpg kuvat luettavissa sadan vuoden kuluttua kun kännyn ikä lienee muutaman vuoden luokkaa. Jos ne lataa "pilveen" jonkun kellariin niin enpä usko niiden olevan sadan vuoden päästä enää oikein saatavilla kun pilviyrityskin on jo 5 kertaa ollut selvitystilassa.

        Nyt eletään tätä päivää ja unohdetaan niin eilinen kuin huominenkin. Siinä olisi korjaamisen paikkaa!


      • JPG kuvat ovat varmasti luettavissa aina, ellei täydellistä romahtamista tapahdu. Silloin tosin ei ketään ne paperikuvatkaan kiinnosta.


      • kfjkewjg
        okaro kirjoitti:

        JPG kuvat ovat varmasti luettavissa aina, ellei täydellistä romahtamista tapahdu. Silloin tosin ei ketään ne paperikuvatkaan kiinnosta.

        Jpg:n korvaamista on suunniteltu pitkää, mutta ei ole päästy yksimielisyyteen. jp2 ei ole edistynyt, eikä png:kään tunnut saavan kannatusta.
        Digitekniikassa on vain ajankysymys, koska jostain formaatista luovutaan ja ohjelmat lopetetaan.
        Täystuho kyllä tulee, mutta kuinka laajalti ja koska.


      • kfjkewjg kirjoitti:

        Jpg:n korvaamista on suunniteltu pitkää, mutta ei ole päästy yksimielisyyteen. jp2 ei ole edistynyt, eikä png:kään tunnut saavan kannatusta.
        Digitekniikassa on vain ajankysymys, koska jostain formaatista luovutaan ja ohjelmat lopetetaan.
        Täystuho kyllä tulee, mutta kuinka laajalti ja koska.

        Vanhoja kuvia on niin paljon, ettei ole mitään mieltä lopettaa tukea.


    • Tsuumikosh

      Tallennusvälineitä on ollut monenlaisia vuosien varrella. Jossain vanhassa läppärissä saattaa olla erilaisia levyasemia useampia, USB-liitäntöjen lisäksi.

      Yksi tapa varmistella säilyvyyttä on tehdä varmuuskopioita eri paikkoihin. Muistitikku, levyasema, sanelukoneen muistikortti... Tiedonkeruun ja tallentamisen välineitä kun on monenlaisia. Monia pystyy liittämään USB-liitäntään tietokoneeseen. Vaikkapa MP3-soitin voi toimia tallennuspaikkana...

      Uudesta Zeiss ZX1 -kameramallista väitetään puuttuvan muistikorttipaikka, mutta sisäistä muistia on runsaasti. Tällainen jos menee rikki jostain syystä, ja jos et tehnyt varmuuskopioita, mitenkäs sitten saat kuvat esille?

    • jklkg

      Ainut lähes varma tapa säilyttää kuvia on riittävä kopiointi ja kopioiden riittävä hajautus.

      Kopiointi usealle tallennusvälineelle suojaa yhden tallennusvälineen rikkoutumiselta, mutta jos ne ovat samassa paikassa, muu tuho (tulipalo, tulva, rosvo...) vie ne kaikki kerralla. Sama koskee myös paperikopioita.

      Eli siis riittävän monta eri tallennusvälinettä/palvelua, jotka sijaitsevat fyysisesti mahdollisimman etäällä toisistaan. Pilvitallennus on hyvä lisä, koska palveluntarjoajan konesali on yleensä kaukana, mutta sitäkään ei pidä jättää ainoaksi varmuuskopioksi.

      Lisäksi pitää huomioida edellä mainittu tiedostomuotoja koskeva ongelma. Jpg on standardi, joka on luettavissa vielä pitkään. Sen sijaan kameravalmistajien raakatiedostoformaatit muuttuvat jatkuvasti, ja on enemmän kuin todennäköistä että jossain vaiheessa tulee vaikeuksia löytää sellaista toimivaa ohjelmaa, joka osaisi lukea vanhoja raw-tiedostoja.

    • AinutTapa

      Hyvälaatuiselle happovapaalle paperille vedostettu mustavalkokuva säilyy hyvissä olosuhteissa kuivassa, viileässä ja valolta suojattuna satoja vuosia.

      Kaikki bittimedia on kovin katoavaista.

    • Varmuuskopiointi on ainoa tapa. CD/DVD-levyt unohtaisin työn paljouden takia. Se kuitenkin jää ennen pitää tekemättä. Irtokovalevyjä saa halvalla teraisen saa jo 40 eurolla. Se riittää normipulliaiselle 10 vuoden kuville. Raw-kuvaajat ja muut kovat harrastajat ovat sitten erikseen. Yksi kopio pitää olla off site, esim. varkauden tai tulipalon varalta.

      Pilvipalvelu on myös hyvä. Siinä tulee off site samalla. Microsoftilta saa Officen kylkiäisenä teratavun 69 eurolla vuodessa. Googlelle voi ilmaisesti tallentaa rajoittamattoman määrän, mutta huononnetulla laadulla. Pilvi ei täysin korvaa omaa valokopioita.

      Paperikuva varmuuskopiona on lähinnä huono vitsi.

      • Oikeasti

        Kyllä se paperikuva on pitkällä aikavälillä ainut toimiva vaihtoehto.
        Kymmenien vuosien aikajänteellä kaikki tekniikka vanhenee käyttökelvottomaksi.


      • Oikeasti kirjoitti:

        Kyllä se paperikuva on pitkällä aikavälillä ainut toimiva vaihtoehto.
        Kymmenien vuosien aikajänteellä kaikki tekniikka vanhenee käyttökelvottomaksi.

        Pitkällä aikavälillä nimenomaan ainoa keino on kopiointi. Paperikuvaa ei voi kopioida. Digitaalisen sisällön voi aina kopioida uusille alustoille. Minullakaan ei yksikään alusta jota käytin, kun aloitin digikuvaamisen ole enää käytössä. Kuvat silti on tallessa.


      • JaSitten

        Kun okaro alkaa kasvaa horsmaa, niin se kopiointi jää. Ja kukaan ei enää tiedä että kuvia on ollutkaan.
        Mutta paperikuva säilyy, ja sen näkemiseen ei tarvita kuin silmät.


      • hgfgsdf
        JaSitten kirjoitti:

        Kun okaro alkaa kasvaa horsmaa, niin se kopiointi jää. Ja kukaan ei enää tiedä että kuvia on ollutkaan.
        Mutta paperikuva säilyy, ja sen näkemiseen ei tarvita kuin silmät.

        Yhden tulipalon tai vesivahingon jälkeen sitä paperikuvaa ei ole enää olemassa. Jos se sattuu selviämään sinun elinajastasi, sinun jälkeesi talontyhjentäjät heittävät mielestään tyhjänpäiväiset albumit roskiin.

        Kaikeksi onneksi kukaan ei olekaan kiinnostunut siitä sinun taikka okaron miljoonan kuvan kuvavarastosta sen jälkeen, kun teistä aika jättää. Jos jälkipolvissa esiintyy kiinnostusta menneeseen aikaan, heille riittäisi muutama otos henkilöistä ja paikoista. Historiantutkijoille riittää muutama otos per kylä. Lomakuvat, kissakuvat, itseääntoistavat selfiet jne menettävät merkityksensä ja niistä tulee pahempaa ongelmajätettä kuin Päätalon Iijoki-sarjasta. Digitaalisissa kuvissa on sekin hyvä puoli, että niistä pääsee eroon delete-näppäimellä.


      • JaSitten kirjoitti:

        Kun okaro alkaa kasvaa horsmaa, niin se kopiointi jää. Ja kukaan ei enää tiedä että kuvia on ollutkaan.
        Mutta paperikuva säilyy, ja sen näkemiseen ei tarvita kuin silmät.

        Luuletko, että se paperikuvani kiinnostaisi ketään sen enempää? Voisi digikuviin tottuneelle mennä pian roskikseen. Koko säilytysprosessista kannattaa unohtaa se ullakolle unohtaminen pois. Digikuvia voi hyvissä ajoin jakaa edelleen.


    • nonaC

      Itselläni tietokoneen kovalevy ja varmuuskopiointi kahdelle USB kovalevylle. Aika halpoja ne on. Kopiointiin on monta keinoa mutta https://freefilesync.org/ (mac, linux, windows) on näppärä synronointiohjelma, se vertailee mitä on muuttunut ja kopioi (synkronoi) vain muuttuneet tiedostot.

    • ei_lasinalusia

      Oikeasti toimii: aineisto säilytetään tietokoneen kovalevyllä varmuuskopio tai pari ulkoisella kovalevyllä.

      Sekin toimii, että uutta konetta / kovalevyä vanha otetaan irti ja arkistoidaan kaapin perälle. Tällaiseltakin on onnistuneesti palateltu aineistoa, monia vuosia myöhemmin.

      Ei toimi: nauha-asemat (silloin joskus), kiiltävät lasinaluset eli CD-rom levyt.

      Noita lasinalusia joskus polttelelin huolella. Joku kolme vuotta systeemi käytössä. Sitten huomasin, ettei kuukautta aiemmin poltettuja levyjä pystynyt lukemaan, vaikka kaikki testattiin aina välittömästi polttamisen jälkeen. Seuraavaksi kokeilemaan vuotta aiemmin poltettuja - pilalla nekin. Kuten myös kaikkein vanhimmat. Polttavan aseman laatu oli koko ajan mennyt alamäkeä eli uusi vehje teki 3 vuotta kestäviä levyjä ja 3 vuotias yhden viikon kestäviä levyjä. Koko arkisto mätäni käsiin aikalailla kertalaakista.

      Kun asiaa moisesta suivaantuneena selvittelin, niin löytyi mm. suositus polttaa kaikki aineisto varmuuden vuoksi kahdella eri asemalle ja 2-3 eri levymerkille moisen ilmiön välttämiseksi...

    • fdksnhjgh

      Jossain tekniikka-artikkelissa esiteltiin keino, jolla digitaali-informaatio voidaan säilyttää lähes ikuisesti. Kyseessä oli jonkinlainen keraaminen "read only" platta, johon tieto oli kirjoitettu.
      Sellaisenkin kanssa tulee ongelmia, jos tekniikka ja tietotaito romahtaa.
      Siis mitään varmaa keinoa muutamaa kymmentä vuotta pidempään säilytykseen ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1900
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1509
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1288
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1275
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1200
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      1009
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      962
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      925
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      109
      881
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      47
      733
    Aihe